Читать книгу Alhambra - Вашингтон Ирвинг, Washington Irving - Страница 11

Minä olen usein havainnut, että jota ylhäisempiä ja uljaampia asukkaita jollain asunnolla on ollut onnensa päivinä, sitä halvempia ne ovat sen rappiolle jouduttua, ja että kuningasten hovilinnoista viimein tulee kerjäläisten pesäpaikkoja.

Alhambra on tällaisen pikaisen muutoksen tilassa. Heti kun joku torni alkaa raunioksi kukistua, ottaa ryysymekot kohta sen haltuunsa ja rupeavat, yhdessä seurassa yölipakkoin ja tarhapöllöin kanssa, sen kullatuissa saleissa asumaan, ripustaen ryysyjään, näitä köyhyyden lippuja, sen ampureikiin ja akkunoihin.

Minun on ollut hupaista tarkastella muutamia näistä kirjavista luonteista, jotka ovat anastaneet entisten kuninkaiden ikivanhan asumuksen ja näyttävät tulleen tänne siirretyiksi, tekemään naurullista loppua inhimillisen kopeuden näytelmälle. Yksi heistä on pilan vuoksi saanut kuninkaallisen arvonimenkin. Se on vähäinen ämmä, nimeltä Maria Antonia Sabones, mutta tavalliselta nimeltään La Reyna Coquina eli Raakku-kuningatar. Hän on siksi pieni että voi käydä linnan haltijattaresta, ja taitaa, kaiken mukaan mitä olen huomahtaa voinut, todella ollakin semmoinen, sillä ei kukaan tunne hänen sukuperäänsä. Hänen asuntonaan on eräs pieni soppelo palatsin ulkoisten rappuin alla, ja hän istuu kylmässä kivikäytävässä, tekee ahkerasti työtä neulalla, laulelee aamusta hiljaan yöhön, ja pitää jokaiselle sivukulkevalle jonkun leikkisanan valmiina; sillä vaikka hän on köyhimpiä naisia joita voi ajatella, niin tuskin sentään löytynee lystillisempää olentoa. Juttuin kertomuslahja on hänen tuloinsa paras lähde; luulenpa tosiaankin olevan hänellä yhtä suuren satuvaraston, kuin ammentamattomalla Sheherezadella "Tuhannessa yhdessä yössä." Useita niistä olen kuullut hänen itsensä juttelevan Tia Antonian ilta-tertulioissa (ilta-seuroissa), joihin hän toisinaan pääsee.

Että joku haltijatar on lahjoilla varustanut tämän pienen salatemppuisen naisen, näkyy jo hänen tavattomasta onnestansakin, sillä, vaikka hän on sangen pieni varreltaan, ja sangen ruma ja köyhä, on hänellä yhtäkaikki ollut viisi miestä ja paitse näitä puoli; sillä erään rakuunan, joka kuoli kihlaus-ajalla, hän lukee puoleksi. Tämän pienen haltijattaren kanssa kilpailee eräs pulskea, vanha ja paksunenäinen veitikka, joka liikkuu paikasta paikkaan nihki kuluneessa takissa ja vaksivaate-hatussa, varustettu ylöspäin käyristetyillä lierillä ja punaisella sulkatöyhdöllä. Hän on yksi noita Alhambran oikeutettuja poikia ja on viettänyt elämänsä monenlaisten velvollisuuksien täyttämisessä; sillä hän on ollut ala-alguazilina (kaupungin palvelijana), lukkarina Alhambran kirkossa, ja marköörinä eli merkitsijänä eräässä pallihuoneessa, joka laitettiin muutaman Alhambran tornin juurelle. Hän on köyhä kuin rotta, mutta yhtä ylpeä kuin ryysyinenkin, sillä hän kehuu olevansa sukuperää aatelisesta Aguilar-nimisestä suvusta, joka lukee suuren sotapäällikön Gonsalven Cordovasta jäseneksensä. Ompa hänellä vielä nimenäkin Alanzo de Aguilar, joka on niin mainio nimi Granadan valloituksen historiassa, vaikka linnan jumalattomat veitikat ovat antaneet hänelle el padre santo'n, eli pyhän isän arvonimen – nimityksen, jonka olen luullut oikeain katolilaisten pitävän ylen pyhänä, näin pilan vuoksi käytettäväksi. Omituinen oikku sallimukselta on, että se tämän ryysymekon tavattomassa hahmussa, joka tässä ennen muinoin niin komeassa linnassa, jota valloittamassa hänen kantaisänsä oli avullisena, elää pian kuin kerjäläinen, tuopi esiin kaiman ja jälkeisen uljaalle Alonzo de Aguilarille, Andalusian ritariston peilille; ja kuitenkin olisivat kenties Agamemnonin ja Akilleen jälkeiset saaneet kokea saman kohtalon, jos olisivat jääneet Trojan raunioiden lähistöön asumaan.

