Читать книгу Runoelmia - Генрих Гейне - Страница 4

Linna vuoren kaltahalla

Öisen hunnun peitoss' on;

Mutta laakson ilmaa viiltää

Miekanhelske vallaton.

Veljet siellä yltyneet on

Julmiin kahden-aseisiin.

Sano, miksi miekoin veljet

Toistaan vastaan ryntää niin?

Kreivittären silmäin säihky

Heidät veljenvainoon vei;

Armas impi lemmenliekin

Loihti rintaan kummallei.

Mutta kumpaisenko impi

Ottaa hellään suosioon?

Ratkaist' ei voi tuota mietteet —

Siis sen kalpa ratkaiskoon!

Niin nyt ottelevat uljaat,

Isku iskuun kalskuin lyö.

Malttakaatten, kaihat kalvat,

Varjotöihin viettää yö.

Voi sa veljein verileikki!

Voi sa laakso hurmeinen!

Kumpainenkin heistä kaatuu

Toisens' kalvan kärkehen. —

Vuodet vierii. Veljein hauta

Peittää monet polvet jo;

Vuoren kaltahalta katsoo

Laaksoon linna autio.

Mutta yöllä vuoren alla

Käyvät kähmät salaiset;

Sydän-öisin kuulet, kuinka

Siellä taistaa veljekset.