Читать книгу Kulissien takana - Kristofer Janson - Страница 5

Sisällysluettelo

Miten paljo puuhaa mrs Plummerilla olikaan! Koko päivän ajeli hän ympäri vaunussaan: lintukauppiaalta hedelmäkauppiaalle ja viinikauppiaalta sokurileipurille. Hän teki tilauksia merkkipäivää varten. Pahin pulma oli viinin ostamisessa, sillä mrs Plummer oli juuri viikko sitten ryhtynyt vaikuttamaan raittius-asian hyväksi, joka nyt oli muodissa. Hän oli neuvotellut asiasta miehensä kanssa. Vaikeatahan oli panna toimeen kemuja ranskalaisen kreivin kunniaksi ilman viiniä, sillä ranskalaiset ovat siihen tottuneet. Hän tahtoi saada ranskankielisen ruokalistankin. Onneksi hän ei ollut ruvennut minkään raittiusseuran jäseneksi. Mr Plummer selitti, että viiniä täytyy olla, ja tämä varma käsky rauhoitti hänen aviopuolisoansa.

— Tiedäthän sitäpaitsi, Georgia, että sinun täytyy säästää minua tuolta raittiuslörpötykseltä, — lisäsi mr Plummer. — Voithan sinä juoda vettä niin paljo, kuin tahdot, mutta minä tahdon pitää kirjastoni kunnossa, sen minä sanon!

Maatessaan mietti mrs Plummer, miten huoneet olisivat koristettavat, ketä kutsuttaisiin, ketä ei, kuka pitäisi puheen, ja miten illatsut olisi järjestettävät. Luonnollisesti oli palkattava joku taiteilija soittamaan ja laulamaan sekä joku "elokutionisti" lausumaan. Vielä parempi, jos joku kaupungin runoilijoista tahi runoilijattarista sepittäisi runon Ranskalle eli kreiville itselleen. Todellakin oli paljo miettimistä ja mrs Plummerin pieni pyöreä pää ei ollut koskaan ennen niin ahkerasti työskennellyt.

Fanny oli tullut kotiin oikein hermostuneena. Jospa nyt vaan kaikki tulisi hienoa ja onnistunutta, jotta kreivi saisi nähdä, että Amerikassakin ymmärretään hienoja tapoja. Ja äiti ja tytär kuiskailivat keskenään ja kirjoittivat listoja. Plummer sen sijaan meni konttooriin rauhallisena, aivan kuin ei olisi mitään tapahtunut. Mutta aivan rauhallinen ei hänkään ollut. Ranskalainen sähkösanoma oli saanut hänet pois tavallisesta tasapainostaan, ja hän oli kaikessa hiljaisuudessa puhutellut erästä nuorta miestä, joka osasi puhua ranskaa, ja joka ei saisi poistua hänen läheisyydestään niin kauan, kun kreivi oli talossa. Hän tarttui tuohon nuoreen mieheen, kuin johonkin hätäankkuriin. Jospa sentään olisi onnellisesti päässyt kaikista!… Jotkut olivat nähneet mrs Plummerin Atheneumissa, mihin hän ennen ei ollut jalallansa astunut, ja missä hän nyt innokkaasti tutki "Encyclopedia Britannicaa". Hän alkoi luvusta "France", painoi mieleensä muutamien kuninkaiden ja kuuluisien miesten nimiä ja vuosilukuja, lukipa muutamia elämäkertojakin. Sillä tavoin sai hän jotain puhumisen aihetta eikä kukaan voinut syyttää häntä tietämättömyydestä siinä, mikä koski Ranskan historiaa ja politiikkaa. Mitä lähemmäksi merkkipäivä tuli, sitä hermostuneemmaksi kävi mr Plummer ja sitä useammin täytyi hänen nauttia kirjastonsa aarteita. Hän väitti vatsansa joutuneen epäkuntoon, mitä koskaan ennen ei ollut tapahtunut. Ja iltasilla maata mennessään kuuli vaimonsa hänen ähkivän ja huokailevan.

Vihdoinkin koitti se merkillinen päivä. Neljä pikimustaa hevosta, niin kiiltävää, että kuvansa voi niissä nähdä seisoi valjastettuna Plummerin upean, vartavasten kiillotettujen vaunujen eteen jo puoli tuntia ennen määräaikaa Milwaukee depootin edustalla. Vaunuissa istui mr Plummer kalman kalpeana, hänen poikansa, sekä se nuori mies — hätäankkuri — jonka piti esiintyä tulkkina. Mr Plummer oli harjoitellut muutamia alustavia sanoja, ja kysyi lukemattomia kertoja neuvoa pojaltaan, joka hajamielisenä ainoastaan päätään nyökäytteli. Vihdoinkin kuului vihellys. Plummer & poika ja hätäankkuri nousivat äkkiä ja juoksivat asemasillalle.

