Читать книгу Leo Mechelinin elämä - Th. Rein - Страница 5

Sisällysluettelo

1864-1874.

Alkava julkinen virkaura. Avioliitto, matkoja, maanviljelysharrastuksia. Alkava valtiopäivämiestoiminta. Tieteellinen kirjailijatoiminta.

Kohdakkoin sen jälkeen kuin oli maisteriksi vihitty, otettiin Mechelin Suomen Tiedeseuran apulaissihteeriksi ja hoiti pöytäkirjanpitoa lokakuun 1 p:stä 1860 seuraavan vuoden loppuun, minkä ohessa hän kevätlukukauden 1861 toimi yliopiston konsistorin amanuenssina. Lakitieteenkandidaatiksi tultuaan hän kirjoittautui auskultantiksi Viipurin hovioikeuteen huhtikuussa 1864, tuli ylimääräiseksi kopistiksi senaatin talousosastoon saman vuoden lokakuussa ja valtiovaraintoimituskunnan kopistiksi heinäkuussa 1865, ollen viimeksi mainitussa toimessa toukokuuhun 1867.

Hänen työkykynsä salli hänen kuitenkin näiden toimien rinnalla hoitaa muitakin, kuten meri- ja vekselioikeuden opettajan tointa Helsingin merikoulussa lukuvuonna 1864-65. Niinikään hän jonkin aikaa antoi opetusta neiti Elisabeth Blomqvistin yksityisessä tyttökoulussa, jossa aikoinaan oli varsin runsaasti oppilaita. Tutkiakseen Ruotsin vallan aikaista Suomen raha-asiain tilaa oleskeli Mechelin elo- ja syyskuun 1864 Tukholmassa harjoittaen sikäläisessä kamariarkistossa tutkimuksia, jotka kuitenkin täytyi keskeyttää silmätaudin takia. Hän oli Tukholmassa myös tutustunut tilastollisen toimiston työjärjestykseen ja toimintaan, "mikä", kuten hän kirjeessä sedälleen H.A. Mechelinille mainitsee, "suuresti kiinnittää mieltäni".

Syksyllä 1865 hän meni naimisiin helsinkiläisen kauppiaan, kauppaneuvos Johan Henrik Lindroosin ja hänen vaimonsa Cecilia Meyerin tyttären Aleksandra Elisabeth Lindroosin kanssa, joka oli syntynyt v. 1844. Kohta häiden jälkeen teki nuori pariskunta ulkomaanmatkan. Mechelin oli tällöin jonkin aikaa sairaana Genfin järven rannalla sijaitsevassa Clarensin parantolassa Sveitsissä, mutta hänen toivuttuaan he viettivät talven 1865-66 Parisissa, missä Mechelin jatkoi valtiotieteellisiä opintojaan ja kirjoitteli matkakirjeitä Helsingfors Dagbladiin.

Kotimaahan palattuaan hän rupesi appensa kuoltua hoitamaan tämän omistamaa Helsinginpitäjässä sijaitsevaa Botbyn tilaa alaikäisen lankonsa Johan Fr. Lindroosin puolesta ja oli siinä toimessa kymmenen vuotta, kunnes lanko oli tullut täysi-ikäiseksi. Mutta sen lisäksi hän v. 1868 osti anopiltaan toisen, Hollolan pitäjässä sijaitsevan Laitiala nimisen tilan, jonka hän vasta 1880-luvun alussa möi langolleen. Tietenkään ei Mechelin voinut yksityiskohtia myöten antautua hoitamaan molempia suuria maatiloja, mutta hän valvoi kuitenkin niiden hoitoa ja koetti myös hankkia siihen tarvittavat tiedot tutkimalla maanviljelyskirjallisuutta. Täten perehtyneenä maanviljelyksen eri haaroihin hän kykeni toimimaan Uudenmaan ja Hämeen läänin maanviljelysseuran johtokunnan jäsenenä vuosina 1870-75. Vielä myöhempänäkin elinaikanaan hän joutui valvomaan maatilan hoitoa. Hänen anopillaan oli nimittäin toinenkin tila, Löyttymäki Janakkalassa. Kun siellä 1880 vuoden vaiheilla tulipalo hävitti päärakennuksen ja miltei kaikki muutkin rakennukset, täytyi Mechelinin ottaa valvoakseen niiden uudestirakentamista, ja anopin kuoltua v. 1899 hän ryhtyi hoitamaan tilaa. Kesät hän vietti puolisoineen ja tyttärineen Botbyssä ja Laitialassa sekä sitten kun viimeksi mainittu tila oli myyty, muutamina vuosina leipurimestari Ekbergin omistamassa Edishemin huvilassa Uudenmaan saaristossa, jonkin matkaa Helsingistä itään päin, ja sen jälkeen Löyttymäellä, kunnes se myytiin v. 1907.

