Читать книгу Vastarannan lumo - Risto Vuorinen - Страница 9

Antti oli valmistunut alun perin levyseppähitsaajaksi. Taksiautoilija hänestä tuli, koska hitsarin töitä ei kotikulmilta ollut löytynyt. Jo polvenkorkuisena Anttia olivat kiinnostaneet autot ja traktorit, joiden ominaisuuksiin hän oli päässyt tutustumaan vanhempiensa maatilalla. Suvussa perintönä kulkenut suuri tila menestyi hyvin, mikä antoi isä-Einolle mahdollisuuden hankkia maatilalle alan uusimpia koneita ja apuvälineitä, jollaisia ei kaikilla naapureilla vielä tuolloin ollut. Perheen ensimmäinen auto oli neuvostoliittolainen Popeda, jonka puhtaanapito ja kromattujen osien kiillottaminen olivat poikasena Antin kunniatehtävä. Popeda siirtyi myöhemmin Antin haltuun isänsä ostettua sen tilalle tuliterän Volgan.

Ulkoiselta olemukseltaan Antti oli liikunnallinen, hyväryhtinen ja -kuntoinen suomalaismies. Hän oli intohimoinen penkkiurheilija eikä jättänyt kuuntelematta yhtään radioselostusta Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelusta, Salpausselän ja Holmenkollenin talvikisoista, olympiakisoista puhumattakaan.

Jo varhaisessa vaiheessa Antti oli tehnyt vanhemmilleen selväksi, että toiveet hänen siirtymisestään perintötilan jatkajaksi olisi parasta unohtaa. Antti halusi puuhata maanviljelystä nykyaikaisempien töiden parissa eikä myöskään aikonut pyörittää taksiauton rattia elämänsä loppuun asti. Hänen haaveenaan oli oma kuljetusyhtiö, joka rahtaisi tavaraa pitkillä rekka-autoilla valtionrajojen yli kaikkiin ilmansuuntiin.

Ainoan pojan tekemä päätös oli ollut vanhemmille kova pala. Päätöksessä oli ollut hyvää vain, että pojalla oli elämässään sentään joku päämäärä. Vanhempien mieltä oli jäänyt painamaan vuosiksi kysymys maatilan kohtalosta sen jälkeen, kun he eivät kykenisi sitä enää hoitamaan.

Esikoisen syntymän jälkeen Antin oli pakko ruveta painamaan entistä pidempää päivää ansioiden lisäämiseksi. Rekka-auto, hänen yhtiönsä ensimmäinen suuri hankinta jäisi pelkäksi haaveeksi, ellei hänellä itsellään olisi esittää pankille riittävästi omia säästöjä.

Hellepäivä oli viilenemässä illaksi Kauhavan pitäjässä. Antti pysäköi Popedansa kylän pääraitin varrelle rakennetun taksiautoilijoiden päivystyskopin edustalle toisen köyryselkäisen itäauton viereen. Tätä iltaa hän oli odottanut kauan. Sen aikana selviäisi, kuka olisi nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari. Asiasta kiinnostuneilla oli mahdollisuus nähdä ottelu suorana tv-lähetyksenä. Antin vanha kansakoulukaveri, kelloliikkeen omistaja, oli järjestänyt paikallislehdessä ilmoitetun tempauksen mainosmielessä. Ottelua voisi seurata hänen liikkeensä näyteikkunalle nostetusta tv-vastaanottimesta ilmaiseksi.

Antin tuttavat olivat jo kauan ihmetelleet, kuinka joku täysipäinen pohjalainen voi pitää nyrkkeilyä urheiluna, vieläpä maankuulussa painimaakunnassa.

Astuessaan taksikoppiin Antti tapasi virkaveljensä Armaksen lukemasta resuiseksi selattua Apu-lehteä. Antin tulo havahdutti miehen.

- Maltoit kuitenkin tulla työpaikalle. Eikös Ruotsin poika saa tänä iltana kuonoonsa, Armas heitti.

Antti nauroi ja sanoi asiasta mitään ymmärtämättömien ajattelevan kaikenlaista.

- Jos kerran olet asiasta niin varma, niin uskallat varmaan lyödä voittajasta vetoa, Antti lisäsi.

- Mustalla Patella on kova nyrkki. Ei Ruotsin poika hänen kyydissään pärjää. Mistäs lyödään vetoa? Armas innostui, vaikka ei ollut mikään nyrkkeilyn ystävä.

Antti esitti, että vedon hävinnyt maksaisi seuraavasta Seinäjoelle tilatusta kyydistä saamansa summan voittajalle. Armas hyväksyi ehdotuksen.

Laakson kelloliikkeen edustalle oli kerääntynyt kymmenittäin uteliaita. Kaikki paikallaolijat tiesivät taksi-Antin suureksi nyrkkeilyn ystäväksi. Antti huomasi kourapohjiensa hikoavan jännityksestä jo paljon ennen gongin kumahtamista. Ottelussa asettuivat vastakkain yhdysvaltalainen Floyd Patterson ja ruotsalainen Ingemar ’Ingo’ Johansson. Etenkin Ingon urasta Antti oli hyvin perillä Ruotsiin muuttaneen ystävänsä lähettämien Boxing-lehden artikkeleiden ansiosta.

Koko näyteikkunan siniseksi värjäävällä kuvaruudulla kiehui aluksi pelkkää lumisadetta. Lopulta mulkosilmään tuli värisevä kuva suuresta nyrkkeilyhallista. Ruudulta Antti tunnisti nyrkkeilykehän tuntumassa istuneen lierihattuisen John Waynen, jonka viimeisimmän elokuvan hän oli käynyt katsomassa Anjan kanssa kevättalvella.

Kymmeneräiseksi suunniteltu ottelu ratkesi jo kolmannessa erässä. Ingemar Johanssonin kuuluisa oikea suora osui Floyd Pattersonin leukaan. Floyd horjui kohti nurkkaustaan adrenaliinin kiihottaman ruotsalaisen hyökätessä vielä sivusta. Hän iski Pattersonia ensin leukaperiin ja sitten vielä takaraivoon. Rättiväsynyt Patterson oli enää pelkkä heittopussi. Tuomari keskeytti ottelun.

Suurin osa raitin laidalla televisiosta ottelua seuranneista piti Johanssonin käyttäytymistä törkeänä. Tuomion peruuttamista vaadittiin kovaäänisesti. Antti oli ratkaisuun tyytyväinen. Kävellessään hymyillen muutaman sadan metrin päähän taksikopille hän sai päähänsä huikean ajatuksen. Taukotuvan portaille päästyään hän naurahti ääneen miettiessään etukäteen vaimonsa suhtautumista esikoiselleen äsken keksimäänsä etunimeen.

Tuvassa istuskeleva Armas päätteli jo hyväntuulisen tulijan nähdessään hävinneensä vedon. Antin antaman otteluraportin jälkeen Armas ihmetteli lopputulosta. Hän sanoi maksavansa velkansa heti seuraavasta Seinäjoelle tilattavasta kyydistä.