Читать книгу Paras vihollinen - Jean Webster - Страница 8

Helmikuun 21 päivä.

Paras Gordon!

Vieläkö olet loukkaantunut, kun en tahtonut kuulla neuvoasi? Etkö tiedä että punertavatukkaista henkilöä, jolla on irlantilaiset esi-isät ja pisara skotlantilaista verta suonissa, ei voi pakottaa, vaan häntä on johdettava lempeästi? Jollet olisi ollut niin inhottavan itsepintainen, olisin kuunnellut kiltisti ja pelastunut. Niinkuin asiat nyt ovat, tunnustan rehellisesti että olen viettänyt viisi viime päivää katumalla riitaamme. Sinä olit oikeassa ja minä väärässä, ja niinkuin näet, minä kauniisti myönnän sen. Jos koskaan selviän nykyisestä pulmasta, saakoon sinun mielipiteesi johtaa minua tulevaisuudessa (melkein aina). Voisiko kukaan nainen tehdä täydellisempää peruutusta?

Romanttinen hohde, jonka Judy luo tähän orpokotiin, on olemassa vain hänen runollisessa mielikuvituksessaan. Paikka on hirveä. Sanat eivät voi kuvata kuinka se on ankea ja kolkko ja pahanhajuinen; pitkät käytävät, paljaat seinät, sini-univormuiset, taikinanvalkoiset pikku asukkaat, jotka eivät vähintäkään muistuta ihmislapsia. Ja oi, tuo kauhea laitos-haju! Sekoitus märkiä pestyjä lattioita, tuulettamattomia huoneita ja sadan ihmisen ruokaa, joka alituiseen höyryää uunilla.

Ei ainoastaan itse laitos ole luotava uudestaan, vaan jokainen lapsi yhtä hyvin, ja se on oikea Herkuleen työ sellaiselle itsekkäälle, ylelliselle ja laiskalle olennolle kuin Sallie McBride. Minä luovun samassa hetkessä kun Judy on löytänyt sopivan seuraajan, mutta minä pelkään ettei se voi tapahtua ihan heti. Judy on lähtenyt etelään ja jättänyt minut pälkähäseen, ja kun kerran olen luvannut, en tietysti voi jättää hänen orpokotiaan noin vaan. Mutta minä vakuutan sinulle että minun tällä välillä on ikävä kotiin.

Kirjoita virkistävä kirje ja lähetä kukkanen ilahuttamaan yksityissalonkiani. Perin sen kalustettuna Mrs. Lippettiltä. Seiniä peittää ruskean ja punaisenkirjavat paperit, huonekalut ovat sähkönsinistä plyyshiä, lukuunottamatta keskipöytää, joka on kullattu. Vihreä on vallitseva väri matoissa. Jos lähettäisit pari vaaleanpunaista ruusunnuppua, täydentäisivät ne väriasteikon.

Olin todellakin inhottava tuona iltana, mutta sinä olet saanut koston.

Katuvaisena

SALLIE MCBRIDE.

P.S. Ei sinun olisi tarvinnut murjottaa tuon skotlantilaisen tohtorin tähden. Miehessä on kaikki se jämeys mikä sisältyy sanaan skotlantilainen. Vihaan häntä ensi näkemältä ja hän vihaa minua. Oi, meille tulee hurmaavaa, kun saamme työskennellä yhdessä!

Helmikuun 29 p.

Sinä parahin Gordon!

Ponteva ja antelias sähkösanomasi on tässä. Minä tiedän että sinulla on paljon rahaa, mutta ei sinun silti tarvitse hävittää sitä niin kevytmielisesti. Kun tunnet olevasi niin pakahduttavan täynnä puhetta että vain sata sanaa pitkä sähkösanoma estää räjähdyksen, muuta se nyt edes yölliseksi sähkökirjeeksi. Orpolapseni voivat käyttää rahat, jollet sinä tarvitse niitä.

Kas niin, hyvä herra, käytä hiukan tervettä järkeäsi. Tietysti minä en voi livistää orpokodista sinun ehdottamallasi sangen odottamattomalla tavalla. Se ei olisi kauniisti tehty Judya ja Jervisiä kohtaan. Jos suot anteeksi selitykseni, ovat he olleet ystäviäni paljon useampia vuosia kuin sinä, eikä minulla ole mitään aikomusta heittää heitä hiiteen. Minä tulin tänne — hm, sanokaamme seikkailun hengessä, ja minun täytyy läpäistä yritys. Sinä et pitäisi minusta, jos kuuluisin heikkoon sarjaan. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että tuomitsisin itseni elinkaudeksi: aion luopua heti kun tilaisuus tarjoutuu. Mutta totisesti saisin olla hiukan mielissäni, kun Pendletonit tahtoivat uskoa minulle näin vastuunalaisen toimen. Vaikka sinä, hyvä herraseni, et sitä usko, omaan minä huomattavan toimintakyvyn ja enemmän tervettä järkeä kuin pinnalle näkyy. Jos haluaisin panna koko sieluni tähän yritykseen, voisi minusta tulla repäisevin johtajatar mitä kellään 111:lla orvolla koskaan on ollut.

Otaksun että se sinusta on hullutusta? Se on totta. Judy ja Jervis tietävät sen, ja siksi he pyysivät minua tulemaan. Näet siis, että kun he ovat osoittaneet niin paljon luottamusta minulle, en voi luopua heistä ihan niin mutkattomalla tavalla kuin sinä ehdotat. Niin kauan kuin olen täällä, aion saada aikaan juuri niin paljon kuin yhden ihmisen on mahdollista jokaisena 24:nä tuntina. Aion jättää seuraajalleni paikan, jossa asiat nopeasti kulkevat oikeaan suuntaan.

