Читать книгу Kun nukkuja herää - Герберт Уэллс, Герберт Джордж Уэллс - Страница 8

Ilmanvaihtajan pyöriessä sisemmän huoneen pyöreässä kattoaukossa, josta silloin tällöin välähti öinen taivas, kuului sieltä heikkoa puheensupinaa. Graham, joka seisoi kupukaton alla ajatuksissaan taistellen niiden synkkien voimien kanssa, jotka olivat vanginneet hänet, ja joita hän nyt uhkarohkeasti uhmaili, vavahti kuullessaan ihmisäänen.

Hän katsoi ylös ja näki ilmanvaihtokoneen siipien lomitse tummana ja epäselvänä miehen pään ja hartiat. Tämä mies katsoi häneen. Tumma käsi ojentautui alas, koneen siipi löi siihen, seisahtui hetkiseksi ja jatkoi pyörimistään, jolloin sen kaidalla lehdellä näkyi ruskehtava pilkku ja jotain alkoi siitä pudota pisaroina lattialle, kuten hiljainen sade.

Graham katsahti alas ja näki veripilkkuja jalkojensa edessä. Hän katsoi jälleen ylös hyvin kiihoittuneena. Olento oli kadonnut.

Hän seisoi paikallaan liikkumattomana – kaikki aistimensa suunnattuina tuota tummaa aukkoa kohden, sillä sieltä näkyi synkkä yö. Hän luuli näkevänsä heikkojen, etäisten valkoisten pilkkujen kiitävän pimeän ilman halki. Ne laskeutuivat alas, lentäen sinne tänne ristiin ja katoavan ilmanvaihtokoneen ajamina. Valosäde välähti ilman halki valaisten valkoisella valollaan kirkkaasti nuo pilkut, sitten palasi taas entinen pimeys. Lämpimästä ja valoisasta huoneestaan huomasi hän lunta satavan muutaman askeleen päässä hänestä.

Graham poistui huoneen toiseen ääreen ja palasi jälleen ilmanvaihtokoneen alle. Hän näki miehen pään pistäytyvän esiin. Hän kuuli kuiskailtavan, kuuli miten metalli kilahti ja ilmanvaihtokone seisahtui. Lumihiuteita satoi huoneesen ja ne sulivat ennenkuin ennättivät päästä lattialle. "Elkää pelätkö", sanoi ääni.

Graham seisoi ilmanvaihtokoneen alla. "Keitä te olette?" kuiskasi hän.

Jonkun aikaa ei kuullut muuta kuin ilmanvaihtokoneen nytkähdyksiä, sitten pistäytyi miehen pää varovaisesti aukosta sisään. Hänen päänsä painui melkein suoraan alaspäin; musta tukkansa oli sulaneesta lumesta märkänä. Kätensä ojentautui ylöspäin pimeään pidellen jostain kiinni. Hän oli nuoren näköinen, silmänsä olivat kirkkaat ja otsasuonensa olivat paisuneet. Hän näytti ponnistelevan pysyäkseen tasapainossa.

Useamman sekunnin ajan ei hän eikä Graham hiiskuneet sanaakaan.

"Oletteko Nukkuja?" kysyi uusi tulokas vihdoin.

"Olen", sanoi Graham. "Mitä te minusta tahdotte?"

"Ostrog lähetti minut, sire".

"Ostrog?"

Aukossa oleva mies kääntyi niin että Graham näki hänen kasvonsa sivuttain. Hän näytti kuuntelevan. Äkkiä kuului varottava huudahdus ja mies heittäytyi taapäin ennättäen töintuskin välttää käyntiin päässeen ilmanvaihtokoneen siipiä. Ja katsoessaan ylös ei Graham nähnyt muuta kuin hitaasti satavaa lunta.

Kesti noin neljännestunnin ajan ennenkuin kukaan palasi ilmanvaihtokoneen luo. Mutta uudelleen kuului sama metallinen kilahdus; siivet seisahtuivat ja mies tuli näkyviin. Graham oli koko ajan seisonut paikallaan toimettomana ja tavattoman jännityksen vallassa.

"Kuka te olette? Mitä te tahdotte?" kysyi hän.

"Me haluamme puhella kanssanne, sire", sanoi tulija. "Me tahdomme – minä en voi pidättää konetta. Me olemme koettaneet päästä luoksenne – näinä kolmena päivänä".

"Minä pääsen siis vapaaksi?" kuiskasi Graham. "Pakoon?"

"Niin, sire. Jos vaan tahdotte".

"Te kuulutte minun puolueeseni – Nukkujan puolueesen?"

"Niin, sire".

"Mitä minun pitää tehdä?" sanoi Graham.

Kuului liikettä. Tulijan käsi tuli esiin – se vuosi verta. Polvensa tulivat näkyviin. "Seisokaa loitommalla", sanoi hän, ja hän hyppäsi raskaasti alas käsilleen ja toiselle olalleen Grahamin eteen. Ilmanvaihtokone alkoi kohisten pyöriä. Tulokas kaatui maahan, nousi melkein heti paikalla ja katsoi, painaen kädellään loukkaantunutta olkapäätään, säihkyvin silmin Grahamiin.

