Читать книгу Kolme muskettisoturia - Alexandre Dumas - Страница 7

— No puhutaan sitte, koska niin haluatte, vastasi Aramis tyyneesti.

— Tuo Rochefort mokoma, huudahti Porthos, jos minä olisin Chalais-raukan tallimestari, kylläpä hänellä olisi kovat käsissä minun kanssani.

— Ja sinulla taitaisi olla kovemmat käsissä Punaisen herttuan kanssa, virkkoi Aramis.

— Ah! Punainen herttua! bravo, bravo, Punainen herttua! vastasi Porthos, lyöden kämmeniänsä yhteen ja nyykyttäen päätänsä. Punainen herttua on mainio. Kyllä minä sanan levitän, veikkoseni, ole siitä huoletta. Se on sukkela tuo Aramis! mikä vahinko, ettet ole saanut seurata kutsumustasi, veikkoseni! mikä oivallinen apotti sinusta olisi tullut!

— Oh! se on vaan myöstetty tuonnemmaksi, vastasi Aramis, vielä sekin aika tulee; tiedäthän hyvin, Porthos, että minä jatkan jumaluustieteellisiä opinnoitani sitä varten.

— Kyllä hän sen tekee, minkä sanoo, jatkoi Porthos, se hänestä tulee kuin tuleekin, kohta tai vast'edes.

— Kohta, virkkoi Aramis.

— Hän odottaa vaan yhtä seikkaa, tehdäksensä jyrkän päätöksen ja ottaaksensa päällensä papinkauhtanan, joka riippuu hänen univormunsa takana, lisäsi eräs muskettisoturi.

— Ja mitähän seikkaa hän odottaa? kysyi toinen.

— Hän odottaa sitä, että kuningatar lahjoittaisi perillisen Ranskan kruunulle.

— Elkäämme laskeko siitä leikkiä, hyvät herrat, sanoi Porthos; Jumalan kiitos on kuningatar vielä siinä ijässä, että voi sen lahjoittaa.

— Sanotaan Buckingham'in olevan Ranskassa, lausui Aramis veitikkamaisesti hymyillen, joten tuo näennäisesti yksinkertainen lause sai jokseenkin hävyttömän merkityksen.

— Aramis ystäväni, tällä kertaa olet väärässä, keskeytti Porthos; ja sinun halusi sukkeluuksien laskemiseen viepi sinut aina yli rajojen; jos herra de Tréville sinua kuulisi, joutuisit ahtaalle tuommoisesta puheesta.

— Tahdotko antaa minulle opetusta, Porthos! huudahti Aramis, jonka lempeässä silmässä nähtiin kuni salaman välkähdys.

— Veikkoseni, ole muskettisoturi tai apotti. Ole jompikumpi, vaan elä molempia, lausui Porthos. Kuuleppas, Athos sanoi sinulle äskettäinkin: sinä pistät lusikkasi joka puurovatiin. Oh, olkaamme suuttumatta, siitä ei olisi mitään hyötyä, tiedäthän hyvin, mistä olemme keskenämme suostuneet, sinä, Athos ja minä. Sinä käyt kyllä rouva d'Aiguillon'in luona ja miellyttelet häntä; käyt rouva de Bois-Tracy'n, rouva de Chevreuse'n orpanan luona, ja sinun arvellaan olevan sangen syvällä hänen suosiossansa. Oh, luoja nähköön, ole vaan tunnustamatta onneasi, ei sinun salaisuuksiasi pyydetä tietääkkään, kyllä sinun arkatuntoisuutesi tunnetaan. Vaan koska sinulla on semmoinen avu, niin, hiisi vieköön, käytä sitä Hänen Majesteettinsa suhteen. Puhuttakoon mitä ja miten mieli tekee kuninkaasta ja kardinaalista; vaan kuningatar on pyhä, ja jos hänestä mitä puhutaan, tulee sen olla hyvää.

— Porthos, sinä olet itserakas kuin Narkissos, sen huomaan, vastasi Aramis; sinä tiedät vihaavani siveellisiä nuhdesaarnoja, paitsi jos niitä pitää Athos. Mitä sinuun tulee, veikkoseni, sinulla on liian pulska olkavyö, ollaksesi aivan pätevä siveellisyyden saarnoja pitämään. Minusta tulee apotti, jos se minua miellyttää; toistaiseksi olen kumminkin muskettisoturi: semmoisena sanon minä mitä mieleni tekee, ja tällä hetkellä tekee mieleni sanoa, että sinä käyt minulle kiusaksi.

— Aramis!

— Porthos!

— Oh, herrat, hyvät herrat! huudettiin heidän ympärillänsä.

— Herra de Tréville odottaa herra d'Artagnan'ia, keskeytti lakeija, avaten vastaanottohuoneen ovea.

Tämä ilmoitus saattoi jokaisen vaikenemaan, ja keskellä tätä yleistä hiljaisuutta astui nuori gaskonjalainen halki esihuoneen muskettikapteenin luokse, kaikesta sydämmestään hyvillään siitä, että niin mukavasti pääsi olemasta tuon omituisen riidan päättäjäisissä.