Читать книгу Elämäni - Paul von Hindenburg - Страница 8

Sisällysluettelo

Uskollisimman kuuliaisin kiitoksin Keisarilleni ja Kuninkaalleni ja lämpimimmin toivotuksin hänen armeijalleen ja täydellisessä luottamuksessa isänmaamme tulevaisuuteen olin eronnut vakinaisesta palveluksesta, aina kuitenkin jääden sisällisesti sotilaaksi.

Rikkaat elämykset kaikilla ammattini aloilla sallivat minun tyytyväisin mielin muistaa entistä toimintaani. Ei mikään voinut samentaa kokonaiskuvaa, jota verhosi hehkuvain nuoruudenunelmain toteutumisen lumous. Minunkaan siirtymiseni vapaasta tahdosta valitsemaani lepoon ei sen vuoksi tapahtunut ilman kodinkaihoa jättämääni vaikutusalaa kohti, ei ilman kaipausta armeijan riveihin. Toivo, että Keisarini kutsuisi minut uudelleen vaaran uhatessa isänmaatani, toivo saada uhrata sen palvelukseen viimeiset voimani ei muuttuneiden olosuhteiden hiljaisuudessa menettänyt vähääkään voimastaan.

Minun erotessani palveluksesta sykki armeijassa erinomaisen voimakas henkinen elämä. Raikastuttava taistelu vanhan ja uuden välillä, suhdattoman edistyksen ja pelokkaan pidättyväisyyden välillä, haki ja löysi tasauksensa äskeisen sodan käytännöllisissä kokemuksissa. Huolimatta uusista urista, joita nämä kokemukset meille avasivat, eivät ne jättäneet sijaa millekään epäilykselle siitä, että huolimatta kaikkien taistelukeinojen arvon noususta, sotamiehen kasvatuksen, hänen siveellisen kehityksensä arvioinnin täytyi jäädä samaksi kuin tähänkin saakka. Rohkea toimi oli vielä nytkin säilyttänyt etusijan järjen mestaroinnin rinnalla. Kylmäverisyys ja luonteen lujuus pysyivät sodassa korkeammassa arvossa kuin aatekouluutuksen hienoudet. Huolimatta hävitysaseitten kehityksestä yhä täydellisemmiksi, ei sota ollut menettänyt yksinkertaisia, niin sanoakseni karkeita muotojaan. Se ei sallinut mitään ihmisluonteen liikahoitoa, ei mitään sotilaskasvatuksen ylihienostusta. Mutta edelleenkin se ennen kaikkea muuta vaati ihmisen kehitystä lujatahtoiseksi yksilöksi. Rauhan aikana on useinkin luultu voitavan syyttää armeijaa epätuottavuudesta. Täydellä syyllä, jos tuottavuudella tarkoitetaan aineellisten arvojen tuotantoa, mutta täydelleen aiheettomasti, jos tuottavuutta harkitaan korkeampien siveellisten näkökohtien mukaan. Sen, joka ei ennakkoluulosta ja pahansuopuudesta etukäteen tuominnut sotilaallista rauhantyötämme, täytyi tunnustaa armeijan mitä onnistuneimmaksi tahdon ja tekojen, vieläpä toimi-ilonkin kouluksi. Kuinka monet tuhannet ihmiset ovat vasta sen vaikutuksen alaisina oppineet, mitä he sielullisesti ja ruumiillisesti kykenevät saamaan aikaan, ovat siinä saaneet itseluottamuksen ja sisällisen oman voiman, jonka he sitten ovat läpi elämänsä säilyttäneet. Missä on kansamme tasa-arvoaate ja yhteysmieli ollut perusteellisemmin edustettuna kuin suuren isänmaallisen armeijamme kaikkitasoittavassa koulussa? Taipumus rajattomaan itselleen elämiseen yhteiskuntaa ja valtiota hajoittavine pyrkimyksineen jalostettiin ja muodostettiin siinä siunauksellisesti kasvattamalla yksityisen ankaraa itsekuria yhteisyyden hyväksi. Armeija kouluutti ja vahvisti sitä voimakasta järjestysvaistoa, jonka isänmaassamme kaikkialla tapasimme, valtioelämän aloilla samoin kuin tieteessä, kaupassa ja tekniikassakin, teollisuudessa samoin kuin työntekijäinkin syvissä riveissä, maanviljelyksen samoin kuin ammattielämänkin aloilla. Vakaumus, että yksityisen alistuminen yhteisyyden parhaan alle on välttämättömyys, jopa siunaus, oli käynyt Saksan armeijalle ja samalla Saksan kansallekin täydeksi tietoisuudeksi. Vain tällä perustalla olivat mahdollisia ne suunnattomat ponnistukset, joiden avulla meidän pian ankarasta pakosta täytyi ja joiden avulla me saatoimme uhmata kokonaista vihollismaailmaa.

