Читать книгу Alhambra - Вашингтон Ирвинг, Washington Irving - Страница 4

Matkustajat ovat niin monasti ja niin juurtajaksain selittännet Alhambran, että vaan pikamaisessa kuvauksessa siitä arvattavasti on kyllä virkistämään lukijassa vanhoja muistoja; tahdon sentähden vaan hyvin lyhykäisesti mainita käyntiäni siinä, aamulla tuloni jälkeen Granadaan.

Me lähdimme tuosta La Espada nimisestä posadasta (ravintolasta) ja astuimme suoraan mainion Vivarrambla tornin poikki, joka ennen muinoin oli Maurilaisten ritarien keihäis-pelien näyttämönä, ja nyt on suuri markkinapaikka. Täältä menimme pitkin Zacatinea, joka oli pääkatu Maurilaisten aikaisessa avarassa pasaarissa, jossa pienet kauppapuodit ja ahtaat kadut vielä säilyttävät itämaista laatua. Käytyämme erään avonaisen paikan yli, vastapäätä kenraalikapteinin palatsia, menimme erästä ahdasta, koukertelevaa katua ylöspäin, jonka nimi muistutti meille Granadan ritarillisia aikoja. Sitä kutsutaan Calle'ksi (luetaan Kalje) eli Gomarien kaduksi, erään Maurilaisen, vanhoissa aikakirjoissa ja lauluissa mainion, perheen nimeltä. Tämä katu vei eräälle kreikalaista rakennuslaatua olevalle, Kaarle V: nnen rakentamalle porttikäytävälle, jonka kautta astutaan Alhambran alueelle.

Portilla istui kolme ryysyistä ja ikäloppua sotamiestä, kivipenkillä uinaillen, Zegrien ja Abencerragien jälkeisiä; eräs pitkä laiha roikale, jonka tummanruskea kaapu silminnähtävästi oli aiottu peittämään hänen repaleisia alusvaatteitaan, loikoili päivänpaisteessa, puhellen erään vanhan vahdissa olevan sotamiehen kanssa. Astuissamme porttikäytävään hän kävi meitä vastaan ja tarjousi meille linnaa näyttelemään.

Minulla on, niinkuin matkustavaisilla ylipäänsä, jonkunlainen inho apukernoihin opastelijoihin eikä ollut minusta anojan pukukaan mieleen.

"Tunnet hyvinkin tämän paikan, sen arvaan?"

"Ninguno mas; pues, Sennor, soy hijo de la Alhambra." (Ei kukaan tunne sitä paremmin; sillä, herra, minä olen Alhambran poika.)

Hispanian alhaisemmat kansaluokat käyttävät aina hyvin runollisia lauselmia. "Alhambran poika!" nämät sanat miellyttivät minua hetikohta. Tuo repaleinen puku, jossa uusi tuttavani esiintyi, sai jonkunlaisen arvollisuuden silmissäni. Se oli paikan onnenvaiheiden vertauskuva ja sopiva jäännöksen jälkeiselle.

Vielä tein hänelle muutamia kysymyksiä, ja huomasin että hän tosiaan ansaitsikin ottamansa arvonimen. Hänen esi-isänsä olivat asuneet linnassa, polvesta polveen, aina siitä asti kun se valloitettiin. Hänen nimensä oli Mateo Ximenes. "Siispä ehkä olette," sanoin minä, "suuren Kardinaali Ximeneen jälkeinen?" – "Dios sabe, Sennor! (Jumala tiesi). Se on mahdollista. Me olemme vanhin perhe Alhambrassa – Christianos Viejos (vanhoja kristityltä), ilman sekoitusta Maurilaisista tahi Juutalaisista. Tiedän kyllä että me olemme suuresta perheestä sukuperää, mutta minä olen unhottanut mistä. Isäni kaiken sen tietää; hänellä on kilpimerkkinsä majansa seinällä tuolla ylähällä linnassa." – Ei löydy yhtään Hispanialaista, olkoon se kuinka köyhä hyvänsä, joka ei väitä olevansa korkeata syntyperää. Tämän ryysyisen aatelismiehen ensimmäinen arvonimi oli kuitenkin minun mielestäni hänen paras puolustuksensa, jonka tähden mielelläni otinkin "Alhambran pojan" palvelukseeni.

