Читать книгу Pater Paulus: Ivailu yhdessä näytöksessä - Yrjö Weijola - Страница 7

Hän suostui heti kohta, omituista!

En tiennyt lainkaan, että tyttäreni

sua rakastais.

Vai et?

En tottamaar!

Mut vähät siitä, nyt on juttu selvä,

häät vietetään jo tänään.

Minä lähden

nyt kohta ostoksille, ostan viiniä.

Se oisi tarpeetonta!

Mikä? Viinikö?

Ei, ostaminen oisi tarpeetonta.

Tääll' onhan oma viinikellari,

ei herra laske, kuinka monta siellä

on pulloa.

En siihen suostu, en.

Ei sovi se.

Ei sovi se? No miks'ei?

En, en, en tahdo häitäni mä tahrata!

Vai niin! Sä olet kovin nuori vielä!

Maailma kyllä neuvoo säästämään!

En tahdo kieltää sua ostamasta.

Voit ostaa, jos niin tahdot. – Vanhempana

ja kokeneempana sua neuvoin vaan.

Kai lienee kysyttävä morsiolta,

hän mitä tahtoo häihin ostettavan.

Voi olla viisainta, voi olla viisainta.

Mä muuten pelkään hänen suuttuvan,

kas hän on hiukan – — —

Mitä on hän hiukan?

Ei mitään. Siivo on hän, myöntyväinen,

sen vielä näet!

Sen mä kyllä uskon. —

Mut pyydä häntä ulos meidän luo,

niin saamme neuvotella.

Pyydän heti.

En koskaan aavistaakaan saattanut,

näin onnellinen että voisin olla.

Ja onneni on kaksinkertainen,

kun ajattelen, että kauvan, kauvan

se kestää.

Ihmeellistä, ihmeellistä!

Mä köyhän kyntömiehen köyhä poika,

mä tulen kaukaa sydänmaasta tänne,

tään näen loiston, näen ihanuuden,

tää minut sokaisee. Tää on kuin unta,

en tätä käsitä. Mä myöskin nyt

oon yhtä kauniit, pulskat vaatteet saanut

kuin muut, ja kaunis, kaunis Colombina

on tänään mun. Oi onnea, en moista

ois ansainnut.