Читать книгу Uusi aika: Romaani - Alkio Santeri - Страница 4

Kanteleinen astui vieraittensa kanssa kamariin ja nauroi kun ei ollut edes kaikille tuolia. Sytytettyään lamppuun tulen, luki hän vieraat ja tuolit. Vieraita oli kuusi, tuoleja neljä. Pojat valtasi tuolien valloittamispuuska. Ilman jäivät vain Koivusen Vihtori ja Varamäen Sohvi. Kanteleinen oli mennyt keittiön puolelle ja toi sieltä kahta tuolia. Koulusalista löytyi vielä yksi. Siten olivat kaikki saaneet istuimen. Sillä välin oli Kuhilasmäen Mikko jo ruotaissut itsensä Kanteleisen vuoteeseen, joka houkuttelevana tarjosi hänelle luohaamistilaisuutta. Piehtaroi siinä ja kerskasi toisille onnestaan. Ovenraosta keittiön puolelta tirkisteli vanha talousmuori nurjin silmäyksin sänkyyn. Kanteleinen oli hämillään ja pelkäsi että muori alkaa murista. Mutta keittiönovi painui kiinni. Kuhilasmäen Mikkokin nousi istumaan ja rauhoittui piehtaroimisestaan.

Sievä syksyinen kuutamoilma oli nuoriin tehnyt reipastuttavan vaikutuksen. Epäilemättä oli sitä avustamassa ollut opettaja Kanteleinen, joka tuli tiellä oikein vastaanottamaan ja kohteli kuin vanhoja tovereita. Heillä oli näinä päivinä, mitkä olivat kuluneet nuorisoseuran kokouksesta, ollut Kanteleinen alituisena ajatuksien aiheena. Ennen, kun oli ollut määrä saapua joihinkin johtokunnan tai toimikunnan kokouksiin, oli se useimmista tuntunut niin väsyttävältä ja ikävältä, että niistä aina mieluummin jäätiin pois. Niinpä ei ollutkaan vuosikausiin saatu johtokuntaakaan täysilukuisena koolle. Mutta tällä kertaa ei tullut kellekään mieleenkään että nyt malttaisi jäädä tulematta. Päinvastoin kokousta odotettiin kuin huveja. Kanteleisessa oli ollut niin paljon puoleensavetävää ja sytyttävää, jonkalaisesta kylän nuoret eivät ennestään tienneet mitään.

No niin. Siinä sitä nyt istuttiin oikein kansakoulun kamarissa ja opettaja mukana. Juttu oli aluksi hyvin tavallista nuorten ihmisten puhelua, jossa sanasutkaukset, hilpeä leikki ja vilpitön luottamus toistensa loukkaantumattomuuteen antavat nuorten seuraelämälle sen sisällökkään ja luontevan hengen.

Tähän nuorisoseuran johtokuntaan kuuluivat:

Erkin Sameli. Nuorisoseuran entinen puheenjohtaja. Raitis. Urheilija ja piirin painimestari. Ei ollut huomattavammin innostunut aatteellisiin harrastuksiin.

Kuhilasmäen Mikko. Seuran entinen sihteeri. Omaa humoristisia taipumuksia. Lausuu runoja. Haisee viinalle toisinaan, varsinkin silloin kun näyttelee. Hänen mielestään ryyppy häntä ikään kuin rasvaa. Mutta kaikki toverit sanovat että hän tekee aina silloin itsensä naurettavaksi.

Koivusen Vihtori. Seuran entinen rahastonhoitaja. Hiljainen aatteen mies. Lukee paljon. On perusteellisesti syventynyt nuorisoseura-aatteeseen. Luonteeltaan hidas ja aina syrjässä.

Sepän Kustaa. Hyvin nuori, pitkä ja hoikka poika. Omaa näyttelijätaipumuksia ja ajattelee hiljoilleen pyrkiä mukaan johonkin turneeseen. Lahjoistaan itsetietoinen. Suuttuu helposti. Hänen sanaansa ja lupauksiinsa ei voi aina luottaa.

Varamäen Sohvi. Kansakoulujohtokunnan jäsenen tytär. Nuori, hiljainen, kaino tyttö, jolla on hyvin kauniit hymyilevät silmät ja keltaiset pitkät palmikot. Sohvista saa heti hyvinkasvatetun vaikutuksen. Ja omantunnon tarkasti hän ilmaisee seuran heikkoja puolia Kanteleiselle, kun havaitsee että joku pojista aikoo niitä peitellä. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla tee sitä vaikutusta, kuin tyttö tahtoisi uuden opettajan edessä edustautua, vaan kaikessa on jonkunlainen arkatuntoisen sisällisen pakon aiheuttama leima.

Juurikkalan Elli. Muutamia vuosia Sohvia vanhempi, iso tyttö. Rohkea katse ja puhelias luonne. Taistelun ihminen. Vahva pitämään nuorison puolta kaikkia hyökkääjiä vastaan.