* * * * *

Valtiopäivälaitoksemme jälleen tultua henkiin herätetyksi v. 1863 ei kestänyt kauan, ennenkuin Mechelinin työkykyä alettiin siinä käyttää. 1867 vuoden valtiopäivillä hän tuli yhdistetyn valtio- ja suostuntavaliokunnan sihteeriksi sekä suoritti tämän tehtävän tavalla, joka herätti huomiota ja sai osakseen suurta tunnustusta. Valtiopäiväin jo ollessa loppumassa annettiin säädyille toukokuun 9 p:nä hallituksen esitys rautatien rakentamisesta Riihimäeltä Pietariin. Se lähetettiin talous- sekä valtio- ja suostuntavaliokuntaan. Asia käsiteltiin mitä joutuisimmin, niin että viimeksi mainitun valiokunnan sihteerillä Mechelinillä jo kahden päivän kuluttua oli valmiina asiasta annettava parin painoarkin laajuinen mietintö ja viidentenä päivänä se ruotsiksi ja suomeksi painettuna voitiin jakaa säädyille, joten nämä vielä samoilla valtiopäivillä ehtivät lopullisesti käsitellä asian. Mietintö, jossa puollettiin radan rakentamista, hyväksyttiin, ja tämän tuloksen katsottiin suureksi osaksi johtuneen mietinnön taitavasta perustelusta, mikä seikka on sitä enemmän luettava tekijän ansioksi, kun rautateiden hyötyä ei vielä tuohon aikaan maassamme yleisesti tunnustettu, vaan päinvastoin monella taholla epäiltiin. Asiaa käsiteltäessä ritaristossa ja aatelissa lausuivat useat puhujat erittäin kiittäviä sanoja mietinnöstä ja sen onnistuneesta muodosta. [Edv. Bergh, Vår styrelse och våra landtdagar I s. 709 sanoo mietintöä "hyvin perustelluksi".]

Valtio- ja suostuntavaliokunta antoivat valtiovaraston tilastakin mietinnön, joka säädyissä tunnustettiin taitavasti laadituksi. Mutta kun siinä lausutut moitteet erinäisistä hallituksen toimenpiteistä olivat herättäneet paheksumista senaatissa, sai Mechelin päälliköltään, senaattori Thiléniltä kuulla, ettei sen, jolla oli kunnia valtiovaraintoimituskunnan kopistina palvella keisarillisessa senaatissa, sopinut semmoista kirjoittaa. Kun Mechelin ei kuitenkaan ollut mietintöön kirjoittanut muuta kuin mikä oli hänen vakaumuksensa mukaista eikä tahtonut sitoutua vastedeskään menettelemään toisin, vaikka kunnioitus senaattia kohtaan näyttäisi sitä vaativankin, pyysi hän ja saikin eron kopistinvirastaan. Ennen pitkää hän kuitenkin sai toisen toimen, jossa pääsi käyttämään raha-asiain tuntemustaan. Oltuaan nimittäin jonkin aikaa Robert Montgomeryn sijaisena Yhdyspankin keskushallituksen jäsenenä, valittiin hänet Montgomeryn erottua vakinaiseksi tähän toimeen mainitussa Suomen ensimäisessä yksityispankissa, ja hän pysyi siinä joulukuusta 1867 kesäkuuhun 1872, aika ajoin hoitaen pääjohtajankin tehtäviä.