Me olimme nyt ahtaassa notkelmassa, jossa oli kauniita lehtoja, jyrkkä ylösnousu ja useampia mutkistelevia polkuja, joiden sivuilla oli kivi-istuimia ja suihkukaivoja. Vasemmalla kädellä meillä oli Alhambran tornit; oikealla puolen, vastapäätä kirkkoa, näimme niinikään yhtä korkeita tornia eräällä louhisella kukkulalla. Nämät olivat, niinkuin meille sanottiin, niinkutsutut Torres Vermejas, eli Punaiset Tornit, punaisesta väristään näin kutsutut. Ei kukaan tiedä niiden alkuperää. Ne ovat paljoa vanhemmat Alhambraa; muutamat luulevat niitä Romalaisten, toiset jonkun Phoinikialaisen siirtokunnan rakentamiksi. Päästyämme tuolta jyrkältä ja varjoisalta polulta ylös, olimme kohta erään ison nelisnurkkaisen Maurilaisen tornin juurella, joka oli jonkunlaisena vartijatornina, jonka kautta päämenopaikka linnaan oli. Vartijatornissa tapasimme toisen ryhmän invaliiteja, joista yksi seisoi vahdissa pääportilla, ja toiset, rikkinäisiin kaapuihinsa kääriytyneinä, uinailivat kivipenkeillä. Tätä porttikäytävätä kutsutaan Oikeuden Portiksi, tuomioistuimen mukaan, joka, Maurilaisten vallan aikana, tämän holvin alle kokoontui, tutkimaan ja tuomitsemaan vähempiä asioita: yleinen tapa Itämaisissa kansoissa, ja Pyhässä Raamatussa monessa kohti mainittu.

Ison porstuvan muodostaa mahdottoman suuri Arabialainen, hevosenkengän muotoinen, holvikaari, joka ylettyy puoliväliin tornin korkeutta. Tämän holvikaaren loppukiveen on mahdottoman suuri käsi hakattu. Itse käytävässä porstuvan viimeiseen kiveen on samalla tavalla suunnaton avain koverrettu. Jotka luulevat tuntevansa Mahomettiläisiä vertauskuvia, sanovat kättä opillisuuden ja avainta Maurilaisten uskonnon vertauskuvaksi; tämä jälkimäinen, he lisäävät, on ollut heidän sotalippuunsa maalattuna, silloin kuin he tekivät Andalusian alaisekseen, vastoin kristillistä vertauskuvaa, ristiä. Toisen selityksen antoi kumminkin Alhambran oikea poika, ja alhaisemman väestön käsitteiden kanssa paremmin yhtäpitäväisen, jotka ajattelevat jotain salaperäistä ja taikaista kaikessa mikä on Maurilaista, ja yhdistävät kaikenlaista taikauskoa tähän vanhaan Maurilaiseen linnaan.

Mateon selityksen mukaan sanoi eräs taru, joka juonti alkunsa vanhimmista asukkaista ja jonka hän oli isältään ja isän-isältään kuullut, että käsi ja avain olivat taikakuvat, joiden varassa Alhambran kohtalo oli. Se Maurilainen kuningas, joka oli sen rakentanut, oli ollut mainio noita, eli oli, niinkuin muutamat luulevat, luvannut hänensä perkeleelle ja loihtinut koko linnan. Täten oli se pysynyt useita satoja vuosia, vastoin myrskyjä ja maanjäristyksiä, jota vastoin melkein kaikki muut Maurilaiset rakennukset olivat kukistuneet ja kadonneet. Tämä lumoustila oli, tarun mukaan, kestävä, kunnes ulkopuolisessa kaaressa oleva käsi oikenee alas ja tarttuu avaimeen kiini, jolloin koko rakennus romahtaa alas, ja kaikki Maurilaisten sen alle kaivamat aarteet tulevat näkyviin.

