Читать книгу Skandinaviasta - Useita kirjoittajia - Страница 22

Rouva Terning seisoi pihalla, pitäen vanhempaa poikaansa kiinni kädestä, ottamassa vastaan vieraitansa.

"Hyvää päivää, hyvää päivää, setä, tervetuloa maalle! Hyvää päivää, hyvä Konkordia! Ah, et usko, miten minä olen sinua ikävöinyt."

Ja sitte alkoivat suutelemiset ja syleilemiset.

"Nyt pitää pikku Pietarin kauniisti tervehtiä setää."

"Ei, minä en tahdo."

"Miksi et sitte tahdo tervehtiä minua, poikaseni?"

"Kun mamma sanoo sinua niin roskamaiseksi."

"Eiväthän kaikki ihmiset voi olla niin sievät ja siistit kuin mamma", sanoi setä Pietari, ihan tulipunaisena kiukusta.

"Milloinka minä niin olen sanonut, kelvoton poika!" huudahti rouva ja näpisti häntä kovasti korvasta.

"Varovampi sinun pitäisi olla eikä antaa lasten kuulla semmoisia sanoja", virkkoi neiti Riegel lempeästi.

"Ne sanat lienee varmaankin Liisa opettanut pojalle. Jo kaiketi Terning on teille kertonut, että se itsepäinen vetelys läksi tiehensä juuri nyt, kun olisin enimmin tarvinnut häntä."

"En minä ole kauan vastuksinasi", sanoi setä Pietari. "Minä palaan heti kaupunkiin iltapäivän ensi junalla."

Terning vei vieraansa sisään.

"Tässä näette, miten sievä asunto meillä on."

"Minusta teillä on paljoa sievempi asunto siellä kaupungissa."

"No, entä maa-ilma sitte, hyvä setä?"

"Kyllä minusta täällä aika hyvä ilma on", sanoi setä.

"Tuskinhan täällä voi hengittää paistinhajulta ja kyökinhä'ältä."

"Mutta puutarha meillä on. Se sinun pitää nähdä, rakas Konkordia."

Rouva ja neiti läksivät kävelemään kaalimaahan.

"Eikö täällä ole kaunista ja raitista?" sanoi rouva juuri, kun joku märkä lapsenvaate löi häntä kasvoihin.

"Kyllä, erinomaisen hauskaa", sanoi neiti ja kumartui nuoran alatse.

"Jos vaan ei noista vaatteista niin tippuisi vettä."

"Meidän täytyy kuivata niitä täällä, sillä pihan puolelta ne porsaat repisivät ja söisivät."

"Tietysti, tietysti."

"Mutta nyt sinun pitää antaa anteeksi, minun täytyy mennä sisään vähäksi ajaksi. Minä pelkään, että vasikanpaisti palaa."

"Älä minusta ollenkaan huoli. Minä kävelen vähän katselemassa seutua."

Terning oli tällä välin saanut setän asetetuksi kiikkutuoliin ulos seinänviereen.

He istuivat varjossa ja puhelivat. Setä poltteli piippuansa ja oli jo sangen hyvällä tuulella. Mutta äkisti he molemmat hypähtivät hirmuisesta hätähuudosta ja näkivät neiti Riegelin tulevan juosten pitkin pihaa, koko hanhijoukko perästä ja jäljempänä juoksi emäsika monen porsaansa kanssa, olematta oikeastaan osallisena huvittelussa, vaan iloisina katsellen näytelmää, kuin muutkin ihastuneet katsojat.

Neiti oli nostanut hameensa niin ylös, että hanhi hyvin mukavasti saattoi hakata hänen pohkeitansa, ja paetessaan oli hän juuri pudottanut hattunsa.

Emäsika tietysti katsoi sitä oikein verrattomaksi saaliiksi, riensi heti siihen hampain kiinni, ja muutamassa minutissa oli se japanilainen taideteos revittynä ja jaettuna perheelle. Emällä itsellään oli suuri kappale kupua suussa ja porsaat riemuiten juoksennellessaan mielihyvin pureksivat ruusunnuppuja ja lemmenkukkia.

