Читать книгу Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä - Эдвард Джордж Бульвер-Литтон, Эдвард Бульвер-Литтон - Страница 12
ENSIMMÄINEN KIRJA
KOLMASTOISTA LUKU
ОглавлениеAamulla näiden syntymäpäivä-ilojen jälkeen Sir Peter ja Lady Chillingly pitivät pitkän neuvoittelun toinen toistensa kanssa perillisensä kummallisuuksista ja parhaasta tavasta millä voisi saada häntä iloisemmalta kannalta maailman oloja katselemaan, tahi ainakin saada häntä lausumaan vähemmän loukkaavia mielipiteitä – tietysti, vaikka eivät sitä sanoneet, sopusoinnussa niiden uusien aatteiden kanssa, jotka tulisivat hänen vuosisataansa hallitsemaan. Sovittuansa tästä arasta asiasta, he lähtivät käsi kädessä perillistänsä hakemaan. Kenelm harvoin tapasi heidät aamiaisella. Hän nousi varhain aamuisin ylös ja oli tottunut yksin kuljeksimaan ympäri seutua ennenkuin hänen vanhempansa vielä olivat nousseet ylös.
Tämä arvollinen parikunta löysi Kenelmin istumasta erään kalarikkaan virran partaalla, joka virta suikerteli Chillingly-puiston läpi; hän piti siimaa vedessä ja haukotti, jossa viimeksi-mainitussa asiassa hän näytti olevan hyvin taitava.
"Huvittaako kalastaminen sinua, poikani?" sanoi Sir Peter ystävällisesti.
"Ei ensinkään, sir," vastasi Kenelm.
"Miksi sinä sitte sitä teet?" kysyi Lady Chillingly.
"Sentähden että en tiedä mitään, joka minua enemmän huvittaisi."
"Oh! siinä se on," sanoi Sir Peter; "koko salaisuus Kenelm'in omituisuuksiin katsoen on näissä sanoissa, ystäväni; hän tarvitsee huvitusta. Voltaire sanoo aivan oikein. 'Ihminen tarvitsee huvitusta!' Ja jos Kenelm saisi huvitella niinkuin muut ihmiset, niin hän tulisi muiden ihmisten kaltaiseksi".
"Siinä tapauksessa," sanoi Kenelm totisesti ja nosti vedestä pienen, mutta vilppaan raudun, joka joutui Lady Chillingly'n syliin – "siinä tapauksessa minä mieluisemmin olen ilman huvitusta. Minä en ensinkään pidä muiden turhamaisuuksista. Itsensä säilyttämisvaisto pakoittaa minua jossakin määrässä kärsimään omiani."
"Kenelm, sir," huudahti Lady Chillingly niin vilkkaasti kuin hänen tyyni arvonsa ani harvoin puhui, "ota pois tuo kauhea, märkä olento! Pane onkivapasi pois ja kuuntele mitä isälläsi on sanottavaa. Sinun kummallinen käytöksesi tuottaa meille paljon huolta."
Kenelm otti raudun irti koukusta, laski sen koppaansa, ja loi suuret silmänsä isäänsä, sanoen. "Mikä se minun käytöksessäni teitä pahoittaa?"
"Ei pahoita, Kenelm," sanoi Sir Peter ystävällisesti, "vaan huolestuttaa; äitisi on oikean sanan löytänyt. Katsopas, rakas poikani, minun toivoni on että sinusta tulisi etevä mies maailmassa. Sinä voisit parlamentissa edustaa tätä kreivikuntaa, niinkuin esi-isäsi ovat tehneet ennen sinua. Minä olen tuumannut että eilispäivän pidot olisivat erinomaisena tilaisuutena sinulle esittelemään itseäsi tuleville vaalimiehillesi. Puhetaito on omaisuus, jota enin arvostellaan vapaassa maassa, ja miksi sinä et olisi puhuja? Demosthenes sanoo että esittelytapa, esittelytapa, esittelytapa on kaunopuheisuuden taide; ja sinun esittelytapasi on oivallinen, miellyttävä, tyyni ja klassillinen."