Nyt sattui kuitenkin niin, että kreivi Ducroix ei tullutkaan sinä päivänä. Hän oli jäänyt Milwaukeen pitemmäksi aikaa, kuin oli aikonut sekä rakastunut niin Madisonin kauniisiin järviin, että hän päätti viipyä siellä vähintäänkin viikon.

Ettei hän kumminkaan näyttäytyisi epäkohteliaaksi herra Plummeriä kohtaan ja urkkiakseen asemaa, oli hän lähettänyt tulkkinsa, nuoren englantilaisen konttoristin, jonka hän oli ottanut mukaansa, pyytämään anteeksi herra Plummerilta viipymistään ja ilmoittamaan, että he saapuisivat myöhemmin. Tämä nuori mies se oli, joka vaaleaan kesäpukuun puettuna astui ulos makuuvaunusta matkalaukkuineen, juuri kun Plummer & poika, hätäankkuri takanansa, tulivat kumarrellen häntä vastaan. He olivat heitelleet tutkivia silmäyksiä kaikkiin matkustavaisiin, sekä päässeet selville, että hän se oli ainoa mahdollinen.

— Kreivi Ducroix, jollen erehdy? — sanoi mr Plummer hattu kourassa.

— Mr Plummer & poika. Sydämellisesti tervetullut, herra kreivi!

Ja ennenkuin luultu kreivi oli ehtinyt vetää henkeänsä, oli hätäankkuri valloittanut hänen matkalaukkunsa, kohvortin kuitti uskottu kaluunoilla koristellulle palvelijalle ja hän itse Plummer & pojan kanssa sijoitettu mukavasti vaunuun. Charles Bradford — se oli kreiviksi luullun nimi — oli useita kertoja turhaan yrittänyt selittää erehdystä, mutta hänet keskeytti aina joko isä tai poika, jotka olivat rajattomasti ihastuneet siitä, että hän ei ainoastaan ymmärtänyt engelskaa vaan puhuikin sitä, vieläpä keimailevalla Lontoon murteella. Tämä havainto ynnä se seikka, että kreivi oli aivan tavallisen ihmisen näköinen, ja todellisuudessa muistutti hyvin paljon herra Plummerin konttoristeja, oli pelastanut herra Plummerin painostavasta tunteesta ja tehnyt hänet niin iloiseksi, että hän puheli taukoamatta koko ajan sitä itse lainkaan huomaamatta, samalla kun he ylpeästi ajoivat Washington avenuen ohi ja Nicollettia ylös näytelläkseen kreiviä ja hienoja hevosiaan. Se oli mrs Plummerin nimenomainen toivomus.

— Ja minä kun luulin, että te ette ymmärtäisi sanaakaan engelskaa, sanoi mr Plummer ihastuneena. — Mutta miksi te lähetitte sen sähkösanoman ranskaksi? Voitte uskoa, että se tuotti meille päänvaivaa.

— Ranskaksi, herra colonel [eversti], vastasi Charles ihmeissään. Hän oli huomannut, että kun Amerikassa ei tunnettu jonkun henkilön arvonimeä, kutsuttiin häntä coloneliksi. — Puolet Amerikan täysi-ikäisistä miehistä ovat "colonelia."

— Kas niin, oletteko unohtanut että lähetitte ranskalaisen sähkösanoman?… Kreivi on unohtanut sähkösanoman, Frank, huudahti mr Plummer.

— En todellakaan muista, että se oli kirjotettu ranskaksi. Äidinkieleni on kai tahtomattani tullut huulilleni, vastasi Charles punastuen tästä valheesta.

Niin, niin, kaikissa tapauksissa te ranskalaiset olette kelpo miehiä, sanoi mr Plummer.

Frank heitti varoittavan silmäyksen isäänsä, mutta tämä jatkoi:

— Se Henrik neljäs se oli oikea veikale. Kun hän ratsasti esille Ivryn tappelussa ja huusi sotilailleen, että ne vaan seuraisivat hänen höyhentöyhtöään… niin…

— Tiedätkö isä, kuka tuolle tontille rakentaa? — keskeytti hänet

Frank, kun he käänsivät kadunkulmauksessa.

