Читать книгу Paras vihollinen - Jean Webster - Страница 10

Arvoisa Rouva!

Neljä kirjettänne, kaksi sähkösanomaanne ja kolme pankkiosoitustanne on tässä, ja määräyksiänne tullaan noudattamaan juuri niin pian kun työn rasittama johtajatar voi ehtiä.

Uskoin ruokasalihomman Betsy Kindredille. Sata dollaria myönsin hänelle tuon kauhean huoneen uusimiseen. Hän otti luottamustoimen vastaan, valitsi viisi kelvollista orpoa avustamaan työn koneellisissa yksityiskohdissa ja sulki oven. Kolme päivää ovat lapset syöneet pulpeteiltaan kouluhuoneessa. Minulla ei ole aavistustakaan Betsyn hommista, mutta hänellä on koko joukon parempi aisti kuin minulla, joten ei kannata sekaantua asiaan.

On oikea taivaallinen huojennus, kun voi jättää jotakin jonkun toisen tehtäväksi ja olla varma, että se tulee tehdyksi! Kaikki kunnioitus täkäläisen henkilökunnan iälle ja kokemukselle, mutta uusille aatteille se ei juuri ole altis. Niinkuin jalo perustaja suunnitteli John Grier Homen v. 1875, niin on sitä hoidettava vielä tänä päivänä.

Ohimennen sanoen, Judy kulta, ajatuksesi järjestää yksityinen ruokahuone johtajattarelle — jota ajatusta minä seuraarakastavana sieluna ensin halveksuin — on ollut pelastukseni. Kun olen kuolemanväsynyt, syön yksin, mutta eloisina hetkinäni kutsun jonkun virkailijan jakamaan ateriani, ja päivällispöydän tulvehtivassa tuttavallisuudessa minä suoritan tehoisimmat vetoni. Kun käy suotavaksi istuttaa raittiin ilman ituja Miss Snaithin sieluun, kutsun hänet päivälliselle ja puhallan tahdikkaasti hieman happea hänen voileipänsä ja vasikansylttyviipaleittensa väliin.

Vasikansyltty on kokkimme käsityksen mukaan laatuunkäypä pièce de resistance päivälliskutsuihin. Kunhan tässä ehdin, otan esille kysymyksen sopivasta ravinnosta toimeenpanevalle henkilökunnalle, mutta toistaiseksi on niin paljon tärkeämpää ajateltavaa kuin oma mukavuutemme, että saamme tulla toimeen vasikalla.

Kauhea tömähdys on juuri sattunut oveni ulkopuolella. Joku pieni keruubi näyttää potkaisseen toisen pienen keruubin portaita alas. Mutta minä kirjoitan häiriintymättä. Jos minun on vietettävä päiväni orpolasten parissa, täytyy minun viljellä hilpeätä huolettomuutta.

Oletko saanut Leonora Fentonin kihlakortit? Hän menee naimisiin lähetyslääkärin kanssa ja asettuu asumaan Siamiin! Oletko koskaan kuullut mitään niin hullunkurista kuin Leonora emäntänä lähetyssaarnaajan talossa? Luuletko, että hän aikoo huvittaa pakanoita pukutansseilla?

Ei sentään sen hassumpaa kuin että minä olen johtajattarena orpokodissa ja sinä vakavana, vanhoillisena rouvana tai Marty Keene seuraperhosena Parisissa. Luuletko että hän käy lähetystön tanssiaisissa ratsastuspuvussa, ja mitä ihmettä tekee tukalleen? Se ei ole voinut kasvaa niin pian, hänellä täytyy olla tekotukka. Eikö totta, että meidän luokka tarjoaa hilpeitä yllätyksiä?

Posti tulee. Salli minun lukea hauska paksu kirje Washingtonista.

