Читать книгу Jääkärin muistelmia - Jalmari Kara - Страница 3

Sisällysluettelo

Missä määrin jääkärit ovat ottaneet osaa taisteluun, joka nyt vihdoinkin on antanut maallemme kauan kaivatun vapauden, siitä on jokaisella niin kouraantuntuvia tekoja todisteena, että selitys olisi rajoittamista. Nythän kansa juhlii näitä poikiaan. Se kantaa heitä käsillään, se osoittaa heille sitä kiitollisuutta, jota vapautettu tuntee vapauttajaansa kohtaan. Mutta tänä kiihkeänä ja melskeisenä aikana tullaan kenties harvemmin ajatelleeksi, kuinka syvälle jääkärien vaikutus on ulottunut ja kuinka kaukaa se on raivannut tietä kaikelle sille, mitä tuleman piti. Sillä juuri he ovat antaneet alkusysäyksen niille virtauksille, joiden tuloksena nykyinen vapaus on. Se itsenäisyyden ja irtipääsemisen kaipuu, joka koko pitkällisen orjuutemme ajan oli kytenyt mielissä, se omilla jaloillaan seisomisen halu, joka jo varhain oli vienyt Anjalan miehet perikatoon, oli vuosien vieriessä vähitellen hiljentynyt ja talttunut. Se oli painunut syvälle sydämiin, joissa sen kulku kuului kuin talvisen virran kohina paksun jääkuoren alta. Ja tämän jään ovat jääkärit särkeneet, tämän lujan kuoren ovat he saaneet murtumaan. Lähtiessään "salaiselle matkalleen" he tällä ennenkuulumattomalla teolla, tällä "syvällä iskullaan" antoivat kansalaisilleen uutta rohkeutta ja uskoa. Moni, jonka tuttavan jäljet tuisku vastikään oli umpeen nietostanut, ikäänkuin heräsi: Mitä olivat nämä nuoret, mitä he ajattelivat, kuinka he uskalsivat? Elihän totta tosiaan isäin henki vielä, olihan sitä muuallakin kuin liioittelevissa kirjoitelmissa! Sydän ikäänkuin laajeni ja se, mikä oli ollut syvimmälle kätkettynä, alkoi kuohua. Oli miehiä, jotka rohkenivat, miksei silloin jokainen? Jokaisella oli nyt tilaisuus tehdä jotakin… Ja ryskyen vapautui virta jääkahleistaan. Se alkoi kasvaa, tulvia. Se kävi niin väkeväksi, että nekin suomalaiset, jotka olivat olleet venäläisessä sotaväessä, huomasivat huudahtaa: "vihdoinkin on se hetki koittanut, jota me olemme vuosia valmistelleet." Se syöksyi uomastaan, levisi yli lakeuksien, mursi kaikki esteet ja vapautti maan. —

Ne vaiheet, jotka ovat olleet jääkärien osana vieraalla maalla, ovat jääneet hämärään, ja syyllä onkin sanottu jääkärien edustavan Suomen nuoren armeijan romanttisinta osaa. Yhä vieläkin heistä tiedetään verrattain vähän. Heidän seikkailunsa ovat yhä eräänlaisen salaperäisen hunnun verhoamia. Tätä huntua yrittää tämä kirja omalla vaatimattomalla tavallaan kohottaa. [Esipuhetta kirjoittaessaan ei tekijä vielä tiennyt mitään V.E. Tuompon ansiokkaasta teoksesta "Suomen jääkärit".]