1872 vuoden valtiopäivillä oli Mechelin porvarissäädyn jäsenenä yhtenä Helsingin kaupungin neljästä valitusta edustajasta. Sekä näillä että kaikilla seuraavilla valtiopäivillä, joihin hän otti osaa, herätti hän huomiota sujuvalla puhelahjallaan, sukkelasanaisuudellaan väittelyissä ja laajoilla tiedoillaan varsinkin valtio-oikeudellisissa ja raha-asioissa, mitkä ominaisuudet eritoten tulivat näkyviin niissä valiokunnissakin, joihin hänet valittiin ja joissa hän aina pääsi johtavaan asemaan. Ensi työkseen 1872 vuoden valtiopäivät päättivät lähettää keisarille kiitosadressin 1869 vuoden valtiopäiväjärjestyksen vahvistamisen johdosta. Adressia laatimaan valittiin kustakin säädystä jäsen, porvarissäädystä Mechelin. Adressin antoivat puhemiehet kenraalikuvernöörille, kreivi Adlerbergille, joka sen toimitti hallitsijalle. Samoilla valtiopäivillä Mechelin oli valtio- ja pankkivaliokunnan jäsenenä sekä yleisen valitusvaliokunnan varajäsenenä. Muuan hänen tekemänsä anomusehdotus herätti sekä sisällyksensä että käsittelynsä johdosta varsin suurta huomiota. Porvarissäädyn täysi-istunnossa helmikuun 20 p:nä Mechelin nimittäin ehdotti anottavaksi, että Hänen Majesteettinsa suvaitsisi antaa valtiosäädyille sellaisen säätyjen itseverottamisoikeuden kehitystä tarkoittavan lakiehdotuksen, että ne jokaisilla lakimääräisillä valtiopäivillä saisivat vahvistaa valtion tulo- ja menoarvion ensintuleviin valtiopäiviin asti — mikä toimenpide johdonmukaisesti seurasi valtiosäädyille perustuslaissa myönnetystä suostuntaoikeudesta ja nyttemmin oli toteutettavissa, koska lakimääräiset valtiopäivät uuden valtiopäiväjärjestyksen mukaan kokoontuisivat määräajoin, ainakin joka viides vuosi. Porvarissääty hyväksyi puolestaan ehdotuksen ja pyysi muita säätyjä siihen yhtymään. Mutta sekä maamarsalkka että pappis- ja talonpoikaissäädyn puhemiehet kieltäytyivät esittämästä asiaa, koska ehdotus heidän käsityksensä mukaan loukkasi keisarin hallitsijaoikeuksia ja sen vuoksi oli niin arkaluontoista laatua, ettei sitä ollut otettava käsiteltäväksi. Kolmessa viimeksi mainitussa säädyssä panivat lukuisat jäsenet vastalauseen tätä puhemiesten perustuslaintulkintaa vastaan, joka todellisuudessa oli omansa riistämään maan edustajilta oikeuden tärkeissä kysymyksissä esittää hallitsijalle kansan toivomukset, jota vastoin alamaisen anomuksen, jonka hallitsija oli oikeutettu hylkäämään, ei olisi pitänyt voida katsoa tietävän hänen oikeuksiensa loukkausta. Mainita sopii, että vastalauseeseen yhtyi useita, jotka monessa kohden olivat toisella kannalla kuin Mechelin, esimerkiksi aatelissäädyssä J.V. Snellman, pappissäädyssä G.Z. Forsman ja talonpoikaissäädyssä A. Meurman. Porvarissääty oli kuitenkin lähettänyt Mechelinin ehdotuksen valtiovaliokuntaan, jonka oli siitä annettava lausunto ja toimitettava se kaikille säädyille, jolloin puhemiehet luultavasti uudistaisivat epäyksensä. Mechelin silloin pyysi saada peruuttaa ehdotuksensa, ei sen vuoksi ettei hän yhä edelleenkin olisi ollut vakuutettu anotun uudistustoimenpiteen oikeutuksesta ja suotavuudesta, vaan ehkäistäkseen puhemiesten menettelyn aikaansaamasta tärkeätä uuden valtiopäiväjärjestyksen kohtaa koskevaa, vastaisuudessa vahingollista ennakkotapausta. Tähän hänen pyyntöönsä porvarissääty suostui.

