Читать книгу Runoelmia - Генрих Гейне - Страница 5

Sota-urhoa kaks käy matkahan

Pois vanginta Venäjänmaalta.

Mut ennenkun ehtivät Ranskahan,

Tie tuntuvi tuskikkaalta.

Heill' ilmasi ihmiset surkein suin

Nyt Ranskan hukkaantuvanki,

Kun on kera joukkojen voitettuin

Myös keisari, keisari vanki.

Täst' itkevät kumppanit huolissaan,

Kun sainehen sanoman saavat.

Yks' oihkivi: "Voi mua! arvistaan

Taas aukesi entiset haavat!"

Ja toinen lausuvi: ""Mieleni sois

Mun myöskin kanssasi kuolla,

Jos mull' ei vaimoa, lapsia ois,

Joit' eivät vierahat huolla.""

"En surre ma vaimoa, lapsiakaan,

Miel' etsi nyt korkeammanki;

He käyköhöt mieroa astelemaan —

Mut keisari, keisari vanki!

"Suo mulle sa palvelus viimeinen:

Jos kaikki nyt päättyvi vaiva,

Vie Ranskahan ruumis raukeinen,

Kotimaahan hautani kaiva.

"Ja arkkuun laske sa rinnallein

Tää merkkini urhontyölle;

Pane myöskin pyssyni vierellein,

Ja miekkani solmia vyölle.

"Näin täydessä asussa vuottelen;

Yövahtia kestävän luulen,

Siks' että mä kanunanjyskehen

Ja orhien hirnuvan kuulen.

"Kun haudalle keisari ratsastaa,

Ja huomaan joukkojen ahdon,

Niin nousen, ja silloin puolustaa

Ma keisarin henkeä tahdon!"