Euroopan, Aasian ja Afrikan taistelukentillä onkin saksalainen upseeri ja sotilas osoittanut, että armeijamme kasvatus oli oikea. Vaikka viime pitkä sota monenlaisten syiden vuoksi joihinkin luonteihin vaikuttikin siveellisessä suhteessa höllentävästi, taikka sielullisen ja ruumiillisen liikarasituksen johdosta siveelliset käsitykset osaksi hämmentyivät ja lukuisain viettelyitten alaisina ennen moitteettomat luonteet heikentyivät, niin pysyi armeijan sisin ydin kuulumattomasta rasituksesta huolimatta kuitenkin siveellisesti terveenä ja tehtävänsä tasalla.

Tähänastista armeijaa on syytetty siitä, että sen pyrkimys muka oli alentaa vapaa ihminen tahdottomaksi välikappaleeksi. Suuren maailmansodan tappotantereilla, keskellä loppumattomien taistelujen hajoittavia vaikutuksia on kuitenkin käynyt ilmi, mikä tahtoa vahvistava vaikutus kasvatuksellamme on ollut. Lukuisat mieltä ylentävät ja samalla järkyttävätkin tapaukset osoittavat, mihin suuriin vapaaehtoisiin uhreihin kunnon saksalainen kykeni, ei siitä syystä että hän olisi sanonut: "Minun täytyy", vaan koska hän itselleen sanoi: "Minä tahdon."

Tapauksien kulusta seuraa, että vanhan armeijamme hajoituksen johdosta vaaditaan uusia teitä kansan ja sen puolustusvoiman kasvattamiseksi. Tähän nähden pysyn vankasti vanhain koeteltujen periaatteitten pohjalla. Vaikkapa toiset eivät katsoisikaan sillä olevan ehdottomasti ratkaisevaa vaikutusta, millä keinoilla ja mitä teitä voimme saavuttaa mahdollisuuden samanlaisiin tuloksiin kuin tähän saakka, he ovat varmaankin kanssani samaa mieltä siitä, että isänmaamme tulevaisuudelle on määräävää, että yleensä vielä saavutamme tämän mahdollisuuden. Muuten on meidän pakko luopua asemastamme maailmassa ja alentua alasimeksi, meillä kun ei olisi enää rohkeutta eikä voimaa ruveta hetken vaatiessa vasaraksi.

Ehkä on kohtalon kysymys ei ainoastaan isänmaamme valtiolliselle, vaan myös sen taloudelliselle uudestisyntymiselle, kuinka jälleen saamme takaisin sen suuren järjestyksen ja toimitarmon koulun, jona vanha armeijamme oli. Saksa jos mikään maa maan päällä voi menestyä ja säilyttää elämisen arvoisen paikan muun maailman keskellä ainoastaan siten, että se ponnistaa ylimmilleen ja keskittää luovat voimansa. Onnettoman sodan hajoittavain vaikutusten johdosta ja sen harhakäsityksen vallitessa, ettei muka kaikkien kansanvoimain ankara alistaminen yhden hallitsevan voiman alaisiksi olisi voinut estää isänmaan onnettomuutta, on valitettavasti päässyt valtaan voimallinen nousu olevaista järjestystä vastaan. Kapinoiminen vuosia kestänyttä vapaaehtoista tai pakollista alistusta vastaan mursi tähänastiset salvat ja harhaili umpimähkään uusille teille. Onko menestyksen toivoa näillä uusilla teillä? Tähän saakka ainakin olemme valtiollisen hajoamisemme vaikutusten alaisina menettäneet paljon enemmän sielullisia ja eetillisiä arvoja kuin varsinaisen sodan johdosta. Ellemme jälleen pian luo uusia kasvattavia voimia, jos nykyiseen tapaamme edelleenkin harjoitamme ryöstöviljelystä kansamme henkisillä ja siveellisillä aloilla, niin tyhjennämme piankin valtioelämämme kalleimman perustuksen täydelliseen hedelmättömyyteen ja tyhjyyteen saakka!