Читать книгу Troilus ja Cressida - Уильям Шекспир, William Szekspir, the Simon Studio - Страница 3
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
Ensimmäinen kohtaus
ОглавлениеTroia. Priamuksen hovilinnan edusta.
(Troilus, aseissa, ja Pandarus tulevat.)
TROILUS.
Pois nämä aseet! Kutsu asepoika!
Miks Troian ulkopuolla taisteleisin,
Näin tuima kun on sota sisäinen?
Se troialainen, joll' on sydän vielä,
Sotahan menköön; Troilus sit' on vailla.
PANDARUS.
Tuost' eikö koskaan tule valmista?
TROILUS.
Luja Kreikan mies on, lujuudessa viisas,
Viisaudess' uljas, uljuudessa hurja;
Mut minä naisen kyynelt' epatompi,
Kesympi unta, tyhmää typerämpi,
Enemmän alla päin kuin tyttö yöllä,
Ja saamaton kuin kokematon laps.
PANDARUS.
No niin, tästä olen jo tarpeeksi sinulle puhunut; mitä minuun tulee, niin minä en siihen sen enempää kajoo enkä siitä piittaa. Joka haluaa vehnäistä kakkua, sen täytyy odottaa jauhamista.
TROILUS.
Enkö minä ole odottanut?
PANDARUS.
Niin, jauhamista; mutta täytyy myöskin odottaa seulomista.
TROILUS.
Enkö ole odottanut?
PANDARUS.
Niin, seulomista; mutta täytyy vielä odottaa taikinan nousemista.
TROILUS.
Lakkaamatta olen odottanut.
PANDARUS.
Niin nousemista; mutta siihen tulee vielä vastaaminen, leipominen, uunin lämmitys ja kypsentäminen; täytyypä vielä odottaa jäähtymistäkin, muuten poltat huulesi.
TROILUS.
Ei kärsiväisyys, vaikk' on jumalatar,
Vähemmän viero kärsintää kuin minä.
Priamus-kuninkaan kun pöydäss' istun,
Ja kaunis Cressida kun mieleen tulee, —
Haa, petturi! – vai tulee! – Siin' on aina.
PANDARUS.
No niin, hän näytti eilen illalla kauniimmalta kuin mitä koskaan hän tai kukaan muukaan nainen minusta on näyttänyt.
TROILUS.
Sanoa aioin vain: kun huokaus oli
Halaista, niinkuin vaaja, sydämmeni,
Niin, ettei isäni ja Hector huomais,
Ma huokauksen, – niinkuin aurinko
Selittää myrskyn – hymyn kurttuun peitin.
Mut murhe, joka teko-iloks vääntyy,
On niinkuin pila, joka tuskaks kääntyy.
PANDARUS.
Jos ei hänen tukkansa olisi hiukan tummempi kuin Helenan – vaan vähät siitä! – niin ei olisi näillä kahdella mitään väliä; mutta, mitä minuun tulee, niin on hän minun orpanani; en tahtoisi, niinkuin sanotaan, ylistää häntä; mutta soisin, että muuan olisi kuullut, mitä minä kuulin hänen eilen sanovan. En tahdo sisarenne Cassandran älyä halventaa, mutta —
TROILUS.
Oi, Pandarus! Oi, kuule, Pandarus, —
Kun sanon: "Siinä toivo meni järveen",
Niin älä kysy, kuinka monta syltä
Se syväss' on. Kun sanon: "Cressidaa
Kuin hurja lemmin", vastaat: "Hän on kaunis",
Valaen sydämmeni avohaavaan
Sen silmät, posket, tukan, käynnin, äänen;
Puheessas kättelet, oi, tuota kättä,
Min rinnall' itse valkeus on kuin muste,
Joll! oman piirtää häpeänsä; kättä,
Min hellän puristuksen rinnalla
On höyhen kova, vienoin kosketuskin
Kuin kyntömiehen koura karkea.
Noin sanot tottakin, kun minä sanon,
Hänt' että lemmin; mutta noin kun sanot,
Niin joka haavaan, jonka lempi iski,
Sa balsamin ja öljyn sijaan pistät
Sen veitsen, joka nämä haavat löi.
PANDARUS.
Minä sanon vain totuuden.
TROILUS.
Et, sinä et sano senkään vertaa.