Ensimäinen tunti, sitte kun päästiin juttelemaan nuorisoseuran asioista, kului pelkkään yleiskeskusteluun. Kukin vuorostaan koetti tehdä käsityksensä ja luonteensa mukaan selkoa kylän oloista ja nuorisoseuran elämästä. Kanteleinen kyseli, toiset vastailivat. Oli muuten oikein merkillistä miten vilpittömällä harrastuksella useimmat tänä iltana olivat asiaan kiintyneet. Tuntui aivan siltä kuin olisi joku suurlakon vanhaa kumoova ja uusia toiveita herättävä tuuli puhaltanut läpi koko johtokunnan. Niissäkin, joissa aatteellinen valistusharrastus oli ennen ollut vain pintapuolinen lippumerkki, tuntui ajatus nyt liikkuvan syvemmällä. Ikään kuin heidän sieluissaan olisi näiden päivien kuluessa avautunut kauan sulettuna olleita salakammioita, joissa elivät ne parhaat vaikutelmat ja ajatukset mitä he olivat saaneet luetuista kirjoista, nuorisoseurapuheista ja esitelmistä sekä toverielämästä.

Kun vihdoin ryhdyttiin käytännöllisesti suunnittelemaan ja järjestämään vastaista työtä, tunsi jokainen olevansa innostunut. Luottamus asiansa mahdollisuuteen ja menestykseen oli keskustelun kuluessa kasvanut, samalla kuin työn tärkeys oli selvinnyt. Kevyt keskustelutapa, joka alussa pyrki anastamaan ylivallan, oli itsestään muuttunut vakavaksi, ja nuorten johtokunnan jäsenten katseista loisti kiihtynyt innostus.

Itse Kanteleinen oli elementissään.

– Me koetamme! Jollei tällainen joukko nuoria ihmisiä kykene saamaan eläväksi nuorisoseuraansa, jossa itsekasvatus-innostus valtaa mielet, sepä on aivan ihmeellistä!

Nuorisoseuran varapuheenjohtajaksi valittiin entinen esimies Erkin Sameli. Eikä hän enää ollenkaan kieltäytynyt. Päin vastoin näytti siltä kuin olisi Sameli ottanut sen kunnia-asiaksi.

Sihteeriksi valittiin Juurikkalan Elli, joka vähän vastusteltuaan suostui. Entistä sihteeriä ei ehdottanut kukaan. Vaikka ei siitä ollut mitään julkisesti puhuttu, tunsi jokainen tähän epäluottamukseen olevan varsinaisena syynä sen, että Kuhilasmäen Mikko silloin tällöin haisi viinalle, sekä että hän ei ollut viitsinyt viime vuodelta laatia kertomusta. Mikkoon koski epäluottamus. Hän tuli vaiteliaaksi ja humoristinen tuuli laski. Toiset huomasivat sen ja jotkut olivat mielissään siitä että oli edes huomannut. Ehkä viisastuu.

Rahastonhoitajaksi valittiin yksimielisesti uudelleen Koivusen Vihtori.

Sitten käytiin asioihin.

– Ensinnä täytyy saada loppuun hoidetuksi viimevuoden asiat, virkkoi Kanteleinen. Meillähän ei ollut vuosikertomusta vuosikokouksessa. Se on nyt viipymättä saatava, sillä sen vaatii hyvä järjestys. Pääseurallekin on siitä ote ja tilastotiedot lähetettävä, muuten jäämme pois toveriseurojen joukosta pääseuran vuosikertomuksessa. Ja se olisi rumaa, eikä siihen ole mitään todellista syytä. Minä ehdotan, että entinen sihteeri tekee vuosikertomuksen tällä viikolla, että saamme sen esittää seuran ensi kokoukselle.

– Mikon pitää laittaa! sanoi Elli.

– Laita itse! tokasi Mikko nyrpeissään.

– Hoo! Mikä pakko minulla siihen on?

– Miskan se tehtävä on, todisti Kustaa. Tee vain, poika. Häpeänkin tähden minä ainakin…

Nauroi.

– En minä jouda, intti Mikko, joka oli kokonaan menettänyt äskeisen iloisen tuulensa. Enkä taida, en jo.

– Älä nyt tyhjää änkkää, sanoi Koivusen Vihtori hiljaiseen tapaansa. Minullakin on jäsenmaksujen keräys puolinaisena, mutta sen toimitan loppuun nyt vaikka millä tavoin.

Aikansa kuunneltuaan tätä kinaa, sanoi Kanteleinen:

– Kyllähän se Mikon tehtävä on. (Hymyili). Nyt on tiistai. Kyllähän sinä voit sen saada valmiiksi ensi sunnuntaihin?

Mikko oli vähän aikaa vaiti.

– Koetetaan, sanoi sitten.