Mutta sitä ennen älä sentään huoli pestä käsiäsi minusta siinä uskossa, että minulla muka on siksi paljon työtä etten ehdi ikävöidä kotiin, sillä niin ei ole laita. Herään joka aamu ja tuiotan Mrs. Lippettin seinäpaperiin jotenkin häikäistyneenä ikäänkuin tämä kaikki olisi pahaa unta enkä todella olisikaan täällä. Mitä ihmettä ajattelin kun käänsin selkäni omalle kauniille, hauskalle kodilleni ja hyville päiville, jotka oikeuden mukaan ovat minun? Yhdyn usein mielipiteeseesi järkeni tilasta.

Mutta miksi, jos saan kysyä, sinun pitikin nostaa sellainen elämä? Sinä et olisi nähnyt minua missään tapauksessa. Worcester on aivan yhtä kaukana Washingtonista kuin John Grier Home. Ja minä sanon vielä lisähauskuudeksesi, että kun koko tämän laitoksen lähitienoolla ei ole ketään miestä, joka ihailisi punaista tukkaa, on Worcesterissa monta. Senvuoksi, sinä miehistä vaikein, ole hyvä ja tyynny. En minä tullut kokonaan sinun kiusaksesi. Minä tahdoin seikkailua elämääni, ja oi taivas, taivas! minä saan sitä!

Kirjoita pian ja ilahuta minua.

Säkissä ja tuhkassa

SALLIE.

JOHN GRIER HOME,

Helmikuun 24 p.

Rakas Judy!

Sano Jervisille että minä en ole liian pikainen arvostelujen muodostamisessa. Minulla on lempeä, aurinkoinen, epäluuloton luonne, ja minä pidän kaikista, melkein kaikista. Mutta kukaan ei voi pitää tuosta skotlantilaisesta tohtorista. Hän ei hymyile koskaan.

Hän kävi tänään toisen kerran luonani. Pyysin häntä mukavasti asettumaan erääseen Mrs. Lippettin sähkönsinisistä tuoleista ja istahdin itse vastakkaiseen nauttiakseni värien sopusoinnusta. Hänellä oli yllä sinapinvärinen puku kotikutoista kangasta, jossa oli vivahdus vihreätä ja pieni pilke keltaista, "kanervasekoitus", jonka asiana on elähyttää ankeata skotlantilaista kangasmaata. Purppuraiset kengät ja punainen kravatti ametistineuloineen täydensivät kuvan. Sanalla sanoen, sinun mallitohtorisi ei juuri ole omiaan kohottamaan tämän laitoksen esteettistä sävyä.

Viisitoista minuuttia kestäneen käyntinsä aikana hän lyhyesti haahmoitteli kaikki ne muutokset, joiden hän haluaa nähdä toteutuvan tässä laitoksessa. Hän mukamas! Ja mitkä, jos saan kysyä, ovat johtajattaren velvollisuudet? Onko hän vain pelkkä nimihenkilö, joka noudattaa talossakäyvän lääkärin määräyksiä?

McBriden ja MacRae'n diplomaattiset välit ovat katkenneet!

Suuttuneena ystäväsi

SALLIE.

JOHN GRIER HOME,

Maanantaina.

Hyvä tohtori MacRae!

Lähetän Sadie Katen tuomaan tätä kirjelippua, koska näyttää mahdottomalta tavata teitä puhelimitse. Onko henkilö, joka sanoo olevansa Mrs. McGur-rk ja sulkee puhelimen keskellä lausetta, taloudenhoitajanne? Jos hän vastaa puhelimeen usein, en käsitä kuinka potilaanne jaksavat sellaista potea.

Koska ette tullut tänä aamuna, niinkuin puhe oli, ja maalarit tulivat, oli minun pakko valita iloinen laihonkeltainen väri uuden laboratorionne seiniin. Uskon ettei laihonkeltainen ole mitenkään epäterveellistä.

Jos teiltä liikenee hetkinen tänä iltapäivänä, olkaa ystävällinen ja ajakaa tohtori Bricen luo Water Streetille katsomaan tuota hammaslääkärin tuolia ja muita kojeita, jotka tarjotaan myytäväksi puoleen hintaan. Jos hänen ammattinsa koko hupainen irtaimisto olisi täällä — jossakin laboratorionne nurkassa — voisi tohtori Brice suorittaa 111 uutta potilastaan paljon joutuisammin kuin jos meidän täytyisi kuljettaa jokainen erikseen Water Streetille. Eikö se teistäkin ole hyödyllinen ajatus? Se johtui mieleeni keskellä yötä, mutta kun en koskaan ennen ole sattunut ostamaan hammaslääkärin tuolia, pitäisin ammattimiehen neuvoa arvossa.

Vilpittömästi teidän

S. MCBRIDE.

JOHN GRIER HOME,

Maaliskuun I p.

Rakas Judy!

Lakkaa lähettämästä sähkösanomia!

Luonnollisesti tiedän, että sinä tahdot tietää kaiken mitä tapahtuu, ja minä lähettäisin tiedonannon joka päivä, mutta en totisesti löydä minuuttiakaan sitä varten. Olen niin väsynyt kun ilta tulee, että ilman Janen ankaraa kuria menisin sänkyyn vaatteet yllä.

Myöhemmin, kun pääsemme vähän paremmin vauhtiin ja kun voin olla varma että kaikkien apulaisteni hommat hurisevat eteenpäin, kunkin kohdastaan, tulee minusta säännöllisin kirjeenvaihtaja mitä sinulla koskaan on ollut.

Siitä on viisi päivää kun kirjoitin, eikö totta? Paljon on tapahtunut noina viitenä päivänä. MacRae ja minä olemme laatineet sotasuunnitelman, ja aiomme myllertää tämän paikan aina liikkumattomia syvyyksiä myöten. Pidän hänestä vähemmän ja vähemmän, mutta olemme julistaneet jonkinlaisen välirauhan työntekoa varten. Ja se mies on työntekijä. Olen aina luullut että minussa on tarpeeksi tarmoa itsessäni, mutta kun jokin parannus on saatava aikaan, ponnistelen läähättäen hänen vanavedessään. Hän on niin juro ja sitkeä ja härkäpäinen kuin vain skotlantilainen voi olla, mutta hän ymmärtää pikkulapsia, s.o. hän ymmärtää heidän ruumiillista puoltaan. Hänellä ei ole enemmän personallisia tunteita heitä kuin yhtä monta sammakkoa kohtaan, jotka sattuvat hänen leikkauspöydälleen.