Neiti seisattui kauhistuneena ja katsahti ylöspäin, ikäänkuin huutaakseen taivaasta apua hatullensa.

Terning ja setä Pietari riensivät apuun. Pietari löi paksulla kepillään hanhea päähän, niin että se tupertui maahan. Sitte poikasi hän kantapäällään kaulalle, kunnes lintu tukehtui. Koko ajan seisoi hän ja katseli voittoisasti ympärilleen kuin Apollo Pyton-käärmettä tallatessaan.

Eipä hänen riemunsa kauan kestänyt, sillä kuuro talonemäntä juoksi raivoissaan ulos.

"Kylläpä tänne nyt olemme saaneet kelpo väkeä! Hyökätä tuolla lailla köyhäin ihmisten kotieläinten kimppuun ja tappaa niitä pyhänä keskellä päivää, kun vielä ukkoni on Jumalan huoneessa!"

"Minä maksan linnun", sanoi setä majesteetillisesti.

"Ettekö ole tappaneet? Voitteko vielä kieltää? Enkö nähnyt ihan omilla silmilläni ehkä?"

"No, minä maksan sen, sanon minä!"

"Valehtelenko minä, vai mitä höpisette? En minä valehtele, minä, mutta te olette valehtelija ja petturi, kun voitte seisoa tuossa ja sanoa, ett'ette tappaneet hanheani."

"Onko tuo akka ihan hullu?"

"Ei, mutta ihan kuuro hän on", sanoi Terning. "Antakaa hänelle taaleri, niin hän ymmärtää paremmin."

Setä Pietari ojensi hänelle taalerin.

"Kas, se oli viisain sana, kuin teiltä olen tänään kuullut", sanoi emäntä paljoa leppeämmin. "Mutta liian vähä tässä on. Hanhi maksaa puolitoista taaleria ja höyhenet sitä paitsi."

Setä antoi hänelle vielä yhden taalerin. "Kas tässä, ja mene nyt jo sen kanssa vaikka minne!"

"Niin, paljon kiitoksia, nyt minä jo olen ihan tyytyväinen. Olisitte sanoneet sen heti alussa, niin ei meillä olisi mitään riitaa syntynyt." Hymyillen ja niiaillen peräytyi hän pois.

"Tuosta saat, nyt voit miehellesi laittaa hanhenpaistia", sanoi setä, antaen hanhen rouva Terningille.

"Paljon kiitoksia. Olettehan te, setä, oikein jalo metsästäjä. Mutta lähtekäämme nyt saamaan vähän päivällistä."

Paisti tuli pöydälle. Setän mielestä oli siinä vähän omituinen maku, mutta ei hän kumminkaan mitään sanonut. Kun jäljistettä maisteltiin, oli se vieläkin katkerampaa.

"Onpa tässä herkussa varsin omituinen maku."

Rouva Terning punastui ja katsahti mieheensä.

"Minusta se maistuu arsenikilta", sanoi neiti ja katsoi terävästi rouvaan.

"Mahdollista kyllä", vastasi rouva. "Minä en koskaan ole syönyt arsenikkia, enkä siis tunne sen makua."

"Hyvältä tämä ainakaan ei maistu", sanoi setä Pietari ja pani pois lusikan.

Terning söi hyytelöä suunnattomat joukot eikä virkkanut sanaakaan.

Pöydästä noustua jäivät neiti ja setä Pietari vähäksi ajaksi kahden kesken.

"Herra Terning," sanoi hän, "minä mielelläni kysyisin teiltä jotakin. Te ehkä pidätte sitä kummallisena ja luonnottomanakin, mutta omatuntoni pakottaa minua."

Setä katsoi häneen kummastuneena.

