Читать книгу Antikristuksen ihmetyöt - Selma Lagerlöf - Страница 6

Kun rikas englantilaisnainen aamulla heräsi, huomasi hän kuvan kadonneen ja ihmeissään mietti, mistä hänen pitäisi sitä etsiä. Hän arveli, että ainoastaan Aracoelin munkit olivat voineet sen ottaa. Ja hän lähti kiireesti Kapitoliumille päin etsimään ja vakoilemaan.

Niin hän saapui niitten suurten marmoriportaitten juurelle, jotka veivät Aracoelin basilikaan. Ja hänen sydämensä löi rajusti ilosta, sillä alimmalla portaalla hän näki juuri sen, mitä etsi. Hän otti kuvan, heitti viittansa sen yli ja kiiruhti kotiaan. Ja hän asetti sen taas saliinsa.

Mutta kun hän nyt vaipui katselemaan sen ihanuutta, huomasi hän, että kruunuun oli tullut kuhmu. Hän otti kruunun kuvan päästä, nähdäkseen kuinka suuri oli vahinko, ja samassa hänen silmänsä sattuivat kirjoitukseen, jonka hän itse oli piirtänyt: "Minun valtakuntani on vain tästä maailmasta".

Silloin hän tiesi, että tässä oli se väärä Kristuksen kuva, ja että oikea oli joutunut takaisin Aracoeliin.

Hän joutui epätoivoon ymmärtäessään, ettei hän enää koskaan saanut sitä omakseen, ja hän päätti seuraavana päivänä matkustaa pois Roomasta, sillä hän ei tahtonut jäädä sinne, koskei hänellä enää ollut kuvaa.

Mutta kun hän lähti, otti hän väärän kuvan mukaansa, koska se muistutti sitä, jota hän rakasti, ja se seurasi häntä sitten kaikilla matkoilla.

Hän ei saanut missään rauhaa, vaan matkusteli lakkaamatta, ja siten kulki kuvakin ympäri koko maailman.

Ja kaikkialla, minne kuva tuli, tuntui Kristuksen valta ikäänkuin vähenevän, vaikkei kukaan voinut tietää minkätähden. Sillä eihän mikään näyttänyt sen heikommalta kuin tuo jalavainen kuva-parka messinkisormuksineen ja lasihelmineen.

Kun se rikas englantilaisnainen, jonka hallussa kuva ensin oli ollut, kuoli, siirtyi se perintönä toiselle rikkaalle englantilaisnaiselle, joka myöskin alituiseen matkusteli, ja tältä taas kolmannelle. —

Kerran, tämä tapahtui jo sen ensimäisen englantilaisnaisen aikana, kuva saapui Parisiin.

Kun se ajoi kaupunkiin, oli siellä kapina. Kansajoukot kulkivat hurjasti huutaen katuja pitkin ja vaativat leipää. Ne ryöstivät puoteja ja heittivät kiviä rikkaitten palatseihin. Sotajoukko-osastot marssivat niitä vastaan, ja silloin ne kiskoivat irti katukiviä, kumosivat läjiin ajopelejä ja huonekaluja ja rakensivat katusulkuja.

Kun nyt rikas englantilaisnainen saapui suurissa matkavaunuissaan, hyökkäsi kansajoukko vaunujen kimppuun, pakoitti hänet nousemaan niistä ja kiskoi ne lisäksi yhteen katusulkuun.

Kun koetettiin vierittää vaunuja niitten tuhansien tavaroitten joukkoon, joista katusulku oli tehty, putosi maahan muuan suurista matkakirstuista. Kansi ponnahti auki, ja ulos kieri kaiken muun muassa Aracoelista heitetty Kristuksenkuvakin.

Väki hyökkäsi sen kimppuun ryöstääkseen sen, mutta pian huomattiin, että kaikki sen korut olivat väärennettyjä ja aivan arvottomia, ja sille ruvettiin nauramaan ja sitä pilkkaamaan.

Se kulki kädestä käteen kapinoitsijain joukossa, kunnes muuan niistä kumartui katsomaan sen kruunua. Silloin hänen silmänsä keksivät ne sanat, jotka olivat piirrettyinä siihen: "Minun valtakuntani on vain tästä maailmasta."

Mies huusi ääneen nämä sanat, ja kaikki kirkuivat, että se pieni kuva sai olla heidän sotalippunaan. He veivät sen katusulun harjalle ja asettivat sen sinne kuten lipun.

