Читать книгу Pater Paulus: Ivailu yhdessä näytöksessä - Yrjö Weijola - Страница 6

La-aula, laula, laula sa!

Niin ihmeen hullunkurista on tää,

ja samalla niin perin surullista,

mut en voi sentään olla nauramatta.

Tuo Colombina!

Colombina?

Tuo!

Saa tänään vihdoin miehen!

Colombina!

Niin, voihan tälle nauraa kamalasti!

Mut voisi itkeäkin. – Hän on kunnon mies

tuo lakeija, mä suren häntä vaan!

Mä luulen, että syntyy aika läiske

jo tänä iltana, jos päivällä on häät.

Nyt nauroin taas! Ei sovi nauru tässä,

on miehen onnesta nyt kysymys,

on onnettuutta koitettava välttää.

Mut miten? Miten narri sitä voisi?

No miksei sentään!

Lasna ollessani

mun isä lausui mulle juuri näin:

"Oi rakas lapsi, sull' on narrin lahjat!

Mut lahjoja ne ovat nekin myös!

Sait viisaan pään ja kyttyrän, siis tiedä,

et muuksi kelpaa sä kuin narriksi,

sä vaikka oisit kuinka rikkiviisas

ja kuinka oppinut. Sull' ompi kyttyrä,

ja sitä, sitä katsoo elämä

ja miettii katsoissaan, kas tuoss' on narri.

Siis pidä hyvänäsi kyttyrä

ja ole narri, ällös häpeä,

jos maailmakin nauraa, pilkkaa sua.

Voit saada hyvää aikaan narrinakin."

Niin lausui isäni, ja nyt, nyt olen narri!

Mut oikein jos mä tunnen ammattini,

voin näinkin lähimmäistä hyödyttää,

jos tahdon hyödyttää.

Juur vasta solvas

mua lakeija. Mun tulis ehkä kostaa?

Jos oisin tavallinen ihminen,

niin kyllä kostaisin, mut olen narri!

Ei sovi minun arvolleni kosto,

siks' olen liian hyvä!

Toimeen siis!

Oi armahani, sulo Colombina!

Et sulhoasi saa, mä takaan sen!

Mut neitsyenä (nauraa) vielä maata saat

sä toiset vuotta kolmekymmentä!

Oi armas Colombina, Colombina!