Читать книгу Kahden nuoren aviovaimon muistelmat - Honoré de Balzac - Страница 6

25 p:nä marraskuuta.

Seuraavana päivänä oli vanha Philippe jo järjestänyt huoneustoni ja asettanut kukkia maljakoihin. Minut on siis koteutettu nyt tänne. Kuitenkaan ei kukaan ollut tullut ajatelleeksi, että karmeliitti-nunnien hoidokkaalla on nälkä jo anivarhain, ja Rosella oli jos jonkinlaisia vaikeuksia, ennenkuin hän sai minulle hankituksi aamiaisen. — "Neiti meni nukkumaan juuri silloin, kun tarjottiin päivällistä ja nyt hän nousee jo silloin, kun armollisen herran on tapana tulla kotiin", sanoi hän minulle. Rupesin kirjoittamaan. Tunnin kuluttua isäni kolkutti pikku salonkini ovelle ja kysyi, voisinko ottaa hänet vastaan; avasin hänelle oven ja hän tapasi minut juuri kirjoituspuuhissa. — "Rakas lapsi", sanoi hän, "hankkikaa itsellenne pukuja ja kaikkea mitä toivotte; tässä kukkarossa on teille kaksitoista tuhatta frangia. Annan yhden vuoden tulot teidän tarpeihinne. Saatte äitinne kanssa neuvotella sopivasta seuranaisesta, jollei ehkä miss Griffith teitä miellyttäisi, sillä rouva de Chaulieullä ei tule olemaan aikaa olla seurananne aamuisin. Vaunut ja palvelijan saatte myös käytettäväksenne." — "Sallikaa minun saada Philippe", sanoin hänelle. — "Kernaasti", vastasi hän. "Mutta muuten olkaa vallan huoleton: teidän omaisuutenne on siksi suuri, ettette ole miksikään kuormaksi äidillenne ettekä minulle." — "Olisiko sopimatonta kysyä, kuinka suuri omaisuuteni on?" — "Ei mitenkään, lapseni", sanoi hän; "isoäitinne jätti teille viisisataa tuhatta frangia, jotka olivat hänen säästöjään, sillä milloinkaan hän ei tahtonut päästää sukunsa käsistä yhtään maapalaa. Tämä summa on ollut sijoitettuna valtion obligatsioneihin. Korot siitä tekevät nykyään yhteensä noin neljäkymmentä tuhatta frangia. Olisin tahtonut käyttää tämän summan teidän toisen veljenne omaisuuden kartuttamiseen; senpätähden olettekin kovasti sotkenut suunnitelmiani; mutta jonkun ajan kuluttua ehkä jälleen voitte toimia niiden hyväksikin, kaikki riippuu teistä itsestänne. Näytätte olevan järkevämpi kuin mitä luulinkaan. Minun ei tarvinne sanoa teille, kuinka jonkun neiti de Chaulieun on käyttäydyttävä; se ylpeys, joka puhuu piirteistänne, on varmana takeena siitä. Meidän suvussamme olisivat sellaiset varokeinot, joihin pikkueläjät ryhtyvät tyttäriensä suhteen, loukkaavia. Joku teitä vastaan tähdätty panettelu voisi maksaa sen henkilön hengen, joka rohkenisi sellaisen sanoa, tai jommankumman veljenne hengen, jos taivas olisi epäoikeudenmukainen. En sano tästä asiasta sen enempää. Hyvästi, rakas pienokaiseni." Hän suuteli minua otsalle ja meni. Pitää yhdeksän vuotta tiukasti kiinni suunnitelmastaan ja nyt luopua siitä! En käsitä sellaista. Isäni ilmaisi ajatuksensa muuten ihailtavan selvästi. Hänen sanojaan ei voinut väärin ymmärtää. Minun omaisuuteni on tuleva hänen pojalleen markiisille. Kellä on ollut otsaa? Äidillänikö, isällänikö vai kenties veljelläni?