Muistatko kuinka Jervis eräänä iltana noin tunnin ajan piti esitelmää tohtorimme kauniista ihmisystävällisistä ihanteista? C'est à rire! Mies katsoo koko J.G.H:n vain omaksi yksityislaboratoriokseen, jossa hän voi tehdä tieteellisiä kokeilujaan rauhassa rakastavien vanhempain vastarinnalta. Minä en hämmästyisi jos jonakin päivänä näkisin hänen sekoittavan tulirokkobasilleja pikkulasten velliin voidakseen koetella jotakin vastakeksittyä seerumia.

Talon henkilökunnasta vain kaksi tuntuu minusta todella päteviltä, ja ne ovat pikkukoulun opettaja ja lämmitysmies. Näkisit vain kuinka lapset juoksevat Miss Matthews'ia vastaan ja pyytävät hyväilyjä, ja kuinka tuskallisen kohteliaita he ovat toisille opettajille. Lapset ovat nopeita tajuamaan ihmisluonteita. Tulen hyvin noloksi, jos he ovat liian kohteliaita minulle.

Niin pian kuin vähän pääsen ryhtiini ja tarkalleen tiedän mitä tarvitsemme, aion panna toimeen eräitä laajakantoisia erottamisia. Minua haluttaisi alkaa Miss Snaithista, mutta huomaan, että eräs anteliaimpia johtokunnan jäseniämme on hänen setänsä, eikä häntä siis juuri voi erottaa. Hän on epämääräinen, leuaton, vaaleasilmäinen olento, joka puhuu nenän kautta ja hengittää suun kautta. Hän ei voi sanoa mitään ratkaisevaa ja sitten lopettaa; kaikki hänen puheensa jatkuvat epäselvään muminaan. Joka kerta kun näen tuon naisen, valtaa minut melkein hillitön halu ottaa häntä olkapäistä ja ravistaa häneen hiukan päättäväisyyttä. Ja juuri Miss Snaithillä on täydellinen ylivalta seitsemääntoista 2-5-vuotiaaseen pikku palleroon. Mutta joka tapauksessa, jollen voi erottaa häntä, olen toimittanut hänet alhaisempaan asemaan ilman että hän itse huomaa tätä tosiseikkaa.

Tohtori on löytänyt minulle ihastuttavan tytön, joka asuu parin kilometrin päässä täältä ja tulee joka päivä hoitamaan lastentarhaa. Hänellä on suuret kiltit ruskeat silmät — kuin lehmällä — ja äidillinen käytös (hän on juuri täyttänyt 19) ja lapset pitävät hänestä. Lastenkamarin pääjohtoon olen asettanut hauskan ja mukavan keski-ikäisen naisen, joka on kasvattanut viisi omaa ja jolla on tottunut käsi pitelemään lapsia. Tohtorimme hänetkin löysi, sinä näet että miehestä on hyötyä. Tämä nainen on muodollisesti Miss Snaithin määräysten alainen, mutta on anastanut itselleen diktaattorivallan hyvin tyydyttävällä tavalla. Voin nyt nukkua yöni pelkäämättä että vauvani murhataan kykenemättömyydellä.

Sinä näet että uudistuksemme ovat alulla, ja samalla kuin koko sillä älyllä, joka on käytettävänäni, mukaudun tohtorimme tieteellisiin parannuksiin, jättävät ne minut kuitenkin joskus kylmäksi. Ongelma, joka alituiseen vatkaa ja vatkaa ajatustani, on tämä: Kuinka voin koskaan vuodattaa kylliksi rakkautta ja lämpöä ja aurinkoa noihin viluisiin pikku olentoihin? Enkä ole varma että tohtorin tiede pystyy siihen.

Eräs kiireellisimpiä älyllisiä tarpeitamme juuri nyt on pöytäkirjojemme laatiminen yhtenäiseen muotoon. Kirjoja on pidetty aivan häpeällisen huonosti. Mrs. Lippettillä oli suuri musta tilikirja, johon hän riipaisi umpimähkään tosiseikkoja, jotka osuivat hänen tielleen, lasten perheistä, käytöksestä ja terveydestä, mutta ajoittain hän ei viitsinyt viikkokausiin panna kirjoihin mitään. Jos kasvattia hakeva perhe tahtoo tietoja lapsen vanhemmista, emme joka toisessa tapauksessa voi edes sanoa mistä olemme saaneet lapsen!

"Mistäs tulit, vauvani pieni?"

"Sinitaivas aukes, siitä mun tieni,"

siinä tarkka kuvaus heidän tulostaan.

Tarvitsemme piiritarkastajan, joka matkustaa ympäri seutua ja kokoo kaikki mahdolliset tilastot kananpoikiemme sukupuusta. Siitä tulee helppo tehtävä, koska useimmilla heistä on sukulaisia. Mitä arvelet Janet Ware'sta siihen hommaan? Muistat kai mikä mato hän oli kansantaloudessa — hän suorastaan ahmi taulukoita ja karttoja ja kaavakkeita.

Saan myöskin ilmoittaa että John Grier Home parhaillaan on alistettu hyvin etsivään ruumiilliseen tutkimukseen, ja kauhea totuus on, että 28:sta tähän saakka tutkitusta pikku rottaparasta vain 5 on kestänyt kokeen. Ja nuo viisi eivät ole olleet täällä kauaa.

