Читать книгу Alhambra - Вашингтон Ирвинг, Washington Irving - Страница 10

Minä olen selittänyt huoneeni, kun ensin otin sen haltuuni; muutamat harvat illat ovat tehneet täydellisen muutoksen sekä ympäristön ulkonäössä että tunteissani. Kuu, jota silloin ei näkynyt, on vähitellen voittanut yön, kohoaa nyt täydessä kirkkaudessa tornien yli ja valaa lauhkeata valoa Alhambran kaikkiin kartanoihin ja saleihin. Puutarha akkunani alla on valaistu suloisella paisteella: orangsi- ja sitruunapuut ovat hopeoitut; suihkukaivo vilkkuu kuun valossa ja yksin orjantappura-ruusunkin punan silmä keksii.

Olen istunut useita tuntia akkunani edessä, hengittääkseni puutarhan suloisia lemuja, ja miettinyt niiden vaihtelehtavaa onnea, joiden historia on hämäräisesti osoitettuna noissa komeissa muistomerkeissä ympärilläni. Välistä olen mennyt ulos puolen yön aikana, kaikkein ollessa uneen vajonneina, ja vaeltanut siellä täällä koko linnassa. Kuka osaa kyllin ylistää kuudan-yötä tämmöisessä ilman-alassa ja tämmöisessä linnassa. Andalusian sydän-yön ilma kesällä on ihan seesteinen. On kuin olisimme puhtaampaan ilmakehään siirretyt; sielu täyttyy suloisimmalla rauhalla ja ylenee korkeampiin avaruuksiin, ruumis käy jänteämmäksi ja koko ihmisen olento ikäänkuin sulautuu taivaallisimmassa nautinnossa. Alhambraankin kuutamo vaikuttaa lumoavasti. Kaikkinaiset ajan raiskaukset, kaikki halkeamat ja raot muureissa, surkastuvat maalikuvat seinissä, kaikki nämät katoavat; marmori saapi jälleen alkuperäisen valkoisuutensa; pitkät pylväskäytävät hohtavat kuun valossa; salit ovat valaistut lauhkealla helolla, niin että koko linna viimein muistuttaa Arabian satujen taiotuita linnoja.

Tämmöisellä hetkellä menin minä siihen vähäiseen huvihuoneesen, jota sanotaan kuningattaren vaatetushuoneeksi, iloitsemaan noista avaroista ja moninaisista näköaloista. Oikealla puolen hohtaa Sierra Nevadan lumipeitteiset kukkulat, kuin hopeapilvet tummenpaa taivaslakea vasten, ja kaikki vuoren hahmoviivat ovat lauhkeammat ja kuitenkin hienosti merkityt. Suurin iloni oli kumminkin nojauta Tocadorin rintavastimeen ja katsella Granadaa, joka oli kuin kartta jalkaini alla levitettynä: kokonansa vajonneena sikeimpään lepoon, ja sen valkoiset palatsit ja luostarit kuunvalossa ikäänkuin uinailevina.

Välistä kuulin kastanjisten näpsäyksiä jostain tanssiseurasta, joka vielä kuhisi Alamedassa (poppelimetsässä); välistä kitarrin näppimistä, yhden äänen saattelemaa, jota kuului joltain yksinäiseltä kadulta, jolloin aina kuvas-aistiini esiintyi nuori ritari, joka vallitsijattarensa akkunan alla viritti iltalaulua; kaunis tapa muinaisina aikoina, mutta joka nyt paha kyllä on pois jäämässä, paitse muutamissa Hispanian syrjäisemmissä kaupungeissa ja kylissä. – Tämmöisiä olivat ne kohtaukset, jotka useita tuntia viivyttivät vaelluksiani linnan saleissa ja pidättivät minua sen balkongeilla, puoleksi uneksivassa, puoleksi valvovassa tilassa, joka eteläisissä ilman-aloissa ikäänkuin hivuttaa pois ihmisen olemisen, niin että minut monasti aamu hätäytti, ennenkuin sain levolle menneeksi, uneen tuuditettavaksi Lindaraxan lähteen lorinan vierellä.