Jäin istumaan isoäitini sohvaan katsellen kukkaroa, jonka isäni oli jättänyt uunin reunukselle. Olin samalla kertaa sekä tyytyväinen että tyytymätön tähän huomionosoitukseen, joka täten kiinnitti ajatukseni rahaan. Totta on, että minun ei enää tarvitse ajatella sitä: kaikki epäilykseni ovat hälvenneet ja onpa arvokastakin säästää ylpeydeltään kaikki tämän laatuiset huolet. Philippe on juossut koko päivän erilaisten kauppiaiden ja käsityöläisten luona, jotka ovat saaneet tehtäväkseen huolehtia minun muodonmuutoksestani.

Eräs kuuluisa ompelijatar, muuan Victorine, on juuri saapunut, samoin liinaompelijatar ja suutari. Kuin lapsi palan kärsimättömyydestä saada tietää, minkälainen tulen olemaan silloin, kun olen heittänyt yltäni sen säkin, johon luostaritapa meidät sitoi; mutta kaikki nämä työntekijät vaativat paljon aikaa: korsetintekijä tahtoo kokonaisen viikon; ellen muka halua pilata vartaloani. Tämähän on juhlallista, minulla on siis vartalokin! Janssen, oopperan suutari on vakuuttanut minulle, että minulla on aivan äitini jalka. Koko aamupäivä kului näissä vakavissa puuhissa. Hansikanneulojakin on käynyt täällä ottamassa mittaa kädestäni. Liinaompelijatar on saanut tilaukseni. Päivällisaikanani, joka tuntui olevan muun talon aamiaisaika, sanoi äitini minulle, että yhdessä menisimme muotikauppiaitten luo katselemaan hattuja, jotta makuni kehittyisi ja siten oppisin itse valikoimaan ostokseni. Olen aivan puolipyörryksissä kaikesta tästä minulle niin oudosta itsenäisyydestä, aivan kuin sokea, joka äkkiä saa näkönsä takaisin. Nyt voin aavistaa, miltä karmeliittinunna mahtaa näyttää suurmaailmalliseen elämään tottuneen tytön silmissä. Erotus on niin suuri, ettemme koskaan olisi voineet sitä kuvitellakaan.

Aamiaisen aikana oli isäni hajamielinen ja me annoimme hänen olla omissa ajatuksissaan; hän on hyvin perillä kaikissa kuninkaan salaisuuksissa. Minä olin kokonaan unohdettu; hän muistaa minua vain silloin, kun olen hänelle jollakin tavoin tarpeellinen, sen olen huomannut. Isäni on viidestäkymmenestä ikävuodestaan huolimatta hyvin viehättävä: hänen ryhtinsä on nuorekas, hän on kaunistekoinen, vaalea ja käytökseltään erinomaisen kohtelias ja miellyttävä; hänen valtiomies-kasvonsa ovat samalla kertaa ilmeikkäät ja vaiteliaat; hänen nenänsä on kapea ja pitkä, hänen silmänsä ruskeat. Mikä kaunis pari! Kuinka monet kummalliset ajatukset täyttivätkään mieleni huomatessani selvästi, että nämä molemmat olennot, yhtä ylhäissukuisia, rikkaita, eteviä kumpikin, eivät elä yhdessä, että heillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin nimi ja että he ainoastaan maailman silmissä kuuluvat yhteen.

