Читать книгу Se oli sallittu - Edvin Calamnius - Страница 5

Sisällysluettelo

Samana päivänä saavat Mäntyvaaralaiset tervahautansa valmiiksi. Tämä on päältäpäin nähden iso puolipallon muotoinen multakunnas. Mutta mullan alle ovat tervaspuut ladotut järjestykseen ympyrän muotoon; ja niitten alla on oja sekä ränni tervan valumista varten. Rännin suu pistää esiin yhdeltä puolen, jonne on kaivettu kuoppa, sitä varten että sinne tynnyreitä asetetaan sittenkun terva alkaa valua. Ja tämä tervahauta on nyt monivuotisen työn ja vaivan tulos; sillä paljon on ollut puuhaa, ennenkuin ne monet petäjät, jotka hautaa varten ovat tarvitut, ovat tulleet kolotuiksi, kaadetuiksi, tervaksiksi hakatuiksi ja kootuiksi. Mutta nyt on kaikista näistä valmistustöistä päästy; ja mäntymetsän keskellä aukealla kentällä kohoaa tervahauta valmiina. Odotetaan vaan sopivaa ilmaa, jotta voitaisiin hauta paloon panna. Mutta eipä näy tänään tyyntä tulevan edes illaksikaan.

Seuraavan päivän illalla on ilma kuitenkin niin tyyni ja lämmin, että Muikkujärvi rasvatyyneenä kiiltää ja sen takana näyttävät ylängöt ja harjut ikäänkuin savuun peittyvän, sillä auer, joka ilman lämpimyyden vuoksi maasta nousee, leviää niitten yli.

Nyt, kun on näin sopiva ilma, on Mäntyvaaran väki kaikki haudalla, kun se sytytetään. Monesta kohti pistetään tuli tervaksiin, jotta syttyvät helposti. Mutta multa, joka puut peittää, estää tulen rajuksi pääsemästä; se kytee vaan siellä sisällä. Kuitenkin se pian saisi liian suuren vallan, ellei sitä vartioittaisi tarkkaan. Haudan ympärillä seisovat miehet ja näistä kullakin lapio kädessä, ja milloin vaan tulen liekki jostain reiän kaivaa ja siitä ulos tunkeupi, silloin siihen heti multaa päälle luodaan. Kaisu ei suinkaan ole hitain tulen reikää tukkimaan; missä vaan liekki yrittää kohota, siellä hän vikkelästi multaläjän peitteeksi syytää.

Niin ovat kukin työssä tulta vartioidessaan ja lapset ovat vaan katsojina. Ja jotain katsottavaa täällä onkin. Niin pian kuin hauta on paloon pantu, alkaa siitä hyvin sakea, pimeä ja musta savu kohota taivasta kohti. Äärettömässä paljoudessa se nousee, ylenee ilmoille paksuina savupatsaina, jotka vaan enenevät enenemistään. Savu ylenee ensin suoraan ylöspäin, vaan kääntyy sitten ilman hengen mukaan eteläänpäin ja peittää seudut paksuun savuun sekä leveneepi sitten Hoikkalahden yli niin sakeana vielä, että se joka siellä sattuu soutelemaan, saattaa helposti eksyksiin joutua.

Kun haudan palo on päässyt hyvään alkuun, ei siellä enää tarvita koko talonväkeä, mutta kuitenkin on siellä aina osa väestä tulta vartioimassa niin kauan kuin palo kestää. Kun terva alkaa rännistä valua, silloin pannaan tynnyri rännin suun alle ja niin pian kuin yksi tynnyri täyttyy, pannaan toinen sen sijalle. Niin palaa hauta palamistaan ja valmista tervaa valuu valumistaan tynnyreihin, jotka täyttyvät yksi toisensa perästä, kunnes vihdoin terva herkeää valumasta. Silloin on alulle kolmatta kymmentä täysinäistä tynnyriä, siis niin paljon, että niistä tulee yksi venelasti. Nythän ne ovat tervat Ouluun vietävät, tietysti samalle porvarille kuin ennenkin, velan lyhennykseksi, jotta sieltä annettaisiin taas jauhoja ja suoloja ja vähän rahaakin.

