Читать книгу Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - Leino Eino - Страница 7

Sisällysluettelo

Henrik Pyhä, pitkässä munkkiviitassa ja sauva kädessä, lämmittelee lieden ääressä Kerttu karsinanpuolella, Inko ja Sinikka oikealla taka-alalla.

HENRIK PYHÄ: Onko tämän talon nimi Lallola?

KERTTU: Taidatpa tuon tietää kysymättäsikin.

HENRIK PYHÄ: Vastaa, kun sinulta kysytään, vaimo: tämä on Lallin talo?

KERTTU: Kun tiesit, mitäs kysyit.

HENRIK PYHÄ (ristien kätensä): Jumalan kiitos, siis olen tullut oikeaan.—(Vaitiolo.) Eikö isäntä itse ole kotona?

KERTTU: Ei.

HENRIK PYHÄ: Missä hän on?

KERTTU: Mitäpä sinä sillä tiedolla tekisit?

HENRIK PYHÄ (lujasti): Minä tarvitsen sitä.(Ikäänkuin Ingon puoleen kääntyen.) Luulin Lallin lujaksi mieheksi. Nytpä huomaan, että hän ei jaksa suistaa edes vaimoaan.

INKO: Luja onkin mies Lalli, vaikka hidas vihaan.

KERTTU: Suistaisi sinutkin, mustakaapu.—Ja saatanpa tuon juuri sanoakin: Lalli on Lapinkorvessa, tietäjän Kaikkivallan pateille siunaaman hetki sitten lähti.

HENRIK PYHÄ (ankarasti): Ei ole muuta Kaikkivaltaa kuin Jumala.

KERTTU: Onpa toinen täällä Lapinkorvessa.

HENRIK PYHÄ: Hänen valtansa on loppunut.

KERTTU: Varo, ettei hän ammu noidannuolta sydämeesi!

HENRIK PYHÄ: Herra on minun kilpeni ja miekkani. Mutta sinä olet epäuskoinen ja heikko.

KERTTU: Mistäpä ne minulle loitsuvoimat!

(Vaitiolo.)

HENRIK PYHÄ (astuen askeleen eteenpäin): Kuulin Lallin vaimon kristityksi.

KERTTU (vilkkaasti): Ka, kastoihan minut pyhä mies Kupittaalla. Mutta mistä sinä sen tiedät?

HENRIK PYHÄ: Niin kerrottiin minulle Teljän kaupungissa.

KERTTU: No, kaikkia se kylä hotisee…

HENRIK PYHÄ: Mutta nyt näen, että sinun sielusi on vielä pimeä ja sinun sydämesi monen pahan aivoituksen pauloittama. Noituus ja kaikkinaiset pakanalliset menot…

KERTTU (kielevästi): Enkä minä taas aivan pakana ole! Sen saattaa kuka tahansa täällä todistaa.

(Lyhyt vaitiolo.)

HENRIK PYHÄ (jyrkästi): Milloin miehesi palajaa?

KERTTU: Tulee, jahka joutuu.

HENRIK PYHÄ (kiivastuneena): Vaimo, vastaa minulle!

KERTTU: Ohoh, kylläpä nyt äänesi korotat, kun kuulet isännän poissa olevan!

HENRIK PYHÄ: Vastaa! (Lähestyy Kerttua.)

KERTTU (hämmästyy vieraan ryhtiä): Millä oikeudella sinä käsket täällä?

HENRIK PYHÄ: Minäkö?

KERTTU: Niin, kuka olet? Lienet palvelija jonkun valtaherran?

HENRIK PYHÄ (heittää viittansa, joka tähän saakka on verhonnut häntä kiireestä kantapäähän, esiintyy nyt loistavassa piispanpuvussa, hiippa päässä ja kultaristi rinnallaan): Olen Jumalan palvelija. Käsken Pyhän isän Roomassa minulle antamalla oikeudella.

KERTTU (lyykistyen): Ristin Kiesus!

HENRIK PYHÄ: Outona ja tuntemattomana minä olen tullut, köyhänä ja alhaisena kolkuttanut sinun ovellesi. Minä olen jättänyt papillisen saattoni ja sotajoukkoni Turkuun, sillä minä en tahtonut enää väkivallalla pakottaa ketään. Yksin tulin minä Teljän kaupunkiin, autioiden erämaiden halki, yksin tahdoin minä myös Lallin taloa lähestyä, vaikka tiesin hänet pääpakanaksi. Miksi minä sen tein? Siksi ettei saisi kukaan sanoa Suomen apostolista hänen säikkyneen henkeään taikka peljänneen käydä yksin pakanoitten maassa. Kuulin Lallin vaimon myös kristityksi ja uskoin hänen avullaan tuon miehen kivikovan sydämen taivuttavani. Ja mitä kohtaan minä sen sijaan täällä? Röyhkeyttä ja kovakorvaisuutta….