Hovin ja valtiomiesten paras kerma oli eilen täällä. Muutaman päivän kuluttua menen tanssiaisiin herttuatar de Maufrigneusen luo ja silloin tulen esitetyksi tuolle uudelle maailmalle, johon niin kernaasti haluan tutustua. Joka aamu tulee tanssinopettaja käymään luonani, minun on kuukauden kuluessa opittava tanssimaan sillä uhalla, että muuten saan jäädä pois tanssiaisista. Ennen päivällistä kävi äitini neuvottelemassa kanssani seuranaisesta. Pidän edelleen miss Griffithin, jonka äitini on saanut Englannin lähettiläältä. Tämä miss on papin tytär ja hän on saanut erinomaisen kasvatuksen; hänen äitinsä oli aatelinen, hän on kolmenkymmenen kuuden vuotias ja hän tulee opettamaan minulle englantia. Minun Griffithini on kyllin kaunis löytääkseen vielä joskus onnensa; hän on köyhä ja ylpeä, hän on skotlannitar, hänestä tulee kaitsijattareni ja hän saa nukkua Rosen huoneessa. Rose tulee palvelemaan miss Griffithiä. Näin heti, että minulla tulee olemaan täydellinen yliote tämän kotiopettajattareni suhteen. Niinä kuutena päivänä, mitkä olemme nyt olleet yhdessä, on hän varsin hyvin käsittänyt, että ainoa, joka täällä voi harrastaa hänen parastaan, olen minä; minä puolestani olen hänen veistokuvamaisesta asenteestaan huolimatta huomannut, että hän on ja tulee olemaan minulle hyvin myötämielinen. Minusta hän näyttää olevan kiltti, vaitelias olento. En ole saanut tietää, mitä hän ja äitini puhuivat keskenään.

Vielä eräs uutinen, joka kyllä minun mielestäni on verrattain vähäpätöinen.

