Читать книгу Elämäni - Paul von Hindenburg - Страница 6

Nopean täydellisen menestyksen asemesta meidän täytyikin Pariisin edustalla vielä kuukausimääriä toimittaa aika rasittavaa ja epäkiitollista saartopalvelusta, jota rintamallamme vain harvoin keskeyttivät vähäiset uloshyökkäys-taistelut. Tämän työn yksitoikkoisuuteen tuli vasta joulun aikaan sotilaallisesti vilkastuttavaa raikasta tuulta, kun linnakkeita ruvettiin ampumaan.

Tammikuun puoliväli toi sitten minulle erikoisen elämyksen. Minut lähetettiin erään kersantin keralla rykmenttini edustajana Versaillesiin keisaria julistamaan. Käskyn sain tammikuun 16:nnen iltana. Vielä samana yönä tuli minun saapua 15 kilom. päässä olevaan Margencyhin, jossa Maasin armeijan ylikomento oli pitänyt huolta itäisistä leireistä tulevain edustajain majoituksesta. Sieltä meidän piti 17 päivänä kulkea St. Germainin kautta Versaillesiin. Ratsain en voinut matkata tätä yli 40 kilometrin mittaista väliä, koska minun täytyi ottaa mukaan tavaroita. Istahdin sen vuoksi kersanttini ja palvelijani keralla nopean päätöksen tehden 1:sen kaartinrykmentin henkikomppanian tavaravaunuun. Tämä komppania majaili samassa kylässä kuin minäkin ja oli niinikään saanut käskyn tulla Versaillesiin. Käymäjalkaa ajaen matkasimme kovassa pakkasessa yön pimeässä Margencyhin, jossa meitä eräässä huvilassa odottivat palavat kamiinit, hyvä olkivuode ja tee.

Tammikuun 18:ntena ilmoitti minulle henkikomppanian ajuri, että hän vast'ikään olikin saanut käskyn heittää Versaillesin matkan ja palata rykmenttiin. Onneksi otti eräs toveri minut ja palvelijani kaksipyöräisille rattaillensa ja kersanttinikin pääsi jonkun hyväntahtoisen kulkijan ajoneuvoihin. Näin ajoimme siis selkeänä talviaamuna kohti St. Germainia, lähintä päämääräämme. Kohtalon mahtien kanssa ei kuitenkaan ole mahdollista solmia ikuista liittoa. Täpötäysien rattaitten toinen pyörä irtaantui äkkiä ja kädenkäänteessä makasimme täyslukuisina maantiellä. Onneksi tapasimme kuitenkin eräässä paikassa kenttäpajan, joka korjasi vahingon, niin että St. Germainissa saatoimme jälleen liittyä muihin matkustajiin syömään aamiaista "Pavillon d'Henri quatre'ssa", joka on pengermällä Seinen yläpuolella mitä ihanimmalla paikalla. Omituinen oli se vaunujono, joka sitten laskevan auringon säteissä juhlallisesti ajoi Versaillesiin. Siinä oli edustettuna kaikenkaltaiset ajoneuvot, mitä vain Pariisin ympäristön palatseista, huviloista ja talonpoikaistaloista kokoon saatiin. Suurimman vaikutuksen tekivät perunavaunut, joiden matkustaja oli päivän kunniaksi pystyttänyt istuimen oikealle ja vasemmalle puolelle suuren preussilaisen lipun — saksalaisiahan ei silloin vielä ollut. Pian pääsin Avenue de Parisin varrella asuvan ystävällisen vanhan naisen luo hyvään kortteeriin ja illalla yhdyimme Hotel de Reservoirsiin kauan kaivatulle illalliselle.

