Читать книгу Erämaan kultaa - Zane Grey - Страница 8

Tummat kasvot katosivat. Dick Gale kuuli askelten kolinaa ja kannusten helinää. Hän meni ikkunaan ja ennätti juuri nähdä erään meksikolaisen menevän kapakan pääovesta sisälle. Dick näki tuon meksikolaisen vain vilahdukselta, mutta siitä huolimatta näki hän suuren mustan sombreron heleänvärisine nauhoineen, ruumiinmukaisen lyhyen takin selän, raskaan olalta hihnasta riippuvan pyssyn, jonka perä oli koristettu helmillä, ja ahtaat housut, joiden lahkeitten suut olivat hyvin leveät. Kadulla kuljeskeli muutamia miehiä, joukossa muutamia meksikolaisiakin, jotka laiskasti nojautuivat kaivon kaidetta vasten.

"Näitkö hänet? Mihin hän meni?" virkkoi Thorne kuiskaten tultuaan Galen luokse. "Nuo miehet tuolla, joilla on patruunavyöt, ovat juuri meksikolaisia vallankumouksellisia."

"Luullakseni meni hän kapakan puolelle", vastasi Dick. "Hänellä oli kivääri, mutta noilla miehillähän tuolla ulkona ei näytä olevan ollenkaan aseita."

"Älä luule niin! Katsohan vain, Dick, tuonne! Tuo mies tuolla on vahti, vaikka hän näyttääkin niin välinpitämättömältä. Katsohan, hänellä on lyhyt karbiini, jonka hän on melkein piilottanut nuttunsa alle. Tuolla kauempana polulla on toinen meksikolainen. Pelkään, että Rojas on piirittänyt tämän talon."

"Kun me vain tietäisimme sen varmasti."

"Olen, Dick, aivan varma. Mennään eteiseen. Haluan nähdä, miltä talo näyttää toiselta puolelta."

Gale seurasi Thornea ravintolan puolelta suureen, korkeaan eteiseen, joka silminnähtävästi jakoi hotellin kahteen osaan, ollen avoin kadulle päin. Muutamia huonosti valaisevia keltaisia lamppuja oli siellä täällä. Eräs meksikolainen seisoi pääoven portailla makuuhuopa hartioillaan. Käytävän toisesta päästä kuului kenkien kolinaa kivilattiaa vasten. Se oli muuten kokonaan varjossa. Thorne astui erääseen suureen huoneeseen, joka oli vielä huonommasti valaistu kuin eteinen. Huoneessa oli pöytä täynnä sanomalehtiä, muutamia korkeaselkäisiä tuoleja ja pari sohvaa. Silminnähtävästi oli se jonkinlainen vierashuone.

"Mercedes on tavallisesti puhutellut minua täällä", lausui Thorne. "Tähän aikaan saattaa hän tulla millä hetkellä hyvänsä noiden portaitten yläpäähän, ja jos minä olen täällä, tulee hän alas. Useimmiten on tässä huoneessa väkeä vasta vähän myöhemmin. Meidän on koetettava päästä torille. Se on pimeän puolella ja sitäpaitsi ainoa paikka, jonne minun on hänen kanssaan päästävä, jos nyt on mitään mahdollisuutta päästä pakoon."

He kurkistivat torille avonaisesta ikkunasta. Siellä oli melko pimeä eikä siellä ensin näyttänyt olevan yhtään ihmistä. Äkkiä huomasi Gale kuitenkin polulla jonkun hitaasti astelevan tumman olennon. Vähän kauempana oli toinen samanlainen. Nyt ei tarvittu enää suurtakaan terävyyttä huomaamaan, että noissa henkilöissä piili jotakin kenttävahdille ominaista salakähmäisyyttä.

Tarttuen Galen käsivarteen peräytyi Thorne ikkunasta.

"Kai sinä näit nuo miehet?" kuiskasi hän. "Asia on todella niinkuin otaksuinkin. Rojas on piirittänyt tämän talon. Minun olisi pitänyt viedä Mercedes pois ennen. Mutta minulla ei ollut aikaa — eikä tilaisuutta! Olin toimessa! Ja Mercedes on nyt täällä! Hyvä Jumala! Dick, ajattele, onko mitään keinoa pelastaa hänet tästä ansasta!"