Muistatko rumaa vihreätä vastaanottohuonetta ensi kerroksessa? Olen vähentänyt sen vihreyttä mahdollisimman paljon ja järjestänyt sen tohtorin työhuoneeksi. Se sisältää kuppeja ja rohtoja ja — ammatinomaisin piirre kaikista — hammaslääkärin tuolin ja tuollaisen viehättävän sorvinkoneen. (Ostin ne käytettyinä tohtori Bricelta, joka omien potilaittensa iloksi on hankkinut itselleen valkeata emaljia ja nikkelilevyä.) Tuo sorvinkone näyttää oikealta helvetinvehkeeltä, ja minä olen inhottava hirviö, kun olen tuottanut sellaisen taloon. Mutta jokainen pieni uhri, joka päästetään tuolista täytettynä, saa viikon ajan joka päivä tulla huoneeseeni ottamaan kaksi suklaakappaletta: Vaikka lapsemme eivät olekaan silmiinpistävän urhoollisia, huomaamme heidät hyviksi taistelijoiksi. Nuori Thomas Kehoe puri tohtorin peukalon miltei kahdeksi kappaleeksi potkaistuaan maahan pöydällisen työkaluja. J.G.H:n hammasten hoitajalta kysytään ruumiin voimia yhtä paljon kuin taitavuutta.

* * * * *

Tässä minut keskeytti hyväntahtoinen rouva, jolle oli näytettävä laitosta. Hän kysyi viisikymmentä tyhjänpäiväistä kysymystä, kulutti tunnin ajastani ja lopulta kuivasi kyynelen ja jätti dollarin "pienille holhokkiraukoilleni".

Toistaiseksi eivät pienet holhokkiraukkani ole innostuneet näihin uusiin parannuksiin. He eivät suurestikaan välitä tästä äkillisestä raittiin ilman virtauksesta, joka on puhaltanut heihin eivätkä tästä vedenpaisumuksesta. Minä vaadin käytäntöön kaksi kylpyä viikossa, ja niin pian kuin saamme tarpeeksi ammeita ja pari ylimääräistä vesihanaa, pitää heidän saada seitsemän.

Mutta olenpa sentään saanut toimeen erään hyvin suositun uudistuksen. Jokapäiväistä ruokalistaamme on lisätty — muutos, jonka aiheuttamaa vaivaa kokki suree ja jonka aiheuttamaa siveetöntä menojen lisäystä muu henkilökunta suree. SÄÄSTÄVÄISYYS suurin kirjaimin kirjoitettuna on ollut tämän laitoksen johtavana aatteena jo niin monta vuotta että siitä on tullut uskonkappale. Minä vakuutan ujoille työtovereilleni kaksikymmentä kertaa päivässä, että kiitos puheenjohtajamme anteliaisuuden, laitoksen tulot ovat tasan kaksinkertaistuneet ja että minulla sitäpaitsi on suuria summia Mrs. Pendletonilta välttämättömiin tarpeisiin, kuten jäätelöön. Mutta he kerta kaikkiaan eivät voi päästä siitä tunteesta että näiden lasten ruokkiminen tällä tavoin on kehnoa tuhlaavaisuutta.

Tohtori ja minä olemme huolellisesti tutkineet menneen ajan ruokalistoja, ja meitä suuresti ihmetyttää se järki, joka on voinut ne laatia. Tässä eräs tavallisimpia päivällisiä:

Keitettyjä perunoita

Keitettyjä riisiä

Valkohyytelöä

Se minua ihmetyttää että nämä lapset sentään ovat jotakin muuta kuin sata ja yksitoista tärkkelyksen jähmettämää kappaletta.

Kun katselee tätä laitosta, tekee mieli väärentää Robert Browningia:

"Lie taivas; helvetti varmaan on; välillä John Grier olkohon!"

S. McB.

JOHN GRIER HOME,

Lauantaina.

Rakas Judy!

Tohtori Robin MacRae ja minä olimme taaskin eilen sodassa hyvin vähäpätöisestä asiasta (jossa minä olin oikeassa) ja siitä saakka olen ottanut käytäntöön erikoisen lempinimen tohtorillemme. "Hyvää huomenta, Vihollinen!" kuului tervehdykseni tänään, ja siitä hän pahastui oikein juhlallisesti. Hän sanoo ettei hän halua itseään pidettävän vihollisena. Hän ei ole vähimmässäkään määrin vastustajani — mikäli minä sovellutan menettelyni hänen toiveisiinsa!

Meillä on kaksi uutta lasta, Isador Gutschneider ja Max Yog, jotka saimme Baptistinaisten Apuyhdistykseltä. Mistä ihmeestä luulet noiden lasten keksineen moisen uskonnon? En olisi tahtonut ottaa heitä, mutta nuo rouva parat pyysivät niin kauniisti ja maksavat ruhtinaallisen summan 4 dollaria 50 senttiä viikossa lapselta. Heitä on nyt 113, joten meillä on hyvin ahdasta. Minulla on puolen tusinaa pikkulapsia annettavana pois. Löydä muutamia kilttejä perheitä, jotka tahtovat ottaa kasvatin.

Sinä tiedät että on hyvin pulmallista kun ei muitta mutkitta kykene muistamaan kuinka suuri perhe ihmisellä on, mutta minun näyttää vaihtelevan päivästä päivään niinkuin karjamarkkinat. Minua haluttaisi pysyttää se yhtäläisenä. Kun yhdellä naisella on toistasataa lasta, ei hän voi omistaa niille sitä henkilökohtaista huomiota minkä ne ansaitsisivat.

Sunnuntaina.

Tämä kirje on virunut pöydälläni kaksi päivää, eikä minulla ole ollut aikaa kiinnittää postimerkkiä. Mutta nyt näyttää olevan edessä vapaa ilta, joten lisään sivun tai pari ennenkuin lähetän sen hauskalle matkalle Floridaan.

Alan juuri keksiä yksilöllisiä kasvoja lasten joukosta. Alussa tuntui kuin en ikinä oppisi tuntemaan heitä, he näyttivät niin toivottomasti samasta puusta veistetyiltä noissa sanomattoman rumissa univormuissaan. Ole nyt hyvä äläkä kirjoita tähän että tahdot lapsille uudet puvut heti paikalla. Tiedän että sen teet, olet jo viisi kertaa sanonut sen minulle. Noin kuukauden päästä olen valmis pohtimaan kysymystä, mutta juuri nyt on heidän sisäpuolensa tärkeämpi kuin ulkopuoli.

