Читать книгу Prosper Mérimée - Leino Kasimir - Страница 3

Sisällysluettelo

Valitessani väitöskirjani esineeksi Prosper Mériméen, en suinkaan salannut itseltäni niitä moninaisia vaikeuksia, joita meikäläisissä oloissa työskentelevällä tutkijalla helposti käsitettävistä syistä on edessään, jos tahtoo saada aikaan edes osapuillekaan tyydyttävää monografiiaa hänestä. Tiesin kyllä, ettei hänestä ainakaan minun työhön ryhtyessäni vielä löytynyt minkäänlaista tarkempaa kirjallishistoriallista tutkimusta, vaikka kyllä sellaiset miehet kuin Taine, Sainte-Beuve, Georg Brandes, Emile Faguet, Jules Lemaître, Saintsbury y.m. olivat hänestä lyhempiä joko puhtaasti esteettisiä tai psykoloogisia esseitä julkaisseet. Perehdyttyäni näihin aloinkin jo eperoida koko yritystä, sillä oli ehkä turhaa minun ruveta heidän jälkiänsä parsimaan.

Kun sitten Suomen Yliopiston varoista sain matkarahan kirjallisia opinnoita varten etupäässä Pariisissa, ja tulin täten tilaisuuteen pitemmän ajan v. 1890 työskentelemään sikäläisessä, runsaasti varustetussa Kansalliskirjastossa, selvesi minulle sentään ennen pitkää, että jollen voisikaan tutkimuksellani vaikuttaa minkäänlaista uutta muutosta yllämainittujen miesten antamaan yleiskuvaukseen tämän etevimmän ranskalaisen novellistin kirjallisesta toiminnasta ja kirjailijaluonteesta, niin voin minä ehkä kuitenkin käyttämättömistä lähteistä ammentamillani tiedoilla ja näennäisesti vähempiarvoisilla, vaikka kylläkin tärkeillä seikoilla tieteellisesti tukea heidän ylimalkaisempia lausuntojaan ja osaksi myöskin näyttää tutkimukseni esineessä uusia, huomaamatta jääneitä puolia. Tällaisia käyttämättömiä lähteitä oli m.m. Ranskan sanomalehdistö, jonka näin sisältävän useita valaisevia asianhaaroja, ja niinikään eräs Mériméen laajahko kirjeenvaihto (luonnontieteilijä Requien'in kanssa,) joka enimmäkseen oli julkaisematta ja säilytettiin Avignon'issa Calvet'n museon arkistossa.

Jälkimäinen, josta toivoin saavani vallan uusia asioita tutkimukseeni, osottausi kuitenkin sangen niukkaperäiseksi tietolähteeksi. Kysymykseeni olivatko nämä kirjeet kopioitavissa, sain nimittäin mainitun museon esimieheltä ystävällisen kirjeen, joka on päivätty 23 p. toukokuuta 1890 ja jossa hän ilmaisi minulle, että hra Requien oli jättänyt kokoelmansa mainitulle laitokselle "sous certaines conditions", joihin m.m. kuului "de les tenir sous clef et de ne les communiquer qu'après un très long laps de temps". Tosin ilmoitti hän voivansa antaa niistä muutamia nähtäväksi, mutta nämä muutamat, joista itselleni kopiat toimitin, olivat jo osaksi hra Tourneux'n julkaisemia (teoksessa "Prosper Mérimée, ses portraits, ses dessins, sa bibliothèque") osaksi sisälsivät ne vallan yksityisiä asioita sellaisessa muodossa, ettei niitä voinut julkaista.

Se toivo raukesi siis jotenkin mitättömiin. Tähän eivät vastoinkäymiseni kuitenkaan päättyneet. Ollen monilta muilta toimilta estettynä tarpeellisella tarmolla tutkimustani kiirehtimästä sain vielä kestettäväkseni senkin kolauksen, että eräs ranskalainen kirjailija Augustin Filon, joka persoonallisesti oli tuntenut Mériméen ja saanut useilta hänen ystäviltään lukuisan joukon kirjeitä ja tiedonantoja käytettäväkseen, m.m. Mériméen varsin sisältörikkaat kirjeenvaihdot Albert Stapferin (vuosilta 1825-1870) ja — leskikeisarinna Eugénien kautta — kreivitär Montijon kanssa, joka oli mitä parhaimmissa ystävyyssuhteissa kirjailijamme kanssa aina vuodesta 1839 kuolemaansa saakka, että tämä samainen Filon, Napoleon III:n pojan kotiopettaja, keväällä 1893 julkaisi Revue des deux Mondes'ssa laajaperäisen esseen väitöskirjani esineestä ilmoittaen samalla, että se oli ainoastaan lyhennysote suuremmasta teoksesta.

Tutkimukseni oli silloin jo ehtinyt niin pitkälle, että noin toinen puoli (8 painoarkkia) oli jo valmiiksi painettuna ja käsikirjoitus niinikään melkein kokonaisuudessaan viimeisteltynä. Arvelin kuitenkin olevan turhaa jatkaa työtä, jonka toinen kaikin puolin suotuisemmissa oloissa työskentelevä ja kykenevämpi mies oli ottanut sellaisen perinpohjaisen käsittelyn alaiseksi. Ainakin katsoin täytyväni odottaa siksi, kunnes tuo luvassa oleva teos oli ehtinyt julkisuuteen nähdäkseni oliko minulla sen jälkeen enää mitään uutta esitettävänä. Viime vuonna se sitten ilmestyi nimellä "Mérimée et ses amis" käsittäen yhteensä lähes 400 sivua siihen luettuna kreivi Spoelberch de Lovenjoulin tekemä erittäin tarkka luettelo Mériméen julkaisemista kirjoituksista ja teoksista. Mielihyväkseni kuitenkin huomasin, ettei teos suinkaan ollut tyhjentänyt ainetta yhtä vähän kuin se oli tieteelliseksikään aiottu. Tosin oli siinä minulle uusiakin tietoja, varsinkin Filonin julkaisemien arvokkaiden kirjeenvaihtojen kautta, mutta toisaalta keksin siinä myöskin vajavaisuuksia, todistamattomia väitteitä, jopa virheellisyyksiäkin. Sikäli kuin tutkimukseni jälkiosassa olen tarvinnut, olen hänen kirjaansa myöskin hyväkseni käyttänyt. Mitä jo valmiiksi painettuun alkuosaan taas tulee, on mielestäni riittävää, että erityisenä lisänä julkaisen Filonin kirjasta y.m. saamani uudet tiedot Mériméen elämäkerran alkupuoliskoon samoin kuin ne oikaisutkin, joihin olen nähnyt syytä olevan.