Gale kääntyi katsomaan, kun hänen ystävänsä meni huoneen keskelle. Portaitten yläpäässä seisoi himmeässä valossa hento, vaippaan kietoutunut nainen. Kun hän huomasi Thornen, laskeutui hän äänettömästi portaita tämän luokse. Thorne kietoi käsivartensa hänen ympärilleen. Tyttö puhui senjälkeen hänelle hiljaa ja katkonaisesti nopein, matalin äänin. Puhe oli epäjohdonmukaista espanjan ja englannin kielen sekoitusta, mutta Galesta kuulosti hänen äänensä sulavalta, syvältä ja sanomattoman tunteelliselta, ääneltä, josta huokui samalla iloa, pelkoa, intohimoa, toivoa ja rakkautta. Galeen teki se sanoinkuvaamattoman vaikutuksen. Se lumosi hänet pannen hänet ihmettelemään.

Thorne talutti tytön huoneen keskelle lähemmäksi lamppua, jonka alla Gale seisoi. Tyttö oli kohottanut pienen, valkoisen kätensä pitääkseen vähän sivulla mustaa, pitseillä koristettua vaippaa. Dick huomasi pienen, tumman, ylpeästi pystyssä olevan pään, puoleksi kätkössä olevat kuolonkalpeat soikeat kasvot ja kauniit, tummat silmät.

Senjälkeen esitteli Thorne heidät toisilleen.

"Mercedes — tämä on Dick Gale, eräs vanha ystävä — paras ystävä, mitä minulla milloinkaan on ollut."

Mercedes veti vaipan takaraivolleen paljastaen kauniit kasvonsa, joiden ylpeä ilme, tulisuus ja kiihkeys hämmästyttivät omituisesti Galea.

"Herra Gale — oh! En voi sanoin kuvata iloani! Thornen ystävä!"

"Aivan niin, Mercedes; minun ystäväni ja samalla myös sinun", sanoi Thorne nopeasti. "Tällä hetkellä tarvitsemme hänen apuaan. Rakkaani, olemme kuulleet niin pahoja uutisia, että meidän on joka silmänräpäys oltava varuillamme. Pappi ei tullutkaan. Hänet on kai pidätetty. Ja kuulehan — ole rohkea, rakas Mercedes — Rojas on täällä!"

Tyttö huudahti heikosti, nähtävästi suunnattomasta pelosta, mikä järkytti Galenkin hermoja, ja horjui ollen vähällä pyörtyä. Thorne otti hänet syliinsä kehoittaen häntä käheästi olemaan rauhallinen.

"Rakkaani! Jumalan nimessä älä pyörry äläkä menetä rohkeuttasi! Muuten olemme hukassa. Kaikki ei ole vielä mennyttä. Koetellaan ajatella jotakin keinoa. Ole kestävä! Taistele!"

Gale näki selvästi, että Thorne oli aivan poissa suunniltaan, sillä hän tuskin tiesi, mitä sanoi. Kalpeana ja vavisten puristi hän Mercedestä rintaansa vasten. Tyttöraukan pelko oli tehnyt hänet aivan neuvottomaksi, sillä se oli niin kiihkeätä ja niin täynnä peloittavaa varmuutta häntä odottavasta kohtalosta.

Mercedes vetosi ensin espanjankielellä hänen suojelukseensa, mutta kun

Thorne pudisti päätään, jatkoi hän englanniksi:

"Rakkaani, koetan olla kestävä — koetan taistella — koetan olla kuuliainen. Mutta vanno minulle Pyhän neitsyen nimessä, että jollet voi pelastaa minua Rojaksen kynsistä, tapat minut."

"Mercedes, vannon sen", vastasi hän käheästi. "Tiedän tappavani sinut mieluummin kuin — Mutta älä vielä hätäile. Rojas ei voi olla varma sinusta, sillä muuten hän ei odottaisi. Hän on tuolla sisällä. Hän on koonnut miehensä tänne taloon ja sen ympärille. Mutta hän epäröi. Sellainen peto kuin Rojas ei voi olla toimeton tyhjän vuoksi. Luullakseni on meillä vielä joitakin keinoja. Eiköhän Dick voi keksiä jotakin. Kai me nyt jollakin tavoin voimme poistua täältä. Sitten hän vie sinut jonnekin. Puhu hänelle ja näytä olevasi rohkea. Mercedes, tämä merkitsee meille enemmän kuin rakkaus ja onni. Tässä on kysymyksessä joko elämä tahi kuolema."