Siitä ei ole epäilystä — orpolapset kokonaisuutena eivät mene minuun. Alan pelätä että tuo kuuluisa äidillisyyden vaisto, josta saamme kuulla niin paljon, on jäänyt pois minun luonteestani. Lapset sellaisinaan ovat likaisia, kuolaisia pikku olentoja, ja kaikkien nenät kaipaavat pyyhkimistä. Siellä täällä keksin pahankurisen, kujeellisen pikku yksilön, joka herättää mielenkiinnon pilkkeen, mutta enimmäkseen he ovat vain yhteinen sekoitus valkeita kasvoja ja siniruutuista pumpulikangasta.

Yksi poikkeus on sentään. Sadie Kate Kilcoyne erkani joukosta jo ensimäisenä päivänä, ja lupaa pysyä esillä koko ajan. Hän on erityinen pieni asiatyttöni, ja hän se hankkii kaiken jokapäiväisen huvini. Mitään kujetta ei ole sinkautettu tähän laitokseen viimeisen kahdeksan vuoden aikana, joka ei ole saanut alkuaan hänen epäsäännöllisissä aivoissaan. Tämän nuoren henkilön tarina on minun silmissäni varsin tavaton, vaikka ymmärränkin että se on hyvinkin yleinen löytölapsipiireissä. Hänet löydettiin yksitoista vuotta sitten erään Thirtyninth Street'in talon alimmalta portaalta, missä hän nukkui pahvikotelossa, jonka kannessa oli leima "Altman ja Kump."

"Sadie Kate Kilcoyne, ikä viisi viikkoa. Olkaa hyviä hänelle", oli siististi tekstattu kanteen.

Poliisi, joka nosti hänet siitä, vei hänet Bellevue'lle, jossa löytölapset kastetaan työjärjestyksessä, "katolinen, protestantti, katolinen, protestantti", täysin puolueettomasti. Meidän Sadie Kate, huolimatta nimestään ja sinisistä irlantilais-silmistään, tehtiin protestantiksi. Ja täällä hän kasvaa irlantilaisemmaksi ja irlantilaisemmaksi päivä päivältä, mutta uskollisena kasteelleen hän äänekkäästi protesteeraa kaikkia elämän yksityiskohtia vastaan.

Hänen kaksi pientä mustaa lettiänsä viittaa vastakkaisiin suuntiin, hänen pienet apinankasvonsa ovat yhtenä kujeellisuuden virnistyksenä, hän on vilkas kuin mäyräkoira, ja häntä on pidettävä toimessa joka hetki. Hänen pahuutensa luettelo täyttää sivumääriä Tuomiopäivän kirjassa. Viimeinen pykälä kuuluu:

"Narrannut Maggie Geer'in panemaan ovenrivan suuhunsa — rangaistus: iltapäivä vietettävä vuoteessa ja illalliseksi vesikorppuja."

Näyttää siltä että Maggie Geer, jonka suulla on tavaton laajenemiskyky, sai ovenrivan sisään, mutta ei saanut sitä ulos. Kutsuttiin tohtori, joka taitavasti ratkaisi ongelman voidellulla kenkäsarvella. "Lukkosuu Meg'iksi" on hän ristinnyt potilaansa siitä alkaen.

Voit ymmärtää että ajatuksiani tuskallisesti askarruttaa jokaisen aukon täyttäminen Sadie Katen elämässä.

On tuhansittain asioita, joiden suhteen minun pitäisi kysyä neuvoa puheenjohtajalta. Mielestäni oli hyvin epäystävällistä sekä häneltä että sinulta sälyttää minun niskoilleni orpokotinne ja itse karata etelään huvittelemaan. Olisi teille omiansa, jos tekisin kaikki hullusti. Kun matkustatte siellä yksityis-ajoneuvoissa ja samoilette kuutamossa palmurannoilla, olkaa hyvä ja ajatelkaa minua New-Yorkin maaliskuun vihmassa, huolenani 113 pikkulasta, jotka oikeuden mukaan ovat teidän — ja olkaa kiitollisia.

Olen (rajoitetun ajan)

S. MCBRIDE,

John Grier Homen johtajatar.

Paras Vihollinen!

Lähetän teille täten (eri kotelossa) Sammy Spier'in, joka katosi aamulla teidän käyntinne aikana. Miss Snaith veti hänet päivänvaloon teidän mentyänne. Olkaa hyvä ja tutkikaa hänen peukaloaan. En ole koskaan nähnyt kynsiajosta, mutta minun lausuntoni mukaan tämä on sellainen.

Vilpittömästi teidän

S. MCBRIDE,

John Grier Homen johtajatar.

Maaliskuun 6 p.

Rakas Judy!

En vielä tiedä aikovatko lapset ruveta pitämään minusta vai eivätkö, mutta he pitävät koirastani. Ei koskaan ole näistä porteista astunut olento niin suosittu kuin Singapore. Joka iltapäivä saa kolme poikaa, joiden käytös on ollut virheetön, luvan harjata ja kammata sen, kun taas kolme muuta hyvää poikaa saa tarjota sille ruokaa ja juomaa. Mutta joka lauantaiaamuna saavutetaan viikon huippu, kun kolme ylenpalttisen hyvää poikaa antaa sille saman vaahtokylvyn käyttäen kuumaa vettä ja rasvasaippuaa. Etuoikeus Singaporen palvelemiseen on kohta ainoa kiihoitin, mitä tarvitsen hyvän kurin säilyttämiseksi.