Mechelinin toiminnasta näillä valtiopäivillä mainittakoon vielä, että hän ynnä kaksi muuta Helsingin kaupungin edustajaa (Öhrnberg ja Kiseleff) tekivät anomusehdotuksen ruotsin ja muinais-pohjoismaisten kielten professorinviran perustamisesta yliopistoon. Ehdotus hyväksyttiin aatelissa ja porvarissäädyssä, mutta hyljättiin molemmissa muissa säädyissä. Aateli ja porvarissääty päättivät esittää anomuksen kummankin säädyn erityisenä toivomuksena, ja tulos oli, että kesäkuun 16 p:nä 1876 annetun julistuksen kautta perustettiin ruotsin kielen ja kirjallisuuden ylimääräinen professorinvirka. Samoilla valtiopäivillä Mechelin ehdotti myönnettäväksi 60,000 markan suuruisen määrärahan seitsenjäsenisen suomalaisen tiedeakatemian perustamiseksi. Muissakin säädyissä tehtiin ehdotuksia määrärahain myöntämisestä tieteellisen tutkimuksen edistämiseksi, ja säätyanomus saatiin toimeen, josta oli lopputuloksena, että tiedeseura sai yleisistä varoista jonkin verran korotetun apurahan. Eräs Mechelinin tekemä, niiden vanhettuneiden säädösten kumoamista tarkoittava ehdotus, jotka asettavat juutalaiset maamme asukkaitten noudatettavan lain ulkopuolelle, saavutti yleisen valitusvaliokunnan kannatuksen ja porvarissäädyn hyväksymisen, mutta hyljättiin kolmessa muussa säädyssä, joten asia raukesi. Mechelinin puoltamista ehdotuksista mainittakoon lisäksi eräs hallituksesta riippumattoman, erottamattomista jäsenistä kokoonpannun korkeimman oikeuden perustamista tarkoittava, ja toinen, joka tarkoitti korkorajan poistamista eli 6 prosenttia korkeamman koron ottamista koskevan kiellon kumoamista. Jälkimäisen ehdotuksen hyväksyi kolme säätyä (ei talonpoikaissääty), mutta Hänen Majesteettinsa lausui, ettei se "tätä nykyä" aiheuttanut toimenpidettä.

Valtiosäädyille oli annettu kertomus valtiovarain tilasta, joka lähetettiin valtiovaliokuntaan, missä Mechelin ehdotti, että valiokunta tulevaksi viisivuotiskaudeksi laatisi täydellisen laskelman valtion tuloista ja menoista, jotta valtiosäädyt sen perusteella voisivat päättää, oliko ja missä määrin tarpeellista myöntää suostuntaveroja maan tarpeisiin. Valiokunta kuitenkin piti laskelman laatimista mahdottomana ja hylkäsi ehdotuksen, tyytyen antamassaan mietinnössä lausumaan erinäisiä toivomuksia valtionkirjanpitoon ja sen ehdotetun uudistuksen jouduttamiseen nähden. Mutta asiaa ritaristossa ja aatelissa esiteltäessä maamarsalkka, vapaaherra Nordenstam selitti, että kertomus valtiovarain tilasta oli valtiosäädyille ainoastaan "näytettävä", niiden saamatta siitä keskustella, ja ettei valiokunnalla ollut aihetta antaa siitä lausuntoa. Vastalauseita pantiin tätä käsitystä vastaan, niiden kuitenkaan voimatta taivuttaa maamarsalkkaa muuttamaan mieltään. Pappis- ja talonpoikaissäädyssä puhemiehet seurasivat maamarsalkan esimerkkiä. Ainoastaan porvarissäädyssä salli puhemies Zilliacus keskustelua. Mechelin perusteli tällöin tarkemmin valiokunnan katsantokantaa ja selitti valtionkirjanpidon epätyydyttävän tilan olleen syynä siihen, että valiokunta oli katsonut mahdottomaksi laatia tiliasemaa, josta selvästi kävisi ilmi, oliko suostuntavero tarpeen valtion menoihin vai ei. Sääty päätti H.M:lleen lähettää kirjelmän, jossa lausuttaisiin suotavaksi, että ehdotettu valtionkirjanpidon uudistus piakkoin pantaisiin toimeen. Mutta kun porvarissääty jäi yksinään kannattamaan tätä päätöstä, merkittiin valtiopäiväpäätökseen vain, että valtiovaliokunta oli tarkoin tutustunut valtiovarain tilaan ja valtionkirjanpitoon sekä ne tarkastanut.

* * * * *

Mechelinin opettaja ja personallinen ystävä, professori Rosenborg kuoli kesällä 1871. Aavistaen läheistä kuolemaansa oli hän kehottanut Mecheliniä hakemaan professorinvirkaa sen avoimeksi tultua. Mechelinille tämä oli tuntuva taloudellinen uhraus, koska hänen silloin oli pakko luopua paljon parempipalkkaisesta toimestaan Yhdyspankissa, mutta hän päätti siitä huolimatta noudattaa kehotusta. Yhdyspankin hallinto ei häntä mitenkään tahtonut menettää, ja muuan pankin kannattajapiirin lähetystö saapui hänen luokseen saadakseen hänet luopumaan aikeestaan. Pankin silloisen johtajan August Törnqvistin täytyisi kivulloisuuden tähden luultavasti pian erota, ja Mechelinille tarjottiin hänen paikkansa, minkä ohessa palkka luvattiin korottaa 14,000:sta 24,000 markkaan. Mutta Mechelin pysyi kerran tekemässään päätöksessä, koska tunsi, ettei hän kuitenkaan voisi samalla mielenkiinnolla antautua pankkialalle kuin siihen toimintaan, johon avoimeksi joutunut yliopiston opettajapaikka viittasi.

