Читать книгу Marianne-rouva: Romaani - Benedictsson Victoria - Страница 4

Nyt oli tiistai. Jo tuorstaina sai hän vastauksen.

"Neiti!

Kiitoksia kirjeestänne, vielä enemmän kiitoksia niistä toiveista, joita se loi tulevaisuuteeni, vaan niistä ei nyt sanaakaan. Minä en ollenkaan tahdo, että te jonkun hätäellyn lupauksen kautta tulisitte sidotuksi. Että tuntisitte itsenne aivan vapaaksi päätöstä tehdessänne, en tahdo tähän kirjeeseen kirjoittaa 'sinä', vaikka luonnolliselta tuntuukin, että niin tekisin. Älkää, Marianne, mitä tahansa minusta arvelettekin, luulko, että minä yhdellä ainoalla sanalla tahtoisin houkutella teitä vaimokseni. — Vapaasta tahdostanne minun, taikka muutoin ei ollenkaan!

Ja nyt yksi seikka sulkumerkeissä. Älkää koskaan kirjoittako 'patruuni' minun kirjeisiini. Minä kammon kaikkia arvonimiä, ja tätä enemmän kuin muita. Kirjoittakaa maanviljelijä taikka vaan lyhykäisesti herra.

Tuntunee ehkä hyvin omituiselta, että kirjoitan nyt pitkän kirjeen, vaikka kohta tapaamme toisemme, vaan asia on niin, että minun on vaikea välistä ilmaista puheessa ajatukseni ja tunnen helpotusta, kun sen sijaan saan ne kirjoittaa.

Tämä on jäännös talonpoikaista ujoutta, josta minä kyllä toivon pääseväni. Toistaiseksi minussa sitä on kuitenkin. Ja nyt löytyy muutamia seikkoja, jotka teidän pitäisi tietämän ennenkuin päätätte. Minun ulkonaisesta asemastani voitte kyllä saada tietoja toiselta taholta, vaan minun sisällistä tai varsinaista ihmistäni, jonka tunteminen teille kuitenkin täytyy olla kaikkein tärkein asia, voitte tuskin muiden kautta oppia tuntemaan, sillä tarkkaa tehtäissä minulla ei ole ollenkaan ystäviä; minä tarkoitan oikein luotettavia ystäviä, muutoin on niitä minulla kuten muillakin.

Tahdon kertoa teille itsestäni ja koettaa olla vilpitön.

Minun vanhempani olivat talonpoikia. Isäni on kuollut, vaan äitini elää, minulla on ainoastaan yksi veli, vanhempi kuin minä, luultavasti hän on vanhaan kansan tapaan perinyt minun isäni aseman. Äiti on ottanut osuutensa vanhasta omaisuudesta. Hän olisi kyllä mieluummin muuttanut minun kanssani, sillä minä luullakseni olen hänen rakkain lapsensa, vaan hän ei sentään hennonut luopua paikasta, jossa hän oli asunut koko elinaikansa. Vanhat ihmiset ovat kuin talokissoja, he vaihtavat mieluummin isäntiä kuin kotia. Äiti elääkin aivan itsekseen eikä hänen tarvitse olla veljeni eikä kälyni kanssa suuremmassa yhteydessä kuin itse tahtoo.

Opintoja en ole saanut koskaan harjoittaa, isäni mielestä oli se tarpeetonta, ehkä olikin siihen katsoen, joksi minulla oli aikomus, sillä maanmieheksi olin minä päättänyt ruveta joka tapauksessa. Semmoinen taipumus oikein istuu sen ruumiissa, joka kuten minäkin, on sukeutunut mieheksi maanviljelystoimien keskellä. Ellen saa kylvää ja niittää, ellei minulla ole lehmiä ja hevosia, en tunne elävänikään. Kyllähän minä olen ajatellut muitakin pyrintöjä maailmassa löytyvän, vaan samassa olen tuntenut, että minä olen syntynyt maata viljelemään. Minuun nähden ei voinut muu puheeksi tulla. Ennen renki, jos niin tarvittaisiin, kuin oppinein professori. Sillä kaiken täytyy täällä maailmassa olla oikealla paikallaan, muutoin ei mennä hyvästi eteenpäin.

Minä en siis koskaan ole käynyt alkeiskoulua, en koskaan oleskellut yliopistossa; kyläkoulu, kansanopisto ja maanviljelysopisto, — niissä on minun opintojeni määrä! En tätä sano valittaakseni. Onhan meillä yltäkyllin kirjanoppineita. Isä oli vallan oikeassa. Vaan huolimatta taipumuksestani maanviljelyyn olen minä sangen tiedonhaluinen, minussa hehkuu himo saavuttaa tietoja, jotka voisivat tehdä minusta monipuolisemmin kehittyneen ihmisen kuin minä olen, ja jos te kirjoitukseni johdosta pidätte minua töykeänä, pyydän teitä sentään uskomaan, ettei minun sisällinen ihmiseni ole raaka.

Äitini ja minun kesken vallinnut sydämellinen väli on minuun varmaan paljon vaikuttanut. Sanotaanpa, että ken on ollut hyvä poikana, hänestä tulee kunnollinen aviomieskin.

Vaan eihän maksa vaivaa puhua! Minusta on perin mahdotonta keksiä oikeita sanoja. Sitä paitse on minussa jotakin, joka tahtoisi tunkeutua esiin, vaan jota minä nyt vielä vähän aikaa pidän aisoissa. Minä olen käytännöllinen mies enkä salli mielikuvitukseni liehua kaikkialla perässäni.

Hyvästi vähäksi aikaa!