Tästä kirjavasta seurasta mahtanee puheliaan oppaani Mateo Ximenes'in perhe, ainakin lukumäärän puolesta, olla sangen tähdellinen osa. Hänen vaatimuksensa saada käydä Alhambran pojasta, ovatkin perustetut. Hänen sukunsa on asunut linnassa aina sen valloituksen ajalta, ja köyhyys on perintönä kulkenut isästä poikaan, sillä ei ilmoisna ikänä ole yhdelläkään tämän suvun jäsenellä ollut Maravedia taskussaan. Hänen isänsä, ammatilleen nauhankutoja, ja, tuon historiallisen räätälin kuoltua, suvun pää, on nyt liki seitsemänkymmenen vuoden vanha ja asuu ruovoista ja savesta tehdyssä majassa, jonka hän omin käsin on rakentanut, juuri vastapäätä rautaporttia. Huoneenkaluina ovat yksi horjuva sänky, yksi pöytä ja kaksi eli kolme toolia ja yksi puinen arkku, joka sisältää hänen vaatteensa ja samalla on sukukunnan arkistona, se on, säilyttää moniaita oikeudenkäymisen asiakirjoja, joita hän itse ei osaa lukea; mutta hänen majansa uljuus on loistoisasti maalatussa, puitteissa seinällä rippuvassa sukuvaakunassa, joka pohjissaan silminnähtävästi osoittaa ne perheet, joiden kanssa nämät periköyhät jälkeiset väittävät sukua olevansa.

Mitä Mateoon itseensä tulee, niin on hän vointinsa mukaan levittänyt syntykuntaansa; sillä hänellä on vaimo ja koko joukko lapsia, jotka asuvat miltei katottomassa ja kaluttomassa majassa kauppalassa. Miten he menettelevät saadakseen elatuksensa, sen tietää sanoa hän yksinänsä, joka näkee salaisuudet; tällaisen hispanialaisen talouden toimeentulo on aina ollut minulle salaisuus; yhtähyvin elävät he, ja mikä on vielä enempi, he näyttävät elämästään iloitsevankin. Vaimo tulee sunnuntaipäivinä Granadan paseolle (kävelimölle), lapsi käsivarrella ja puoli tusinaa lapsia kintereillä, ja vanhin tyttö, joka nyt on kohta naimisen iässä, palmikoitsee kukkasia tukkaansa ja tanssii iloisena ja huoletonna kastanjisten näpsytykseen.

Täällä on kaksi kansaluokkaa, joille elämä näyttää olevan pitkä juhlapäivä – pohatat ja periköyhät; edelliset sentähden ettei heidän tarvitse mitään tehdä; jälkimäiset sentähden ettei heillä ole mitään tehdä. Eikä osaakaan kukaan konstia olla mitään tekemättä ja elää tyhjästä, paremmin kuin köyhät luokat Hispaniassa. Ilman-ala tekee toisen puolen, ja luonnonlaatu toisen. Annettakoon Hispanialaiselle siimestä kesällä ja aurinkoa talvella, vähän leipää, laukkaa, öljyä, herneitä, vanha kaapu ja kitarri, niin sitten maailma menköön vaan tasaista menoaan. Vielä puhua köyhyydestä! Siinä ei hänestä ole mitään häpeällistä. Se liehuu hänen ympärillään ylevässä muodossa, samoin kuin hänen rikkinäinen levättinsä. Hän on Hidalgo rievuissakin.

"Alhambran pojat" antavat oikein selvän esimerkin tästä käytännöllisestä viisaustieteestä. Niinkuin Maurilaiset luulivat taivaallisen paratiisin häälyvän tämän suositun paikan päällä, samoin on minun mieleeni monasti juolahtanut, että joku jälkihohde tuolta kultaiselta ajalta vielä asuu tämän rehjanain yhdyskunnan päällä. Heillä ei ole mitään, he eivät tee mitään, he eivät huoli mistään. Ja yhtähyvin, vaikka näet heidän kaiken viikkokauden joutilaina käyvän, he vaarinottavat kaikki pyhäpäivät ja pyhimysten juhlat yhtä hartaasti kuin virein käsityöläinen. He käyvät kaikissa Granadan ja sen ympäristön tansseissa ja juhlallisuuksissa, virittävät Juhannus-yönä ilovalkeita kukkuloille, ja ovat juuri äskettäin tanssineet kuudan-öillä, viettääkseen linnan sisällä olevan vähäisen pellon sirpinsiliäisiä, joka tuskin antoi muutamia kappoja rukiita.

Ennenkuin lopetan nämät oivallukseni, täytyy minun mainita yhtä tämän paikan huvituksista, mikä erinomattain nostatti huomiotani. Minä olin useita kertoja nähnyt erään pitkän ja laihan miehen istumassa eräällä torninhuipulla, hoitaen kahta eli kolmea onkivapaa, ikäänkuin tähtiä pyytääksensä. Kotvan aikaa olin oikein kummissani tuosta ilmassa kalastajasta, ja vielä enemmin kummastuin, kun näin toisia, jotka yksi siellä toinen täällä katonharjoilla ja vallinsarvilla tekivät samaa työtä. En saanut selkoa tästä salaisuudesta, ennenkuin kysyin Mateo Ximenes'iltä.

Linnan terveellinen ja korkea asema näkyy tekevän sen, samoin kuin Macbetin linnan, hedelmälliseksi pesäpaikaksi pääskyille ja muille pikkulinnuille, jotka niinkuin vilkkaat, riehakat pojat, jotka vastikään ovat koulusta päässeet, tuhatlukuisina lentelevät tornin ympärillä. Näiden liiteleväin ilman asukkaiden onkiminen, kärpänen syöttinä, on mielihuvituksena "Andalusian ryysyisillä pojilla," jotka oikean vetelehtijän mihinkään kelpaamattomalla älyllä ovat keksineet konstin onkia ilmassa.