"Te olette todellakin Nukkuja", sanoi hän. "Minä näin teidät nukkuneena. Salliihan laki jokaisen käydä teitä katsomassa".

"Minä olen se mies, joka olin valekuolleena", sanoi Graham. "Minua on pidetty täällä vankina. Minä olen ollut täällä heräämisestäni asti – nämät viimeiset kolme päivää".

Tulija näytti aikovan vastata, samassa kuuli hän jotain kolinaa, katsahti ovelle päin, äkkiä poistui hän Grahamin vierestä juosten ovea kohden huutaen käsittämättömiä sanoja. Pieni teräspuukko välkkyi hänen kädessään ja hän alkoi nopeasti iskeä sillä oven sarantoihin. "Varokaa!" kuului ääni. "Oh!" Ääni tuli ylhäältä.

Graham katsoi ylös, näki miehen jalat riippuvan kattoaukosta, hän väisti, putoava mies töytäisi häntä olkapäähän ja miehen raskas paino heitti hänet maahan. Hän putosi polvilleen ja sitten suulleen, ja mies lensi hänen ylitseen. Graham nousi polvilleen ja näki toisen ylhäältä tulleen miehen istuvan edessään.

"Minä en huomannut teitä, sire", läähätti mies. Hän nousi ja auttoi

Grahamia nousemaan. "Loukkasitteko itseänne, sire?" läähätti hän.

Joku alkoi taajaan iskeä ilmanvaihtokoneen siipiin, jotain putosi

Grahamin kasvoille, ja kimalteleva, valkoinen metallilevy putosi pyörähdellen ilmassa lappeelleen huoneen permannolle.

"Mitä tämä tietää?" huusi Graham aivan ymmällä, katsahtaen ilmanvaihtokoneesen päin. "Keitä te olette? Mitä te teette? Muistakaa, että minä en ymmärrä tästä vähääkään".

"Taapäin", sanoi ensiksi tullut lykäten hänet ilmanvaihtokoneen alta pois samassa kuin toinen pala valkoista metallia putosi alas.

"Me tulimme noutamaan teitä, sire", läähätti viimeksi tullut, ja Graham huomasi kääntyessään häneen päin hänen otsallaan haavan, josta veri tiuhkui. "Kansanne kutsuu teitä".

"Minne? Kansaniko?"

"Suureen saliin kauppahallien luo. Täällä on henkenne vaarassa. Meillä on urkkijoita. Me saimme sen juuri äsken tietää. Neuvosto on juuri tänään päättänyt joko myrkyttää tai surmata teidät. Ja kaikki on valmiina. Kansaa on harjoitettu, tuulimoottori-poliisit, insinöörit ja puolet katukäytävien virkamiehistä ovat meidän puolellamme. Kokoussalit ovat täynnä innostunutta kansaa. Koko kaupunki on noussut kapinaan Neuvostoa vastaan. Meillä on aseita". Hän pyyhkäisi kädellään veren pois kasvoiltaan. "Täällä on henkenne vaarassa – "

"Mutta miksi aseita?"

"Kansa on noussut puolustamaan teitä, sire. Mitä tämä on?"

Hän kääntyi sukkelaan kuullessaan ensiksi tulleen miehen viheltävän hampaittensa lomitse. Tämä väistyi nopeasti syrjään, viittasi heitä kätkeytymään ja piiloutui itse aukenevan oven taakse. Samassa astui Howard sisään, kasvonsa olivat huolestuneen näköiset. Hänellä oli pieni tarjotin kädessään. Hän vavahti, katsahti ympärilleen, ovi paukahti kiinni hänen takanaan, tarjotin viskattiin syrjään ja puukko pisti häntä korvan taakse. Hän kaatui maahan kuin kaadettu puu jääden makaamaan poikittain ulompaan huoneesen johtavan oven eteen. Mies, joka puukollaan oli iskenyt häneen, kumartui nopeasti tarkastamaan ruumiin kasvoja, nousi ja meni jatkamaan oven luona aloittamaansa työtä.

"Teidän myrkkynne!" sanoi ääni Grahamin korvaan.

Äkkiä sammui valo huoneessa. Lukemattomat katon rajassa olevat lamput olivat sammuneet. Graham näki, miten ilmanvaihtokoneen aukosta tuiskusi sisään lunta ja ylhäällä liikkui nopeasti tummia olentoja. Kolme heistä laskeutui polvilleen. Jokin esine – nuoraportaat – laskettiin aukosta alas ja näkyi käsi, joka piti kädessään tuulessa liehuvaa keltaista valoa.

Hän epäröi hetkisen. Mutta näiden miesten esiintymistapa, heidän nopea toimintansa, sanansa, kaikki sopi niin hyvin yhteen sen pelon kanssa, jota hän tunsi Neuvostoa kohtaan. Kaikki näytti lupaavan hänelle vapauden ja pelastuksen, siksi hän heitti kaikki epäilykset syrjään. Ja hänen oma kansansahan odotti häntä!