Читать книгу Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä - Эдвард Джордж Бульвер-Литтон, Эдвард Бульвер-Литтон - Страница 7

ENSIMMÄINEN KIRJA
KAHDEKSAS LUKU

Оглавление

Tuo nuori Lockea vastaan väittäjä lähetettiin Merton-kouluun ja pantiin, ansioidensa mukaan, alimpaan luokkaan. Kun hän tuli kotiin jouluksi, oli hän entistä kolkompi – hänen kasvonsa ilmoittivat syvää surua. Hän sanoi kuitenkin, että hänestä oli hauska käydä koulua, ja vältti kaikkia kysymyksiä siitä asiasta. Mutta varhain seuraavana aamuna hän nousi mustan ponynsa (pikku hevosen) selkään ja ratsasti pappilaan. Kunnioitettava pastori oli karjatarhassansa, jossa hän katseli härkiänsä, kun Kenelm lyhyesti puhutteli häntä sanoilla:

"Sir, minä olen häväisty, ja se on tuottava minulle kuoleman jos te ette auta minua hyvittämään itseäni omissa silmissäni."

"Rakas poika, älä niin puhu. Tule minun työhuoneeseni."

Kohta heidän tultuansa huoneesen ja pastorin huolellisesti lukittua oven, hän otti pojan kädestä kiinni, käänsi hänet vasten päivää ja näki kohdakkoin että joku huoli hänen mieltänsä kalvasi. Pastori taputti häntä leuan alta ja sanoi ystävällisesti. "Kohoita päätäsi, Kenelm. Minä olen vakuutettu siitä ettet ole tehnyt mitään herrasmiehelle sopimatonta."

"En tiedä. Minä olen tapellut erään pojan kanssa, joka ei ollut paljon isompi minua, ja minä olen saanut selkääni. Minä en kuitenkaan antautunut, toiset pojat nostivat minun ylös, sillä en enää pysynyt jaloillani – ja tuo poika on ylpeä veijari – hänen nimensä on Butt – hän on tuomarin poika – ja hän löi minua monta kertaa päähän – ja minä olen vaatinut häntä tappeluun tulevana lukukautena – ja jollette auta minua antamaan hänelle selkään, niin en milloinkaan enää tule kelpaamaan mihinkään tässä elämässä. Se on särkevä minun sydämeni."

"Minua ilahduttaa se että sinulla oli rohkeutta vaatimaan häntä uuteen tappeluun. Näytäpäs minulle miten sinä nyrkkiäsi puristat. Niin, se oli jotenkin hyvin tehty. Asetu nyt tappelu-asemaan ja hyökkää minun päälleni – kovaa – kovemmin! Ah, se ei kelpaa. Sinun tulee tehdä iskusi niin suoraan kuin nuoli. Etkä seisokaan oikein. Odotapas – niin. Nojaa vasempaan jalkaan – oikein! Pane nyt nämä hansikat käteesi, niin minä opetan sinua nyrkittelemään."

Viisi minuuttia sen jälkeen Mrs John Chillingly tuli huoneesen, kutsumaan miestänsä aamiaiselle, ja seisahtui hämmästyneenä kun näki miehensä paitahihasillaan väistävän Kenelmin nyrkkiä; poika hyökkäsi hänen päällensä niinkuin nuori tiikeri. Hyvä pastori mahtoi tosin tällä hetkellä näyttää hyvältä jäntärekristillisyyden edustajalta, mutta ei sellaisen kristillisyyden edustajalta, josta tehdään Canterburyn arkkipiispoja.

"Jumala armahtakoon minua!" änkytti Mrs John Chillingly; ja sitten hän, niinkuin vaimon sopii, riensi miehensä avuksi, tarttui Kenelmiin ja pudisti häntä aika lailla. Pastori, joka ali vallan hengästyksissään, ei ollut pahoillansa tästä keskeyttämisestä, vaan käytti tilaisuutta pannaksensa takin päällensä ja sanoi. "Aloitetaan huomenna taas. Tule nyt sisään suurukselle." Mutta suuruksella oltaessa Kenelm yhä näytti alakuloiselta, puhui vähän ja söi vielä vähemmän.

