Читать книгу Loppiaisaatto eli Miten mielitte - Уильям Шекспир, William Szekspir, the Simon Studio - Страница 7
TOINEN NÄYTÖS
ОглавлениеEnsimmäinen kohtaus
Merenrannikko.
(Antonio ja Sebastian tulevat)
ANTONIO.
Ette tahdo siis enää viipyä? Ettekö salli, että minä teitä seuraan?
SEBASTIAN. Suokaa anteeksi, en. Tähteni tuikkivat minuun synkkinä; kohtaloni vihat ehkä tarttuisivat teihinkin. Pyydän siis, että sallitte minun yksin kantaa onnettomuuteni. Huonosti palkitsisin rakkautenne, jos niistä osankaan laskisin teidän päällenne.
ANTONIO.
Suokaa minun kuitenkin tietää, mihin matkanne pitää.
SEBASTIAN. Anteeksi, ystävä, en. Aiottu matkani on aivan päämäärää vailla. Mutta huomaanpa teissä niin viehättävää hienotunteisuutta, että väkisin ette tahdo minusta kiskoa irti, mitä itse tahdon pitää takanani; sitä enemmän siis kohteliaisuus vaatii minua ilmaisemaan itseni. Tietäkää siis, Antonio, että nimeni on Sebastian, eikä Rodorigo. Isäni oli se Sebastian Messalinalainen, josta olette kuullut puhuttavan, niinkuin tiedän. Hän jätti jälkeensä minut ja sisareni, jotka molemmat olimme samalla tunnilla syntyneet. Oi, jospa taivas olisi sallinut meidän samalla tunnilla kuoliakin! Mutta te, herra, sen ehkäisitte, sillä joku tunti ennen, kuin minut otitte meren kuohuista, hukkui sisareni, —
ANTONIO.
Hyvä Jumala!
SEBASTIAN. – tyttö, joka, vaikka häntä sanottiinkin hyvin minun näköisekseni, kuitenkin monen mielestä oli kaunis; vaan jos kohta minä en voisikaan näin liialliseen ihmetykseen yhtyä, niin rohkenen kuitenkin vakuuttaa, että hänessä oli sielu, jota kateenkin täytyi sanoa kauniiksi. Hän on suolaisiin vesiin hukkunut, vaikka siltä näyttää, kuin tahtoisin minä hänen muistonsa vielä uusiin hukuttaa.
ANTONIO.
Suokaa anteeksi, herra, että vastaanotto on ollut huono.
SEBASTIAN. Oi, hyvä Antonio, suokaa te anteeksi, että minä olen teille vaivaksi ollut.
ANTONIO. Jos ette minua rakkaudesta surmata tahdo, niin suokaa minun olla palvelijanne.
SEBASTIAN. Jos ette tahdo tyhjäksi tehdä tekoanne, se on, surmata sitä, jonka olette pelastanut, niin älkää tätä pyytäkö. Hyvästi kerta kaikista! Sydämmeni on aivan heltyä, ja minussa on vielä niin paljon äitini luontoa, että vähimmästäkin lisäaineesta silmäni sitä kantelevat. Minun on mentävä kreivi Orsinon hoviin; hyvästi!
(Menee.)
ANTONIO.
Jumalat kaikki suosikoot sua tielläs!
Hovissa monta mull' on vihamiestä,
Pianpa muuten kohtaisin sun siellä.
Vaan huoli siitä! Niin sua jumaloin.
Sua seuraan vain ja vaaraa ilkamoin.
(Menee.)
Toinen kohtaus
Katu.
(Viola tulee, Malvolio hänen jäljissään.)
MALVOLIO.
Tehän se vast'ikään lähditte kreivitär Olivian luota?