"Suokaa anteeksi, rakas isäni, Demosthenes ei puhu esittelytavasta eikä aktionista, niinkuin sana tavallisesti käännetään; hän puhuu 'näyttelemisestä' – hypokrisys; siitä taiteesta, jonka kautta joku pitää puheen teeskenneltynä karakterina – ja siitä on meillä sana hypokrisi eli ulkokultaisuus. Hypokrisi, hypokrisi, hypokrisi! on Demostheneen mukaan puhujan kolmenkertainen taide. Toivotteko että minusta tulisi kolmenkertainen ulkokullattu?"
"Kenelm, minä häpeen sinun puolestasi. Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä että sinä metafor'in kautta voit väärentää sitä sanaa, jota mainitaan suuren ateenalaisen lausuneen, merkitsemään ulkokultaisuutta. Mutta jos me, niinkuin sanot, otaksumme, että se ei osoitakaan esittelytapaa vaan näyttelemistä, niin minä ymmärrän miksi aloittelusi puhujana ei onnistunut. Sinun esittelytapasi oli oivallinen, sinun näyttelemisesi vajavainen. Puhujan tulee huvittaa, sovittaa, vakuuttaa, viehättää. Sinä teit päinvastoin kaikessa; ja vaikka puheesi teki suuren vaikutuksen, oli tämä vaikutus kuitenkin niin kokonaan sinun vahingoksesi, että se olisi tehnyt sinun valitsemisesi mahdottomaksi missä vaalikokouksessa tahansa Englannissa."
"Tuleeko minun käsittää teitä, rakas isäni," sanoi Kenelm niin surullisella ja sääliväisellä äänellä kuin hurskas kirkonpalvelija, kun hän moittii harmaapäistä syntistä, "tuleeko minun käsittää teitä niin, että te kehoitatte poikaanne täydestä tahdosta pettämään voittaaksensa itsekkään edun?"
"Täydestä tahdosta pettämään? nenäkäs penikka!"
"Penikka!" toisti Kenelm, ei vihaisesti vaan miettiväisesti – "penikka! – hyvä penikka on vanhempiinsa."
Sir Peter purskahti nauruun.
Lady Chillingly nousi arvokkaasti istualta, pudisti hamettansa, jännitti päivänvarjostimensa ja lähti hitaasti pois sanaakaan sanomatta.
"Katso nyt, Kenelm," sanoi Sir Peter, niin pian kuin hän oli ehtinyt tointua. "Nuo pistosanasi ja leikilliset kokkapuheesi ovat kylläkin hauskat minun kaltaiselleni, mutta eivät ne maailmalle kelpaa; ja minä en voi käsittää kuinka sinun ikäisesi henkilö, joka on nauttinut niin harvinaisia etuja kuin sinä siinä, että olet aikaisin päässyt mitä sivistyneimpiin piireihin ja nauttinut opettajan opetusta, joka on hyvin perehtynyt uusiin aatteisin, jotka tulevat suuresti vaikuttamaan valtiomiesten kehittämiseen, voit pitää niin yksinkertaista puhetta kuin eilen pidit."
"Rakas isäni, suokaa minun vakuuttaa teitä siitä, että ne aatteet, jotka minä lausuin, ovat nyky-aikana vallalla – vaikka ne lausutaan vielä selvemmin, tahi jos se teitä enemmän miellyttää, vielä yksinkertaisemmilla sanoilla, kuin minä käytin. Te tulette huomaamaan, että The Londoner ja parhaimmat liberaaliset sanomalehdet ovat niitä istuttaneet yleiseen käsitystapaan."
"Kenelm, Kenelm, sellaiset aatteet kääntäisivät maailman ylös-alaisin."
"Uudet aatteet aina koettavat kääntää vanhat aatteet nurin. Ja maailma on, kun asiaa harkitaan, ainoastaan aate, joka käännetään ylös-alaisin joka vuosisata."