Mutta eikö olekin ihan pateettisen luonnotonta, että tämä nuori väki elää maalla eikä koskaan ole omistanut mitään lemmikkieläintä. Varsinkin kun he, vielä enemmän kuin muut lapset, niin tarvitsevat jonkun, jota rakastaa. Aion hankkia heille lemmikkejä tavalla tai toisella, vaikka saisinkin kuluttaa uudet tulomme eläintarhaan. Etkö voisi tuoda mukanasi paria alligaattorivauvaa ja pelikaania? Kaikki elollinen otetaan kiitollisesti vastaan.

Tämä olisi oikeuden mukaan ensimäinen "Johtokuntapäiväni". Olen syvästi kiitollinen Jervisille, joka järjesti vain pelkän asiakokouksen New-Yorkiin, koska emme täällä vielä kelpaa paraatiin, mutta me toivomme että huhtikuun ensimäisenä keskiviikkona voimme tarjota jotakin näkyväistä. Jos kaikki tohtorin ajatukset ja muutamat omani pääsevät toteutumaan, aukeavat johtokunnan jäsentemme silmät vähän suuriksi kun näyttelemme heille taloa.

Olen juuri tehnyt ruokalistan ensi viikkoa varten ja asettanut sen keittiöön harmistuneen kokin nähtäväksi. Vaihtelevaisuus on sana, jota ei tähän saakka ole löytynyt J.G.H:n sanakirjasta. Et voi uneksiakaan mitä hurmaavia yllätyksiä meillä on tulossa; paahdettua leipää, ohrakakkuja, grahamsämpylöitä, maissiohukaisia, riisivanukasta, jossa on paljon rusinoita, paksua kasvissoppaa, makaroonia italialaiseen tapaan, polenta-kaakkuja sokerisiirapin kera, omenakokkelia, piparkakkuja — oi, loppumaton lista! Kun suurimmat tyttömme ovat olleet apuna tuollaisten ruokahalua kiihoittavien herkkujen valmistuksessa, kykenevät he jo melkein pysyttämään tulevat miehensä rakastuneina.

Oi hyvänen aika! Tässä minä lörpöttelen tällaista hölynpölyä, kun minulla on oikea uutinen varalla hihassani. Olemme saaneet uuden työntekijän, oikean päärlyn.

Muistatko Betsy Kindredin, diploomi 1910? Hän johti lauluseuraa ja oli näyttelijäin puheenjohtaja. Minä muistan hänet vallan hyvin, hänellä oli aina niin ihastuttavia pukuja. No niin, jos suvaitset, hän asuu vain kahdentoista kilometrin päässä täältä. Minä yllätin hänet eilen aamuna sattumalta, kun hän ajoi autollaan kylän läpi, tai pikemmin, kun hän hädintuskin säästyi ajamasta ylitseni.

En ole elämässäni puhunut hänen kanssaan, mutta me tervehdimme kuin hyvinkin vanhat ystävät. Kannattaa omata silmiinpistävä tukka: hän tunsi minut siinä paikassa. Hyppäsin hänen autonsa portaalle ja sanoin:

"Betsy Kindred, 1910, sinun on nyt tultava orpokotiini ja autettava minua tekemään luetteloa orvoistani."

Ja se hämmästytti häntä siinä määrin, että hän tuli. Hän on täällä neljänä tai viitenä päivänä viikossa tilapäisenä sihteerinä, ja minun täytyy jotenkuten onnistua pidättämään hänet kokonaan. Hän on hyödyllisin ihminen minkä ikinä olen nähnyt. Toivon orpolasten tulevan hänelle sellaiseksi tavaksi ettei hän enää kykene jättämään niitä. Luulen että hän ehkä jää, jos maksamme hänelle kyllin suuren palkan. Hän haluaa elää riippumattomana perheestään, niinkuin me kaikki näinä rappeutumisen aikoina.

Kasvavassa innossani tehdä luetteloa ihmisistä tahtoisin panna tohtorimmekin johonkin sarekkeeseen. Jos Jervis tietää jonkun juorun hänestä, kirjoita se minulle, ole hyvä; mitä pahempi, sitä parempi. Hän kävi eilen puhkaisemassa kynsiajoksen Sammy Spierin peukalosta ja tuli sitten sähkönsiniseen vastaanottohuoneeseeni antamaan ohjeita peukaloitten sitomisessa. Johtajattaren velvollisuudet ovat moninaiset.

Oli juuri tee-aika, joten sivumennen pyysin häntä jäämään, ja hän jäi! Ei saadakseen nauttia minun seurastani — ei toki — vaan koska Jane samalla näyttäytyi kädessään vadillinen paahdetuita sämpylöitä. Hän ei nähtävästi ollut syönyt päiväateriaa, ja päivälliseen oli vielä aikoja. Sämpyläin lomassa (hän söi koko vadillisen) hän katsoi soveliaaksi tutkistella valmistuneisuuttani tähän asemaan. Olinko lukenut biologiaa korkeakoulussa? Kuinka pitkällä olin kemiassa? Mitä tiesin yhteiskuntaopista? Olinko käynyt Hastingsin mallilaitoksessa?

Johon kaikkeen vastasin ystävällisesti ja avoimesti. Sitten otin vapauden itse tehdä kysymyksen tai pari: kysyin vain mitä nuoruuden harjaantumista oli vaadittu, jotta oli muodostunut moinen loogillisuuden, täsmällisyyden, arvokkuuden ja terveen järjen esikuva, jonka näin istuvan edessäni? Hellittämättömän tutkistelun avulla sain irti pari hajanaista tosiseikkaa, mutta kaikki täysin kunniallisia. Miehen vaiteliaisuudesta voisi päättää että perheessä on ollut hirttotapaus. MacRae père oli syntynyt Skotlannissa ja tuli Yhdysvaltoihin ottaakseen haltuunsa oppituolin Johns Hopkinsissa; poika Robin lähetettiin takaisin Auld Reekie'iin kasvatettavaksi. Hänen isoäitinsä oli M'Lachlan Strathlachan'ista (olen varma että se kuulostaa täysin kunnialliselta), ja loma-aikansa hän vietti Ylämaissa metsästäen saksanhirviä.

