Читать книгу Kertovaisia runoelmia: Alkuperäisiä - Various - Страница 3

      Annikki, Turusen neiti,

    Istui Turun sillan päässä,

    Lauloi Turun neitosille,

    Neuvoi kaupungin kanoja:

    Elkätte, tytöt typerät,

    Niin kuin mie typerä tyttö,

    Reivin reistoihin ruvetko,

    Kauppamiesten kainaloihin;

    Elkättehän, nuoret neiot,

    Vastakasvavat kanaset,

    Uskoko urun sanoja,

    Miehen valskin vannonnoita,

    Pettävi uro sanansa,

    Mies valski valansa syöpi.

      Kun olin nuorna neitosena,

    Kukkana ison kotona,

    Istuin mie Turun korolla,

    Turun kosken korvaksella,

    Loin silmäni selälle,

    Käänsin päätä päivän alle,

    Näin purren purjehtivan

    Sekä vieryvän venosen:

    "Oisko tuo isoni pursi.

    Tahi velloni venonen?"

      Aloin teetellä teloja,

    Varustella valkamoita,

    Sinisiä siltapuita,

    Punaisia puolapuita,

    Laskea isoni laivan

    Tahi velloni venosen,

    Tekemilleni teloille,

    Valmihille valkamoille.

      Ei ollut isoni pursi

    Eikä velloni venonen.

    Oli pursi, Kestin pursi.

    Miehen vierahan venonen.

      Kesti purresta puhuvi,

    Venehestä veskoroivi:

    "Tule, neito, purtehein,

    Astuos alukseheni!"

      Minä vasten vastaelin

    Ja sanoin sanalla tällä:

    "Eipä käskenyt emoni

    Tätä lasta laivahasi,

    Purtehen meristen miesten,

    Joutomiesten juoniloihin."

      Kesti purresta puhuvi:

    "Lähe pois, elekä huoli,

    Tule minun turvihini.

    Käy käsivarrelleni,

    Pohatalle puolisoksi,

    Kauppamiehelle kanaksi."

      Minä vasten vastaelin:

    "Jos lähen venohehesi.

    Mull' ompi kiviset kengät,

    Sukat sukkuiset sisässä,

    Polen puhki puisen purren,

    Halki haapaisen venehen,

    Kivisillä kengilläni,

    Sukillani sukkuisilla."

      Kesti saattavi sanoa,

    Itse purresta puhuvi:

    "Polkisitko purren puhki,

    Halki haapaisen venoni,

    Kyll' on päiviä kesässä,

    Sykysyssä vietinkiä,

    Milloin pursi paikatahan,

    Veno lauoin veistetähän."

      Kesti arkkunsa avasi,

    Kimahutti kirjokannen,

    Antoi mulle pienen paian,

    Pienen paian palttinaisen;

    Niin se paita pellavainen

    Vaati verkaista hametta,

    Niin se verkainen hamehut

    Vaati vyötä kullatuista,

    Niin se vyöhyt kullatuinen

    Tahtoi raskasta raha'a,

    Niin ne raskahat rahani

    Tahtoi nuorta kauppamiestä.

      Niin mun kerran Kesti petti,

    Mie menin keralle Kestin,

    Kauppamiehelle kanaksi,

    Pohatalle puolisoksi,

    Vasten kieltoa emoni,

    Varotusta vanhempani.

      Syötin Kestin, juotin Kestin,

    Talven syötin talkkunoilla,

    Sykysyn sianlihoilla;

    Hankin voit, tupakan ostin,

    Lihat hankin, leivät hankin,

    Kalat hankin kaikenlaiset.

      Kesti taisi talven syöä.

    Sekä syöä jotta juoa,

    Paljon pantua olutta,

    Ruokia rakennetuita,

    Söi mun syötetyt sikani,

    Joi mun joulutynnyrini,

    Vuotteli kesän tuloa,

    Tuota toivoi Kestin laiva,

    Kestin laiva, Kestin lapset,

    Kestin entinen emäntä.

      Muut kaikki kesä'ä toivoi,

    Vuotteli kesän tuloa,

    Yksin pelkäsi petäjä,

    Kuorensa kokottavaksi,

    Varaeli vastaskoivu

    Oksansa otettavaksi.

      Kesti vuotteli kesä'ä,

    Kun tiesi kesän tulevan,

    Kantoi hahtehen kalunsa,

    Venehesen vei omansa,

    Lykkäsi venon vesille,

    Veti päälle purjehia,

    Itse istuihe perähän,

    Laittelihe laskemahan,

    Heitti raukan rannikolle,

    Verevän vesikivelle,

    Kultansa kujertamahan,

    Kaunoisensa katsomahan,

    Ijäksensä itkemähän,

    Kuuksensa kujertamahan.

      Tuli tuuli tuolta maalta

    Puhui purjehen sijahan,

    Työnti laivan lainehille,

    Ulommaksi uittelevi;

    Minä raukka rannikolla,

    Vienonen vesikivellä,

    Itkin äänellä isolla

    Sekä Ukkoa rukoilin:

    "Kosta, Ukko, säien voima,

    Aalto ankara kohota,

    Hurja'a hukuttamahan,

    Mielipuolta painamahan;

    Tuo, Jumala, pohjatuuli,

    Nosta tuuli luotehelta,

    Tuuli lännestä lähetä

    Sekä vielä iästä,

    Vie vienonen kallellehen,

    Sysäele syrjällehen!"

      Tuo Ukko, ylinen herra,

    Nosti pilven luotehelta,

    Nosti suuren säien voiman,

    Aallon ankaran kohotti,

    Kaatoi laivan kallellehen,

    Sysähytti syrjällehen.

      "Kutti, kutti, keito Kesti,

    Sehän oikein olikin,

    Niin sun kävi, kuin pitiki:

    Ei ole aina Annin armot,

    Annin armot, Annin tyynyt,

    Ei ele Annin pää-alaiset,

    Eikä Annin kirjavaipat;

    Anni ei nyt suuta anna,

    Meren aalto antelevi,

    Meren on tyrsky tyynynäsi,

    Meren vaahti vaippanasi,

    Aalto pää-alaisinasi."