Читать книгу Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä - Эдвард Джордж Бульвер-Литтон, Эдвард Бульвер-Литтон - Страница 14

Kenelm ohjasi kulkuansa kotiapäin, astuen vanhain, perimmäisten puiden suojassa. Olisipa luullut, että hänen tiensä nurmikkoa myöten lirisevän pienen joen reunalla olisi mieluisempi ja sopivampi rauhaisia ajatuksia herättämään, kuin leveä, pölyinen maantie, jota pitkin matkustaja kulki, josta hän hiljakkoin oli eronnut. Mutta se, joka on uneilemiseen taipuvainen, luopi omat maisemansa ja kuvaelee ovat taivaansa.

"Se on," sanoi Kenelm Chillingly itsekseen, "omituinen toivo, jota jo kauan olen mietiskellyt – päästä ulos itsestäni – tulla toisen miehen nahkaan – ja saada vähän vaihtelua ajatuksien ja tunteiden suhteen. Oma itse on aina sama itse; ja sentähden minua niin usein haukottaa. Mutta jos en voi päästä toisen nahkaan, niin paras, minkä voin tehdä, on tulla niin paljon kuin suinkin itsestäni erilleni. Annas kun katselen mitä minä itse olen. Minä olen Kenelm Chillingly, rikkaan herrasmiehen poika ja perillinen. Mutta mies laukku selässä, jonka on oleminen yötä tien varrella olevissa ravintoloissa, hän ei ole ensinkään Kenelm Chillinglyn kaltainen – varsinkin jos hän on rahanpulassa ja voi tulla sellaiseen tilaan, että toivoo saavansa päivällistä. Ehkäpä sellainen mies katselee asioita iloisemmalta kannalta, ainakaan hän ei voi niitä kolkommalta kannalta katsella. Rohkaise mielesi, minä, – voimmehan koettaa, sinä ja minä."

Kahtena seuraavana päivänä Kenelm huomattiin olevan tavallista iloisempana. Hän haukotteli harvemmin kuin ennen, käveli isänsä kanssa, pelasi piketiä äitinsä kanssa, ja oli enemmän muitten ihmisten kaltainen. Sir Peter oli hyvin mielissään; hän luuli tämän onnellisen muutoksen syyksi sen, että hän niin sopivalla tavalla hankki hänen matkaansa. Hyvä isä oli kirjeenvaihdossa ylhäisten ystäväinsä kanssa Londonissa, joilta hän pyysi suositus-kirjeitä Kenelmille kaikkiin Europan hoveihin. Uusmuotisia, mukavia matkalaukkuja tilattiin; kokenutta matkapalvelijaa, joka osasi kaikkia kieliä – ja taisi valmistaa franskalaisia ruokiakin, jos vaadittiin – kehoitettiin ilmoittamaan millä ehdoin hän lähtisi Kenelmin kanssa. Sanalla sanoen, kaikki hankkeet, jotka sopivat nuorelle aatelismiehelle hänen astuessaan maailmaan, sujuivat joutuisasti eteenpäin, kun Kenelm Chillingly yhtäkkiä katosi, jättäen jälkeensä Sir Peterin kirjaston pöydälle seuraavan kirjeen. —