Katusulun puolustajien joukossa oli muuan mies, joka ei ollut köyhä työmies, vaan oppinut, joka oli viettänyt koko ikänsä lukukammiossaan. Hän tunsi kaiken sen hädän, joka ihmisiä ahdisti, ja hänen sydämensä oli täynnä osanottoa, niin että hän alituiseen etsi keinoa, millä parantaa heidän asemaansa. Kolmekymmentä vuotta hän oli kirjoittanut ja miettinyt löytämättä apua. Kun hän nyt kuuli hätäkellon soivan, seurasi hän sen kutsuntaa ja syöksyi kadulle.

Hän oli tempaissut käteensä aseen ja liittynyt taisteleviin ajatellen, että se arvoitus, jota hän ei ollut kyennyt selvittämään, voitaisiin ratkaista väkivallalla ja voimalla ja että köyhät taistellen saavuttaisivat paremman aseman.

Niin hän seisoi koko päivän taistelussa, ja kaikkialla hänen ympärillään kaatui ihmisiä, veri räiskyi hänen kasvoilleen, ja elämän kurjuus näytti hänestä suuremmalta ja tuskallisemmalta kuin koskaan.

Mutta aina kun ruudinsavu hälveni, loisti hänen silmäänsä tuo pieni kuva, joka kesken taistelun tuoksinankin seisoi järkkymättä katusulun korkeimmalla harjalla.

Joka kerran kun hän kuvan näki, välähtivät hänen aivojensa läpi sanat: "Minun valtakuntani on vain tästä maailmasta." Viimein hänestä tuntui, että sanat itsestään piirtyivät ilmaan ja alkoivat leijailla hänen silmäinsä edessä milloin tulessa, milloin veressä, milloin savussa.

Hän seisoi liikkumatta. Hänellä oli pyssy kädessä, mutta hän lakkasi ampumasta. Yhtäkkiä hän tiesi, että siinä oli se sana, jota hän oli etsinyt koko elämänsä. Hän tiesi, mitä hänen oli sanottava ihmisille. Tuo halpa kuva se oli osoittanut hänelle ratkaisun.

Hän lähtee vaeltamaan kautta koko maailman ja julistaa: "Teidän valtakuntanne on vain tästä maailmasta."

"Huolehtikaa sen vuoksi tästä elämästä ja olkaa kuin veljet. Jakakaa rikkautenne, niin ettei kukaan ole rikas eikä kukaan köyhä. Tehkää kaikki työtä, omistakaa jokainen maata, ja olkaa kaikki toistenne vertaisia.

"Älköön kukaan nälkää nähkö, älköön kukaan ylellisyyteen eksykö, älköönkä kukaan vanhuudessaan puutetta kärsikö.

"Ja koettakaa kaikille valmistaa onnea, sillä ei löydy mitään korvausta, joka odottaisi teitä. Teidän valtakuntanne on vain tästä maailmasta."

Kaikki tämä kulki läpi hänen aivojensa hänen seisoessaan siinä katusululla, ja kun tämä ajatus oli hänelle selvennyt, laski hän alas aseensa eikä kohottanut sitä enää taisteluun ja verenvuodatukseen.

Pian senjälkeen hyökättiin katusulkua vastaan uudelleen ja se vallattiin. Sotajoukko-osastot kulkivat voittoisina ja kukistivat kapinan, ja ennen iltaa vallitsi järjestys ja rauha koko suuressa kaupungissa.

Silloin lähetti englantilaisnainen muutamia palvelijoita etsimään hänen kadonneita kapineitaan, ja he löysivät yhtä ja toista vaikkakaan ei kaikkea. Ensimäiseksi he löysivät vallatulta katusululta sen, joka Aracoelista oli ulos heitetty.

Mutta mies, joka taistelun aikana oli kuvaa katsellut, alkoi julistaa uutta oppia, jota kutsutaan sosialismiksi, mutta joka on Antikristuksen oppi.

Ja se rakastaa ja kieltäytyy ja opettaa ja kärsii kuten kristinusko, niin että se on aivan sen kaltainen, samoinkuin Aracoelin väärä kuva on kokonaan oikean Kristuksenkuvan kaltainen.

Ja samoinkuin tuo väärä kuva, sanoo sekin: "Minun valtakuntani on vain tästä maailmasta."

Ja vaikka kuva, joka on levittänyt opin, on jäänyt syrjään ja unohtunut, ei opin ole käynyt niin, vaan se kulkee kautta maailman koettaen vapahtaa ja uudistaa sitä.

Se leviää päivä päivältä. Se kulkee kautta kaikkien maitten ja sillä on monta nimeä, ja se on niin viekoitteleva senvuoksi, että se lupaa kaikille maallista onnea ja nautintoa, ja se houkuttelee kannattajia enemmän kuin mikään, mikä on maailmassa esiintynyt sitten Kristuksen aikojen.