Читать книгу Uusi suomalainen lukemisto - Ahlqvist August - Страница 11

Sisällysluettelo

Kultalan kylä oli nyt oikea kultakylä. Siellä se seisoi satoisimpain kryytimaiden keskellä, ikäänkuin peitettynä hedelmäpuilta, piiritettynä niityiltä ja kultaisilta jyvämailta, juuri kuin Paradiisissa. Tiet peltoin välillä olivat siivotut ja sileät niinkuin polkutiet kryytimaissa, ja molemmin puolin maanteitä oli istutettu hedelmäpuita niin kauas kuin kylän alustaa oli.

Ja joka sinne tuli, ei luullut tulevansa johon-kuhun kylään, vaan komeaan markkinapaikkaan tahi pieneen kaupunkiin. Sillä huoneet olivat, jos ei juuri suuret, kuitenkin kaikki hyvin raketut ja hyvässä korjuussa ylähältä alas asti; akkunat olivat kirkkaat ja selkeät; ovet ja pielet aina pestyt ja maalatut, huoneet olivat melkein kaikki tiilikatoilla, sillä yhteisen kylänasetuksen kautta olkikatot olivat kielletyt valkean vaaran tähden. Koska uutta kattoa pantiin, niin se piti tiilillä katettaman. Monella katon harjalla myöskin nähtiin ukontulen-johdattaja; melkein joka akkunassa kukkia; taloin vieressä oli pieniä sievästi siivottuja kryytimaita ja niissä hyvästi hoidettuja mettiäis-pesiä.

Ihmiset jokaista kadulla tervehtivät ystävällisesti, ja sanoivat toisillensa sivuitse mennessä vilpittömiä leikkisanoja. Kyllä näkyikin heidän päältänsä, että he elivät suosiossa keskenänsä ja olivat oloonsa tyytyväiset. Eikä saattanutkaan olla muutoin. Myös arkipäivinäkin töissänsä kaikki olivat, ei koreissa, vaan puhtaissa ja sievissä vaatteissa; ei nähtykään likaisia ryysyjä. Nähtiin kyllä ruskeoita ja ahvettuneita kasvoja, mutta ei likaisia eikä siivoamattomia pörröpäitä; voimaa ja terveyttä loisti kaikkein silmistä. Muiden kyläin nuoret miehet kernaimmin katsovat Kultalan tyttöjä; sillä ne olivat ei ainoastaan varsin sievät ja näppärät, mutta myös talouden töihin tottuneet, taitavat ja säästäväiset. Moni rikas muun kylän talonpoika otti vaimoksensa tytön Kultalasta; jos ei sillä ollutkaan paljo rahaa, oli kuitenkin paljo hyviä avuja. Ja jos nuori mies Kultalasta aikoi naimisiin, sai hän valita maakunnan tyttäristä. Harvoin Kultalan mies sai vasikannahan, jos olikin tyttärellä enemmin tavaraa; sillä se tiettiin tulevan hyviin käsiin. Sekin varsin paljon kartutti kylän hyvää oloa ja voimaa.

Ett'ei Kultalassa nähty kerjäläisiä ja joutilaita, on tiettävä. Mutta ei edes nähty ulkonäöltäkään köyhiä ihmisiä. Sillä vaivaisten-huoneen asukkaillakin oli kyllänsä syödä ja juoda ja siivo puku. Joka meni pienimpäänkin, köyhimpään taloon, luuli tulevansa herrashuoneesen. Laattiat olivat puhtaat, penkit, tuolit, pöydät ilman liatta ja viatta, akkunat ja peilit aivan kirkkaat — lyhyesti sanottu, ei ollut niinkuin monen talonpojan likaisissa huoneissa muissa kylissä. Teki oikein mieli asua siellä näiden kunnon ihmisten kanssa.

Kesällä, sunnuntaipäivinä, kuin oli kaunis ilma, oli Kultalassa iloinen elämä. Siellä oli paljo ihmisiä kaupungista. Se suuri, uudesta rakettu kestikievaritalo, jonka — kukapas olisi uskonut? — yksi niistä kahdesta-neljättä köyhästä kullantekijäin-liittolaisesta oli perinnön kautta ja ostamalla omaksensa saanut, oli täynnä kaupunkilaisia, jotka nauttivat virvoituksia. Toiset tulivat tuttavain talonpoikain huoneisiin: istuivat siellä kryytimaissa, nauttien maitoa, hedelmiä, mettä tahi mitä oli muita kylän herkkuja; taikka istuivat viheriäisessä ruohossa leikiten ja iloiten; tahi puhtailla penkeillä huoneiden edessä varjossa, katsellen sivuitse edes ja taas kulkevia ihmisiä; elikkä he tulivat pihlajan tykö, kussa kylän nuorukaiset välistä tanssasivat toisten laulaessa tahi soittaessa. Ymmärrettävä on, että nämät kaupungin herrasväet eivät olleet kiittämättä ja kostamatta tätä iloa ja huvitusta, jota he Kultalassa nauttivat, ja kaikki vieraiden varaksi tehdyt rakennukset ja kaunistukset huoneissa ja kryytimaissa kyllä maksoivat vaivan ja kulutuksen. Myös talvellakin tuli usein vieraita reellä ajaen. Ja missä olikaan parempaa tahi hupaisempaa paikkaa?