"Hellästi rakastettu isäni! Teidän toiveillenne tottelevaisena minä lähden hakemaan todellista elämää ja todellisia ihmisiä, tahi parhaimpia jälittelemiä niistä. Suokaa anteeksi että minä aloitan tätä etsimistä omalla tavallani. Minä olen jo nähnyt kylläksi rouvasihmisiä ja herrasmiehiä – ne ovat varmaankin samankaltaisia joka paikassa maailmaa. Te toivoitte, että minä hakisin huvituksia. Minä lähden nyt koettamaan onko mahdollista sellaisia löytää. Rouvasväki ja herrasmiehet eivät ole hauskoja; kuta täydellisempiä rouvasihmisiä ja herrasmiehiä he ovat, sitä ikävämpiä he minusta ovat. Rakas isäni, minä lähden seikkailuja etsimään niinkuin Amadis Galliasta, niinkuin Don Quixote, niinkuin Gil Blas, niinkuin Roderick Random – niinkuin, sanalla sanoen, ainoat todelliset ihmiset, jotka ovat todellista elämää etsineet – ihmiset, jotka eivät milloinkaan ole olleet olemassa paitsi kirjoissa. Minä lähden jalkasin, minä lähden yksin. Minä olen varustanut itseni suuremmalla rahasummalla kuin minun tulisi tuhlata, sentähden, että jokaisen ihmisen täytyy ostaa kokemusta, ja ensimmäiset sakot ovat kalliit. Minä olen pistänyt viisikymmentä puntaa taskukirjaani ja viisi sovereignia ja seitsemäntoista killinkiä kukkarooni. Tämän rahasumman pitäisi riittää minulle vähintään vuoden, mutta minä luulen, että kokemattomuus tulee riistämään sen minulta kuukaudessa, jonkatähden emme lue sitä miksikään. Koska pyysitte minun itse määräämään matkarahani, niin minä ystävällisesti anon että laskette sen tästä päivästä lukien, ja käskette pankkiirinne maksamaan minulle viisi puntaa kuukaudessa – tahi yhteensä kuusikymmentä puntaa vuodessa. Tällä rahasummalla en voi nälkään nääntyä, ja jos tarvitsen enemmän, voi olla hauskaa olla pakoitettuna tekemään työtä sen edestä. Älkää lähettäkö minua hakemaan, älkää myöskään kuulustelko minua, älkääkä perhettä levottomaksi tehkö, ja älkää antako naapureille aihetta puhua minusta kertomalla minun tuumani tahi osoittamalla hämmästystänne siitä.

"Te voitte parhaiten itse määrätä, mitä teidän tulee rakkaalle äidille sanoa. Jos ilmoitatte hänelle asian oikean laidan, niinkuin minä tietysti tekisin, jos jotain hänelle kertoisin, niin minun maineeni on menetetty ja koko kreivikunta tulee puhumaan minusta. Minä tiedän ettette katso vääräksi käyttää hätävalheita, kun sattuu olemaan tarpeellista, niinkuin tässä tapauksessa on.

"Minä aion viipyä poissa vuoden tahi puolen toista; jos minä pitkitän matkustuksiani, on se tapahtuva sillä tavoin kuin te ehdoittelitte. Sitten aion asettua paikalleni hienoihin seurapiireihin, pyytää teidän maksamaan kaikki kulungit, valhetella omasta puolestani sen verran kun tarvitaan tässä petoksen maailmassa, joka on täynnä harhaluuloja ja on valheen hallitsemana.

"Jumala teitä siunatkoon, rakas isäni, ja olkaa vakuutettu siitä, että jos joudun johonkin pulaan ja tarvitsen ystävää, niin tulen kääntymään teidän puoleenne. Minulla ei vielä ole muuta ystävää maan päällä, ja toivon että varovaisuuden ja hyvän onnen kantta pääsen toista saamasta. Teidän uskollinen

"Kenelm.

"P. S. – Rakas isä, minä aukaisen kirjeen teidän työhnoneessanne vielä kerta sanoakseni 'Jumala teitä siunatkoon!' ja kertoakseni teille, että hartaasti suutelin teidän vanhoja kastor-kintaitanne, jotka näin pöydällä."

Kun Sir Peter tuli tähän jälkilauseesen, hän otti silmälasit nenältään ja pyyhki ne; ne olivat hyvin kosteat.