PANDARUS.
Totta totisesti, minä en ryhdy koko asiaan. Olkoon hän, mikä on; jos on kaunis, niin sitä parempi hänelle; jos ei, niin on hänellä apukeinot omassa hallussaan.
TROILUS.
Hyvä Pandarus! Mitä tarkoitat, Pandarus?
PANDARUS.
Vaiva vaivan palkka! Hän ajattelee halpaa minusta, ja sinä ajattelet halpaa minusta; tulen ja menen, menen ja tulen, mutta vähän saan kiitosta vaivastani.
TROILUS.
Mitä? Oletko suuttunut, Pandarus? Ja minuunko?
PANDARUS.
Siksi että hän on minulle sukua, siksi hän ei ole yhtä kaunis kuin Helena; jos hän ei olisi sukua minulle, olisi hän yhtä kaunis perjantaisin, kuin Helena on sunnuntaisin. Mutta mitä minä siitä välitän? En, en välitä, vaikka hän olisi musta kuin murjaani; se on minusta yhtä kaikki.
TROILUS.
Minäkö sanon, että hän ei ole kaunis?
PANDARUS.
Minä siitä viisi, sanotko vai etkö sano. Hän on hölmö, kun jäi tänne isästään.2 Menköön kreikkalaisten tykö; sen minä hänelle sanon, kun ensi kerran hänet näen. Mitä minuun tulee, niin minä en enää piittaa enkä välitä asiasta niin mitään.
TROILUS.
Pandarus, —
PANDARUS.
En, totta vieköön!
TROILUS.
Rakas Pandarus, —
PANDARUS.
Älä, älä puhu minulle mitään! Minun puolestani kaikki saa olla niinkuin on, ja sillä hyvä.
(Pandarus menee. Hätätorvea soitetaan.)
TROILUS.
Vait, julma hälytys! Vait, jylhä ääni!
Molemmin puolin ovat narreja.
Helena liekin kaunis, noin kun häntä
Punaavat joka päivä verillään.
Mua moinen seikka taisteluun ei kutsu,
Se liian halpa mun on miekalleni.
Mut Pandarus – oi, taivaat, tätä tuskaa! —
Luo Cressidan hän yksin voi mua auttaa;
Vaan hän on kosjomieheks yhtä jyrkkä
Kuin tyttö tylyn-kaino kosinnalle.
Apollo, sano, rakkaan Daphnes kautta,
Mitä Cressida on – Pandarus – ja minä.
Oi, vuode Cressidan on Intia,
Miss' uinuu hän kuin helmi; Ilionin3
Ja hänen linnansa on välill' ärjy,
Levoton meri; minä kauppias;
Ja Pandarus, tuo purjemies, mun heikko
On toivoni ja luotsini ja laivani.
(Sotamelskettä. Aeneas tulee.)
AENEAS.
No, Troilus, miks' et ole taistelussa?
TROILUS.
Siks etten ole; siinä naisen vastaus,
Kun naisekast' on olla sieltä poissa.
Mit' uutta tänään taistotantereelta?
AENEAS.
On Paris mennyt kotiin; haavan sai.
TROILUS.
Sen kuka hälle antoi?
AENEAS.
Menelaus.
TROILUS.
Siis verta vuotakoon! Ei haittaa kai,
Jos Menelauksen sarvest' iskun sai.
(Sotahuutoja.)
AENEAS.
Haa, kuules! Tuoll' on leikki verratoin.
TROILUS.
Kotona paras, "voisin" jos ois "voin".
Mut leikkiin tuonne! Menetkö sa mukaan?
AENEAS.
Juur' kiireesti.
TROILUS.
Siis mennään yhtä sukaan.
(Menevät.)
2
Hölmö, joka jäi tänne isästään. Sh: n keskiaikaisten lähteiden mukaan – sanotaan, että hän ei Homerosta tuntenut – oli Calchas "oppinut piispa Troiassa", jonka Priamus lähetti Delphiin oraakelilta tiedustamaan, miten sota päättyisi. Apollo ennusti huonoa loppua troialaisille ja neuvoi häntä menemään kreikkalaisten puolella, jota neuvoa hän noudattikin, jättäen tyttärensä Troiaan Pandaruksen hoitoon.
3
Ilion on tässä Troian kuninkaallinen linna.