Ei niinkään hauska; oikein nenäkäs. Gordon ei voi päästä siitä ajatuksesta että tämä kaikki on leikkiä, S. McB. ja 113 orpoa. Mutta hän ei pitäisi sitä niinkään leikkinä, jos koettaisi parikin päivää. Hän sanoo pistäytyvänsä täällä ensi käynnillään pohjoisessa ja katsovansa kamppailua. Miten olisi jos jättäisin hänet työhön tänne ja itse lentäisin New-Yorkiin ostoksille? Lakanamme ovat aivan kuluneet, ja talossa ei ole muuta kuin 211 villapeittoa.

Singapore, sydämeni ja kotini ainoa lemmikki, lähettää kunnioittavan tervehdyksensä.

Minä myös.

S. McB.

JOHN GRIER HOME,

Perjantaina.

Rakkakin Judy!

Näkisitpä vain mitä sata dollariasi ja Betsy Kindred ovat tehneet tuolle ruokasalille!

Se on häikäisevä unelma keltaista väriä. Koska se on pohjanpuolinen huone, päätti Betsy kirkastaa sitä, ja sen hän on tehnyt. Seinät ovat kiillotonta vaaleankeltaista, ja friisinä on rivi pieniä pehmeäturkkisia metsäkaniineja, jotka juoksevat pitkin katonreunaa. Pöytäliinojen asemasta, joita emme voi kustantaa, meillä on pellavaiset kaitaliinat, joihin on pitkin pituutta painettu hyppääviä kaniineja. On myöskin keltaisia maljakoita, jotka tällä hetkellä ovat täynnä pajukissoja, mutta jotka odottavat vuokkoja ja kieloja ja voikukkia. Ja uusi pöytäkalusto, rakkaani — valkoinen, koristeena keltaisia narsisseja (niin luulemme), vaikka ne voivat olla ruusujakin; talossa ei ole ketään kasvitieteilijää. Ihmeellisintä kaikista, meillä on ruokaliinat, ensimäiset, mitä olemme eläissämme nähneet. Lapset luulivat niitä nenäliinoiksi ja pyyhkivät hurmaantuneina nenänsä.

Uuden huoneen avaamisen kunniaksi meillä oli jäätelöä ja kaakkua jälkiruoaksi. On niin hauskaa nähdä nuo lapset muunlaisina kuin säikähtäneinä ja välinpitämättöminä, että kohta julistan palkintoja meluamisesta — kaikille muille paitsi Sadie Katelle. Hän rummutti pöytää veitsellä ja haarukalla ja lauloi: "Tervetuloa kultasaliin."

Muistathan tuon valaisevan tekstin ruokasalin oven yläpuolella — "Jumala antaa". Olemme maalanneet sen umpeen ja peittäneet paikan kaniineilla. Hyvä on opettaa niin helppoa uskoa tavallisille lapsille, joilla on säädyllinen perhe ja katto suojanaan, mutta ihmisen, jonka ainoa turvapaikka hädässä on puiston penkki, täytyy oppia taistelevampi usko.

"Jumala on antanut sinulle kaksi kättä ja aivot ja maailman, jossa saat käyttää niitä. Käytä niitä hyvin, niin saat mitä tarvitset; käytä huonosti, niin joudut puutteeseen", siinä on tunnuslauseemme, ja siihenkin tehdään rajoituksia.

Äskeisen lajitteluprosessin aikana olen vapautunut yhdestätoista lapsesta. Tuo siunattu Valtion Apukomitea auttoi minua pääsemään kolmesta pikku tytöstä; kaikki sijoitettiin oikein hyviin koteihin, ja yksi otettiin laillisesti kasvatiksi, jos perhe pitää hänestä. Ja perhe pitää, sen jo näin. Hän oli laitoksen mallilapsi, tottelevainen ja kohtelias, kiharatukkainen ja helläsydäminen, pilkulleen se pieni tyttö, jonka perhe tarvitsee. Kun kasvattiaetsivä pariskunta valitsee tytärtä, seison vieressä sydän kurkussa, ja minusta tuntuu kuin seuraisin kohtalon tutkimattomia aivoituksia. Niin pieni asia kallistaa vaa'an. Lapsi hymyilee, ja rakastava koti aukee hänelle koko elämäksi; hän aivastaa, ja se on iäksi mennyttä.