Tammikuun 18:nnen juhla on yleiseen tunnettu. Se oli minulle vaikutelmista rikas. Ylevimmin ja samalla mieleen käyvimmin vaikutti tietysti kaikkeinarmollisimman Kuninkaani ja Herrani henkilöllisyys. Hänen levollinen, yksinkertainen, kaikkea henkevöittävä arvonsa antoi juhlalle enemmän pyhitystä kuin kaikki ulkonainen loisto. Ylevän hallitsijan herättämä sydämestä lähtevä innostus olikin yhtä suuri kaikissa osanottajissa, mihin saksalaiseen heimoon he sitten kuuluivatkin. Elävimmin mielestäni eteläsaksalaiset veljemme ilmaisivat ilonsa "Saksan valtakunnasta". Me preussilaiset olimme tässä maltillisemmat historiallisista syistä, jotka olivat antaneet meidän älytä oman arvomme aikana, jolloin Saksa oli vain maantieteellinen käsite. Vastedes tulisi olemaan toisin.

18 päivän illalla olivat Versaillesiin saapuneet kenraalit kutsutut prefektin talolle Hänen Majesteettinsa luo aterioimaan. Me muut olimme "Hotel de Francessa" keisarin vieraina.

Tammikuun 19 päivä alkoi sillä, että tutustuimme vanhaan ranskalaiseen kuninkaalliseen linnaan ja sen ylpeään, Ranskan kunniaa ikuistavaan taulukokoelmaan. Katselimme myös sen laajaa puistoa. Tykkien jyrinä kutsui meidät silloin äkkiä takaisin kaupunkiin. Versaillesiin majoitettu väki oli jo hälyytetty ja paraillaan marssi ulos kaupungista. Ranskalaiset olivat tehneet Mont Valerienistä suuren uloshyökkäyksensä. Jonkun ajan katselimme taistelua "Schlachtenbummlereina". Iltapäivällä lähdimme sitten paluumatkalle ja myöhään yöllä saavuin jälleen rykmenttini esikunnan kortteeriin Villers le Beliin, joka on 8 km St. Denis'n pohjoispuolella, kiitollisena siitä, että olin saanut olla mukana suuren historiallisen hetken vietossa ja saanut riemuiten tervehtiä keisariani.

Turha uloshyökkäys Mont Valerienistä oli Ranskan viimeinen suuri voimanilmaisu. Sitä seurasi 26:ntena Pariisin antautuminen ja 28:ntena yleinen aselepo. Heti linnakkeiden luovutuksen jälkeen siirrettiin brigadimme länttä kohti Mont Valerienin ja St. Denis'n väliseen Seinen niemeen. Saimme hyvät kortteerit, joitten asema aivan jokirannassa, vastapäätä Pariisia Pont de Neuillyn kohdalla, oli sangen kaunis.

Sieltä minulla oli tilaisuus tutustua Pariisiin edes päällimmittäin. Maaliskuun 2:sena ratsastin erään kaartin husaarien ordonnanssin seurassa äsken mainittua siltaa Triumfiportille. En kiertänyt sitä sen enempää kuin edellisenä päivänä ystävänikään, silloinen husaariluutnantti von Bernhard, joka ensimmäisenä marssi Pariisiin. Sitten ratsastin Champs Elyséetä Place de la Concordeile ja Tuileries'n kautta aina Louvren pihaan ja lopulta pitkin Seinen vartta ja Bois de Boulognen kautta takaisin kotiin. Annoin tällä retkellä vastustajan rikkaan menneisyyden historiallisten muistomerkkien vaikuttaa itseeni. Ne harvalukuiset asukkaat, joita näkyi, käyttäytyivät pidättyvästi.