"Sanokaa, eikö teillä tunnu vatsanpakotusta?"

"Vatsanpakotustako?"

"Niin juuri. Minun vatsaani pakottaa, ja minulle johtuu mieleen — niin, ehkä se on hyvin väärin —."

"Mitä tarkoitatte?"

"Johtui mieleen, että — että jäljiste oli — oli —."

"Myrkytettykö!" huudahti setä.

"Niin juuri. Mutta hyvänen aika, miten kalpea te olette!"

"Niin, en minäkään voi hyvin."

"Näettekös, jäljistehän tuotiin valmiiksi talrikeille pantuna, ja helpostihan voi sokurin sijasta ottaa vähän arsenikkia. Minä näin Terningin ja rouvan katsahtavan pöydässä toisiinsa."

"Ettehän toki luulle omien sukulaisteni rupeavan minua myrkyttämään?

Vaikka — eipähän tuo ehkä liene niin ihan mahdotontakaan.

Myrkytyksethän ovat niin uusimuotiset nykyään."

"Te olette rikas, Terning on ainoa perillisenne ja —"

"Minä lähden kotiin!" huusi setä ihan harmaana kasvoiltansa. "Minun täytyy päästä lääkärin puheille!"

"Oletko kipeä, setä?" kysyi Terning, astuen juuri sisään.

"Pitää sinun toki ensin juoda kahvia", sanoi rouva, tullen kahvitarjottimen kanssa.

"En huoli, kiitoksia hyvin paljon. Jo sain kylliksi — jälkiruoastasikin!"

"Sinä tiedät siis —."

"Niin, minä tiedän kaikki!"

"Tietysti on taas tämä hyvä Konkordia ollut lavertelemassa myrkyllisellä kielellään. Sehän se vanhojen mamselien ainoa ilo onkin, että saavat toimeen eripuraisuutta ihmisten ja sukulaisten välillä."

"Oh, ei sinun pitäisi puhua myrkyllisistä asioista, Teodora", vastasi neiti.

"Hyvät lapset, mitenkä olikaan teillä sydäntä surmata minut vanha mies!"

"Mutta, herranen aika, setä, eihän tuosta nyt vähästä lamppuöljyn hajusta kuole."

"Lamppuöljyä!" huusi setä ihan tulipunaisena kiukusta. "Senkötähden minun siis piti olla hikoilemassa kuin saunassa rautatiellä, sitäkö varten astua puoli peninkulmaa pölyssä ja kuumuudessa, riidellä pahanilkisten akkojen kanssa ja maksaa 2 taaleria laihasta hanhenruojasta — kaikki vaan sitä huvia varten, että täällä saisin lamppuöljyssä keitettyä jäljisteen roskaa!"

"No, hyvä setä!"

"Missä minun hattuni on? Minä lähden heti paikalla."

"Tuossa paikassa tulee sadetta, setä. Kyllä sinun pitää ainakin odottaa, kunnes se ohitse menee", sanoi Terning.

"Satakoon vaikka korvosta kaataen, sama se. Minä lähden kotiin heti paikalla. Missä minun hattuni on?" sanon minä.

"Se on porsailla", sanoi pikku Pietari riemuiten.

"Porsaillako?"

"Niin, ne pitivät niin paljon täti Konkordian hatusta, sentähden annoin minä niille setänkin hatun."

"Voi hattuani, oikeaa panama-hattuani! Se maksoi 8 taaleria."

Äänetön kauhistus seurasi tätä tietoa. Setä Pietari ensinnä keskeytti vait'olon.

"Minä lähden hatutta."

"Ota nyt ainakin tämä päähäsi", sanoi Terning, antaen hänelle vanhan hattunsa. Se oli liian pieni ja kieri lakkaamatta alas niskaan.

Neiti Riegel sitoi nenäliinan päähänsä.

"Hyvästi, rouva Terning. Minä lupaan, että kauan kyllä kuluu, ennenkuin minun myrkyllinen kieleni toiste loukkaa teidän korvianne."