Muiden kyläin asukkaat tätä näkivät ja kuulivat, ja olivat kummissaan, miksi heillä myöskin ei ollut niin. He jo luulivat täyteen toteen, että Kultalalaiset tunsivat taikoja. Mutta siihen sijaan että olisivat kuulustelleet, millaiset ne taijat olivat, jäivät he vaan istumaan vanhaan likaansa, ja elivät niinkuin ennenkin. He osoittivat vaan kateutta ja vainoa Kultalasta puhuessa, ja pilkaten sitä kutsuivat kullantekijäin kyläksi. Mutta tämä liikanimi ei ollut mikään likanimi.

Eivätkä siitä Kultalaiset paljon huolineet. Sillä mihin vaan tulivat, heitä kohdeltiin kunnialla ja hyvyydellä. He elivät tätä hyvää elämätänsä, ja olivat niin muodoin iloiset. Koko viikon työtä tehtyänsä he pitivät sunnuntain oikeana lepopäivänä. Krouviin he nyt eivät menneet. Olipa heillä kotonansa virvoittavia juomia. Mutta talvella nuorukaiset usein tanssasivat. Muutamat miehet ja pojat olivat kouluttajalta, Juhanalta, oppineet viulua soittamaan ja pilliä puhaltamaan. Ja olivatkin jo melkoiset mestarit. Usein nuoret laulua oppineet pojat ja tytöt lauloivat yhteisesti suuria, koreita veisuja, joita tuskin sai kuulla kaupungissakaan. Vanhat miehet ja vaimot kävivät perheineen illoilla toistensa tykönä, kussa heitä ravittiin talonpoikaisella ruualla, ja aika vietettiin iloisilla ja ystävällisillä puheilla. Juopuneista ihmisistä, tappeluista, riidoista, käräjäinkäynnistä tai muusta ylöllisyydestä tahi irstaisuudesta ei kuultu puhuttavankaan. Sillä sekä parempi olo että koulussa saatu parempi oppi oli heidät totuttanut kunniallisempaan ja siistimpään elämään, jota muutoin ei havaittu muissa kylissä. Jo ensi näöltä kaupungissa tunnettiin ja eroitettiin Kultalalaiset muista talonpojista. Heidän pukunsa oli yksinkertainen ja puhdas, ei liian pulska tahi kallis, heidän puheensa hiljainen ja siivo, heidän käytöksensä oli ilman ulkokultaisuutta, mutta tarkka, hyväsydäminen ja siisti.

Ei pidä kuitenkaan uskoa, että tämä siisti ja kiitettävä elämä tuli ainoastaan opetuksesta ja ihmisten paremmasta tilasta; kylän yhteiset asetukset myöskin paljon vaikuttivat. Sillä muutamat talonpojat, tultuansa rikkaammiksi, tahtoivat taas ruveta elämään ylöllisesti ja suunnattomasti. Muutamat tahtoivat tulla ylpeiksi, antoivat tyttärillensä ylimäärin pulskia vaatteita, pukivat itsensä kalliisiin verkoihin ikäänkuin kaupungi herrat, ja pyysivät kaikin muodoin elää suuresti. Toiset rupesivat taas kortteihin elikkä viinaklasiin krouvissa. Mutta tätä suuresti pahastuivat kaikki kunnon ihmiset, ja he sanoivat: "joko nyt taas ruvetaan sillä tavalla elämään, ja pitääkö taas ruveta kaikki menemään takaperin!" Ja oli yhteinen mielipaha ja närkästys niitä vastaan, jotka luopuivat yksinkertaisesta, kiitettävästä elämänlaadusta; ja vaadittiin, että kylän hallitusmiesten piti paremmin ja tarkemmin valvoa hyviä tapoja kylässä.

Tämä hallitusmiehille tehty soimaus ei ollenkaan tehnyt pahaa mieltä heille, mutta siihen sijaan heitä oikein ilahutti. Ja niin tuli toimeen yhteinen ankara kylänasetus; siinä oli kielletty kaikki kopeus ja ylöllisyys vaatteissa ja joka ijälle määrätty hänen pukunsa; kortin pelille ja kaikelle pelille rahasta ja rahanarvosta, juopumiselle, sadatuksille ja hävyttömille puheille, tappeluksille ja muulle vallattomuudelle määrättiin kova rangaistus ja sakko. Tästäpä tuli, ett'ei kukaan ylpeillyt eikä ylöllisiä noudatellut; että jos tulikin joskus kellenkään halu tehdä mitään ylöllistä, hävitöntä tahi väärää, häntä kuitenkin siitä peljätti ja esti häpeän ja rangaistuksen pelko.

Joka vuosi tämä asetus luettiin koko kansalle. Silloin piti vanhain ja nuorten, miesten, vaimoin ja lasten olla kuulemassa. Jos nähtiin tarpeelliseksi, niin tehtiin lisäyksiä. Ja koska se oli ylösluettu, kysyi aina ensimmäinen hallitusmies: "Tahdotteko noudattaa ja seurata tätä asetusta, joka on hyvän voimamme, sopumme ja kunniamme perustus?" — Ja kaikki, sekä vanhat että nuoret, vastasivat yksimielisesti korkialla ja selkeällä äänellä: Me tahdomme.

Keckman (Kultala).