Читать книгу Pitkä matka lähelle. Naapuriksi vapaa Viro“ (2011) - Kulle Raig - Страница 2

Syksyllä 2008 esittelin eri puolilla Suomea Mika Waltarin uusintapainoksena ilmestynyttä kirjaa Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Näytin myös elokuvakatsauksen, jossa neuvostoarmeija vyöryy syksyllä 1939 Viron rajan yli asettuakseen tukikohtiinsa eri puolille maata. Erään luennon jälkeen luokseni tuli nuorehko nainen, joka sai liikutukseltaan vaivoin ilmaistuksi asiansa – kaikki, mistä kerroin, oli hänelle täysin uutta. Mitä ilmeisimmin hän edusti sitä sukupolvea, jonka koulukirjoissa naapurimaasta puhuttiin vain osana Neuvostoliittoa.

Silloin päätin, että teen sen, mitä minulta oli aikaisemmin usein pyydetty eli kirjoitan muistelmat. Kerrottavaa pitäisi riittää ainakin yhden kirjan verran, sillä matkani Suomen sillalla on kestänyt pitkään. Tuo silta ei ole ollut minulle pelkkä kultainen unelma, kuten Eino Leino asian ilmaisi, vaan väylä avarampaan ja avoimempaan maailmaan, monipuolisemman tiedon äärelle, elämääni syvästi vaikuttaneiden ihmisten luokse.

Tarinani kaari on pitkä. Miten Suomi ja Viro löysivät taas toisensa? Mitä me tiesimme toisistamme 1950-luvulla, entä 1960-luvulla ja siitä eteenpäin? Miten tieto kulkeutui ja keitä olivat ne suomalaiset, joiden mielessä Viro oli säilyttänyt paikkansa silloinkin, kun kanssakäyminen käytännössä lakkasi? Hidas, mutta varma yhteyksien palautuminen, uudet etelän ja pohjoisen tien kulkija, Viron nousu laulavan vallankumouksen myötä sekä maan uudelleenitsenäistyminen Suomen horisontista katsottuna – kaikki tämä muodostaa teoksen aihepiirin. Arvostan suuresti sitä, että minulla on ollut etuoikeus seurata hyvältä näköalapaikalta molempien maiden tapahtumia sekä olla monesti myös mukana niissä.

Kari Aleniuksen Suomen ja Viron suhteita ruotivan kirjan kannessa on paljonpuhuva pilapiirros 1900-luvun alusta. Siinä etelärannan miekkonen tähyilee suurentavalla kaukoputkella pohjoisrannalle. Muistelmissani käännän kaukoputken toisin päin, jolloin etelärannalla tapahtuvan lisäksi vilahtaa Viron takaa muukin Baltia.

Viron ulkoministerin Lennart Meren toiminta „emigranttiulkoministeriössään“ Mariankadulla elokuussa 1991 saa kirjassa oman lukunsa, niin kuin myös eräs merkittävä rakennustyö – Viron edustuston uudelleen perustaminen maan entiseen lähetystörakennukseen Itäiselle puistotielle.

En suinkaan ole kirjani ainoa muistelija, vaan meitä on monia. Kaikki haastattelemani henkilöt auttoivat minua terävöittämään omia muistojani kauan sitten tapahtuneesta, mistä heille kuuluu kaunis kiitos. En päässyt tutkimaan Suomen ulkoministeriön arkistoja. Sitä kiitollisempi olen Jaakko Blombergille, Jaakko Kalelalle ja Heikki Talvitielle. He eivät keskustelleet kanssani virkamiehinä, vaan Viron ystävinä. Kun arkistot joskus avautuvat, tarkastellaan sivuamiani aiheita varmasti myös akateemisen tutkimuksen ottein. Tämänsuuntaisen työn on jo aloittanut Heikki Rausmaa, joka on pitkin matkaa tukenut minua hankkeessani. Hyvät toimittajakollegat! Ilman teidän tiivistä ja ammattimaista läsnäoloanne mullistavissa tapahtumissa sekä Viron että Suomen puolella olisi ollut mahdotonta rekonstruoida maailmaa järisyttäneen elokuisen viikon tapahtumia. Katson sen teidän ansiostanne kuitenkin onnistuneen.

Anu Marttila hyvänä kieli-ihmisenä on tarkastanut tekstini. Hänen osaamiseensa luottaen kiitän häntä tuesta ja rohkaisusta, mutta ennen muuta vuosikymmeniä jatkuneesta hienosta ja pyyteettömästä ystävyydestä.

Kulle Raig

Helsinki-Tallinna

Syksy 2011