Mercedes tyyntyi saaden vähitellen takaisin itsensä — hillitsemiskykynsä. Nopeasti hän kääntyi, katsoi Galeen ylpein, tummin silmin, ja lausui hänelle erittäin suloisesti ja miellyttävästi:

"Hyvä herra, olette amerikkalainen. Ette voi ymmärtää espanjalaista verta ettekä käsittää noiden rosvojen vihaa ja julmuutta. Haluan mieluummin kuolla kuin joutua Rojaksen käsiin. Jos hän saa minut elävänä haltuunsa, saan noiden tuntien, noiden muutamien päivien aikana, jotka elän, kärsiä suunnattomia tuskia, oikeaa helvetillistä kidutusta. Jos elän pari päivää, saavat hänen julmat miehensä minut haltuunsa, jos elän kolme, niin hänen leirinsä koirat… Herra, onko teillä sisarta, jota te rakastatte? Auttakaa herra Thornea pelastamaan minut. Hän on sotilas. Hän on sidottu. Hän ei saa polkea kunniaa eikä laiminlyödä velvollisuuksiaan minun vuokseni. Ah, olettehan molemmat kelpo ameriikkalaisia — suuria, vahvoja ja rohkeita! Mitä merkitsee tuo pieni, musta sekarotuinen orja Rojas teikäläisten rinnalla! Hän on suuri raukka. Nyt en halua enää tuhlata kallista aikaa. Olen valmis ja koetan olla rohkea."

Hän tuli Galen viereen ojentaen hänelle pienet, valkeat kätensä, jolloin hänen silmistään hohti naisellista sielukkuutta, tulta ja intohimoa. Galesta oli hän ihmeellinen. Hänen sydämensä alkoi sykkiä nopeammin. Kun hän tarttui tytön pieniin käsiin ja suuteli niitä, tuntui hänestä kuin hän olisi nuorentunut ja muuttunut uudeksi ihmiseksi.

"Neiti", sanoi hän, "olen onnellinen saadessani ruveta palvelijaksenne. En voi kuvitellakaan suurempaa iloa kuin teidän auttamisenne minulle suo."

"Onko sinulla joitakin suunnitelmia?" kysyi Thorne nopeasti.

"On! Aion tehdä herra Rojaksen vaarattomaksi täksi illaksi ja ehkä moneksi seuraavaksikin", vastasi Gale.

"Dick, miten voit sen tehdä?" kysyi Thorne hätäisesti.

"Rupean metelöimään tuolla kapakassa", vastasi Dick rehellisesti, "jolloin saan ehkä jotakin aikaan. Hyökkään Rojaksen ja hänen joukkonsa kimppuun. Minä näytän —"

"Herra varjelkoon, ei! Sellainen ei käy ollenkaan päinsä, Dick. Ne puukottavat sinua!" huusi Thorne. Mutta vaikka Dickin esitys tekikin häneen tuskallisen vaikutuksen, alkoivat hänen silmänsä kumminkin loistaa.

"Teen sen sopivassa tilaisuudessa. Ehkä voin hämmästyttää tuon hitaan rosvojoukon ja paeta, ennenkuin he huomaavatkaan mitä on tapahtunut… Ja sinun on odotettava valmiina tuon ikkunan luona. Kun riita alkaa, rientävät nuo rosvot silloin tuolta torilta luonnollisesti kapakkaan, jolloin te voitte pujahtaa ulos ja mennä suoraan torin poikki kadulle. Muistaakseni on tuo katu melko pimeä. Yhdyn sitten teihin, ennenkuin olette ehtineet kauaksi."

Thorne tuijotti häneen, mutta ei virkkanut sanaakaan. Mercedes nojasi hänen rintaansa vasten pitäen nyt pieniä valkoisia käsiään ristissä rinnallaan ja katsoen suurin silmin Galeen tämän poistuessa huoneesta.

Eteisessä viipyi Gale sen verran, että hän ennätti vetää käsiinsä suuret sormikkaansa, pörröttää tukkansa ja solmia kaulaliinan toisin tavoin. Sitten hän meni ravintolaan ja kuljettuaan sen läpi pysähtyi tarjoiluhuoneen ovelle. Hänen viisi jalkaa yksitoista tuumaa pitkä sekä satakahdeksankymmentä naulaa painava ruumiinsa pisti enemmän silmään siellä, ja hänen tarkoituksensa olikin kiinnittää muiden huomio itseensä. Mutta häntä ei näyttänyt kumminkaan kukaan näkevänkään. Pallonpelaajat hälisivät hirveästi pelatessaan ja sama kirjavasti puettu meksikolaisjoukko nojasi haisevaan tarjoilutiskiin. Vihdoin kiintyi Galen hapuileva katse erääseen mieheen, jonka hän otaksui Rojakseksi. Hän tunsi tämän korkean, suuren ja koristetulla nauhalla varustetun hatun. Meksikolaisen rosvon katse oli suunnattu toisaalle. Hän keskusteli innokkaasti noin tusinan tahi useamman toverinsa kanssa, joista useimmat istuivat erään pöydän ympärillä. He kuuntelivat, puhuivat ja joivat. Miesten rinnalla ristissä olevat patruunavyöt ilmaisivat Galelle, että he olivat meksikolaisia vallankumouksellisia. Hän oli nimittäin aikaisemmin nähnyt samanlaiset patruunavyöt niillä rosvoilla, jotka olivat vahdissa kadulla. Viinuri toi heille lisää väkijuomia pöytään, jolloin johtaja kääntyi niin, että Gale näki hänen kasvonsa ja ne olivat todellakin tuon kuuluisan rosvopäällikön, Rojaksen, pirulliset ja ivalliset kasvot. Gale katseli häntä uteliaasti. Rojas oli pienehkö mies, joka herätti vain huomiota keikarimaisesti koristellulla puvullaan ja ilkeillä kasvoillaan. Hänellä oli pitseillä koristeltu olkavyö ja tiukka, valkeanappinen takki, pukinnahkaiset punaisella kirjaillut liivit, olkavyö ja tavallinen vyö, jotka oli kiinnitetty toisiinsa suurella hopeasoljella. Sama pyssy helmikoristeisine perineen riippui nytkin hihnasta hänen olallaan ja jalokivet kimaltelivat hänen olkavyössään. Hänen korvistaan riippuivat kultaiset korvarenkaat ja sormissa loisti useita timanttisormuksia.