Mäntyvaaralaiset ovat puuhassa, saadakseen tervaveneensä lastatuksi ja hommatessaan tervansa Ouluun soudettaviksi. Ensin ovat tynnyrit kuljetettavat haudalta rannalle ja puuhaa sitä onkin kuljetuksesta, kun ranta on jotenkin etäällä ja sinne vievä tie ei ole mitenkään kehuttava. Sitten on hommaa lastaamisesta ja veneen kuntoon laittamisesta. Mutta ennenkuin Oulumiehet joutuvat lähtemään, varustetaan he eväillä. Nuotalla käydään ja saadaan eväskaloja tarpeeksi. Kun talossa on vielä jauhoja vähäsen, leipovat naiset niistä kalakukkoja ja teoksia.

Yhtä ja toista on ajattelemista ja tuumaamista Anttia ja Lauria

Oulumatkalle varustettaessa. Isäntä miettii tarkoin, mitä Oulusta on

tuotava, selvittää kaikki asiat Antille ja antaa neuvoja matkaa varten.

Ja naisillakin on monenlaisia tilauksia, joita he jättävät Antin ja

Laurin toimitettaviksi.

"Ei teillä menomatka hyvin monta päivää kestä", sanoo isäntä Antille ja Laurille silmäellessään järvelle, joka itätuulen puhaltaessa läikyttelee aaltojaan, "kun vaan tuuli tällä sijalla pysynee."

"Kunpahan vaan", vastaa Antti, "tällä lailla jaksasi tuulla kolmisen päivää, niin silloinpa sitä jo alettaisiin Oulussa olla."

"Ja vaikkapa heittäisikin tuulemasta", sanoo Lauri, "kunhan vaan ei tuuli kääntyisi, niin mikäpähän olisi menomatkaa tehdessä! Kyllähän sitä myötä virtaa aina pääsee kulkemaan."

"Onhan se kyllä meno paluuta helpompi", myöntää Antti. "Vaan jos sattuisi myötätuuli paluuksikin, niin silloinhan se matka joutuisi."

"Sitäpä ei tiedä", sanoo isäntä, "minkälainen ilma teille paluuksi tulee, vaikka sattuuhan muutamille niinkin, että saavat myötätuulen mennen tullen."

"Kunpahan sattuisi meille myötätuuli mennen tullen", lausuu Antti hyvillä mielin, "niin sittenhän sitä jo tulevan viikon lopulla kotona oltaisiin."

"Eipä tiedä, mitä teille matkalla saattaisi tapahtua", puuttuu keskusteluun Anni.

"Mitäpä sitä tapahtuisi!" vastaa tyyneesti Antti. "Eipä niitä hukkumisiakaan ole äskeen kuulunut."

"Tuskinpa kuitenkaan kuluu yhtään kesää niin ett'ei aina joku tervavene kaatuisi ja särkyisi."

"Saattaahan niitä kyllä onnettomuuksia joskus tapahtua Oulumatkalla, vaan ne ovat kuitenkin niin harvinaisia tervojen soutajain lukuun nähden, että niitten tähden ei kyllä tarvitse mitään pelätä."

"Ei kannata tyhjää pelätä", arvelee isäntäkin. "Ei tapahdu kuitenkaan mikään, mikä ei ole sallittu."

Kun vielä yhtä ja toista puhellaan, joutuvat viimein Oulumiehet lähtemään. Rantaan saatettuina he astuvat veneeseen, nostavat purjeen ja kun vene on työnnetty vesille, niin Antti asettuu perään ja rupeaa viilettäjäksi, ja niin lähtee vene, varalaitoja myöten uppeessa, myötätuulta mennä vilistämään; vaan saattoväki, vähän aikaa lähtöä katseltuaan, palaa Mäntyvaaraan, jossa lapset ovat ikävissään äitejään odotelleet.