Niin pian kun oli syöty, vei hän pastorin puutarhaan ja sanoi. "Minä tulin ajatelleeksi, sir, että kenties ei ole oikein tehty Buttia kohtaan, että minä harjaannun nyrkkitappeluun; ja jos se on väärin, niin minä mieluisemmin en tahtoisi —"

"Ojenna minulle kätesi, poikani!" huudahti pastori ihastuneena. "Nimi Kenelm ei ole turhan vuoksi sinulle annettu. Miehen luonnollinen toivo, hänen ollessaan tappeluun kykenevä elävä olento (ominaisuus, jossa hän, luullakseni, voittaa kaikki muut elävät olennot, paitsi peltopyytä ja kukkoa) on lyödä vastustajaansa. Mutta sen miehen luonnollinen toivo, jota me sanomme herrasmieheksi, on lyödä vastustajaansa rehellisellä tavalla. Herrasmies tahtoo ennemmin tulla rehellisellä tavalla lyödyksi, kuin lyödä vastustajaansa epärehellisellä tavalla. Eikö niin ole sinunkin mielestäsi?"

"On," vastasi Kenelm vakaasti; ja sitten hän filosofillisesti lisäsi. "Ja vallan selväähän se on; sillä jos minä epärehellisellä tavalla lyön kumppania, niin enhän minä todella lyökään häntä."

"Hyvä! Mutta otaksu että sinä ja joku toinen poika päätätte likemmin tarkastaa Caesar'in kommentarioita tahi kertomataulua, ja toinen poika on parempi-päinen kuin sinä, mutta sinä olet lukenut läksysi ja hän ei; sanoisitko silloin, että petollisesti voitat hänet?"

Kenelm mietti hetken aikaa ja sanoi sitten vakaasti:

"Se, joka soveltuu aivonne käyttämiseen, voi myöskin soveltua nyrkkienne käyttämiseen. Ymmärrätkö minua?"

"Kyllä, sir; nyt ymmärrän teitä."

"Sinun nimikkosi, Sir Kenelm Digbyn, aikana herrasmiehet kantoivat miekkoja, ja he oppivat niitä käyttämään, sillä heidän täytyi, jos riita syntyi, niitä käyttää. Nyt ei kukaan, ainakaan ei Englannissa, taistele miekalla. Meidän aikamme on demokraatinen, ja jos tapellaan ensinkään, niin ollaan rajoitetut nyrkkien käyttämiseen, ja jos Kenelm Digby oppi miekkailemaan, niin Kenelm Chillinglyn täytyy oppia nyrkkitappelua; ja jos herrasmies tappelussa voittaa ajurin, joka on kahta vertaa häntä isompi, mutta ei ole oppinut nyrkkitaistelua, niin se ei ole petollista, se on vaan todistus siitä että tieto on valtaa. Tule huomenna taas oppimaan nyrkkitaistelua."

Kenelm nousi jälleen ponynsa selkään ja palasi kotiin. Hän löysi isänsä kävelemästä kirja kädessä puutarhassa. "Isä," sanoi Kenelm, "kuinka herrasmies kirjoittaa toiselle, jonka kanssa hän on joutunut riitaan, ja kun hän ei tahdo sopia, vaan hänellä on riidasta jotain sanottavaa, jota toisen herrasmiehen tulee saada tietää?"

"Minä en ymmärrä mitä tarkoitat."

"Noh, minä muistan kuulleeni teidän sanoneen vähää ennen kuin lähdin kouluun, että olitte riidassa Lord Hautfordin kanssa, ja että hän oli aasi, ja että aioitte kirjoittaa hänelle ja sanoa sen hänelle. Kun te kirjoititte, sanoitteko todella, 'Te olette aasi?' Sillä tavallako herrasmiehet kirjoittavat toisillensa?"

