Читать книгу Pyhän Markuksen leijona - G. A. Henty - Страница 3

Sisällysluettelo

Venetsia

"Näin ihania iltoja et varmasti koskaan ole nähnyt sumuisella saarellasi, Francesco?"

"Olenpa niinkin", vastasi toinen varmasti. "Aivan yhtä kirkkaita iltoja on Thamesillakin. Olen seisonut St. Paul -kirkon portailla ja katsellut, miten kuun säteet ovat leikitelleet veden kalvolla, tuhannet valot kimallelleet ikkunoista ja ohikiitävistä laivoista, aivan niin kuin täällä nyt. Mutta", lisäsi hän, "täytyyhän minun tunnustaa, että Lontoossa on harvemmin niin tyyniä ja kirkkaita iltoja kuin teillä täällä Venetsiassa."

"Mutta pidäthän kuitenkin enemmän meidän maastamme kuin Englannista ja olet mielissäsi siitä, että isäsi on muuttanut tänne asumaan?"

Francis Hammond ei vastannut heti.

"Olen iloinen siitä, että hän muutti tänne asumaan", sanoi hän hetken kuluttua, "sillä olen saanut nähdä paljon kaunista ja oppinut teidän kielenne, Matteo. Mutta en tiedä, viihdynkö täällä paremmin kuin kotona. Kaikki on täällä niin toisenlaista. Kotona oli hauskempaa. Isällä oli konttorissa pari, kolme nuorta apulaista, ja heidän kanssaan minä seurustelin iltapäivisin. Me ammuimme maaliin, panimme toimeen kaikenlaisia kilpailuja ja tappelimme toisten poikien kanssa. Ihmiset ovat siellä vapaampia ja iloisempia kuin täällä. Me olemme kauppiaskansaa niin kuin tekin; mutta Lontoossa kauppiaalla on kaikki valta, heidän ei tarvitse pelätä aatelismiehiä niin kuin teidän, eikä siellä tapahdu koskaan salaisia ilmiantoja. Meillä ei ole 'jalopeurankitaa' eikä mitään kymmenmiehistöä."

"Hiljaa, Francesco", sanoi toinen. "Älä puhu sanaakaan neuvoskunnasta. Ei voi koskaan tietää, vaikka joku sattuisi kuulemaan."

"Siinä näet", sanoi hänen seuralaisensa. "Ei kenenkään viattoman tarvitse pelätä mitään Lontoossa; täällä ei voi koskaan tietää, milloin joutuu heitetyksi Pyhän Markuksen vankiloihin, vaikkei olisi tehnyt mitään pahaa."

"Hiljaa, Francesco", sanoi Matteo levottomasti, "puhutaan jostain muusta. Kun ihminen voi ylpeillä niin paljosta kuin me täällä Venetsiassa, niin on turha vaivata päätään, vaikkei kaikki olisikaan aivan mielen mukaista."

"Niin, kyllä teillä on tosiaankin paljon ylpeilyn syytä", myönsi

Francis Hammond. "Kaikki Euroopan maathan pyrkivät kilpaa teidän

liittolaisiksenne, sillä toista niin mahtavaa merikansaa ei ole kuin

Venetsia. Jollen olisi englantilainen, tahtoisin olla venetsialainen."

Nuorukaiset seisoivat rannalla Markuspalatsin edustalla. Piazzalla heidän takanaan liikkui paljon väkeä keskustelemassa viimeisistä uutisista, Venetsian vihatun kilpailijan, Genovan hankkeista, tai paavin kirjelmästä, jonka niin kuin jokainen tiesi, Trevison piispa oli jättänyt neuvoskunnalle.

Francis oli viiden-, kuudentoista ikäinen poika. Hänen isänsä oli lontoolainen kauppias, joka muutamia vuosia sitten oli jättänyt liikkeensä toisten hoitoon ja muuttanut Venetsiaan voidakseen ostaa itämaisia tavaroita itse suoraan kaupan pääpaikasta ilman välikäsiä. Hänen yrityksensä olikin onnistunut erinomaisesti, sillä usein hän saattoi halvalla hinnalla ostaa tavaraa meritaisteluissa kaapatuista laivoista. Tosin sattui joskus, että laiva, jolla hän lähetti ostamansa tavarat Englantiin, joutui vuorostaan taas vihollisten tai rosvojen käsiin, mutta sittenkin hänen voittonsa oli hyvin suuri. Ja kaikki Venetsiassa kunnioittivat tätä tunnollista ja tarkkaa kauppiasta.