Charles istui ja hikoili. Selviytyisikö hän Ranskan historiassa, josta hänellä ei ollut aavistustakaan? Hän koetti johdattaa mieleensä kouluaikaisia tietojaan Henrik neljännestä.

— Mutta hänen kävi kuitenkin lopulta huonosti. Saihan hän seistä paljain jaloin paavin pihalla Canossassa? — vastasi hän.

Plummerin naama osoitti suurinta hämmästystä.

— Canossa… paavi… Siitä ei puhuttu mitään… — hän aikoi sanoa encyclopediassa, mutta hillitsi itsensä ajoissa — minun historiassani — lisäsi hän. — Jahah, hänen täytyi taipua paavin edessä. Niin se paavi on saanut paljon harmia aikaan. Anteeksi, ette suinkaan liene paavilainen… katoolilainen, tarkoitan?

— Ei, herra colonel, minä olen protestanttinen, vastasi Charles kumartaen.

— Sitä parempi, huudahti mr Plummer iloisesti. — Niin mekin olemme. Sittenhän voimmekin yhdessä haukkua katoolisia. Ja herra Plummer nauroi omalle sukkeluudelleen. — Mutta nyt me olemmekin perillä.

Hevoset kääntyivät köynnöksillä sekä ranskalaisilla ja amerikalaisilla lipuilla koristetusta portista sisään. Ovi työnnettiin auki, ja siinä näkyi mrs Plummer mustassa atlassileningissä ja koko hänen jalokivilippaansa sisällys tyhjennettynä hiuksiin ja kaulalle. Hänen selkänsä takaa tirkisteli Fanny ujostellen.

— Vie sisään vieraamme, Frank, sanoi mr Plummer ja kääntyi hätäankkuriin, joka koko matkalla ei ollut puhunut sanaakaan ja joka nyt siinä paikassa pantiin viralta. Mutta hätäankkuri pani vastalauseensa. Hänet oli otettu palvelukseen niin ja niin pitkäksi aikaa sekä niin ja niin suurella päiväpalkalla. Hän oli kaikessa hiljaisuudessa iloinnut makeanleivän päivistä Plummerin talossa eikä tahtonut mielellään tulla pettyneeksi siinä toivossaan. Ainakin täytyi hänen saada täysi maksu koko ajalta. Herra Plummer kysyi, oliko hän hullu. Pitäisikö hänen saada palkan työstä, jota hän ei ole tehnytkään? Hätäankkuri sanoi, että hän muussa tapauksessa menee asianajajan luo. Herra Plummer otti lompakkonsa, maksoi pyydetyn summan ja pyysi hänen menemään niin kauas, kuin tietä riitti, mutta hätäankkuri ei liikahtanut paikaltakaan.

— Ja sitte oli vielä vapaa ruoka, herra Plummer, sanoi hän lempeästi.

— Ruoka?

— Niin, paitsi tätä palkkiota oli vielä vapaa ruoka koko ajaksi, puhumattakaan hauskasta seurasta, jonka minä menetän, ja kaikenmoisista päivällisistä ja huvimatkoista ja niin edespäin, lisäsi hän nauraen.

— Ei, nyt se menee jo liian pitkälle, huudahti mr Plummer.

— Minäkin toivoisin, ettei kontrahtia rikottaisi, vastasi hätäankkuri hymyillen.

— Tulkki? Tahtoisin tietää mitä te tulkitseisitte. Hänhän puhuu engelskaa aivan kuin syntyperäinen englantilainen, möyhäsi mr Plummer. — Paljoko tahdotte?

— Parikymmentä dollaria, vastasi tulkki voittajan varmuudella.

Plummer tiesi tulevansa aikatavalla nyletyksi, mutta hän ei tahtonut kadottaa hyvää tuultaan, vaan antoi vaaditun määrän sekä kaupanpäällisiksi aika tuuliaispään kirouksia, jätteitä hänen Mississippi-ajoiltaan. Hätäankkuri otti setelin hymyillen, kiitteli moneen kertaan ja pyysi saada sulkeutua herra Plummerin suosioon. Sillä aikaa, kun tämä myrsky raivosi talon pihalla, tuli kreivi Charles esitellyksi naisille.

— Kuinka te muistutatte äitiänne, herra kreivi. — Hänen rakastettavaisuuttaan ja vieraanvaraisuuttaan en koskaan unohda.