* * * * *

Viime syksynä jouduin pitemmän aikaa oleskelemaan yksissä erään jääkärin kanssa, joka jo kauemmin oli komennettuna liikkunut Suomessa. Tämä hiljainen, vaitelias ylioppilas-nuorukainen, joka omista väitteistään huolimatta oli sekä Saksassa että kotimaassaan osoittautunut perin kunnolliseksi ja velvollisuutensa tuntevaksi mieheksi, oli sairauden takia jo viikkoja ollut pakoitettu pysymään alallaan, ja aluksi luulin, että se alakuloisuus ja hillitty katkeruus, joka hänelle oli niin ominaista, oli taudin aiheuttamaa. Pian kehittyi välillemme ystävyys, jolleka vieraan maan yhteiset vaiheet tarjosivat luonnollisen perustan ja hän kertoi minulle ainutlaatuisesta kohtalostaan: hänen kaukaisten unelmiensa tyttö oli hänet pettänyt kaikkein raskaimmalla tavalla. Sitä ennen olin jo kuullut erään toisenkin jääkärin osasta: hänen kihlattu morsiamensa oli vanhempiensa painostuksesta pyytänyt eroa, sillä nämä vanhemmat eivät voineet uskoa tyttärensä tulevaisuutta sellaisen miehen käsiin, jonka täytyi köyhänä pakolaisena pahantekijän tavoin kuljeskella ympäri. Suomen naisista oli muutenkin kerrottu niin paljon, että arvelin näiden kohtalokkaiden tapausten kenties tarjoavan aiheen kaunokirjalliseen esitykseen. Kun siitä puhuin ystävälleni, antoi hän minulle kirjan, jonka tiheästi täytetyille sivuille hän oli nyt jälestäpäin piirrellyt vaiheensa, sekä sitäpaitsi muisti vihkosen, joka oli mainitun tytön kirjoittama, ja pari omituista kirjettä. Nämä muistiinpanot olivat henkilökohtaista laatua, sisältäen omituisia, surumielisyyteen helposti taipuvia haaveiluja, mutta todistivat samalla huumoria huomaavaa silmää — seikka, joka tämäntapaisille luonteille on niin ominainen. Ulkonaisia tapahtumia ne koskettelivat niin pintapuolisesti, että ainoastaan mukana-ollut saattoi kaikki käsittää, sensijaan — ja tarvinneeko siitä huomauttaakaan — oli niissä tytöllä sangen keskeinen sija. Hän muisteli yhä tuota naista, huolimatta kaikesta, ja voin kyllä ymmärtää, missä määrin tytön päiväkirjan intohimoiset sivut, jotka minulle, vieraalle, kuvastavat vain heikkoutta, olivat häntä liikuttaneet.

Mutta ne vapaammat virtaukset, jotka maassamme alkoivat päästä valloilleen, saivat minut muuttamaan suunnitelmaani. Kyösti Vilkuna oli teoksellaan Shpalernajasta osoittanut, kuinka pitkälle jo saattoi mennä, ja tulin ajatelleeksi, että kirja, joka tarkemmin kuvailisi jääkärien vaiheita, herättäisi totuudenmukaisuudellaan paljon suurempaa mielenkiintoa kuin romantisoitu esitys. Olin sanoakseni askel askeleelta kulkenut ystäväni rinnalla Saksassa, joten minun oli helppoa hänen tekemäänsä runkoon liittää omia vaikutelmiani ja kokemuksiani. Kustantajan kanssa syntyi sopimus, kirjan piti ilmestyä keväällä ja minä ryhdyin sitä kirjoittamaan. Muutin paljon, syntyi monta uutta kertomusta, eikä teos nykyisessä muodossaan tarkalleen seuraa ystäväni muovailemaa pohjaa lukuunottamatta kuvauksia Annasta. Mutta minun täytyi turvautua yksinomaan muistiini, sillä olin tullut Suomeen olosuhteissa, joiden vallitessa ei käynyt ajatteleminenkaan minkäänlaisten muistiinpanojen mukaanottoa; kuitenkaan en tahallisesti ole missään poikennut totuudesta. Suurin osa on kirjoitettu jo ennen vapaustaistelua, monesti majatalojen pöydillä, hermojen ollessa rasittuneina ja mielen tasapainoa vailla, loppu on syntynyt sodan vaikutusten vielä vereksinä ollessa.

Ajat ovat taas muuttuneet ja ystäväni — niinkuin olin pelännytkin — ei enää ole näkemässä kirjoitelmiensa muunnosta. Epäilen, että teos nykyisessäkin kokoonpanossaan on vanhentunut; nythän olisi tilaisuus saada tarkkoja tilastotietoja, sitäpaitsi on kapina kokemusperäisesti selvittänyt yleisölle monia kirjan kuvailemia seikkoja. Vielä tarpeettomampi olisi se alkuperäisimmässä, romaanintapaisessa muodossaan, monet Suomen naisethan ovat ehtineet, osittain kiinalaista kiertotietä käyttäen, ryssistä saksalaisiin, ja vapaustaistelu on puolestaan osoittanut, kuinka paljon meillä sentään on toisenlaisiakin naisia. —

Täytyy tunnustaakseni, että epäröiden lähetän kirjan julkisuuteen. Se ei suinkaan pyydä olla se tarkoin tyylitelty ja harkittu teos, jonka hartaasti soisin näistä asioista vielä syntyvän. Jos se kuitenkin voisi jollakin lailla lähentää jääkäreitä kansaansa, jos se voisi tehdä nämä yhä vielä salaperäiset sotilaat ikäänkuin tutummiksi niillekin, jotka eivät ole tilaisuudessa kuulemaan kaikkea heidän omasta suustaan, olisi pääasiallisin toivoni täyttynyt.

Kesäkuulla 1918.

Tekijä.