Vastoin tätä turman tietävää ennustusta rohkenimme kumminkin mennä tuon noidutun porttikäytävän läpi, koska mieltämme suuresti rohkaisi Pyhän Neitsyen suojelus; jonka kuvan näimme pääportin päällä.

Mentyämme vartijatornin läpi, me astuimme erästä muurien välitse mutkistelevaa polkua, ja tulimme eräälle aukinaiselle paikalle linnan sisällä, jonka nimi on Plaza de los Algibes, se on Vesisäiliöiden Tori, näin kutsuttu niistä suurista vesitydyistä sen alla, joita Maurilaiset ovat juuri kallioon hakanneet, varustaakseen linnaa vedellä. Täälläkin on mahdottoman syvä kaivo, joka antaa mitä puhtainta ja kirkkainta vettä; muistomerkki tämäkin Maurilaisten tarkasta mausta, jotka olivat väsymättömät ahkeroimisissaan saada tätä elementtiä kristallinpuhtaana.

Tämän avonaisen paikan eli esplanaadin etupuolella on se loistoisa rakennus jonka Kaarle V aloitti ja joka, niinkuin sanotaan, oli aiottu himmentämään Maurilaisten kuninkaiden residenssin loiston. Kaiken suuruutensa ja loistoisan rakennuslaatunsa kanssa se kumminkin oli meistä kuin julkeata ahdingontekoa tuolle arvoisalle muinaisjäännökselle; me astuimme sen ohitse ja menimme erään tavallisen yksinkertaisen portin kantta, joka vei Maurilaisen palatsin sisäpuolelle.

Muutos oli miltei hurmaavainen; mielestämme oli niinkuin tuota pikaa olisimme siirtyneet toisiin aikoihin ja toiseen valtakuntaan, ja niinkuin olisimme astuneet Arabialaisen historian näyttämölle. Me olimme nyt isolla, valkealla marmorilla ladotulla ja molemmissa päissään keveillä Maurilaisilla pylväsriveillä kaunistetulla kartanolla; sillä on nimenä Albercas eli Vesisäiliön kartano. Keskellä tätä oli mahdottoman suuri vesi-arkku eli kalalammikko, satakolmekymmentä jalkaa pitkää ja kolmeakymmentä leveä, kultakaloilla varustettu ja orjantappura-aidalla ympäröitty. Kartanon yläpäästä kohoaa Comares'in iso torni.

Alapäästä menimme erään Maurilaisen holvikäytävän kautta mainiolle Leijonain pihalle. Ei mikään osa tätä rakennusta anna täydellisempää käsitettä sen alkuperäisestä kauneudesta ja loistoisuudesta kuin tämä; sillä ei mikään osa ole kärsinyt niin vähän vahinkoa ajan hävityksistä. Keskellä pihaa on tuo romaaneissa ja historiassa mainehikas lähde. Alabasteriset vesisäiliöt valuttavat vieläkin timanttipisaroitaan, ja ne kaksitoista leijonaa, jotka niitä kannattavat, viskovat vieläkin kristalli-suihkujaan, niinkuin Boabdilin päivinä. Piha on kaunistettu kukkapenkeillä ja ympäröitty keveillä Arabialaisilla arkaadeilla; näitä kannattavat keveät, valkoiset marmoripylväät. Rakennuslaatu täällä, samoin kuin koko muussakin palatsissa, on merkillinen enemmin pulskeudestaan kuin suurenmoisuudestaan, ja osoittaa tarkkaa ja hienoa aistia ja taipumusta huolettomaan nautintoon. Katsellessa noita keveitä pylväitä ja noita näöltään kestämättömiä, muuriin koverrettuja teoksia, on työläs käsittää kuinka noin paljo on voinut säilyä vuosisatain hävityksistä, maantäräysten pudistuksista, sodan väkivallasta, sivistyneiden matkustavaisten ei tosin väkivaltaisista mutta yhtä turmiollisista varkauksista; ja milteipä tee mieli uskoa tuota kansassa käypää tarua, että mahtava tenhous suojelee tätä kaikkea.