Charles-parka ei tiennyt, miten hän olisi selviytynyt kaikista niistä kohteliaisuuksista, joita sateli hänelle. Hän oli päättänyt selittää koko erehdyksen niin pian, kuin herra Plummer tulisi sisään, mutta hän ei saanut siihen tilaisuutta. Hänen täytyi heti virkistää itseään viinillä, sen jälkeen ehdotettiin hänelle, että hän vetäytyisi yksinäisyyteen päästäkseen vapaaksi matkatomusta. Ja ennenkun mr Plummer oli selviytynyt tulkista, oli hän jo upeassa huoneessa, missä ei puuttunut mitään elämän mukavuuksia. Kun häntä kehoitettiin olemaan niinkuin kotonaan ja ovi sulkeutui hänen jälkeensä, heittäytyi hän epätoivoisena tuolille. Mitä ihmettä hänen nyt oli tehtävä? Kaikki luulivat häntä hänen herraksensa. Hänet otettaisiin vastaan suurilla juhlallisuuksilla, hän oli jo tuntevinaan suloista ruoan hajua kyökistä. Jos hän nyt kertoisi, että hän olikin vaan palvelija, tuottaisi hän harmia sekä itselleen että heille. Se ei käynyt päinsä. Se oli jo myöhäistä. Jospa hän todellakin esiintyisi kreivi Ducroixina? Voihan hän kaikessa hiljaisuudessa kertoa herrallensa, miten asiat olivat. Sehän olisi hyvä työ hänen hauskalle isäntäväellensä, jos hän vapauttaisi heidät kokonaan tuosta happamasta ja ylimysmielisestä kreivistä. Voisihan hän panna kokoon jonkun pienen historian peloittaakseen kreivin kokonaan sinne tulemasta. Silloin hän voisi olla varma, ettei petosta huomattaisi, esirippu laskeutuisi, eikä kukaan aavistaisi, että se ranskalainen kreivi, jolle niin juhlittiin, oli vaan tavallinen lontoolainen konttoristi. Hän ei voinut löytää muuta keinoa.

Hän nousi juhlallisen näköisenä, tarkasteli itseänsä peilissä ja purskahti nauruun. Kreivi Charles Bradford!… ha-ha-ha — se oli hassua! Ja hän oli niin äitinsä, sen ranskalaisen kreivittären näköinen!… Miten helppoa olikaan vetää ihmisiä nenästä!… Mutta nyt hän oikein rupeaisi, pujaisi koko Minneapoliksen ja katoaisi sitten, kuin loistava meteoori. Onneksi oli hänellä mukanaan hännystakki ja hieno, musta puku, mitä hänellä oli tapana käyttää seisoessaan herransa tuolin takana. Jospa hänellä nyt olisi ollut edes yksi ainoa prenikka!… Charles heittäytyi sänkyyn, sulki silmänsä ja aprikoi asemaansa. Hetken perästä nousi hän hymyillen, peseytyi, teki oikein perinpohjaisesti tuttavuutta hajuvesipullon kanssa ja pukeutui päivällistä varten. Nyt täytyi olla varuillaan, ettei paljastanut salaisuutta.

Mr Plummerin tullessa sisään oli koko perhe syventynyt kreivin ihailemiseen. Kuinka hieno, sivistynyt, kuinka vaatimaton ja samalla vapaa hän oli ollut! Unohti vallan ujoutensa hänen seurassaan. Ja hänhän puhui vielä mainiosti engelskaa.

— Niin, eikö totta? Riivatun hauska mies, sanoi Plummer ja hykerteli käsiään. — Hänen seurassaan sitä ei tarvitse ujostella. Plummer saa olla Plummer!

Hänen vaimonsa pudisti moittivasti päätään ja rypisteli kulmakarvojaan. Se oli huono merkki. Mutta Plummerin naama synkistyi äkkiä.

— Minä tyhmeliini! Minä aika tyhmeliini! — huudahti hän.

— Mitä tarkoitat, Plummer, kysyi hänen vaimonsa osaaottavasti.

— Nyt minä olen mennyt ja koonnut kaikki kaupungissa olevat ranskalaiset ja kutsunut heidät tänne tänä iltana. Mutta mitä me niillä nyt teemme? Tulkki on jo lähetetty pois… Niin, noh, voimme jakaa heidät pappien ja oppineiden herrain kesken; sitä ei voida auttaa.

Ja Plummer meni kirjastoon tutkiakseen hiukan Byronia tämän jännittävän ja sisältörikkaan aamupäivän lopettajaisiksi.