Читать книгу Sota ja rauha III - Лев Толстой, Tolstoy Leo, Leo Tolstoy - Страница 16

Kun kreivitär oli saanut tiedon Natashan sairaudesta, matkusti hän, vaikka olikin vielä heikko, Petjan ja koko taloutensa kanssa Moskovaan. Koko Rostovin perhe muutti Maria Dmitrijevnan luota omaan taloonsa ja asettui kokonaan asumaan Moskovaan.

Natashan sairaus oli niin vakavaa laatua, että hänen ja hänen omaistensa onneksi muuttui ajatus kaikesta siitä, mikä oli ollut syynä hänen sairauteensa, nimittäin hänen käytöksensä sulhoaan kohtaan ja ero, toisarvoiseksi. Hän oli niin sairas, ettei voitu ajatellakaan, miten paljon hänessä oli syytä tapahtumaan, sillä hän ei syönyt, ei juonut, ei nukkunut, laihtui huomattavasti, ryki ja, kuten lääkärit hienosittain huomauttivat, oli vaaran partaalla. Täytyi vain ajatella sitä, miten saisi hänet paranemaan. Lääkärit kävivät Natashan luona sekä yksitellen että joukottain, puhuivat paljo ranskaa, saksaa, jopa latinaakin, moittivat toinen toistaan, määräilivät mitä erilaisimpia lääkkeitä, joiden olisi pitänyt auttaa kaikissa heille tunnetuissa taudeissa. Mutta ei yhdenkään päähän pälkähtänyt se yksinkertainen ajatus, etteivät he tunteneet sitä tautia, jota Natasha sairasti, kuten ei voida tuntea ainoatakaan tautia, jonka kahleissa elävä ihminen on. Sillä jokaisessa elävässä ihmisessä piilee omat omituisuutensa ja hänellä on aina semmoinen omituinen, oma, uusi, konstikas tautinsa, jota lääketiede ei tunne, – ei suinkaan keuhko-, maksa-, iho-, sydän- eikä hermotauti eikä muukaan sen lajinen, josta lääketieteessä puhutaan, vaan tauti, joka piilee kärsimyksissä. Tämä yksinkertainen ajatus ei voinut johtua lääkärien mieleen (samoin kuin ei noidankaan mieleen johdu, ettei hän taida noitua) siitä syystä, että heidän elämäntyönsä oli lääkitseminen, että he saivat työstään palkan ja että he olivat tätä työtä varten uhranneet elämänsä parhaimman ajan. Mutta tärkein syy oli kuitenkin se, että he huomasivat olevansa hyödyllisiä ja todellakin he olivat hyödyllisiä koko Rostovin huonekunnalle. Eivät he olleet hyödyllisiä siksi, että pakottivat sairaan nieleksimään suurimmaksi osaksi vaarallisia aineita (vaarallisuus ei ollut suuri, koska vaarallisia aineita annettiin pienin erin), vaan he olivat hyödyllisiä, välttämättömiä ja tuikitarpeellisia (syy – miksi aina on ollut ja tulee olemaan luuloteltuja parantajia, poppamiehiä, homeopaatteja ja alopaatteja) siksi, että he tyydyttivät sairaan ja tätä rakastavien henkilöiden henkisiä tarpeita. He tyydyttivät sitä helpotuksen toivon ikuista inhimillistä tarvetta sekä osanottavaisuuden ja toiminnan tarvetta, jota ihminen tuntee kärsimysten aikana. He tyydyttivät sitä ikuista inhimillistä tarvetta, jonka huomaamme pienissä lapsissakin, tarvetta hieroa sitä paikkaa, johon on koskenut. Kun lapsi loukkaa itsensä, juoksee hän heti äidin tai hoitajansa syliin siksi, että häntä suudeltaisiin ja hierottaisiin kipeätä paikkaa. Ja hänen tulee helpompi olla, jos kipeätä paikkaa hierotaan tai suudellaan. Lapsi ei usko, etteivät häntä viisaammat ja vanhemmat kykenisi parantamaan hänen kipuaan. Ja helpotuksen toivo ja osanottavaisuus silloin, kun äiti silittää hänen kuhmuaan, lohduttaa ja tyynnyttää häntä. Lääkärit olivat hyödyksi Natashalle juuri siitä syystä, että hekin tavallaan suutelivat ja hieroivat hänen kipeätä paikkaansa ja vakuuttivat, että se paranee heti, kun palvelija on käynyt Arbatin apteekista ruplalla seitsemälläkymmenellä kopekalla korean laatikollisen pulveria ja pilleriä ja kun sairas ottaa noita lääkkeitä haaleassa vedessä välttämättömästi joka toinen tunti, mutta ei millään muotoa ennemmin eikä myöhemmin.