Aika, joka hänelle suotiin valmistuakseen virkakelpoiseksi, jäi tosin varsin niukaksi, sillä kohta professorinvirkaa haettuaan täytyi hänen valtiopäiväin jäseneksi valittuna ottaa näihin osaa. Kesällä 1872 hän teki opintomatkan Tukholmaan ja Upsalaan, sairasteli kotimaahan palattuaan jälleen jonkin aikaa, mutta ehti kuitenkin ajoissa suorittaa säädetyt opinnäytteet. Tammikuussa 1873 hän julkaisi sen väitöskirjan, "Svenska riksrådets statsrättsliga ställning från Gustaf I till 1634", joka tuotti hänelle lakitieteenlisensiaatti- ja -tohtoriarvon. Tehtyään samana vuonna matkan Berliniin ja Wieniin, missä hän kirjoitteli matkakirjeitä Dagbladiin, mutta etupäässä tutki vastaperustettujen liittovaltojen, Saksan valtakunnan ja Itävalta-Unkarin valtiollisia ja oikeudellisia oloja, julkaisi hän syyskuussa opinnäytteenä professorinvirkaa varten väitöskirjan "Om statsförbund och statsunioner, första häftet." Valtiolla, sanotaan teoksessa, on semmoisenaan suvereniteetti, sikäli että sillä on oikeus päättää omista asioistaan. Mutta suvereniteetti voi olla osittainen, kuten valtiounionissa, missä toinen valtio vain toisen yhteydessä määrää ulkopolitiikkansa tahi missä tämän määrää jokin yhteenliittyneiden valtioiden yhteinen laitos. Tutkimuksen tarkoituksena on esittää nykyajan tärkeimpäin valtiounionien valtiosääntöjen peruspiirteet, ja näistä tekijä erikoisesti tekee selkoa Pohjoisamerikan Yhdysvaltojen valtiosäännöstä. Hän sanoo aikovansa näissä tutkimuksissa lopuksi ottaa tarkastaakseen kysymyksen Suomen ja Venäjän keisarikunnan keskinäisestä valtiollisesta asemasta, mikä aikomus ei kuitenkaan tässä teoksessa toteutunut, syystä että ensimäiselle viholle ei ilmestynyt jatkoa. Muissa teoksissaan hän sitä vastoin on laajasti ja perusteellisesti käsitellyt tätä kysymystä. Siinä väitöstilaisuudessa, jossa vastamainittua teosta tarkastettiin, Mechelin piti alustavan esitelmän "kansainvälisistä sovinto-oikeuksista", mikä osottaa hänen huomionsa jo tähän aikaan kiintyneen aatteeseen rauhantilan pysyttämisestä valtojen kesken oikeuden pohjalla, jonka aatteen innokkaana esitaistelijana hän myöhempänä elinaikanaan esiintyi. Mainitussa esitelmässä, joka on julkaistuna Lainopillisen Yhdistyksen aikakauskirjassa, sanotaan: Kansainvälistä oikeustilaa täytyy pitää heikkona ja uhanalaisena, niin kauan kuin kansainoikeudelliset perusaatteet eivät ole velvoittavana ja noudatettavana lakina kaikille valtioille, suurille ja pienille, niiden keskinäisissä suhteissa — niinkauan kuin oikeuden voimaansaattamiskeinona vain poikkeustapauksissa on muu kuin sota. Valitettavasti täytyy kansainoikeuden sekä käytännössä että teoriassa vielä tunnustaa sota luvalliseksi keinoksi valtioiden saattaessa oikeuksiaan voimaan. Mutta silti ei ole epäoikeutettua pyrkiä siihen, että sotien oikeutus rajoitetaan yhä ahtaampaan, niin että niitä vihdoin pidetään rikoksena kansainoikeutta vastaan. — Tekijä viittaa siihen, että Englannin parlamentissa oli tehty ehdotus pysyväisen sovinto-oikeuden perustamisesta ratkaisemaan valtioiden välisiä riitoja ja että parlamentin enemmistö oli kannattanut tätä aatetta. Sellainen valtioiden riitakysymysten lykkääminen kansainväliseen sovinto-oikeuteen on saatava pakolliseksi ja tulee olla olemassa kansainvälinen kirjoitettu laki. Kansainvälisellä sovinto-oikeudella tulee olla toimeenpanovaltakin. Sotia on mikäli mahdollista ainakin rajoitettava.