Gale tunsi rinnassaan sellaisen kiihkon, että se uhkasi voittaa hänen kylmäverisyytensä, ja muutkin mielenliikutukset hyökkäsivät hänen itsensähillitsemiskykyä vastaan. Näytti siltä kuin tuon rosvopäällikön näkeminen olisi vapauttanut hänessä piilleen paholaisen. Ja olemuksensa sisimmässä ihmetteli hän itseään tuntien olevansa omituisesti tyytyväinen tähän outoon tunteeseen.

Hän laskeutui nuo pari porrasaskelta, jotka johtivat ovelta tarjoiluhuoneeseen, ja hoiperteli hiukan, teeskennellen olevansa juovuksissa. Hän horjahteli pallopöytiä vasten, töyttäsi meksikolaisia kapakan tiskin ääressä, nauroi kuin mielipuoli ja huiskutteli hattuaan hoiperrellen sinne ja tänne. Äkkiä kiintyi hänen huomionsa lehmäpaimeniin, joita hän aikaisemmin oli katsellut niin suurin mielenkiinnoin.

He olivat vielä kapakan nurkkauksessa vähän erillään toisista. Koettaen keksiä jotakin ratkaisevaa, hoiperteli Gale heidän luokseen. Hän muisti monet entiset onnistumattomat kokeensa tutustua lehmäpaimeniin. Jos hänellä oli vähänkään toivoa saada apua näiltä eristäytyneiltä seikkailijoilta, täytyi hänen tuossa tuokiossa päästä heidän kanssaan kosketuksiin. Asettuen kursailematta noiden kahden pitkän paimenen eteen katsoi hän suoraan heidän laihoihin, päivettyneihin kasvoihinsa. Tuijotettuaan siten hetkisen terävästi ja kylmästi heihin hän alkoi puhua.

"En ole juovuksissa. Teeskentelen vain saadakseni aikaan metelin. Aion hyökätä tuon kirotun rosvopäällikön Rojaksen kimppuun. Teen sen suojellakseni erästä tyttöä, valmistaakseni hänen rakastajalleen, joka on ystäväni, tilaisuuden paeta hänen kanssaan. Tyttö on tässä talossa ja Rojas on täällä viedäkseen hänet mukanaan. Kun aloitan rähinän, koettaa ystäväni paeta rakastettunsa kanssa. Jokaista ovea ja ikkunaa vahditaan. Aion panna toimeen sellaisen metelin, että vahdit rientävät sisälle. Olette samaa kansallisuutta kuin minäkin. Olemme nyt Meksikon puolella. Ihanan tytön kunnia ja elämä ovat kysymyksessä. Nyt, toverit, katsokaa, mitä tapahtuu!"

Toisen paimenen silmät supistuivat pieniksi, luomet sulkeutuivat muutamia kertoja ja hänen leukansa vapisi, kun sitävastoin toisen kovapiirteisillä kasvoilla leijaili hieno hymy.