Mitä olisi Sonja, kreivitär tai kreivi tehnyt ja mitä ajatellut, ellei olisi ollut pilleriä määrätunneilla, lämmintä juotavaa, kanapaistia ja muita lääkärin määräämiä aineita, joiden nauttimisen silmälläpito antoi sairasta ympäröiville askaretta ja lohdutusta? Miten olisi kreivi kestänyt rakkaan tyttärensä sairautta, ellei hän olisi tiennyt, että Natashan sairaus maksoi hänelle tuhansia ruplia ja että hän mielellään uhraa enemmänkin, kunhan vain tytär tulisi terveeksi, ellei hän olisi tiennyt, että jos tytär ei parane, hän ei sittenkään sääli rahaa, vaan vie tyttärensä ulkomaille parantumaan, ellei hän olisi ollut tilaisuudessa kertomaan yksityisseikkoja myöten, miten se ja se lääkäri ei päässyt perille taudista, vaan se pääsi ja se taas kaikista paraiten osasi määrätä taudin laadun? Mitä olisi tehnyt kreivitär, ellei hän toisinaan olisi saanut hieman riidellä sairaalle Natashalle siitä, ettei tämä täsmällisesti noudattanut lääkärin ohjeita?

– Sillä tavalla et koskaan tule terveeksi, – puheli hän huolestuneena ja surunsa unohtaen, – ellet sinä tottele lääkäriä etkä nauti aikanaan lääkettä! Ei se ole leikin asia, että sinä voit minä hetkenä tahansa saada pneumonian, – puheli kreivitär, joka jo mainitessaankin tuon sekä hänelle että muille oudon sanan tunsi suurta helpotusta.

Mitä olisi tehnyt Sonja, ellei hänellä olisi ollut sitä ilontunnetta, ettei hän ensi alussa ollut kolmeen yöhön riisunut päältään, että oli joka hetki ollut valmis toimittamaan täsmällisesti lääkärin määräykset ja että hän nyt valvoi yöt voidakseen pitää silmällä tuntia, jolloin sairaalle piti antaa pilleriä kultaisesta rasiasta? Natashasta itsestäänkin, vaikka hän sanoi, etteivät mitkään lääkkeet häntä paranna ja että ne ovat pelkkää tyhmyyttä, oli hauskaa nähdä, että hänen tähtensä paljon uhrauduttiin ja että hänen piti määrätunteina ottaa lääkkeitä. Hänestä tuntui hauskalle yksin sekin, että laiminlyömällä määräykset voi osottaa, ettei hän luota lääkkeisiin eikä pidä arvossa elämäänsä.

Lääkäri kävi joka päivä, koetti valtimoa, katsoi kieltä ja huolimatta sairaan alakuloisista kasvoista laski leikkiä hänen kanssaan. Mutta kun hän oli poistunut toiseen huoneeseen ja kreivitär ehätti hänen jälestään, otti hän vakavan muodon, nyökytteli miettivästi päätään ja sanoi, että vaikka vaara onkin tarjona, hän sentään luottaa viimeksi määräämänsä lääkkeen vaikutukseen, että on katsastettava ja odotettava ja että tauti on enemmän henkistä laatua, mutta…

Kreivitär koetti aina kaihtaa sekä itseltään että lääkäriltä rahanantoa ja sen vuoksi hän nytkin hiihätti alakäteen lääkärille kultakolikon, jonka jälkeen hän kevennein sydämin meni sairaan luo.

Nataahan taudin tunnusmerkkinä oli se, että hän söi niukasti, nukkui huonosti, ryki eikä milloinkaan näyttänyt virkistyvän. Ja kun lääkärit olivat sanoneet, ettei sairasta saanut jättää ilman lääkärinapua, pidettiin sairasta kaupungin tukehduttavassa ilmassa. Kesällä 1812 eivät Rostovilaiset muuttaneet maalle.

Jos kohta Natasha oli nauttinut suuren määrän pilleriä ja pulveria purkeista ja koreista rasioista, joista madame Schoss, joka sanomattomasti piti tämmöisistä esineistä, oli järjestänyt aimo kokoelman, jos kohta Natasha ei saanutkaan tavallisuuden mukaan olla maalla, teki nuoruus kuitenkin tehtävänsä: Natashan suru alkoi kietoutua eletyn elämän vaikutusten kudelmiin, se ei enää painanut sydäntä entisen tuskallisesti, alkoi muuttua olleeksi ja menneeksi ja Natasha alkoi kostua ruumiillisesti.