"Kiitoksia siitä, neiti Riegel. Siinä todellakin teette hyvin ystävällisesti."

"Hyvästi, rouva Terning!"

"Hyvästi, neiti Riegel!"

"Hyvästi", murisi setä Pietari lähtien astumaan, neiti Riegeliä kainalosta taluttaen.

Niinkuin Terning oli sanonut, rupesi satamaan, ennenkuin vieraat vielä kovinkaan pitkälle ehtivät, ja läpimärkinä pääsivät he lähimpään taloon, josta hyvillä sanoilla ja runsaalla maksulla saivat hevosen ja vanhat kärrit kyytiin asemalle.

Sinikirjainen sateenvarjo, jonka lainasivat talosta, suojeli heitä hyvin vähän sateelta.

"Oiva huvimatka tämä!" sanoi neiti.

"Sen turhamaisen Teodoran syytä se kaikki tyyni on. Miksikä pitää köyhäin ihmisten, joilla on vaan nimeksi tuloja, ruveta matkimaan ylhäisiä ja vetelehtää maalla?"

"Ei, heidän pitäisi odottaa, kunnes saavat periä teidät, niin sittehän voivat ostaa oman maatilan."

"Heidän ei pidä saamaan äyriäkään minulta. Minä teen heidät perinnöttömiksi."

"Minä olenkin jo kauan ihmetellyt, miksi ette jo ennemmin ole naineet, herra Terning."

"Mitä? Niin — niin, te olette oikeassa. Sehän se olisi helpoin keino saada heidät syrjään. Ettekö luule, että se todellakin oikein suututtaisi Teodoraa?"

"Se nyt on tietty. Puhumattakaan siitä, miten suloista se olisi teille itsellenne, jos olisi luonanne nainen, joka hoitelisi ja huvittelisi teitä. Ette savistakaan, miten rauhallista ja hauskaa naineella miehellä on."

"Entä naidulla naisella sitte?"

"Kyllä, tietysti naisella myöskin."

"Mutta eipä ole ketään, joka huolisi niin 'roskamaisesta' miehestä, kuin minä olen."

"Oi, herra Terning, kuinka voitte niin puhua?" sanoi neiti ja käänsi punastuen katseensa alaspäin. "Tahtoisitteko — huolisitteko te minusta?"

"Kyllä, kiitoksia vain, tahdon niin mielelläni."

"Onko se teillä ihan täyttä totta?"

"Ettekö sitte ole huomanneet ystävällisistä silmäyksistäni, että minä jo kauan olen rakastanut teitä?"

"En, en todellakaan ole huomannut."

"Voi niitä miehiä, miten ne kuitenkin ovat sokeat!"

Terning katseli ympärilleen ja näytti olevan jossakin pulassa.

"Mitä nyt, ystäväiseni?" kysyi neiti.

"Minä tahtoisin niin mielelläni syleillä sinua, mutta en saata sateenvarjolta."

"Tule vain, niin minä pidän sitä sen aikaa", sanoi neiti.

Pietari Terning kiersi kätensä hänelle kaulaan ja suudella läjäytti häntä miehen tavalla.

"Olkaapa hiljaa kärryissä, muuten saattavat ne kaatua, sillä toinen vieteri on rikkinäinen", sanoi kyytipoika.

Neiti vetäytyi kainosti pois rakastettunsa sylistä, ja kohta he jo pääsivätkin asemalle, tullen ihan paraiksi ennen junan lähtöä. Ilman muita onnettomuuksia saapuivat he sitte pääkaupunkiin.

Parin päivän kuluttua saivat Terningit kauniin kihlakortin, johon oli latinalaisilla kirjaimilla painettu:

Pietari Terning

Konkordia Riegel.

Sinä päivänä ajoi rouva Terning pois uuden palvelustyttönsä ja antoi pikku Pietarille kahdesti vitsaa.