Kummastuksekseni huomasin muuten, että Filon on suunnitellut elämäkertansa Mériméestä jotenkin samaan tapaan kuin minä. Hänkin on tahtonut kuvata hänet lapsuudesta hautaan saakka ympäristöineen ja taustoineen, vaikka minä, esittäessäni häntä suomalaiselle yleisölle, luonnollisista syistä olen käsittänyt velvollisuudekseni vetää nuo kehysviivat hiukan leveämmiksi kuin hän. Myöskin olen minä koettanut pysyä tieteellisemmällä pohjalla siinä, että olen kaikille väitteilleni etsinyt todistuksia hänen kirjeistään, kirjoituksistaan tai teoksistaan ollen tietääkseni ainoa, joka todella on yrittänyt etsimään hänen mielipiteitään ja näkökohtiaan niistä varsin hauskoista ja sisältörikkaista kirjekokoelmista, jotka Mériméeltä on hänen kuolemansa jälkeen julkaistu. Kaikille näille aineksille en kuitenkaan ole väitöskirjan ahtaihin rajoihin sijaa saanut ja mitä edemmäs työni edistyi, sen varmemmaksi kävi minulla käsitys siitä, että tarkempi selonteko hänen estetiikastansa teosten analyysin pohjalla ynnä esitys hänen mielipiteistänsä kirjallisissa sekä taiteellisissa kysymyksissä täytyi minun täksi kertaa jättää ja tyytyä pelkkään elämäkerran kuvaamiseen. Ehkäpä piankin saan tilaisuutta julkaista jo kokoomani muistoonpanot jatkona tälle tutkimukselleni, jossa teokset ovat ainostaan kirjallishistoriallisesti kronoloogisessa järjestyksessä kosketellut ja jossa vain olen tahtonut muun ohessa näyttää, miten hänen aikalaisensa kirjailijaamme ja hänen kynänsä tuotteita tuomitsivat.

Esitykseni romanttisen koulun synnystä tuntuu ehkä laveahkolta ensi silmäyksellä, mutta tahallani olen tässä käyttänyt ensi käden lähteitä enkä tyytynyt kirjallishistoriallisten käsikirjojen ylimalkaisiin esityksiin, tutustuakseni näin itse paremmin tähän aikaan ja saadakseni luotettavan pohjan kuvattavanani olevan henkilön omituiselle ja aikalaisistaan niin selvästi eroavalle kirjailijaluonteelle. Mitä taas tulee kirjassani löytyviin historiallisiin taustoihin, ja jälkipuoliskossa oleviin selontekoihin kirjailijamme suhteesta valtiollisiin tapauksiin Ranskassa, niin olivat ne minusta välttämättömiä osaksi sen vuoksi, että tärkeämmät valtiolliset mullistukset aina tuottivat jonkunlaisen uuden käänteen hänen elämässään osaksi myöskin siksi, että arvelin lukijoitani huvittavan nähdä, millä kannalla hän tällaisten suurten asiain suhteen oli ja miten hän niitä arvosteli. Sillä kuten luulen tutkimuksestani selville käyvän, Mérimée oli todellakin sekä arvostelu-älyltään ja historialliselta käsitykseltään sellainen henkilö, että hänen lausunnoilleen ja tuomioilleen on arvo annettava, hän kun oli puolueeton päältäkatsoja ja sitä paitse tilaisuudessa seuraamaan esim. toisen keisarikauden vaiheita lähempää kuin kukaan muu.

Mitään täydellistä monografiiaa en luonnollisesti ole voinut ajatellakaan. Myöskin olen ensimmäinen tunnustamaan siinä löytyvän epätasaisuuksia, joihin ainakin osaksi työni keskeytys pariksi vuodeksi on ollut syynä, samoin kuin vajavaisuuksiakin, joita jo pelkästään riittämätön lähdekirjallisuuskin osaltaan selittää. Mutta jos kaikista näistä puutteellisuuksista huolimatta onnistuisin kääntämään edes muutamain lukijaini huomion tähän Ranskan puhtaimpaan klassilliseen novellistiin, jonka kirjailija-persoonallisuus ja yksityinen sielunelämä ovat mitä intressantimpia, hienoimpia ja valistuneimpia, niin olisin jo tällä kertaa tyytyväinen. Ja jos sitä paitse mahdollisesti olen voinut tuoda hänen elämänvaiheittensa sekä luonteensa valaisemiseksi edes jotakin uutta, joka tulevilta kirjallisuushistorioitsijoilta sentään jo pelkän esityskielenkin vuoksi jäänee huomioon ottamatta, on kaikissa tapauksissa tieto tästä oleva minulle enemmän kuin mitä olen toivoa rohjennut.

Helsingissä 14 p. huhtikuuta 1895.

Tekijä.