Читать книгу Paul Nicolay - Margareta Langenskjöld - Страница 3

Sisällysluettelo

Paroni Nicolay sai eläissään monta pysyvää ystävää meidän maassamme. Hänen kaksi vuotta sitten sattunut kuolemansa oli heille kaikille tuntuva tappio — hän jätti jälkeensä vaikeasti täytettävän tyhjän sijan. Monet niistä, joille hänen muistonsa oli rakas, lausuivat heti hänen kuoltuaan toivovansa, että kohdakkoin laadittaisiin niin hyvin hänen sielunkehitystään kuin elämäntyötään käsittelevä elämäkerta. Siten pääsisivät ne, joiden oli suotu tuntea paroni Nicolayta, vielä kerran koskettamaan hänen persoonallisuuttaan ja samalla näkemään selvemmin hänen elämänsä eri vaiheita. Ne taas, jotka eivät koskaan ole kohdanneet häntä, kirja johtaisi tutustumaan erääseen aikamme ehjimmistä kristityistä sekä uskonnollisen elämän alalla suoritettuun uhrautuvaan työhön.

Paul Nicolayn monivuotinen, uskollinen ystävä paroni Henrik Wrede, Toivolan kartanon omistaja, oli niitä, jotka lämpimimmin omaksuivat elämäkerran julkaisemisisajatuksen, ja hän myös ryhtyi toteuttamaan sitä. Näissä aikeissa hän tutki vainajan päiväkirjoja saaden ne käytettäväkseen tämän mitä suurinta altiutta osoittavilta sisarilta, vapaaherrattarilla Maria ja Alina Nicolaylta, jotka avustivat häntä opastuksellaan ja tarpeellisin selityksin. Sen lisäksi paroni Wrede kirjoitti mieskohtaisia muistelmia ystävä-vainajastaan sekä keräsi paroni Nicolayta lähellä olleilta henkilöiltä lisiä hänen luonnekuvaansa. Koko sen runsaan aineiston, joka hänen oli onnistunut näin kerätä, hän luovutti sitten allekirjoittaneelle kehoittaen kirjoittamaan tuon suunnitellun elämäkerran. Vaikka olenkin täysin tietoinen siitä, kuinka vaativa ja arkaluontoinen tehtävä on yritys luoda edes jonkinlainen kuva monille tutun ja rakkaan henkilön persoonallisuudesta ja työstä, en ole kuitenkaan tahtonut olla siihen ryhtymättä. Kun olen aina lämpimästi harrastanut paroni Nicolayn pyrintöjä ja itse olen hänelle kiitollisuuden velassa, on minulle vain ilo ja kunnia, että lyö on uskottu minulle.

Tässä tapauksessa helpottaa lähteitten tavaton runsaus elämäkerran kirjoittajan työtä. Paroni Nicolaylta on jäänyt, hänen suuresta vaatimattomuudestaan huolimatta, paljon enemmän omakätisiä todistuskappaleita kuin useimmilta aikamme ihmisiltä. Osaksi on hänen kirjeenvaihtonsa ollut varsin laaja, ja kirjeensaajain aulius on tehnyt mahdolliseksi sen käyttämisen sangen runsaastikin; osaksi kertovat painetut esitelmät ja selostukset hänen elämänkatsomuksestaan ja tuotavastaan, ja sitä paitsi hän jo aivan nuorena — 1879 — alkoi pitää päiväkirjaa ja jatkoi sitä aina kuolemansa edellisiin päiviin. Nämä päiväkirjamerkinnät — jotka vuoteen 1897 saakka ovat kirjoitetut pääasiassa ranskaksi, sittemmin aina englanniksi — ovat usein lyhyitä ja asiallisia, mutta ne eivät sittenkään piirrä vain kirjoittajansa elämän ja lyön ääriviivoja, vaan tuovat myöskin hänen hengellisen kehityksensä pääurat selvästi näkyviin. Juuri päiväkirjan lehdet selittävät luon tosiseikan, että paroni Nicolay, niin suljettu ja vähän lyyrillinen ja filosofinen kuin hän olikin luonteeltaan, kuitenkin kirjoitti niin paljon sieluntiloistaan. Siihen ei ole syynä, hän mainitsee itse v. 1897, harrastus häntä itseään, vaan harrastus hänessä tapahtuvaa Jumalan lyötä kohtaan: "Se on kuin tutkielma". Helposti ymmärrettävissä on, ettei päiväkirjoja ole voitu käyttää tyhjentävästi — tuskinpa voinee tai tuleekaan paljastaa yleisön nähtäviksi kaikkia ihmisen sisimpiä elämänkokemuksia pari vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Mutta sillä, mitä on ollut käytettävissäni, on ainakin se merkitys, että se on kelvannut koko kuvaukseni pohjaksi. Mikäli mahdollista olen koettanutkin perustaa sen vainajan omiin sanoihin sekä hänen lähimpiensä antamiin tietoihin.

Ne lisät Paul Nicolayn luonnekuvaan varhaisemmilla tai myöhemmiltä vuosilta sekä hänen toimintansa eri puoliin, joita ovat antaneet joko suullisesti tai kirjallisesti hänen ystävänsä ja työtoverinsa, ovat suureksi osaksi osoittautuneet arvokkaiksi nekin. Samalla kuin vielä kerran tahdon tehostaa kiitollisuuttani neitien Nicolay ja paroni Henrik Wreden suomasta ystävällisestä avusta tarkistustyössä, pyydän saada siksi lausua myös lämpimät kiitokseni Mr. Robert Wilderille ja paroni K. A. Wredelle, rouva Louise af Forsellekselle ja rouva Helmi Gulinille, neiti Maria Bréchet'lle, vapaaherra Theodor Bruunille ja tohtori K. A. Friesille sekä useille muille, jotka toivoakseni suovat anteeksi, ettei heidän nimiään ole mainittu.

Helsingissä, marraskuun 18 p:nä 1921.

Greta Langenskjöld.