– Noh! huudahti Kanteleinen. Se asia on sitä myöten valmis. Ja Vihtori panee kohta kireän matkaan jäsenmaksujen kannossa.

– Panen, lupasi Vihtori.

Ryhdyttiin suunnittelemaan seuraavaa kokousta ja sitä varten ohjelmaa. Se saatiin muodostumaan verrattain pian sen mukaan kuin Kanteleinen ehdotti. Ohjelma tuli olemaan:

Esitelmä maalaisnuorukaisen harrastuksista nykyaikana, pitää opettaja Kanteleinen; Lausuntoa, Kuhilasmäen Mikko; Voimistelunäytös Erkin Samelin johdolla; Lukukappale Hiltyn "Onni" – teoksesta, Varamäen Sohvi; keskustelukysymys: "Miksi nuorisoseuravelvollisuuksien täyttäminen tuntuu monesta niin hankalalta?" alustaa Koivusen Vihtori.

Ennen oli kokousten ilmoittaminen ollut hyvin huolimatonta. Nyt päätettiin painattaa ilmoituslippuja ja määrättiin kaikki paikat, joihin ilmoituslippuja piti naulattaman tai liisteröitämän, sekä niiden huoltajat.

Kanteleinen oli eilen oikein varta vasten käynyt seurahuoneella tarkastamassa. Hän ehdotti nyt, että johtokunta suun sanan lausumatta menisi seurahuoneelle yhdeksi päiväksi korjaamaan pahimmin risaantuneita paikkoja, hieman järjestämään ja siistimään. Hän sanoi tuonnempana ehdottavansa, että seuran jäsenet saapuisivat sinne isommalla joukolla töihin, mutta sitä varten valmistaa hän ehdotuksen sitte kun ehtii nyt vähän enempi perehtyä asioihin.

Toiset innostuivat tähän kohta. Ainoastaan Mikko veti esteeksi vuosikertomuksensa. Mutta kun Kanteleinen ilmoitti että tuo päivätyö tehtäisiin vasta tulevalla viikolla ja Sepän Kustaa sanoi ettei sodassa yhtä miestä kaivata, sanoi jo Mikkokin ettei hänellä tulevalla viikolla mitään esteitä ole.

Vielä otti Kanteleinen puheeksi seuran arkiston. Siitä ei kukaan tietänyt mitään. Asia päätettiin ottaa ensi kokouksessa puheeksi ja velvoittaa kaikki seuran jäsenet, joilla vain jotain seuran papereita on, tuomaan ne nykyiselle esimiehelle.

Kotiopintoja ja kotiseutututkimusta varten Kanteleinen vielä kertoi suunnitelmiaan, mutta sanoi niihin palaavansa lähitulevaisuudessa, samalla kuin valmistetaan nuorisoseuralle kokotalvinen työsuunnitelma.

Kello oli jo 11 yöllä kun nuorisoseuran johtokunta vihdoin hankkiusi lähtemään. Kuhilasmäen Mikkokin oli jo saanut paremman tuulensa takaisin, joten koko parvessa vallitsi hilpeä nousuhenki. Vakavain asiain kiinteä käsittely oli alkanut lopulta käydä siihen tottumattomille raskaaksi. Mutta sen korvasi nyt monin kerroin hyvä tunne siitä, että oli saatu taas nuorisoseuratyö vakavasti jaloilleen. Jokainen oli ennen parhaimpina hetkinään, kun seuran asiat luisuivat kenenkään apuun tulematta alemmaksi, sydämessään valittanut, voimatta omasta puolestaan mitään. Nyt tuntui kuin olisivat yhtäkkiä nuo valittavat huokaukset tulleet kuulluiksi. Samalla kuin itseluottamus nousi, kohosi toverihenkikin lamautuneesta tilastaan. Yhtäkaikkisuuden sumut alkoivat hälvetä. Suuri joukko elämänkysymyksiä ja asioita astui esiin tärkeinä ja osanottoa vaativina. Suhde koko elämään tuntui muuttuneelta. Oma asema oli tullut tärkeämmäksi, yhteisten harrastusten toteuttaminen oli alkanut näyttää mahdollisemmalta.

Kuu paistoi täyteläisenä tummansinisellä taivaanlaella, joka kuun lähiympäristössä sai omituisen kellertävän hohteen. Laajan kylän mäkien, talojen ja etäämmältä häämöttävien metsien rajapiirteet kuvastuivat kulkijoille kirkkaassa yövalaistuksessa. Kylän nuorille ei siinä ollut mitään uutta, heille se oli kaikki tuttua, vanhaa. Mutta Kanteleisen mielikuvituksessa, jonka äskeisen kokouksen vilkkaus oli saanut elämään suuren hetken, kuvastuivat näissä kuun luomissa varjoissa runolliset maailmanrannat, joiden sisässä hän oli löytänyt suuriarvoisen elämäntehtävän.

Ja hän tahtoi tehdä sen…!