Gale poistui ja hänen intonsa kasvoi, kun hän näki noiden kahden paimenen kuin sattumalta seuraavan häntä. Gale poikkesi hoiperrellen syrjään, törmäsi mennessään pöytään ja potki tyhjiä tuoleja. Hän sivuutti Rojaksen ja tämän miehet, huomaten samalla, että roisto piti häntä silmällä huitoessaan käsillään ja puhuessaan nopeasti. Elämä kapakassa alkoi käydä meluavammaksi. Kun Dick horjahti erästä pöytää vasten, kaataen sen kumoon niin, että lasien sisältö valui muutamien meksikolaisten housuille, alkoivat nämä kimakasti huudella. Hän oli onnistunut kiinnittämään huomion itseensä, sillä melkein kaikki katsoivat häneen. Eräs noista loukatuista miehistä, muudan pieni ruskeankeltainen roisto, hypähti esille asettuakseen vastarintaan ja huutaen samalla kuin mielipuoli jotakin espanjankielellä, josta Gale ymmärsi ainoastaan sanan: "Muukalainen!" Meksikolainen polki jalkaa heiluttaen uhkaavasti oikeata kättään. Dick nosti jalkansa potkaisten nopeilla syrjäpotkuilla jalat miehen alta niin, että tämä kaatui kumahtaen lattialle. Temppu suoritettiin niin nopeasti ja taitavasti, että meksikolainen menetti kokonaan rohkeutensa uskaltamatta enää karjua. Gale tiesi nyt ratkaisevan hetken tulleen.

Kääntyen nopeasti hyökkäsi hän Rojaksen kimppuun käyttäen vanhaa puolustuslinjan murtamistemppuaan. Ei Rojas eivätkä hänen miehensäkään ennättäneet liikahtaakaan. Tummakasvoisen rosvopäällikön kasvot muuttuivat kalmankalpeiksi, hänen leukansa vapisi ja hän olisi huutanut pelosta, jollei Galen lyönti olisi sattunut. Isku kiidätti hänet taaksepäin miehiään vasten. Käyttäen nopeasti hyödykseen tämän hetken suomaa etua syöksyi Gale koko raskaan ruumiinsa painolla vallankumouksellisten pientä joukkoa vastaan niin, että miehet, pöydät ja tuolit kaatuivat yhteen rymisevään kasaan.

Voimatta pysähtyä kaatui Galekin muiden mukana, mutta ollen ketterä kuin kissa joutui hän kumminkin ylimmäiseksi. Kun hän nousi, tarttui hänen voimakas kouransa Rojakseen. Hän kiskoi tuon pienen roiston tuosta potkivasta ja huutavasta mieskasasta, pyöritteli häntä peloittavin voimin hellittäen lopulta otteensa. Rojas lensi pitkin lattiaa kolhiutuen tuoleja ja pöytiä vasten. Gale hypähti jäljessä, riuhtaisi Rojaksen jälleen seisoalleen ja heilutteli häntä kuin tyhjää säkkiä.

Huutojen seasta kuului äkkiä laukaus. Gale kuuli rikkinäisten lasien helinää. Huone pimeni huomattavasti. Hän katsahti taakseen. Nuo molemmat paimenet seisoivat hänen ja raivoisan rosvojoukon välillä. Toisen paimenen ollessa varuillaan molempine pistooleineen tähtäsi toinen juuri parhaillaan. Seuraavassa silmänräpäyksessä sylki ase suustaan tulta ja savua. Laukausta seurasi lasin helinä ja huoneen toinen kolkka muuttui pimeäksi. Huudahtaen raivosta heitti Gale vertavuotavan Rojaksen menemään. Rosvopäällikkö lensi pöytää vasten, vierähti sen yli lattialle jääden siihen suulleen makaamaan.

Toinen laukaus muutti huoneen liikkuvien varjojen temmellyspaikaksi tarjoilutiskin takana olevan lampun sitä vielä valaistessa. Muudan valkopukuinen olento hyökkäsi Galen kimppuun. Hän kaatoi miehen, mutta hänen oli potkaistava kovasti vapautuakseen puristavista kourista ja ennättääkseen kääntyä toista ahdistavaa roistoa vastaan. Tämä oli tumma ja nopea. Terä välähti tehden ympyränmuotoisen kierroksen ilmassa. Samalla muuttui veitsi äkkiä punaiseksi ja sen omistaja horjui taaksepäin. Meteli oli niin kova, ettei Gale kuullut laukausta, mutta meksikolaisen kaatuminen oli merkityksellinen. Nyt oli sekamelska täydellinen. Metelistä kehittyi hurja tappelu. Etäisyydessä ammutut laukaukset kuulostivat Galesta äänekkäältä syleksimiseltä. Tarjoilutiskin takana palava suuri lamppu särkyi, rupesi savuamaan ja sammui muuttaen huoneen kokonaan pimeäksi. Gale riensi ravintolan ovea kohti, jonka ääriviivat hän epäselvästi erotti ulkona palavaa keltaista valoa vasten. Hän sysäsi oikealle ja vasemmalle miesjoukkoa, joka piiritti hänet joka puolelta. Hypättyään erään pallopöydän yli potki hän tuolit ja pöydät pois tieltään ja pääsi vihdoin ovelle ollen ensimmäinen, joka pääsi livahtamaan tiehensä tuosta myllertävästä ulostunkeutuvasta miesjoukosta. Käsivarren huitaisu särki ravintolan ovilampun, ja hän juoksi ulos jättäen muut pimeään. Muutamat hypyt veivät hänet vierashuoneeseen. Se oli tyhjä. Thorne oli paennut Mercedeksen kanssa.