"Sinä te'et toden totta kummallisia kysymyksiä, Kenelm. Mutta sinä et voi liian aikaisin oppia, että iva on sivistyneille mitä herjapuhe on roistoväelle; ja kun herrasmies pitää toista herrasmiestä aasina, hän ei suoraan sitä sano – hän lausuu sen niin kohteliailla sanoilla kuin suinkin voi. Lord Hautford kieltää minua pyytämästä rautuja eräästä joesta, joka juoksee hänen tiluksensa läpi. Minä en joesta välitä, mutta minulla on kieltämättä oikeus kalastaa siinä. Hän oli aasi kun rupesi siitä riitelemään, sillä jos hän ei olisi sitä tehnyt, minä en olisi oikeuttani käyttänyt. Koska hän tahtoi sitä minulta evätä, niin minun täytyi pyytää hänen rautujansa."

"Ja te kirjoititte hänelle kirjeen?"

"Niin tein."

"Mitenkä te kirjoititte, isä? Mitä sanoitte?"

"Jotain tähän suuntaan. 'Sir Peter Chillingly tervehtii nöyrimmästi Lord Hautfordia ja katsoo sopivaksi ilmoittaa, että hän on neuvoitellut etevimpäin lakimiesten kanssa kalastus-oikeudestansa, ja toivoo, että hänelle suodaan anteeksi, jos hän rohkenee sanoa, että Lord Hautfordin tulisi kysyä neuvoa lakimieheltänsä, ennenkuin hän päättää evätä minulta tätä oikeutta."

"Kiitoksia, isä, minä näen —"

Samana iltana Kenelm kirjoitti seuraavan kirjeen.

"Mr Chillingly tervehtii nöyrimmästi Mr Buttia ja katsoo sopivaksi ilmoittaa, että hän opettelee nyrkkitaistelua, ja toivoo että hänelle suodaan anteeksi, jos hän rohkenee sanoa, että Mr Buttin tulisi itse opetella ennenkuin hän rupee tappelemaan Mr Chillinglyn kanssa tulevana lukukautena."

"Isä," sanoi Kenelm seuraavana aamuna, "minä tahdon kirjoittaa koulukumppanille, jonka nimi on Butt; hän on lakimiehen poika. Minä en tiedä mihin minun tulee lähettää kirje."

"Siitä kyllä saamme selvän," sanoi Sir Peter. "Tuomari Butt on etevä mies ja hänen adressinsa löydämme kalenterista." Adressi löydettiin – Bloombury Square, ja Kenelm kirjoitti tämän adressin kirjeen päälle. Asianomaisessa ajassa hän sai seuraavan vastauksen.

"Te olette hävytön pieni narri ja minä aion antaa teille aika selkäsaunan.

"Robert Butt."

Tämän kohteliaan kirjeen vastaanotettuansa Kenelmin epäykset katosivat ja hän otti joka päivä tuntia jäntärekristillisyydessä.

Kenelm palasi kouluun ja hänen otsaltansa olivat kaikki huolenpidot kadonneet, ja kolme päivää sen jälkeen hän kirjoitti hänen arvoisuutensa John'ille.

"Hyvä Sir, – Minä olen voittanut Buttin. Tieto on valtaa.

Teidän uskollinen Kenelm."

"P. S. Voitettuani Butt'in, olen sopinut hänen kanssansa."

Siitä ajasta Kenelm menestyi. Mainiolta opettajalta tuli kiitoskirjeitä Sir Peterille niinkuin rakeita. Kuudentoista-vuotiaana Kenelm oli etevin oppilas koulussa, ja kun hän vihdoin erosi siitä, toi hän mukanansa seuraavan kirjoituksen Orbilius'eltansa Sir Peterille, erittäin merkitty sanalla 'yksityisesti'.