Kolme suurinta poikaamme on mennyt töihin maataloihin, yksi kauas länteen KARJATALOON! Huhu kertoo että hänestä tulee cow-boy ja intiaanisoturi ja jääkarhun metsästäjä, vaikka minä itse asiassa uskon, että hänen on tyydyttävä maalaisen rauhaisaan vehnänkorjuu-työhön. Hän marssi pois kuin mikäkin romaanisankari, ja häntä seurasi surumielisin katsein 25 seikkailunhaluista poikaa, jotka huoaten palasivat J.G.H:n turvallisen yksitoikkoiseen elämään.

Viisi muuta lasta on lähetetty oikeihin laitoksiinsa. Yksi heistä on kuuro, yksi kaatuvatautinen ja muut kolme lähentelevät tylsämielisyyttä. Ketään heistä ei olisi koskaan pitänyt ottaa tänne. Tämä on kasvatuslaitos, emmekä me voi vahingoittaa kallisarvoista kylvöämme pitämällä huolta aistiviallisista.

Orpokodit ovat joutuneet muodista pois. Mitä minä aion kehittää, on ruumiin, sielun ja hengen kasvatuslaitos lapsia varten, joiden vanhemmat eivät kykene pitämään huolta heidän hoidostaan.

"Orvot" on pelkkä lajinimitykseni lapsille; suuri osa heistä ei ole vähääkään orpoja. Heillä on jäljellä vaivalloinen ja itsepintainen isä tai äiti, joka ei tahdo allekirjoittaa luovutuskirjaa, joten en voi antaa heitä ottolapsiksi. Mutta niiden, jotka ovat käytettävissäni, olisi paljon parempi päästä rakastaviin koteihin kuin olla parhaassakaan laitoksessa minkä minä ikinä voin saada aikaan. Niinpä koetan sijoittaa heidät ottolapsiksi niin pian kuin mahdollista ja etsin heille koteja.

Sinunhan pitäisi tavata paljon hauskoja perheitä matkoillasi; etkö voisi saada joitakin niistä ottamaan kasvatteja? Poikia mieluummin. Meillä on hirveä joukko ylimääräisiä poikia, eikä kukaan huoli niistä. Puhuttakoon sitten vielä naisvihasta! Se ei ole mitään verrattuna siihen miesvihaan, joka vallitsee ottolasta haluavien vanhempien rinnassa. Voisin sijoittaa tuhansittain hymykuoppaisia, keltatukkaisia tyttöjä, mutta hyvä eloisa poika siinä 9-13 välillä on hylkytavaraa markkinoilla. Näyttää yleensä vallitsevan sellainen tunne, että he tuovat likaa jäljissään ja naarmuttavat mahonkihuonekaluja.

Etkö luule että miesten klubit voisivat ottaa poikia kasvateiksi, ikäänkuin onnen panteiksi? Poika voisi olla hoidettavana siistissä kunnon perheessä, ja lauantai-iltaisin klubin eri jäsenet veisivät hänet ulos. He voisivat ottaa hänet mukanaan pallopeleihin ja sirkukseen ja palauttaa hänet kun ovat saaneet tarpeekseen, aivan kuin lainakirjan. Se olisi suuriarvoista harjoitusta nuorillemiehille. Puhutaan aina niin paljon siitä kuinka suotavaa olisi kasvattaa tyttöjä äiteyteen. Miksi ei panna toimeen kursseja isyys-kasvatusta varten ja anneta parhaitten herraklubien ottaa asia huolekseen. Suostutko pyytämään Jervisiä puhumaan asian puolesta eri klubeissaan, ja minä panen Gordonin virittämään kysymyksen Washingtonissa. He molemmat kuuluvat niin moniin klubeihin, että sillä tavoin meidän pitäisi saada sijoitetuksi ainakin tusina poikia.