Silloin Galen jännitys laukesi. Noin minuutin verran oli hän toiminut kiihtyvällä nopeudella. Hän kurkisti varovasti torille. Ei poluilla, penkeillä eikä puiden varjossakaan näkynyt enää vakoilevia miehiä. Hän riensi ulos pysytellen varjoisissa paikoissa ja menemättä käytävälle, ennenkuin torin puolivälissä. Käytävän tuonnimmaisessa päässä palavan katulyhdyn luona oli hän näkevinään pari tummaa ihmisolentoa. Hän juoksi nopeammin saapuen pian kadulle. Melu hotellissa alkoi vähitellen hiljentyä tahi sitten oli hän jo pääsemäisillään niin kauaksi, ettei se enää kuulunut. Hänen vierellään kulkevat ihmiset menivät kaikki samaan suuntaan kuin hänkin ja ainoastaan etummaiset näyttivät hieman kiihtyneiltä. Gale riensi nopeasti eteenpäin etsien katseillaan noita paria olentoa. Äkkiä hän näki heidät — toinen oli pitkä mies viitta yllään ja toinen hento viittapukuinen. Gale huokaisi syvään helpotuksesta. Thorne ja Mercedes eivät olleet kaukana edellä.

Tuontuostakin vilkuili Thorne taakseen. Hän kulki eteenpäin nopeasti miltei kantaen Mercedestä, joka pysytteli aivan kiinni hänessä. Hänkin katsoi usein taakseen. Kerran näki Gale vilahdukselta hänen valkeat kasvonsa katulyhdyn valossa. Hän alkoi tavoittaa heitä, ja pian, kun viimeinen lyhty oli sivuutettu ja katu pimeni, uskalsi hän viheltää. Thorne kuuli sen, sillä hän pysähtyi, vihelsi hiljaa vastaukseksi ja jatkoi jälleen matkaansa. Kuljettuaan vielä näin jonkun matkaa kadun päähän asti eivät he sittenkään pysähtyneet odottamaan toveriaan. Tästä alkoikin jo aava erämaa. Gale tunsi pehmeän hiekan jalkainsa alla ja näki ympärillään kummallisenmuotoisia kaktuksia. Vihdoin hän saavutti pakolaiset.

"Dick, pääsitkö leikistä ehein nahoin?" läähätti Thorne tarttuen Galen käsivarteen.

"Olen vain hengästynyt, siinä kaikki", vastasi Gale.

"Hyvä! Hyvä!" huudahti Thorne. "Olin kovin peloissani voimatta auttaa sinua. Dick, se onnistui oivallisesti. Meillä ei ollut mitään vaikeuksia. Mitä maailmassa sinä siellä teit?"

"Panin vain toimeen aikamoisen mylläkän, kuten lupasinkin", virkkoi

Dick.

"Taivas varjelkoon! Meteli oli aivan samanlainen kuin kerran erään roskajoukon aiheuttama. Mutta nuo laukaukset, Dick, oliko ne tähdätty sinuun? Ne herpaisivat minut. Ja sitten nuo huudot. Mitä siellä oikeastaan tapahtui? Rojaksen vahdit riensivät tapahtumapaikalle heti ensi laukauksen jälkeen. Kerropas nyt, mitä tapahtui."

"Samalla kun karkasin Rojaksen kimppuun, ampui pari paimenta lamput säpäleiksi. Eräs meksikolainen, joka paljasti puukon haavoittaakseen minua, haavoittui luullakseni. Sitten kuin lamput olivat sammuneet, alkoivat rosvot otaksuttavasti ampua."

"Vai hyökkäsit sinä Rojaksen kimppuun", lausui Thorne tullen likemmäksi Galea. Hänen äänensä värisi riemusta ja sellaisesta ilosta, ettei se kaivannut vahvistusta. "Mitä sinä teit hänelle?."

"Potkaisin hänet aluksi pois kentältä, kävin häneen sitten käsiksi ja lähetin hänet vauhdikkaasti suoraan maaliin", vastasi Dick puhuen Thornelle niin tutuin jalkapallotermein.