"Hyvä Sir Peter Chillingly! – Minä en milloinkaan ole ollut niin levoton yhdenkään oppilaani tulevaisuuden suhteen, kuin teidän poikanne. Hän on niin hyväpäinen, että hänestä helposti voi tulla mainio mies. Hän on niin omituinen, että hän luultavasti tulee tunnetuksi maailmassa ainoastaan originaalina. Kuuluisa opettaja, tohtori Arnold, sanoo, että eroitus poikien välillä ei niin paljon riipu taidollisuudesta kuin pontevuudesta. Teidän pojallanne on taitoa, on pontevuutta – mutta kuitenkin hän kaipaa jotain voidaksensa menestyä elämässä; häneltä puuttuu kykyä olla yhdessä ihmisten kanssa. Hän on luonteeltaan surumielinen ja sen vuoksi hän karttaa muita ihmisiä. Hän ei tahdo toimia yhtäpitäväisesti muiden kanssa. Hän on kyllä rakastettava; toiset pojat pitävät hänestä, varsinkin pienemmät, joille hän on jonkimoinen uros; mutta hänellä ei ole yhtään hyvää ystävää. Mitä koulu-tietoihin tulee, hän voisi kohta lähteä yliopistoon ja varmaan suorittaa loistavan tutkinnon, jos hän viitsisi olla ahkera. Mutta jos minä rohkenen neuvoa antaa, niin ehdoittelisin, että hän saisi käyttää kaksi ensimmäistä vuotta nähdäksensä vähän enemmän todellisesta elämästä ja saavuttaaksensa tarpeellisia tietoja sen käytännöllisistä esineistä. Lähettäkää hänet jonkun yksityisopettajan tykö, joka ei ole kirjakoi, vaan tiedokas ja maailmaa kokenut mies; on sitä parempi jos hän asuu pääkaupungissa. Sanalla sanoen, nuori ystäväni ei ole muiden poikien tapainen; ja minä pelkään, että hän, vaikka varustettu lahjoilla, jotka voisivat tehdä hänestä jotain elämässä, ei tule toimittamaan mitään, jollette saa häntä muiden ihmisten kaltaiseksi. Suokaa anteeksi, että näin rohkeasti uskallan kirjoittaa, vaan minun erinomainen osanottoni poikanne kohtaloon on saattanut minun tähän. – Minulla on kunnia, hyvä Sir Peter, olla teidän nöyrä palvelijanne

"William Horton."

Tämän kirjeen johdosta Sir Peter ei kuitenkaan pitänyt perhe-neuvoittelua, sillä hän ei katsonut kolmen naimattoman sisarensa voivan mitään käytännöllistä neuvoa antaa. Ja mitä Mr Gordoniin tulee, niin tämä herrasmies oli vetänyt hänen oikeuteen metsä-asian takia ja siellä joutunut tappiolle, jonka jälkeen hän oli kirjoittanut Sir Peterille ettei hän enää pidä häntä serkkunansa ja että hän ylenkatsoo häntä ihmisenä – ei aivan näillä sanoin, vaan enemmän teeskennellyllä tavalla ja senkautta kirje myöskin oli enemmän loukkaava. Mutta Sir Peter kutsui Mr Mivers'in tulemaan viikkokaudeksi metsästämään ja pyysi hänen arvoisuutensa John'inkin luoksensa.

Mr Mivers tuli. Ne kuusitoista vuotta, jotka olivat kuluneet siitä kuin hän ensin esiteltiin lukijalle, eivät olleet vaikuttaneet mitään näkyvää muutosta hänen ulkomuotonsa suhteen. Yksi hänen väitteitänsä oli että maailman miehen tulee nuoruudessaan näyttää vanhemmalta kuin hän on ja keski-ikäisenä ollen, sekä siitä kuolinpäiväänsä saakka, nuoremmalta. Ja hän ilmaisi salaisuuden tämän saavuttamiseen näissä sanoissa. "Käyttäkää valetukkaa aikaisin, niin ette milloinkaan tule harmaapäiseksi."

Vastoin muita filosofia, Mivers käytännöllisesti ohjeitansa käytti; ja hän rupesi nuoruudessaan pitämään valetukkaa, joka ei ajan kuluessa muuttunut; se ei ollut kihara eikä kauniin-värinen, vaan suora ja yksinkertainen. Hän näytti kolmenkymmenenviiden vuotiaalta sinä päivänä, jolloin hän kahdenkymmenenviiden vuoden vanhana pani valetukan päähänsä. Hän näytti olevan kolmenkymmenenviiden vuotias nyt viidenkymmenenyhden vuotiaana.

"Minä aion koko ikäni olla kolmenkymmenenviiden vuotias," sanoi hän. "Sen parempaa ikää ei ole. On mahdollista että tullaan sanomaan minua vanhemmaksi, mutta minä en sitä myönnä. Ei kenenkään tarvitse itseänsä tuomita."