Sen verran sain selville; sen verran eikä enempää. Kerro minulle, minä pyydän, jokin juoru vihamiehestäni — jokin häväistysjuttu mieluimmin.

Miksi, jos hän kerran on niin kauhean tarmokas ihminen, hän hautaa itsensä tähän etäiseen paikkaan? Luulisi että eteenpäinpyrkivä tiedemies tarvitsisi sairashuoneen toiselle puolellensa ja ruumiinavaushuoneen toiselle. Oletko varma ettei hän ole tehnyt jotakin rikosta ja piileksi lain kättä?

Olen nähtävästi täyttänyt aika määrän paperia kertomatta sinulle paljoakaan. Vive la bagatelle!

Sinun kuten tavallisesti

SALLIE.

P.S. Yksi seikka minua huojentaa. Tohtori MacRae ei itse valitse vaatteitaan vaan jättää sellaiset toisarvoiset pikkuseikat emännöitsijänsä, Mrs. Maggie McGurkin huoleksi.

Taaskin, ja peruuttamattomasti, hyvää yötä!

JOHN GRIER HOME,

Keskiviikkona.

Paras Gordon!

Ruususi ja kirjeesi ilahuttivat minua kokonaisen aamun, ja se oli ensimäinen kerta kun lähentelin iloisuutta sitten helmikuun neljännentoista, jolloin huiskutin hyvästit Worcesterille.

Sanat eivät voi kertoa kuinka painostavan yksitoikkoista laitoselämän jokapäiväinen kiertokulku osaa olla. Ainoa valonpilkahdus koko tässä tympeässä jutussa on se seikka, että Betsy Kindred viettää neljä päivää viikossa luonamme. Betsy ja minä olimme samaan aikaan korkeakoulussa, ja me keksimme silloin tällöin jotakin lystikästä, jolle voi nauraa.

Eilen joimme teetä hirvittävässä vastaanottohuoneessani, kun äkkiä päätimme nousta kapinaan niin suurta tarpeetonta rumuutta vastaan. Kutsuimme sisään kuusi rotevaa ja hävittävää orpoa, tikapuut ja sangollisen kuumaa vettä, ja kahdessa tunnissa olimme saaneet joka jäljenkin tuosta seinäpaperista pois noilta seiniltä. Et voi kuvitella kuinka hauskaa on repiä paperia seiniltä.

Kaksi maalaria on parhaillaan työssä ja kiinnittää seinille parasta mitä kylämme tarjoo, kun taas saksalainen verhoilija polvillaan ottaa mittaa tuoleistani sitsikankaisia irtopäällisiä varten, jotka tulevat kätkemään joka tuuman niiden plyyshipeitteestä.

Älä huoli hermostua. Ei tämä merkitse sitä että aion viettää koko elämäni orpokodissa. Se tarkoittaa vain, että aion valmistaa iloiset tervetuliaiset seuraajalleni. En ole uskaltanut kertoa Judylle, kuinka vastenmielistä tämä kaikki minulle on, sillä en tahdo synkentää Floridan taivasta, mutta kun hän palaa New-Yorkiin, odottaa virallinen eronpyyntöni häntä jo eteisessä.

Kirjoittaisin sinulle pitkän kirjeen kiitolliseksi maksuksi seitsemästä sivustasi; mutta kaksi pikku kultaani tappelee ikkunan alla. Juoksen erottamaan heidät.

Ystäväsi kuten aina

S. McB.

JOHN GRIER HOME

Maaliskuun 8.

Rakas Judy!

Olen itse kustantanut erään pienen lahjan John Grier Homelle — uusinut johtajattaren yksityishuoneen. Näin heti ensimäisenä iltana, etten minä eikä kukaan tuleva johtajatarkaan voisi olla onnellinen Mrs. Lippettin sähkönsinisellä plyyshillä. Sinä näet, että pyrin tekemään seuraajani tyytyväiseksi ja halukkaaksi viipymään. Betsy Kindred oli apuna Mrs. Lippettin kauhujen kamarin uusimisessa, ja yksissä neuvoin olemme luoneet sinfonian himmeän sinistä ja kultaa. Varma ja tosi on, että se nyt on viehättävimpiä huoneita mitä milloinkaan on nähty; sen näkeminen on taiteellista kasvatusta orpolapsille. Uudet paperit seinillä, uudet matot lattialla (omat kiitetyt persialaiseni Worcesterista nuhtelevan perheen lähettäminä). Uudet verhot kolmessa ikkunassani, joista nyt on laaja ja viehättävä näköala, minkä nottinghamilainen pitsikangas on tähän saakka peittänyt. Uusi iso pöytä, pari lamppua ja kirjoja ja taulu tai pari ja oikea avonainen takka. Mrs. Lippett oli antanut sulkea sen, koska siitä tuli ilmaa huoneeseen.

En ole koskaan ennen kokenut, minkä eron ympäristön taiteellisuus tekee ihmisen sielunrauhaan. Istuin eilenillalla ja katselin omaa tultani oman uuden tulisuojukseni kauniitten, korkeitten reikien läpi ja kehräsin tyytyväisyydestä. Ja minä vakuutan sinulle että se oli ensimäinen kehruu, mikä on lähtenyt tästä kissasta senjälkeen kun hän on astunut sisään John Grier Homen portista.

Mutta johtajattaren vastaanottohuoneen kalustaminen on pienin tarpeistamme. Lasten yksityissuojat kysyvät niin paljon perusteellista huomiota etten tiedä mistä alkaa. Pimeä pohjanpuolinen leikkihuone on oikea häpeä ja pahennus, mutta ei sen häpeällisempi kuin hirvittävä ruokasalimme tai tuulettamattomat makuuhuoneet tai ammeettomat kylpyhuoneet.