Thorne kumartui lähemmäksi Galea. Hänen hienopiirteiset kasvonsa liekehtivät villiä riemua tähtien valossa. "Kerro minulle suoraan kaikki" lausui hän värisevin äänin.

Silloin aavisti Gale hieman noita kärsimyksiä, joita Thorne oli saanut kestää — hieman tuota rakastajan kuumaa, hurjaa ja kostonhimoista intohimoa, joka vaati kuulla suoran totuuden.

Se tyynnytti Dickin keveää mieltä, ja hän oli juuri aikeissa jatkaa kuvaustaan Thornelle, kun äkkiä Mercedes astui hänen eteensä, kosketti hänen kättään ja katsoi häntä kasvoihin ihmeellisin silmin. Hän ajatteli, ettei hän aivan pian unhota niiden kauneutta eikä haihtuneen tuskan niihin jättämää varjoa ja niissä näkyvää toivon sarastusta.

"Rakas neiti", sanoin Gale hieman värisevin äänin, "Rojas ei enää aja teitä takaa tänä iltana eikä vielä monena muunakaan iltana."

Mercedes näytti värisevän riemusta ja tieto Rojaksen kohtalosta saattoi hänet aivan haltioihinsa. Hän painoi Galen vahvan käden aaltoilevaa rintaansa vasten. Gale tunsi hänen sydämensä nopean sykinnän.

"Herra! Herra Dick!" hän huudahti, mutta siihen hänen puheensa katkesikin. Hänen käsivartensa kohosivat ja nopeasti kuin salama nosti hän kasvonsa suudellen Galea. Sitten hän kääntyi ja vaipui nyyhkyttäen Thornen syliin.

Syntyi vaitiolo, jonka vain Mercedeksen nyyhkytykset keskeyttivät. Gale käveli muutamia askelia syrjään. Jollei hän juuri ollut huumaantunut, oli hän varmasti järkytetty. Mercedeksen huulten outo suloinen tulisuus syöpyi hänen mieleensä. Hetken kiihoituksen vielä polttaessa hänen suoniaan kuvitteli hän olevansa mustasukkainen Thornelle. Mutta se haihtui kumminkin heti. Se johtui vain siitä, että hän oli ollut kovasti järkytetty — oli katsellut syvyyksiin viime tunnin kuluessa — oli tullut tietoiseksi heräävästä hengestä, joka tähän asti oli uinunut hänen sisimmässään. Hänen mieleensä ei jäänyt nyt muuta kuin ilon loistava hehku siitä, että hän oli voinut auttaa Thornea. Ja Mercedeksen osoittaman helpotuksen ja kiitollisuuden kiihkeyden mukaan arvosteli hän tytön tuntemaa pelkoa ja uhkaavaa kovaa kohtaloa, josta hän oli tytön pelastanut.

"Dick, Dick, tule tänne!" kutsui Thorne hiljaa. "Meidän on nyt pysyteltävä yhdessä. Meillä on vielä eräs tehtävä ratkaisematta. Mitä nyt teemme? Minne nyt menemme? Meidän pitäisi päästä tästä jonnekin. Emme uskalla mennä asemalle emmekä talleihin, joista meksikolaiset vuokraavat hevosia. Tällä hetkellä olemme tosin Yhdysvaltain puolella, mutta siitä huolimatta väijyy meitä vaara täälläkin."

Kun hän keskeytti puheensa toivoen silminnähtävästi, että Gale ehdottaisi jotakin, katkaisi äänettömyyden merkkitorven kirkas ja kaikuva ääni. Thorne säpsähti kovasti. Sitten hän kumartui kuuntelemaan. Torven ihanat äänet kaikuivat yhä selvemmin, kovemmin ja nopeammin pimeydessä.

"Se on hälyytys, Dick! Se on hälyytys!" huudahti hän.

Gale ei voinut vastata mitään. Mercedes seisoi säikähtyneenä. Torvenpuhallus lakkasi. Kauempaa toiselta suunnalta kuului heikkoa räikynää. Pian senjälkeen alkoi kuulua ampumista.

"Dick, kapinalliset taistelevat jossakin", lausui Thorne kiihtyneesti. "Pieni liittolaisten varusväki pitää yhä puoliaan. Ehkä sen kimppuun on taas hyökätty. Kaikissa tapauksissa on rajalla jotakin tekeillä. Ehkä nuo hullut kapinalliset ampuvat leiriämme. Olemme pelänneet sellaista, etenkin pimeän aikaan… Ja minä olen täällä, poissa luvatta, todellakin kuin karkulainen."

"Mene takaisin! Mene takaisin, ennenkuin myöhästyt!" huudahti Mercedes.