Mr Mivers'illä oli muutamia muitakin mietelmiä tämän tärkeän asian suhteen. Yksi oli. "Älkää milloinkaan suostuko olemaan kipeä. Älkää milloinkaan sanoko ihmisille ettette ole terve; älkää milloinkaan myöntäkö sitä itsellenne. Sairaus on niitä asioita, joita ihmisen periaatteen johdosta alusta asti tulee vastustaa. Mutta hoitakaa ruumistanne hyvin, ja kun olette tulleet huomanneeksi mitkä tavat ovat sille sopivimmat, niin pysykää niissä niin tarkoin kuin ikinä voitte." Mr Mivers ei olisi luopunut kävelymatkastansa puistossa ennen aamiaista vaikka hän ajamalla rattailla St. Giles'iin olisi voinut pelastaa Londonin kaupungin tulipalosta.

Toinen hänen mietelmiänsä oli. "Jos mielitte pysyä nuorena, niin asukaa suuressa kaupungissa; älkää milloinkaan viipykö enemmän kuin muutaman viikon kerrallaan maalla. Ottakaa kaksi ruumiin-rakennuksensa puolesta samankaltaista kahdenkymmenenviiden vuotiasta miestä; pankaa toinen asumaan Londoniin viettämään säännöllistä klubi-elämää; lähettäkää toinen johonkin seutuun maalla, jota muka sanotaan 'terveelliseksi.' Katselkaa näitä miehiä, kun ovat päässeet neljänkymmenenviiden vuotiaiksi. Londonilainen on muodoltaan samallainen kuin ennen, maalaisella on vatsa. Londonilaisen iho on hieno ja kaunis, maalaisen kasvot ovat ruskeankelmeät ja kukatiesi suomuiset."

Kolmas väite oli. "Älkää menkö naimiseen; ei mikään tee miestä niin vanhaksi kuin aviollinen onni ja isän velvollisuudet. Älkää milloinkaan tuottako itsellenne paljon huolta, ja supistakaa elämänne mitä vähimpään tilaan. Miksi lisätä kannettavanne vaimon sängyn ja hattulippaan sisällöllä ja niillä matkakapineilla, joita lastenkamaria varten tarvitaan. Karttakaa kunnianhimoa – se on niinkuin leinitauti. Se ottaa suuren osan miehen elämää, eikä anna hänelle mitään, jota kannattaa pitää, ennenkuin hän on herennyt nauttimasta sitä."

Toinen hänen mielilauseensa oli tämä. "Terve henki pitää ruumiin terveenä. Huokukaa sisäänne päivän aatteet, luovuttakaa itsestänne eilispäivän aatteet. Mitä huomispäivään tulee, on kyllä aika sitä ajatella, kun se tulee täksipäiväksi."

Näiden sääntöjen noudattamisella säilytettyänsä itsensä, Mr Mivers tuli Exmundhamiin niinkuin totus, teres, vaan ei rotundus – kohtalaisen pitkä, hoikka, suora varreltaan; kasvot olivat kauniit mutta lakastuneet, huulet ohuet ja niiden sisäpuolella kaksi erinomaisen hyvää, jopa valkeata hammasriviä, joista hänen ei kuitenkaan tullut kiittää ketäkään hammaslääkäriä. Näiden hampaitten takia hän inhosi happamia viinejä, varsinkin kaikellaisia Rheinin viinejä, makeisia ja happamia liemiä. Hän joi teetätin kylmältä. "On kaksi asiaa elämässä," sanoi hän, "joita viisaan kaikin mokomin tulee huolellisesti suojella: vatsansa lämpö ja hampaittensa emalji. Toisiin tautiin voipi hankkia apua, mutta ei löydy mitään apukeinoa umpitautiin ja hampaankolotukseen."

Kirjailijana, vaan samalla maailman miehenä, hän oli niin kehittänyt henkeänsä molemmissa näissä omaisuuksissa, että hän ensinmainitun omaisuuden takia oli peljätty, ja toisen takia suosittu. Kirjailijana hän ylönkatsoi maailmaa; maailman miehenä hän halveksi kirjallisuutta. Molempain ominaisuuksien edustajana hän kunnioitti itseänsä.

Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä

Подняться наверх