"Sinä te'et minun vallan hulluksi aatteillasi. Jätä metafysiikkisi ja tutki todellista elämää."
"Minä tutkin todellista elämää Mr Welbyn luona. Hän on realismin arkkimandriitti. Te tahdotte että minun tulee tutkia näky-elämää. Tehdäkseni teille mieliksi, tahdon sitä tehdä. Minä luulen että se on hyvin miellyttävää. Realinen elämä ei ole niin; päinvastoin – se on ikävä." Ja Kenelm haukotteli taas.
"Eikö sinulla ole yhtään ystävää yliopistokumppaniesi joukossa?"
"Ystävää, ei suinkaan, sir. Mutta minä luulen että minulla on muutamia vihamiehiä, jotka toimittavat samaa kuin ystävät, sillä eroituksella vaan, etteivät tuota niin paljon pahaa."
"Ethän toki väittäne, että elit vallan itseksesi Cambridgessa?"
"En, minä seurustelin paljon Aristophaneen ja vähän konisten sektionein ja hydrostatikin kanssa."
"Kirjoja. Kuivaa seuraa!"
"Viattomampaa ainakin kuin enimmät seurat. Oletteko milloinkaan olleet humalassa?"
"Humalassa!"
"Minä koetin sitä kerran niiden nuorien kumppanien seurassa, joita kehoititte minun ottamaan ystävikseni. En tiedä onnistuinko siinä, mutta herätessäni porotti päätäni. Realisessa elämässä yliopistossa on runsaasti päänporotusta."
"Kenelm, poikani, yksi asia on selvä – sinun täytyy lähteä matkoille."
"Niinkuin tahdotte, sir. Markus Antoninus sanoo että kivelle on yhdentekevää viskataanko se ylös tahi alas. Milloin minun tulee lähteä?"
"Hyvin pian. Tietysti tulee ensin hankkeita tehdä; sinun tulee saada matkatoveri. Minä en tarkoita opettajaa – sinä olet liian vakaamielinen ja järkevä sellaista tarvitaksesi – vaan hauskaa, miellyttävää, siivoa nuorta sinun-ikäistä henkilöä."
"Minun-ikäistä – miestä vaiko naista?"
Sir Peter koetti näyttää suuttuneelta. Hän voi ainoastaan vastata vakaasti. "Naista! Kun sanoin että olit liiaksi vakaamielinen opettajaa tarvitaksesi, tein sen siitä syystä ettet tähän asti ole osoittanut taipumusta antamaan naisten taikakeinojen sinua vietellä. Suo minun kysyä oletko muiden opintojen ohessa harjoittanut sitä tutkimusta, jota ei yksikään mies vielä ole kokonaan käsittänyt – naisen tutkimista?"
"Kyllä. Onko teillä mitään sitä vastaan että pyydän vieläkin raudun?"
"Herra siunatkoon rautua – tahi päin vastoin. Vai olet sinä naista tutkinut. Enpä olisi sitä uskonut. Missä ja milloin sinä aloit tätä tieteenhaaraa harjoittaa?"
"Milloin? kymmenennestä vuodestani saakka. Missä? ensin teidän omassa talossanne, sitten yliopistossa. Hiljaa! – kala käy onkeen," ja toinen rautu jätti luonnollisen kotinsa ja löi Sir Peteriä nenään, josta se juhlallisesti muutettiin vasuun.
"Kymmenen-vuotiaana ollessasi, ja minun omassa talossani. Tuo ilkiö Jane – sisäpiika —"
"Jane! Ei, sir. Pamela, Miss Byron, Clarissa, Richardsonin vaimot, jotka tohtori Johnsonin mukaan 'opettivat himojen heräämään siveyden käskystä!' Minä toivon teidän itsenne tähden, että tohtori Johnson ei tässä suhteessa erehtynyt, sillä minä löysin kaikki nämät vaimot yönaikana teidän yksityisissä huoneissanne."
