Читать книгу Iris rukka - Anni Swan - Страница 9

Elsa tuli kiihoittuneena koulusta kotiin. Tuskin hän sai päällysvaatteet yltään, ennenkuin hyökkäsi äidin huoneeseen.

— Voi, äiti, äiti! huusi hän. — Huomenna on Ullan syntymäpäivä. Maili Borg on saanut kutsun hänen luokseen. On kauhean ikävä, ellei minua kutsuta. Maili oli hyvin hämmästynyt siitä, ettei Ulla ole minua pyytänyt.

— Se on todella sinulle hyvin kiusallista, varsinkin kun aina ja joka paikassa olet kerskaillut ystävyydestäsi Ullan kanssa, nauroi Ester.

— Eikö minulle todellakaan ole tullut mitään kirjettä, Mimmi? kysyi

Elsa.

— Tuli kyllä aamulla, mutta annoin sen Iris neidille, vastasi Mimmi.

Elsa riensi Iriksen luo.

— Miksi et ole antanut kirjettäni?

Iris löi kätensä yhteen. — Hyvänen aika, olen aivan unohtanut antaa sen sinulle.

— Senkin hutilus! Missä se on?

— Jospa voisin muistaa, minne sen panin.

— Tietysti minun pöydälleni, se olisi ollut luonnollisinta. Niin olisin minä ainakin tehnyt.

Iris näytti syylliseltä. Kirjettä ei ollut Elsan pöydällä.

Elsa ja Iris asuivat samassa huoneessa. Elsalla oli oma sievä kirjoituspöytänsä, joka aina oli siisti ja järjestyksessä. Iriksen koulupöytä sitä vastoin oli enemmän tai vähemmän sekaisin. Siinä oli vihkoja, kirjoja, Sissin paperinukkeja, hiusnauhoja, nuppineuloja, lyijykyniä, kaikki suloisessa sekasotkussa. Iris käänsi ylösalaisin kaikki, mitä siinä sillä kertaa oli; turhaan, kirjettä ei löytynyt.

— Miksi et pannut sitä minun pöydälleni? tiukkasi Elsa itkusilmin. — Nyt se on hävinnyt, enkä minä koskaan saa tietää, onko se Ullalta vai ei. Se on kerrassaan kauheata, ja sinä olet maailman vihoviimeinen hutilus.

Iris puursi epätoivon vimmalla kaikki paikat huoneessa.

— Etkö ole nähnyt orvokin väristä kirjekuorta missään? kysyi hän kuiskaten Sissiltä, joka oli tullut huoneeseen ja jännityksellä tarkasti pöydän alla ryömivän Elsan liikkeitä.

— Keneltä se oli? kysyi Sissi.

— Ei se sinuun kuulu! tiuskasi Elsa.

Sissi alkoi parkua. — Hyi, kuinka Elsa on epäkohtelias minulle. Äiti on sanonut, ettei koskaan saa olla toisille epäkohtelias. — Huu-uu, minä kerron äidille.

— Tietysti, sinä ikuinen kantelupytty, huusi Elsa vastaan ja sukelsi pää edellä Iriksen sängyn alle.

— Mitä ihmeellistä näytelmää täällä pidetään, kuului Akselin ivallinen ääni kynnykseltä. — Elsa on sängyn alla, Sissi parkuu minkä jaksaa, ja arvoisa neiti Homsantuu penkoo paperikorin sisällystä kuumeentapaisesti. Jahtaatteko hiiriä?

— Me etsimme kirjettä, joka tänä aamuna tuli minulle, valitti Elsa ja ryömi esiin sängyn alta hiukset pörröisinä ja hame kurtussa. — Mimmi antoi Irikselle kirjeen, ja hän on tietysti sen hukannut.

— Tietysti, kuinka muu olisi mahdollista, sanoi Aksel katsellen onnetonta Iristä, joka istui lattialla paperikori säärien välissä. — En tiedä, jatkoi hän teeskennellyn rauhallisesti, — milloin tämä kirje on tullut, mutta minä löysin sen äsken sateenvarjosäiliön alta.

— Siinähän se onkin! kirkaisi Iris. — Se unohtui minulta säiliön reunalle aamulla, kun koettelin Elinin uutta sateenvarjoa, ja sitten se varmaankin putosi lattialle.

Elsa oli niin hyvillään saatuaan kirjeensä, ettei sen enempää torunut

Iristä.

— Ullalta se on, siinä on Stjernfeltien vaakuna. Hän aukaisi kirjekotelon. — Tässä on kaksi kirjettä. Kas kummaa, toinen on Irikselle. Tuossa saat. — Hän alkoi lukea:

Elsa kulta! Vanhempani ovat luvanneet, että saan kutsua muutamia ystäviäni luokseni syntymäpäivääni viettämään. Olisin iloinen, jos sinun sopisi huomenna iltapuolella tulla luokseni. Lähetän myös kutsun serkullesi Irikselle. Toivon, että tuot hänet mukaasi.

Ystävällisesti Ulla Stjernfelt.

Elsa riensi arkihuoneeseen heiluttaen kirjettä kädessään.

— Olen saanut kutsun Ullalta, Iris samoin. Kuinka hauskaa!

— Mitä sanoit? Onko Iris myös kutsuttu? kysyi Elin kummastuneena.

— On, ajatelkaas kuinka kohteliasta, hän ei ole nähnyt Iristä kuin kerran, silloin kun hän tuli kaupunkiin.

— On kyllä, sanoi Iris. — Kerran, kun olin Kaivopuistossa hiihtämässä, oli hänkin siellä ajelemassa. Me puhelimme hetken aikaa.

— Miksi et ole siitä ennen kertonut, sanoi Elsa loukkaantuneena.

— Mutta Iriksellä ei ole ainoatakaan pukua, jonka voisi ottaa ylleen Stjernfelteille, muistutti Ester. — Vai aiotko ehkä pukeutua tuohon viehättävään kamelilankaiseen?