Venetsiassa asui paljon ulkomaalaisia kauppiaita, sillä alusta alkaen tasavalta oli rohkaissut muukalaisia asettumaan kaupunkiin ja myöntänyt heille etuoikeuksia. Englannin ja Venetsian välillä oli aina vallinnut hyvät suhteet. Venetsialaiset kadehtivat tosin muukalaisia, mutta Englanti oli jo vuodesta 1304 myöntänyt heille vapaat kauppaoikeudet Lontoossa, Southamptonissa ja eräissä muissa kaupungeissa, eikä näiden molempien kansojen tarvinnut kadehtia toisiaan. Sen sijaan Venetsia oli levottomana pannut merkille miten Ranska, Saksa, Itävalta ja Unkari pyrkivät sekaantumaan heidän asioihinsa milloin siihen vain tilaisuus tarjoutui.

* * * * *

Pojat lähtivät hiljakseen kävelemään ja sekaantuivat kirjavaan ihmisjoukkoon. Siinä oli silkkipukuisia aatelismiehiä, yksinkertaisia kalastajia, kaikkien maiden edustajia, kukkakauppiaita, raikkaan veden myyjiä, kaikenlaisten virvokkeiden kaupustelijoita. Englantilaisen pojan toveri, Matteo Giustiniani, joka oli ylhäistä venetsialaista sukua, mainitsi Francisille ohikulkevien aatelismiesten ja muiden merkkihenkilöiden nimet.

"Tuo on Pisani", hän sanoi, "kai sinä hänet tunnet. Kerrotaan, että hänet nimitetään laivaston päälliköksi. Merimiehet ovatkin valmiit menemään vaikka tuleen hänen tähtensä. Pääsisinpä hänen mukaansa merelle. Mikä ihana taistelu siitä tulisikaan, kun hän joutuisi genovalaisten kanssa vastatusten. Tuo toinen aatelismies hänen takanaan on Fiofio Dandolo; hänen suvussaan on ollut monta kuuluisaa miestä. Ja tuo nuori aatelismies tuossa, jolla on samettihattu päässä, on Ruggiero Mocenigo. Hän on ollut kaksi viimeistä vuotta Konstantinopolissa maanpaossa siksi, että hän murhasi Paolo Morosinin, vaikka hän itse tosin väitti sen tapahtuneen rehellisessä taistelussa. Hänen maineensa on aina ollut huono, mutta hänellä on voimakkaita suosijoita."

"Se on häpeällistä", sanoi Francis Hammond, "että ihmiset, joilla on mahtavia suosijoita, saavat vapaasti tehdä sellaista, mistä muut joutuisivat hirsipuuhun. Miksikä ei sama laki tuomitse sekä rikkaita että köyhiä?"

"Kaikissa valtion asioissa laki on sama kaikille", sanoi hänen toverinsa; "yhtä hyvin aatelismies kuin köyhä kalastajakin voi joutua vankityrmään. Mutta muissa asioissa on tietysti eroa."

"Miksikä tietysti?" kysyi Francis. "Sinä kuulut ylhäiseen sukuun, ja minun isäni on vain kauppias, mutta ei sinulla silti saisi olla suurempaa oikeutta pistää minua tikarilla kuin minulla tappaa sinut."

"Voit olla oikeassa", sanoi Matteo nauraen. "Ja totta puhuen, olot ovat meillä kehittyneet sellaisiksi, että aateliset kaipaisivat ankaraa kuritusta."

"Nyt minun täytyy lähteä", sanoi Francis, "isäni ei pidä siitä, jos viivyn ulkona kymmenen jälkeen."

* * * * *

"Kello löi juuri kymmenen, Francis", sanoi hänen isänsä, kun poika astui sisään.

"Joko se on niin paljon. Piazzetta oli vielä täynnä ihmisiä. Enpä luule, että kukaan koko Venetsiassa menee niin varhain nukkumaan kuin me."

"Yöllä on nukuttava ja päivällä valvottava. Sitä paitsi iltaisin on kaduilla kovin levotonta: milloin tahansa voi saada tikariniskun selkäänsä. En tahdo kuitenkaan moittia venetsialaisia, vaikka he iltaisin huvittelevatkin, sillä pian he saavat ruveta ajattelemaan vakavampia asioita."

"Mutta nykyäänhän pitäisi olla rauha koko maailmassa, isä. Tekihän

Venetsia aivan vastikään rauhansopimuksen Itävallan kanssa."

"Se ei merkitse mitään; Venetsia suostui rauhansopimukseen vain sen tähden, että tiedettiin Itävallan liittoutuneen Unkarin, Paduan ja Genovan kanssa. Toiset eivät olleet vielä taisteluvalmiita, mutta pian puhkeaa myrsky. Mutta ei huolita puhua tästä sen enempää. Mennään levolle."