Vaikka niin vähän suosinkin kosmopoliittisuutta, olen toiselta puolelta ollut kokonaan vieras ennakkoluuloille muihin kansoihin nähden; huolimatta kaikesta siitä, mikä niiden olennossa on vierasta, olen nähnyt niiden hyvät puolet. Niinpä Ranskan kansalla mielestäni kyllä on liian vilkas ja siitä syystä äkkipäätä vaihteleva luonnonlaatu; mutta toiselta puolen pidän erikoisena avuna sitä joustavuutta, joka juuri vaikeimpina aikoina voi tässä kansassa esiintyä aivan omituisen eloisana. Ennen kaikkea pidän arvossa sitä, että voimakkaat henkilöt niin mukaansa tempaavasti vaikuttavat massoihin ja niin lujasti voivat saada ne lumoihinsa, että Ranskan kansa antaumuksessaan isänmaallisen ihanteen valtoihin kykenee luopumaan kaikenlaisista erikoiseduista täydelliseen uhrautumiseen saakka. Omituinen vastakohta tälle oli äskeisen suuren sodan kuluessa usein täydelliseen sadismiin kiihtynyt tapa, jolla ranskalaiset kohtelivat turvattomia vankeja ja jolle ei liian vilkas luonnonlaatu ole riittävä puolustus.

Samana päivänä, jona kävin Pariisissa, oli kaartin armeijaosastolla korkea kunnia ja sanomaton ilo esiintyä Keisarinsa ja Kuninkaansa edessä paraadissa Longchampsilla. Ryhdikkäinä vanhaan preussilaiseen tapaansa kulkivat taistelussa koetellut rykmentit sotaherransa ohi, jonka käskystä he joka hetki olivat valmiit uudelleen uskaltamaan henkensä isänmaansa ja sen kunnian puolesta. Varsinaista Pariisiin marssia, joka ennen oli suotu muille armeijaosastoille, ei meidän osaksemme enää tullut, valmistava rauha kun saatiin sillä välin solmituksi eikä Saksa tahtonut antaa rehellisessä taistelussa voitetun vastustajan hamaan viimeiseen pisaraan tyhjentää nöyryytyksen maljaa.

Juhlallisesti vietimme sitten myös Pariisin edustalla maaliskuun 22:sena Hänen Majesteettinsa syntymäpäivää. Oli ihana, lämmin kevätpäivä, taivasalla pidettiin kenttäjumalanpalvelus, linnakkeet ampuivat kunnialaukauksia, upseereille ja miehistölle pantiin toimeen juhla-ateria. Iloinen tieto, että uskollisesti täytetyn velvollisuuden jälkeen nyt piankin päästäisiin palaamaan kotiin, kohensi mielialaa kaksin kerroin.

Aivan niin pian, kuin olimme toivoneet, ei meidän ollut suotu päästä Ranskasta. Meidän päinvastoin täytyi jäädä vielä toistaiseksi Pariisin pohjoisrintamalle St. Denis'hin ja sen ympäristöön ja saimme siellä nähdä Ranskan hallituksen taistelun kommunismia vastaan.

Uusien vallankumoustapausten ensi kehitystä olimme voineet seurata jo piirityksen aikana. Äärimmäisten valtiollisten piirien kurittomuus Pariisin kuvernööriä kohtaan oli meille tunnettu. Aselevon alettua alkoi kumouksellinen liike yhä rohkeammin esiintyä. Bismarck oli huudahtanut Ranskan vallanpitäjille: "Olette vallankumouksen kautta päässeet valtaan, uusi vallankumous on lakaiseva teidät pois." Näytti siltä, kuin hänen sanansa toteutuisivat.