"Niin, eiköhän liene parasta, että menet. Tässä tukalassa asemassamme olisi sinun vangitsemisesi meille suureksi vahingoksi", sanoi Gale. "Minä pidän kyllä huolta Mercedeksestä."

"Ei, ei, ei!" vastasi Thorne. "En voi mennä joutumatta päävahtiin."

"Tällä hetkellä tuntuu sinusta ehkä parhaalta olla menemättä, mutta meidän on ajateltava myöskin tulevaisuutta. George, karkulainen on aina karkulainen! Parasta on, että kiiruhdat. Jätä tyttö minun huostaani huomiseen asti."

Mercedes syleili Thornea ja pyysi häntä lähtemään. Thorne epäröi.

"Dick, mielelläni en sitä tee", sanoi hän. "Mutta kyllä sinä sentään olet oikeassa. Kunhan vain ehtisin sinne ajoissa. Mutta ah, minun on niin vaikea poistua Mercedeksen luota! Vanha veikko, olet pelastanut hänet! Olen sinulle jo äärettömässä kiitollisuuden velassa. Pysyttele kaukana Casitasta, Dick. Yhdysvaltain puoli kaupungista saattaa tosin olla turvallinen, mutta kumminkaan en voi luottaa siihen öisin. Mene syvälle erämaahan, ylös vuorille johonkin turvalliseen paikkaan. Tule sitten tapaamaan minua leiriin voidaksemme suunnitella yhdessä. Luotan melkoisesti eversti Weedeen. Ehkä hän voi auttaa meitä. Kätke Mercedes joka tapauksessa sellaiseen paikkaan, etteivät rosvot saa häntä käsiinsä — siinä kaikki."

Hän puristi hyvästiksi Dickin kättä, syleili kiihkeästi Mercedestä, suuteli häntä, kuiskasi hänelle muutamia sanoja, päästi hänet irti ja syöksyi pimeyteen kadoten pian näkyvistä. Hänen askeltensa kumea töminä lakkasi vähitellen kuulumasta.

Erämaan hiljaisuus masensi hetkiseksi Galen mielen. Hän ei ollut tottunut sellaiseen outoon hiljaisuuteen. Kuului vain hiekan hiljaista narinaa ja jäykkien lehtien kahinaa tuulessa. Kuinka kirkkaasti tähdet tuikkivatkaan! Sitten haukkui joku murmeli aivan kuin koira. Gale totesi, että hän oli laajan, tuntemattoman erämaan ja viholliskaupungin välillä. Hänen oli valittava erämaa, sillä vaikka hän olikin varma, että Casitassa oli useita amerikkalaisia, jotka mahdollisesti olisivat auttaneet häntä, ei hän uskaltanut lähteä hakemaan heitä sieltä tänä iltana.

Hän tunsi jonkun koskettavan hiljaa hänen käsivarteensa, tunsi otteen liukuvan alemmaksi, tunsi Mercedeksen pistävän vapisevan kylmän pikku kätensä hänen kouraansa. Dick katseli häntä. Hän näytti nyt kalpeakasvoiselta tytöltä tuijottavine, säikähtyneine, tummine silmineen, jotka loistivat pimeässä. Kun jo tämä yksinäisyys, hiljaisuus ja kolkko erämaa kaikkine tuntemattomine vaaroineen vaikuttivat häneenkin, niin miltä sitten ne tuntuivatkaan tuosta takaa ajetusta, vainotusta tyttöraukasta! Gale tunsi heltyvänsä, Hän oli kahden Mercedeksen kanssa. Hänellä ei ollut asetta, ei rahaa, ei ruokaa, ei juomaa, ei suojaa eikä mitään muutakaan kuin kaksi kättään. Hänelle oli erämaa yhtä tuntematon kuin tasavaltain välisen rajan suuntakin, hän ei tiennyt suorinta tietä rautatielle eikä maantielle, eikä sitäkään, oliko muita kaupunkeja läheisyydessä vai ei. Hän oli todellakin vaikeassa, toivottomassa asemassa. Ajatellessaan tytön kohtaloa huokaisi hän syvään ja rukoili, että kohtalo sallisi hänen suojella tehokkaasti turvattiaan. Kun hän ajatteli itseään, valtasi hänet huumaava tietoisuus siitä, ettei hän tiennyt mitään toista tilaisuutta, johon hän olisi vaihtanut tämän, johon kohtalo oli johtanut hänet, niin vaarallinen kuin se itse asiassa olikin, täyttämään velvollisuuttaan vanhaa ystäväänsä ja samalla myös avutonta tyttöä kohtaan.

"Herra, herra!" kuiskasi Mercedes nopeasti tarttuen häneen.

"Kuunnelkaa! Kuulen hevosten kapioiden kapsetta."