Mutta Francis ei mennyt vielä vuoteeseen. Hän kävi istumaan ikkunaansa, josta oli näköala Suuren kanaalin ylitse. Hän ajatteli sotaa, joka ehkä piankin syttyisi, ja hän toivoi vain, että olisi ollut pari vuotta vanhempi. Venetsian laivasto oli kuuluisa urhoollisuudestaan, ja tähän aikaan, jolloin sotapalvelus oli ainoa tie, joka johti onneen ja kunniaan, jokainen nuorukainen toivoi kerran pääsevänsä mukaan.

Francis oli innokkaasti harrastanut urheilua, olipa saanut luvan käydä asekouluakin, jossa aatelisten poikia opetettiin käyttämään miekkaa ja tikaria ja heiluttamaan sotakirvestä. Hän oli kehittynyt niin taitavaksi, että venetsialaiset kadehtivat häntä täydellä syyllä. Usein hän lähti myös jollekin hiekkasaarelle ampumaan maaliin ja hänen suurimpia huvejaan oli niinikään soutu.

Joka ilta hänellä oli tapana lähteä gondolissa soutelemaan yhdessä isänsä gondolinkuljettajan pojan, Giuseppen kanssa, ja päästyään syrjäisemmille seuduille hän tavallisesti itse otti airon käteensä ja ohjasi kevyttä alusta. Molemmat pojat olivat siten kehittyneet hyvin taitaviksi, ja heidän gondolinsa oli nopeampi kuin useimmat muut kaksiairoiset alukset. Mutta tätä urheilua Francis ei voinut harjoittaa muuten kuin salaa, sillä kukaan ylhäinen venetsialainen ei pitänyt sellaista urheilua sopivana.

Aamiaisen jälkeen seuraavana päivänä Francis astui portaille, joiden juurella Giuseppe ja hänen isänsä Beppo odottivat herra Hammondia, jonka oli määrä lähteä gondolissaan kauppa-asioitaan toimittamaan.

"Herra Francesco, olen löytänyt gondolin, joka sopisi teille erinomaisesti." Giuseppe sanoi ja hyppäsi maihin.

"Miltä se näyttää?"

"Eräs mies Lidolla omistaa sen. Se on vain kahden vuoden vanha ja tavattoman kevyt. Se on neljän dukaatin arvoinen, mutta hän myy sen kahdesta."

"Hyvä, Giuseppe; me lähdemme illalla sitä katsomaan."

Hetken kuluttua herra Hammond tuli rantaan ja astui gondoliin.

Huoaten Francis palasi taloon oppitunnillensa.

Hänen opiskelunsa rajoittui pääasiallisesti kieliin, sillä muuta eivät nuoret miehet juuri siihen aikaan opiskelleet. Latinaa puhuivat kaikki oppineet, ja ranska oli hovien ja aatelisten kielenä. Latinaa Francis puhuikin jo varsin sujuvasti, ranskaa hän ymmärsi ja italiankieltä hän osasi kuin italialainen. Saksaakin hän oli jo vähän opetellut. Saman opettajan johdolla kuin hänkin opiskeli useita venetsialaisten aatelismiesten poikia, ja siten hän oli tutustunut Matteo Giustinianiinkin, joka oli hänen paras ystävänsä.

Samana iltana Francis läksi katsomaan gondolia, josta Giuseppe oli hänelle maininnut. Se olikin hänelle mieleen, sillä se oli harvinaisen kevyt ja ohut kuin pähkinänkuori. Francis osti sen, ja kuljettaessaan sitä kotiin, hän huomasi, että se oli paljon nopeakulkuisempi kuin useimmat muut gondolit.

"Minä olen ostanut uuden gondolin, isä", sanoi Francis seuraavana aamuna isälleen. "Halusin saada oman veneen, jotta voisin iltaisinkin soudella, kun sinä olet melkein aina ulkona. Sitä paitsi tämä on paljon kevyempi kuin sinun omasi, ja minusta on hauska päästä liikkumaan nopeammin kuin muut."

"Nuoret tahtovat aina kulkea nopeasti", sanoi herra, Hammond, "vaikka en voi käsittää, mitä hyötyä siitä on. Mutta ei minulla ole mitään sitä vastaan, että olet hankkinut itsellesi oman gondolin, jolla voit mielin määrin liikkua. Kernaasti saat tästä lähin viipyä hiukan myöhempäänkin iltaisin ulkona, kunhan vain lupaat, ettet kuljeskele pitkin katuja. Soudellessa ei ole mitään vaaraa, toista on kaupungilla, jossa sattuu niin usein tappeluja ja onnettomuuksia."

Francis oli mielissään, sillä useinkin oli hänestä tuntunut kovin ikävältä palata kotiin jo kymmeneltä, jolloin ilma oli ihanimmillaan, ja Suurella kanaalilla elämä kaikkein vilkkain. Sen sijaan ei hänen tehnyt mielensäkään kuljeskella kaduilla, sillä hirveä tungos piazzettalla ei ollut koskaan miellyttänyt häntä.