Yhdellä sivulla kartanoa viepi komeasti koristettu portti majesteetilliseen saliin, jossa on valkoinen marmorilattia, ja jota kutsutaan Kahden Sisaren Saliksi. Kupulaki, eli laterna, laskee saliin lauhentunutta valoa ja aina raitista ilmaa. Alapuolet seiniä ovat nelisnurkkaisista Maurilaisista tiilikivistä, joille muutamia Maurilaisten kuninkaiden vaakunoita on maalattu; yläpuolet sitä vastoin ovat koristetut kauniilla stukki-teoksilla, joka keino keksittiin Damaskossa. Nämät teokset ovat isoja, kuoseihin valetuita laakoja ja niin taitavasti kokoonliitetyitä, että näyttävät olevan suurella huolella laaditut keveiksi basrelieveiksi (yläiskuvauksiksi) ja haaveellisiksi arabeskeiksi (lehditys-kuvauksiksi), jotka ovat rasvotut koraanin lauseilla ja runollisilla kirjoituksilla, Arabialaisilla ja Kufilaisilla kirjaimilla. Nämät koristeet seinillä ja kupulaeilla ovat vahvasti kullatut, ja välipaikat maalatut lasuuri-kivellä ja muilla loistavilla ja kestävillä väreillä. Molemmin puolin salia on koveroita ottomaaneille ja lepovuoteille.

Yläpuolella erästä sisäistä ovipaikkaa on balkongi, josta taittiin mennä naisten huoneisin. Vaatevarjostimet ovat vielä aloillaan, joiden välitse haaremin mustasilmäiset kaunottaret kenenkään näkemättä taisivat tirkistellä viliseviin saleihin heidän allansa.

Mahdotonta on katsella tätä itämaisten tapain mielipaikkaa, siirtymättä mielikuvatuksessa jälleen muinaiseen arabialaiseen taruelämään ja miltei odottamatta että saa nähdä jonkun salatemppuisen prinsessan käden viittovan balkongilta, eli kahden mustan silmän vilkkuvan ristikkoin välitse. Kauneuden asunto seisoo vielä täällä, niinkuin se olis vielä eilen ollut asuttuna; mutta missä ovat Zoraydat ja Lindaraxat.

Toisella puolen Leijonain Pihaa on Abencerragien sali, näin kutsuttu noiden uljaiden tähän mainioon sukuun kuuluvain Ritarien nimeltä, jotka täällä kavalasti murhattiin. Moni epäilee tämän kertomuksen totuutta; mutta meidän nöyrä palvelijamme, Mateo, osoitti juuri sitä pientä porttia pääportissa, jonka kautta heidät sanotaan sisälle viedyn, ja valkoista marmorikaivoa keskellä kartanoa, jonka päällä he mestattiin. Hän näytti meille myöskin muutamia punaisia pilkkuja kivityksessä, heidän verensä jälkiä, joita, kansanluulon mukaan, ei saada ikänä poispyyhityiksi. Nähdessään meidän uskovan mitä hän sanoi, lisäsi hän, että monasti öisin ajoin Leijonain Kartanolla kuultiin sekavata kumua eli tohua, niinkuin väkijoukon kohua, johon silloin tällöin yhtyi hiljainen kilinä, joka oli kuin kahleiden etäinen sälinä. Tämän kohun vaikutti arvattavasti ne kohisevat ja porisevat vesiputoukset, jotka kivipihan alla kulkevat putkien ja rännien kautta, vieden vettä kaivoihin; mutta Alhambran pojan kertoman tarun mukaan, tämän äänen vaikuttaa noiden täällä mestattuin Abencerragien hahmut, jotka öillä kummittelevat sillä paikalla, jossa he mestattiin, ja huutavat taivaan kostoa murhaajillensa.