Tänä aamuna on isäni kieltäytynyt ottamasta vastaan sitä ministerivirkaa, joka hänelle oli tarjottu. Siitä hänen eilinen hajamielisyytensä. Hän valitsee mieluummin lähetystön, niin on hän sanonut, kuin nuo ikävät poliittiset väittelyt. Espanja houkuttelee häntä. Nämä uutiset sain kuulla aamiaisella, ainoa hetki muuten päivästä, jolloin isäni, äitini ja veljeni edes jonkin verran tuttavallisemmin kohtaavat toisensa. Palvelijattaretkin tulevat silloin sisään vain käskettäissä. Muun osan vuorokaudesta on isäni poissa, veljeni samoin. Äitini pukeutuu eikä näyttäydy milloinkaan kahden ja neljän välillä: neljän aikaan hän lähtee tunniksi kävelemään; kuudesta seitsemään on hänellä vastaanotto, silloin kun hän ei ole kaupungilla päivällisillä; sitten loppuilta kuluu huvituksissa, teattereissa, tanssiaisissa, konserteissa ja vierailuilla. Sanalla sanoen, hän on joka hetki niin kiinni, etten luule hänelle jäävän neljännestuntiakaan itseänsä varten. Häneltä menee varmaankin hyvä aika pukeutumiseensa aamuisin, sillä hän on aivan jumalallisen soma aamiaisella, joka syödään yhdentoista ja kahdentoista välissä. Alanpa myös ymmärtää, mistä hänen luotaan kuuluva melu johtuu: hän ottaa ensin melkein kylmän kylvyn ja juo kupin kylmää kahvia kerman kanssa, sitten hän pukeutuu; hän ei koskaan nouse ennen yhdeksää paitsi poikkeustapauksessa; kesäisin tekee hän aamuisin ratsastusretken. Kello kaksi käy hänen luonaan eräs nuori mies, jota en vielä ole saanut nähdä. Tällaista on meidän perhe-elämämme. Me tapaamme toisemme aamiais- ja päivällispöydässä; mutta usein syön nämä ateriat kahden äitini kanssa. Ja arvaan, että vielä useammin saan syödä päivälliseni yksin huoneessani neiti Griffithin kanssa, kuten isoäitinikin teki. Äitini syö usein päivällistä kaupungilla. En enää laisinkaan ihmettele, että perheeni on minua kohtaan niin välinpitämätön. Näetkös, rakkaani, Parisissa vaaditaan suorastaan sankarillisuutta rakastaakseen ihmisiä, jotka ovat meitä lähinnä, sillä me olemme niin harvoin yksissä. Kuinka poissaolevat pian unohtuvat tässä kaupungissa! Ja kuitenkaan en ole ollenkaan liikkunut ulkona; en tiedä mitään; tahtoisinpa päästä varmuuteen siitä, tuleeko asuni ja ulkomuotoni olemaan sopusoinnussa tämän seuramaailman kanssa, jonka elämä hämmästyttää minua, vaikkakin vasta kaukaa kuulen sen humun. En ole vielä ollut puutarhaa etäämpänä. Muutaman päivän kuluttua alkavat italialaiset laulaa. Äidilläni on oma aitionsa. Odotan kuin mieletön sitä aikaa, jolloin saan kuulla italialaista musiikkia ja nähdä ranskalaista oopperaa. Alan jo luopua luostaritavoista vaihtaakseni ne suurmaailman muotoihin. Kirjoitan sinulle tänä iltana siksi, kunnes käyn nukkumaan, joka tapaus jo on siirtynyt kello kymmeneksi, jolloin äitini lähtee ulos tai teatteriin. Parisissa on kaksitoista teatteria. Olen hävettävän tietämätön ja luen paljon, mutta umpimähkään. Yksi kirja johtaa minut toiseen. Näen useamman teoksen nimet sen kirjan kansilehdellä, jota parast'aikaa luen; mutta kun kukaan ei ohjaa minua, satun useinkin saamaan käsiini hyvin ikäviä. Kaikki nykyaikainen kirjallisuus, minkä tunnen, koskettelee rakkautta, tuota aihetta, joka mieltämme niin luostarissa askarrutti, sentähden että koko meidän elämämme riippuu miehestä ja on miestä varten; mutta kuinka kaikki nuo kirjailijat ovatkaan mitättömiä verrattuina kahteen pikku tyttöön, Renée'hen ja Louiseen, liikanimiltään valkea hirvi ja kullanmuru! Oi armas enkelini, kuinka heidän tapauksensa ovat joutavia, täynnä kummallisuuksia ja kuinka köyhän ja huonon ilmaisumuodon he antavat tuolle tunteelle! Kaksi kirjaa on kuitenkin erikoisemmin minua miellyttänyt; toinen on Corinne ja toinen Adolphe. Mitä edelliseen tulee, niin kysäisin isältäni, voisinko saada nähdä rouva de Staëlia. Äitini, isäni ja Alphonse rupesivat nauramaan. Alphonse sanoi: — "Mutta mistä Hölmölästä hän tuleekaan?" Isäni vastasi: — "Suotta sitä ihmettelemme, tiedämmehän, että hän tulee karmeliittiluostarista." — "Tyttäreni, rouva de Staël on kuollut", sanoi herttuatar minulle lempeästi.

"Kuinka naista voidaan pettää?" kysyin miss Griffithiltä lopettaessani Adolphen. — "Kun nainen rakastaa", sanoi minulle miss Griffith. Mutta sanohan toki, Renée, voisiko mies pettää meitä?… Miss Griffith on vähitellen tullut huomaamaan, että en olekaan niin tuhma kuin miltä näytän, että olen saanut eräänlaisen salaisen kasvatuksen, sen, minkä saimme toinen toisiltamme keskustellessamme vapaasti kaiken maailman asioista. Hän on ymmärtänyt, että tietämättömyyteni sijoittuu ainoastaan ulkonaisiin asioihin. Tuo ihmisparka avasi sydämensä minulle. Hänen lyhyt vastauksensa, kaikkien mahdollisien onnettomuuksien siihen keskittäminen värisytti minua. Griffith varoitti minua vielä toistamiseen, etten antaisi minkään elämässä lumota itseäni, että aina epäilisin kaikkea ja etenkin sitä, mikä minua eniten miellyttää. Hän ei osaa eikä voi sanoa minulle mitään muuta. Ja sellainen puhe on liian yksitoikkoista. Tässä suhteessa muistuttaa hän lintua, joka osaa ääntää ainoastaan yhdellä lailla.