Katsohan, asia on näin: ruumiillisista tutkimuksistamme on käynyt ilmi se tosiseikka, että noin puolet lapsistamme ovat vähäverisiä ja suurella joukolla on keuhkotautiset esi-isät ja vielä useammilla juomarit. Heidän ensimäinen tarpeensa on happi pikemmin kuin kasvatus. Ja jos kivulloiset tarvitsevat sitä, miksi ei se olisi hyvää myöskin terveille. Minä tahtoisin että joka lapsi kesät talvet nukkuisi ulkoilmassa, mutta jos antaisin sellaisen pommin pudota johtokunnan jäsenten neuvospöytään, räjähtäisi koko talo.

Johtokunnan jäsenistä puhuen, olen tavannut Hon. Cyrus Wykoffin, ja luulen totisesti, että pidän hänestä vähemmän kuin tohtori Robin MacRae'sta tai lastentarhan opettajasta tai kokista. Näytän olevan oikea nero keksimään vihollisia!

Mr. Wykoff saapui viime keskiviikkoiltana katsomaan uutta johtajatarta.

Laskeuduttuaan mukavimpaan nojatuoliini hän ryhtyi viettämään päiväänsä. Hän kysyi isäni ammattia, ja onko hän toimeentuleva mies vai eikö. Minä kerroin hänelle että isäni valmistaa tehtaassaan päällystakkeja, ja että myöskin näinä vaikeina aikoina päällystakkien kysyntä on sangen hyvä.

Hän näytti huojentuneelta, hän hyväksyy päällystakkien hyötypuolen. Hän oli pelännyt että olin tullut ministerin tai professorin tai kirjailijan perheestä — paljon korkeita aatteita ja tervettä järkeä ei vähääkään. Cyrus uskoo terveeseen järkeen.

Ja miten olin harjaantunut tähän tehtävään?

Se, niinkuin tiedät, on hieman pulmallinen kysymys. Mutta minä toin esiin korkeakoulusivistykseni ja muutamia luentoja Ihmisystävyyden Koulussa, niin myöskin lyhyen toimeni korkeakoulun siirtolassa Bostonissa (en kertonut hänelle että koko työni siellä rajoittui takahallin ja portaitten maalaamiseen). Sitten esitin yhteiskunnallisen toimintani isäni työntekijäin keskuudessa ja pari ystävällistä käyntiä Naisten Juoppoparantolassa.

Johon kaikkeen hän murisi.

Lisäsin, että olin hiljattain opiskellut turvattomien lasten huoltoa ja mainitsin ohimennen seitsemäntoista laitostani.

Hän murisi taaskin ja sanoi ettei hän suurestikaan perustanut tuohon uudenaikaiseen tieteelliseen armeliaisuuteen.

Tässä kohden Jane astui sisään tuoden laatikollisen ruusuja kukkakauppiaalta. Tuo siunattu Gordon Hallock lähettää minulle ruusuja kahdesti viikossa kirkastamaan laitoselämän ankaruutta.

Johtokunnan jäsenemme aloitti vihastuneen kuulustelun. Hän halusi tietää mistä olin saanut nuo kukat, ja keventyi ilmeisesti kuullessaan etten ollut käyttänyt niihin laitoksen varoja. Senjälkeen häntä halutti tietää kuka Jane saattoi olla. Olin ennakolta aavistanut tämän kysymyksen ja päättänyt pamauttaa totuuden.

"Kamarineitini", sanoin minä.

"Mikä?" parkaisi hän kasvot ihan punaisina.

"Kamarineitini."

"Mitä hän tekee täällä?"

Ryhdyin ystävällisesti yksityisseikkoihin. "Hän korjaa vaatteeni, kiillottaa kenkäni, pitää piironkilaatikkoni järjestyksessä, pesee tukkani."

Luulin todellakin että mies läkähtyisi, ja niinpä armeliaasti lisäsin, että suoritan hänen palkkansa omista yksityistuloistani ja maksan laitokselle viisi dollaria viisikymmentä senttiä hänen täysihoidostaan, ja että vaikka hän onkin suuri, hän ei syö paljon.

Cyrus lupasi että saisin käyttää jotakin orpoa kaikkiin laillisiin palveluksiin.

Minä selitin — kohteliaasti vieläkin, vaikka jo aloinkin väsyä — että Jane oli ollut palveluksessani monta vuotta ja oli välttämätön.

Hän vihdoin lähti pois kerrottuaan minulle, ettei hän puolestaan koskaan ollut löytänyt mitään vikaa Mrs. Lippettissä. Tämä oli järkevä, kristillismielinen nainen, jolla ei ollut paljonkaan haaveellisia aatteita, mutta sitä enemmän kykyä hyvään, vankkaan työhön. Hän toivoi, että minä olen kyllin viisas sovelluttamaan menettelytapani hänen esikuvansa mukaan.

Ja mitä, rakas Judy, ajattelet tästä?

Tohtori pistäytyi sisään pari minuuttia myöhemmin, ja minä toistin Hon. Cyruksen keskustelun yksityiskohtaisesti. Ensi kerran koko seurustelumme historiassa tohtori ja minä olimme yhtä mieltä.

"Mrs. Lippett totisesti!" murisi hän. "Mokomakin vanha höperö!

Antakoon Herra hänelle enemmän järkeä!"

Kun tohtorimme oikein kiihtyy, rupeaa hän puhumaan Skotlantia.

Viimeinen lempinimeni hänelle (selän takana) on Sandy.

Sadie Kate istuu lattialla kun kirjoitan, selvittelee silkkilankavyyhtiä ja kerii sen sievästi Janelle, joka alkaa vallan kiintyä tuohon pikku vesaan.

"Minä kirjoitan Judy tädille", sanon Sadie Katelle. "Mitä terveisiä saan panna sinulta?"

"En minä ole koskaan kuullut Judy tädistä."

"Hän on tämän koulun jokaisen kiltin pikku tytön täti."

"Täti käskee häntä sitten käymään katsomassa minua ja tuomaan namusia", sanoo Sadie Kate.

Niin sanon minäkin.

Parhain tervehdykseni puheenjohtajalle.