Leijonain Kartanolta me palasimme Albercan kartanolle, eli suurelle kalalammikolle, josta jatkoimme vaellustamme Comares'in Tornille, joka on saanut nimensä Arabialaisesta rakennusmestaristaan. Tämä on varsin vahva rakennus ja majesteetillisen korkea, sillä se on muuta palatsia paljoa korkeampi ja siitä näkee sille jyrkälle kukkulan rinteelle, joka äkisti viestää Darron rantoihin. Maurilainen holvikäytävä vei meidät avaraan ja korkeaan saliin, joka täyttää tornin sisäpuolen ja oli Maurilaisten kuninkaiden vastaanotto-huone, jonka tähden sitä myös sanotaan Lähettien saliksi. Siinä on vielä jälkiä sen muinaisesta loistosta. Seinät ovat runsaasti koristetut stukki-teoksilla ja lehdityksillä; kupea laki seeteripuusta, joka, korkeutensa tähden, melkein katoaa hämärään, kiiltää vieläkin runsaasta kultauksesta ja Arabialaisen pensselin loistoisista väreistä. Kolmella puolella salia on syvät akkunakomerot, hakatut noihin suunnattoman paksuihin muureihin, joiden balkongeilta näkee alas Darron vihantaan laksoon, Albyacinin kaduille ja luostarille, ja niinikään etäiselle Vegalle (lakeudelle).

Minä saattaisin juurtajaksain selittää muutkin ihastuttavat huoneet tällä puolella palatsia; Tocodorin, eli kuningattaren vaatetushuoneen, avonainen belvedere (ihantola), erään tornin huipussa, jossa Maurilaiset sulttanittaret nauttivat vuorilta puhuvia raikkaita vilvoittavia tuulia ja läheisen paratiisillisen seudun näkyalaa; vähäisen erilleen aidatun Patio'n, eli Lindaraxan puutarhan alabasteri-kaivonsa kanssa, myrtti- ja ruusupensas-aitoineen, sitruuni- ja pomeranssi-lehtoineen; nuot viileät kylpysalit ja luolat, joissa päivän kimeltelevä valo ja kuuma helle lievennettiin salalaatuiseksi hämäräksi ja raitistuttavaksi viileydeksi. Mutta en tahdo kovin kauan viipyä näissä näyissä; tarkoitukseni on vaan antaa lukijan yleisesti katsahtaa asuntoon, jossa hän, jos niin hyväksi näkee, viipyköön ja kuluttakoon aikaa minun seurassani ja vähitellen tutustukoon sen paikkoihin.

Vettä, jota Maurilaisilla kanavilla johdatetaan vuorilta, juoksee runsaasti koko palatsin kautta, se täyttää sen kylpy- ja kalalammikot, viskoo kimelteleviä suihkuja sen saleihin, taikka juoksee poristen ränneissä marmorilla ladottuin pihain läpi. Maksettuansa kuninkaalliselle asunnolle veronsa ja käytyänsä sen puutarhoissa ja niityissä, juoksee se rinnettä alas kaupunkiin lorisevina ojina, tahi pursuavina suihkuina, ja pysyttää alinomaista vihannuutta niissä lehdoissa ja lehtimajoissa, jotka ympäröitsevät ja kaunistavat Alhambran kukkulata.

Ne vaan, jotka ovat oleskelleet etelän kuumassa ilmanalassa, voivat oikein arvata sen hekuman, jota ihminen nauttii asunnossa, joka yhdistää vuoritienoiden raitistuttavan ilman laksoin viileyteen ja vihannuuteen.

Sillä aikaa kun kaupunki alapuolella nääntyy puolenpäivän helteessä, ja auringon paahtama Vega vipajaa silmissä, humisevat Sierra Nevadan raitistuttavat tuulahukset Alhambran korkeiden salien läpi ja levittävät sen puutarhaan hyvänhajuisia lemuja. Kaikki kehoittaa tuohon leutoisaan lepoon, joka on eteläisten maiden autuus, ja sillä aikaa kun puoleksi ummistunut silmä varjotuilta balkongeilta katselee tätä hohtavaa maisemaa, on korva huvitettuna lehtoin huminalla ja juoksevain vetten suloisella lorinalla.