KERTTU: Armahda meitä, pyhä mies! Älä loihdi päällemme turmaa ja onnettomuutta!

HENRIK PYHÄ (kasvavalla suuttumuksella): Minä olen tullut nyt rauhan miehenä, mutta minä voin tulla myöskin miehenä sodan. Niinkuin suloinen suvi-ilma minä olen teitä nyt lempeänä lähestynyt, mutta minä voin tulla myös myrskyssä; ukkosen ja rautaisten rakeitten kera. Sillä siksi on Jumala kaikkivaltias esivallalle miekan antanut ja pyhän katoolisen kirkon kansojen pääksi asettanut, että se vankalla käsivarrellaan pilkkaajansa kostaisi ja musertaisi! (Ristien kätensä.) Totisesti toivoin minä, Jesus Kristus, ettei minun enää tarvitsisi sinun suloista sanomaasi verellä saastuttaa. Mutta minä huomaan—ja olen huomannut jo monta kertaa matkallani—että tätä kansaa ei rakkaudella käännytetä eikä hyvällä saada hylkäämään pakanallisia jumaliaan. Siksi on se pakotettava siihen pahalla, tulella ja miekalla se on Ristin juureen polvistettava, sillä tämä kansa on öykkäri ja uppiniskainen kansa, jonka pää on poljettava niinkuin, käärmeen pää!

INKO: Pyhä mies on haltioitunut!

SINIKKA (hätäisesti): Nyt taikoo hän taudit koko maakuntaan!

MOLEMMAT (polvillaan): Armahda meitä, pyhä mies!

HENRIK PYHÄ (jyrkästi): Oletteko kastetut?

KERTTU (nousten): Ei, mitäs ne nyt tuommoiset olisi…

HENRIK PYHÄ: Kaniikkini on kastava teidät yhdessä tämän seudun kansan kera.—(Leppeämmin.) Te olette mies ja vaimo?

INKO: Hän on minun morsiameni.

KERTTU: Ei, ei se niin ole.

INKO: Kah, tuossa ovat lunnaat vielä pöydällä. Ja Sinikka voi kyllä todistaa, että hänen isänsä on hänet luvannut minulle.

KERTTU: Ei, ei.—

HENRIK PYHÄ: Neitsyt, onko totta, mitä tämä nuori mies sanoo?

SINIKKA (arasti): O-on.

HENRIK PYHÄ: Siispä olet kihlattu hänelle maan tavan mukaan ja kristillinen kirkko on teidän liittonne vahvistava. (Kohottaa kätensä siunaukseen.)

INKO: Kasta meidät pian, pyhä mies!

HENRIK PYHÄ (lempeästi): Te halajatte siis niin hartaasti Herran pyhän seurakunnan yhteyteen? Te tahdotte siis heti tulla kasteen siunauksesta osallisiksi?

SINIKKA: Me tahdomme.

KERTTU: Mitäs tahtoa hänellä nyt olisi!—(Päättävästi.) Eikä siitä nyt kuitenkaan mitään tule.

HENRIK PYHÄ: Kuinka?

KERTTU: Ei tässä nyt ketään kasteta isännän poissaollessa. Kovin suuttuisi Lalli siitä.

HENRIK PYHÄ: Vaimo! Tulee enemmän peljätä Jumalaa kuin ihmisiä.

KERTTU: Kyllä, kyllähän pelkäänkin sinua, aivan sydämeni seisahtui äsken, kun niin kovat kirot luit.—(Nykii nuorikot ylös ja asettuu heidän eteensä.) Mutta tämä liitto on turha. Siitä ei tule mitään. Siinä on vielä puussa pohjat, petäjässä liisteet.—(Ingolle.) Menetkö siitä! (Tarttuu Sinikan käsipuoleen ja irrottaa hänet Ingosta.)

HENRIK PYHÄ: Erotatko minkä minä olen yhdistänyt?

KERTTU: Ka, älähän suutu taas, pyhä mies! Ja pysy sinä niissä pyhissä asioissa äläkä sekaannu näihin meidän keskeisiin! Se on näetkös sillä tavalla, että Inko on köyhä mies…

HENRIK PYHÄ: Vaimo! Sinä koettelet kärsivällisyyttäni—

KERTTU (selittäen vilkkaasti): Näät jos sinä nyt vielä yhteiset luvut heille luet ja ne uudet jumalat heitä liittämään loihdit, niin silloin heistä väkisinkin tulee mies ja vaimo…

HENRIK PYHÄ: Vaiti!—Kovimman kostoni uhalla käsken sinut Nousiaisiin, missä sinun on kärsittävä sopiva kirkkorangaistus julkeasta käytöksestäsi.

KERTTU (nakaten niskojaan): Entäpä minä en tule?

HENRIK PYHÄ: Silloin on esivallan käsi sinut saavuttava.—Ja mitä mieheesi Lalliin tulee, joka noitia palvelee, kiviä ja pyhiä puita kumartaa…