Sitten hän vaipui syviin ajatuksiin. Sir Peter oli, niinkuin jo olemme maininneet, oppinut mies; hän oli myöskin muutamissa asioissa järkevä mies; ja hän oli suuresti mieltynyt poikansa luonteen leikilliseen puoleen. Mutta mitä hänen tuli sanoa Lady Chillinglylle? Tämä rouva oli kokonaan syytön jokaiseen rikokseen, joka voisi riistää häneltä miehen luottamuksen sellaisessa asiassa, joka hänen ainoaa poikaansa koski. Hän oli siveä rouva – tavoiltansa laittamaton – käytöksensä puolesta arvoisa ja oli baronetin puoliso. Jokainen, joka hänen näki, saattoi kohta ensi vilaukselta sanoa. "Teidän armonne." Oliko tämä nyt rouva, jolta jotakin tuli salassa pitää hyvin järjestetyssä perhepiirissä? Sir Peterin omatunto vastasi kovaa "ei"; mutta kun hän saattoi omatuntonsa vaikenemaan ja katseli asiaa kokeneen miehen kannalta, niin Sir Peter käsitti että, tuhminta mitä hän saattoi tehdä, oli ilmoittaa Lady Chillinglylle poikansa kirjeen sisällön. Jos vaimonsa saisi tiedon siitä, että Kenelm oli hylännyt sen perhe-arvon, jonka hänen nimensä käsitti, niin ei mikään aviollinen valta, ilman sellaisia vallan väärinkäytöksiä, jotka antaisivat vaimolle oikeuden syyttää miestänsä rääkkäyksestä ja sen nojalla pyytää avio-eroa, voisi pidättää Lady Chillinglyä kutsumasta kokoon kaikki ratsurengit ja lähettämästä niitä joka haaralle ankaralla käskyllä tuoda karkuri takaisin kotia kuolleena tahi elävänä – muureille pantaisiin ilmoituksia "kotoseudulta karanneesta" j.n.e. – kaupungista kaupunkiin lähetettäisiin sähkösanoman kautta poliisille salaisia ohjeita – panettelu tulisi koko elinajan kiusaamaan Kenelm Chillinglyä, viittaamalla rikoksellisista taipumuksista ja hulluista erhetyksistä – häntä aina osoiteltaisiin "karanneena henkilönä". Ja paeta ja tulla takaisin jälleen, sen sijaan kuin tulla murhatuksi, se on pahinta mitä ihminen voi tehdä; kaikki sanomalehdet pilkkaavat sellaista henkilöä; yleisen säädyllisyyden nimessä vaaditaan tarkka tili siitä, mitä hän on toimittanut sillä aikaa kun hän oli näkymättömissä, eikä mitään vastausta saada – henki on pelastettu, mutta ulkonainen arvo kadotettu.

Sir Peter otti hattunsa ja lähti ulos, ei tuumimaan valehtelisiko hän vaimollensa vai ei, vaan miettimään minkälaisen valheen tämä parhaiten ottaisi uskoaksensa.

Hän kulki muutaman kerran edes takaisin terassilla ja ehti sillä aikaa miettiä ja kypsyttää sopivimman hätävalheen, joka osoittaa että Sir Peter oli hyvin kokenut tällaisissa asioissa. Hän meni taas sisään, ohjasi kulkuaan siihen huoneesen, jossa hänen armonsa tavallisesti oleskeli, ja sanoi huolettomasti ja iloisesti. "Minun vanha ystäväni, Clarevillen herttua, lähtee perheineen näinä päivinä huvimatkalle Schweiziin. Hänen nuorin tyttärensä, Lady Jane, on kaunis tyttö eikä olisi sopimaton puoliso Kenelmille."

"Lady Jane, nuorin tytär, jolla on niin kaunis tukka, joka oli niin suloinen lapsi, kun hänen viimeksi näin, ja leikki kauniin nuken kanssa, jonka hän oli keisarinna Eugenieltä saanut. Niin, hän olisi todella sopiva vaimo Kenelmille."

"Minä olen iloinen siitä, että olet samaa mieltä kuin minä. Eikö se olisi etuisa askel tätä liittoa kohti ja ylipäänsä Kenelmille erittäin hyvä, jos hän lähtisi mantereelle herttuan perheen jäsenenä?"

"Epäilemättä."

"Siinä tapauksessa kai hyväksyt mitä olen tehnyt. Herttua lähtee ylihuomenna, ja minä olen lähettänyt Kenelm'in pääkaupunkiin ja kirjoittanut kirjeen vanhalle ystävälleni. Suot varmaan hänelle anteeksi että hän ei jäähyväisiä sanonut. Tiedäthän että vaikka hän on paras poika maailmassa, niin hän kuitenkin on omituinen olento; ja kun huomasin että hän oli halukas lähtemään, taoin raudan kuumana ollessa ja lähetin hänet matkalle yhdeksän aikana tänä aamuna, sillä pelkäsin hänen, jos viivyttelisin, taas käsistäni liukuvan."

"Tarkoitatko että Kenelm jo on lähtenyt? Hyvä Jumala!"

Sir Peter hiipi hiljaa huoneesta, huusi palvelijansa ja sanoi. "Minä olen lähettänyt Mr Chillingly'n London'iin. Pane kokoon ne vaatteet, jotka hän kentiesi tulee tarvitsemaan, jotta kohdakkoin voimme lähettää ne hänelle, kun hän kirjoittaa siitä."

Sillä tavoin tuo erinomainen totuuden ystävä Kenelm Chillingly, isän taitavan rikoksen kautta totuutta vastaan, oli pelastanut perheensä kunnian ja oman maineensa panettelun myrkystä ja poliisin etsimisestä. Hän ei ollut "karannut henkilö."