"Ah!" sanoi Peter, "siinäkö kaikki?"
"Kaikki mitä muistan siitä ajasta kun olin kymmenenvuotiaana," vastasi Kenelm.
"Ja Mr Welbyn luona ja yliopistossa," jatkoi Sir Peter epäilevästi, "olivatko nais-tuttavasi sielläkin samaa laatua?"
Kenelm pudisti päätänsä. "Paljon huonompia; ne, jotka opin tuntemaan yliopistossa, olivat hyvin ilkeitä."
"Sen arvannen, kun sellainen joukko nuoria miehiä heidän jälessään juoksee."
"Hyvin harvat ylioppilaat juoksevat niiden naisten jälkeen, joita minä tarkoitan – he ennen niitä välttävät."
"Sitä parempi."
"Ei, isäni, sitä pahempi; likemmin näitä naisia tuntematta ei juuri kannata yliopistossa olla."
"Selitä mitä tarkoitat."
"Jokainen, joka saapi klassillisen kasvatuksen, joutuu niiden seuraan – Pyrrha ja Lydia, Glycera ja Corinna, ja useampia samaa lajia; ja Aristofaneen vaimot, mitä niistä sanotte, sir?"
"Siis olet oppinut tuntemaan ainoastaan naisia, jotka elivät 2,000 tahi 3,000 vuotta sitten, tahi oikeammin eivät milloinkaan ole olleet olemassakaan? Etkö milloinkaan ole ihaellut todellisia, eläviä naisia?"
"Todellisia naisia! sellaisia en ole milloinkaan nähnyt. En ole milloinkaan tavannut naista, joka ei ole ollut valhe, valhe siitä hetkestä asti kuin hän katsottiin hyvin kasvatetuksi, joka ei ole tunteitansa salannut ja näyttänyt hätävalheelta, kun hän ei ole sellaista lausunut. Mutta jos minun on oppiminen näky-elämää, niin otaksun, että minun täytyy olla valhenaisten seurassa."
"Onko onneton rakkaus sinua vaivannut, koska niin katkerasti puhut naisista?"
"En minä katkerasti naisista puhu. Kysykää miltä naiselta tahansa ja antakaa hänen valalla vahvistaa puhettansa, niin hän on tunnustava että hän aina on ollut ja aina on oleva elävä valhe, ja että hän ylpeilee siitä."
"Minä olen iloinen, että äitisi ei ole saapuvilla sinun puhettasi kuulemassa. Sinä tulet vielä ajattelemaan vallan toisin. Sillä välin, palataksemme toiseen sukupuoleen, eikö ole yhtään nuorta sinun-vertaista miestä, jonka kanssa tahtoisit matkustaa?"
"Ei. Minä vihaan riitaa."
"Niinkuin tahdot. Mutta sinä et voi vallan yksin matkustaa; minä hankin sinulle hyvän matkapalvelijan. Minun pitää jo tänään kirjoittaa Londoniin sinun matkahankkeesi takia, ja noin viikon kuluttua toivon kaikki olevan selvällä. Sinä saat niin suuren rahasumman matkaa varten, kuin tahdot; sinä et milloinkaan ole ollut tuhlaaja, ja – poika – minä rakastan sinua. Huvita itseäsi, nauti elämätä ja tule takaisin parantuneena kummallisuuksistasi, mutta kunnia tallella."
Sir Peter kumartui alas ja suuteli poikaansa otsalle. Kenelm oli liikutettu; hän nousi seisoalleen, laski käsivartensa isänsä kaulan ympäri ja sanoi sydämellisellä, matalalla äänellä. "Jos joskus tulen kiusaukseen häpeällistä tekoa tekemään, niin muistan kenenkä poika olen – ja silloin olen pelastettu." Hän irroitti sitten käsivartensa ja lähti yksinäiselle matkalleen joen rantaa pitkin, unohtaen sekä onkivavan että siiman.