Yleensä oli mielenkiintomme näitä kumouksellisia tapauksia kohtaan alussa pieni. Vasta maaliskuun keskivaiheilta, kun kommuuni alkoi anastaa vallan itselleen ja kehitys yhä enemmän läheni julkitaistelua Versaillesin ja Pariisin välillä, alkoi se kiinnittää huomiotamme. Sanomalehdistä ja pakolaisilta saimme tietoja siitä, mitä kaupungissa tapahtui. Saksalaisten joukkojen sitten tavallaan hallituksen joukkojen liittolaisina saartaessa Ranskan pääkaupunkia pohjoisen ja idän puolelta kävivät nämä pitkäveteisin taisteluin hyökkäykseen Pariisia vastaan etelästä ja lännestä päin. Linnoituspiirin ulkopuolisia tapauksia oli sopivin katsella Sannois'n kukkuloilta, jotka ovat Seinen varressa 6 kilom. Pariisista luoteeseen. Ansionhaluiset ranskalaiset olivat asettaneet sinne kaukoputkia, jotka maksua vastaan vuokrattiin saksalaisille sotamiehille, jotta nämä saattoivat katsella sisällisen sodan surunäytelmää. Itse en niitä käyttänyt, vaan tyydyin siihen, että käydessäni St. Denis'ssä päiväkäskyä saamassa joko sikäläisen "Cerf d'or" majatalon eräästä yläkerran akkunasta, taikka ratsastaen St. Denis'n kohdalla olevalle pitkälle Seinen saarelle loin katseen Pariisissa vallitsevaan tilanteeseen. Huhtikuun lopusta alkaen osoittivat mahtavat tulipalot, mihin taistelu kaupungin sisäosista oli menossa. Muistan, että minusta varsinkin toukokuun 23:ntena tuntui siltä, kuin Pariisin koko sisäosa joutuisi tuhon omaksi. Kaupungista virtaavat pakolaiset kuvasivat sen sisällä vallitsevaa tilannetta mitä räikeimmillä väreillä. Eikä todellisuus näytä olleen näitä kuvauksia parempi. Murhapoltto, ryöstö, panttivankien murhaaminen, sanalla sanoen kaikki sodan johdosta luhistuneen valtiolaitoksen tauti-ilmiöt, jotka nyt käyvät bolshevismin nimellä, esiintyivät jo silloin. Kaikesta päättäen oli tarkoituksena toteuttaa erään vapaaksi lasketun kommunistijohtajan uhkaus: "Hallitus ei rohjennut ammuttaa minua, mutta minä rohkenen ammuttaa hallituksen." Kuinka täydellisesti kommunisteissa oli sammunut kansallistunne, joka ranskalaisissa muutoin on niin voimakas ja herkkä, näkyy heidän selityksestään: "Me kerskaamme vastustajan edessä pistävämme painettimme hallituksen selkään." Tästä näkee, ettei bolshevistinen maailmanparannusmenetelmä, semmoisena kuin se viime aikoina on meilläkin esiintynyt, edes voi lukea alkuperäisyyttä ansioihinsa.

St. Denis'n yläkerran akkunasta näin vihdoin eräänä päivänä kommuunin lopun. Hallituksen joukot, edeten Pariisin vallien ulkopuolella, kiersivät lännestä Montmartren ja saivat sitten piankin sen pohjoisrinnettä edeten, joka silloin vielä oli rakentamaton, haltuunsa tämän vallitsevan kukkulan, kapinan viimeisen tuen.

Pidän kohtalon katkerana ivana, että Euroopan ainoan valtiollisen puolueen, joka silloin vähääkään käsittämättä todellisia tapauksia kuten saanen otaksua, ylisti tätä liikettä, että tämän puolueen nyt on pakko isänmaassamme kaikella ankaruudella toimia kommunistisia pyrkimyksiä vastaan. Tämä on todistus siitä, mihin doktrinarinen yksipuolisuus vie, kunnes käytännöllinen kokemus puuttuu asioihin selvittävästi.

Sydämessämme viimeksi esitettyjen tapauksien varoittava esimerkki käänsimme kesäkuun alussa Ranskan pääkaupungille selkämme ja saavuimme kolme päivää kestäneen junamatkan jälkeen onnellisempaan, voitokkaaseen isänmaahamme.

Berliiniin marssimme tällä kertaa Tempelhofin kentältä. Paitsi kaartia otti tulomarssiin osaa kaikkien saksalaisten joukkojen edustajia. Kauan piili, ei itseni, vaan Keisarini ja Kuninkaani ja isänmaani vuoksi, sydämeni sisimmässä sopukassa toivo, että vielä kolmannen kerran saisimme marssia Brandenburger Torin kautta voittajina. Tämän toivon ei ollut suotu toteutua!