Читать книгу Salaperäinen ratsastaja - Zane Grey - Страница 5

"Minua sanotaan Lemuel Archibawld Billingsiksi", Lem vastasi heti.

Keskimmäinen nimi oli lisäys, jota ei kukaan milloinkaan ollut kuullut.

Nyt suuntasi Belllounds katseensa ja askeleensa tyttöä kohti. Paimenet taivuttivat päänsä ja menivät tiehensä.

"Kartanossa ei ole luullakseni muita kuin yksi tyttö", sanoi Belllounds, "joten sinun siis täytyy olla Columbine."

"Niin olenkin ja sinä olet varmaankin Jack", hän vastasi liukuen aidalta maahan. "Olen iloinen saadessani toivottaa sinut tervetulleeksi kotiin."

Hän ojensi Jackille kätensä ja Jack puristi sitä niin kauan, että Columbinen oli pakko vapauttaa se. Jack näytti hämmästyvän tavattomasti ja tulevan miellyttävästi yllätetyksi.

"No totisesti, en olisi milloinkaan tuntenut sinua", hän sanoi katsellen Columbinea päästä jalkoihin asti. "Tämäpä nyt on naurettavaa! Minulla oli mielessäni sinusta mitä tarkin kuva, mutta sinähän et ole lainkaan kuvittelemani tytön näköinenkään. Muistamani Columbine oli laiha, kalpea ja vain silmiä."

"Viimeisestä tapaamisestamme on kulunutkin jo pitkälti aikaa, kokonaista seitsemän vuotta", Columbine vastasi. "Sinut minä kumminkin tunsin. Vaikka oletkin vanhempi, pitempi ja ruumiikkaampi, olet sittenkin sama Möly-Jack kuin ennenkin."

"Toivoakseni en", Jack sanoi tuomiten rehellisesti entisyytensä. "Isä on apuni tarpeessa. Hän haluaa, että pitäisin silmällä töitä täällä ja tulisin mieheksi. Olen tullut takaisin nyt ja tuntuukin niin suloiselta olla taasen kotona. En ole milloinkaan ollut juuri minkään arvoinen ja Jumala varjelkoon, etten aiheuttaisi hänelle taasen suuria pettymyksiä."

"Samaa toivon minäkin", Columbine mumisi. Kun hän kuuli Jackin puhuvan näin rehellisesti ja vakavasti, hävisi ensimmäinen vastenmielinen vaikutus. Jack näytti olevan tosissaan. Hän katsoi maahan ja siirteli pieniä kiviä kenkänsä kärjellä. Columbinellä oli nyt hyvä tilaisuus tarkastella hänen kasvojaan tulematta itse huomatuksi. Jack oli hyvin isänsä näköinen kauniine päineen ja sinisine silmineen, joiden karski ilme johtui ehkä enemmän niiden ulkonevasta asennosta kuin mistään suorasta katseesta tahi tulisuudesta. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja huolien tahi tyytymättömyyden varjostamat. Näytti aivan siltä kuin hän olisi jollakin tavoin koettanut hillitä luonnettaan. Hänen suunsa ja leukansa näyttivät raaoilta. Columbine ei ollut löytävinään tämän nuoren miehen kasvoista mitään halveksittavaa, vaikka niissä olikin jotakin, joka piti hänet loitolla. Hän oli päättänyt täyttää osansa sopimuksesta epäitsekkäästi, hakea Jackista parhaimman, rakastaa häntä senvuoksi, tulla voimakkaaksi kestämään ja auttamaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut voimaa tukahduttaa epämääräisiä ja omituisia aavistuksiaan. Miksi hän ei voinut nähdä Jackissa jotakin sellaista, josta hän piti Jim Montanassa, Lemissä tahi Wilson Mooressa?

"Tämä oli toinen pitkäaikainen poissaoloni kotoa", Belllounds sanoi. "Ensimmäinen tapahtui silloin kun matkustin kouluun Kansas Cityyn. Pidin sielläolostani. Olin pahoillani, kun minut erotettiin ja lähetettiin kotiin… Mutta nämä viimeiset kolme vuotta olin kuin helvetissä."

Hänen kasvonsa nytkähtelivät ja punastuivat kovasti.

"Työskentelitkö?"

"Minäkö? Se oli totisesti vaikeampaa kuin työ… Niin, kyllä minä työskentelin", hän vastasi.

Columbinen terävä katse kohdistui hänen käsiinsä, mutta ne näyttivät niin pehmeiltä ja känsättömiltä kuin hänen omansakin. Mitähän työtä hän olikaan tehnyt, jos nyt voitiin luottaa hänen sanoihinsa?

"Niin, jos teet kovasti työtä isän hyväksi, opit kohtelemaan paimenia oikein etkä enää milloinkaan lankea noiden entisten pahojen tapojesi orjaksi, niin —"

"Tarkoitat väkijuomia ja kortteja. Vannon, että olin unhottanut ne kolmen vuoden kuluessa eilispäivään asti. Voin tulla toimeen aivan hyvin niittäkin."

"Silloin teet isän ja minut hyvin onnelliseksi. Sinäkin saat varmasti tuntea samaa."

Columbine hurmaantui nähdessään nämä hänen hyvätkin puolensa. Hänessä oli sittenkin jotakin parempaa, huolimatta hänen poikavuosiensa villeistä ja hurjista kujeista.

"Isä haluaa, että menisimme naimisiin", Jack sanoi äkkiä ujosti ja hymyillen omituisesti ja iloisesti. "Eikö se tunnukin naurettavalta. Sinä ja minä, joiden välit eivät ole olleet paremmat kuin kissan ja koiran. Muistatko, kun kerran sysäsin sinut tuonne vanhaan mutakuoppaan. Kerran sinä olit piilossa talon nurkan takana, voidaksesi heittää minua mädäntyneellä kaalinpäällä."

"Muistan kyllä", Columbine vastasi haaveillen. "Mutta siitä on kulunut jo pitkälti aikaa."

"Entä sen, kun söit piirakkani ja minä sitten kostaakseni revin pienen pukusi niin, että sinun oli pakko juosta kotiin melkein vaatteitta?"

"Sen olen luullakseni unhottanut", Columbine sanoi punastuen. "Olin kai silloin hyvin pieni."

"Olit todellinen pikku paholainen… Muistatko miten tappelimme Mooren kanssa sinusta?"

Columbine ei vastannut, sillä hän ei pitänyt ilmeestä, joka äkkiä vilahti Jackin kasvoilla. Hän muisti sen liiankin hyvin.

"Sen erän ratkaisen vielä Mooren kanssa", hän jatkoi. "Ja sitäpaitsi hän saa poistua kartanosta."

"Isä on taitavien miesten tarpeessa", Columbine sanoi katsellen harmaita salviarinteitä. Wilson Mooren nimen mainitseminen lisäsi hänen vastenmielisyyttään Jackia kohtaan ja suututti häntä.

"Ennenkuin ryhdymme jatkamaan, haluaisin tietää erään asian. Onko Moore milloinkaan sanonut rakastavansa sinua?"

Columbine tunsi tämän pistelevän lisäyksen polttelevan suoniaan. Miksi hän olikaan nyt niin herkkä vieraille, äkkinäisille ja tuntemattomille mielenliikutuksille? Miksi hän epäröi kuullessaan tämän Jackin luonnollisen kysymyksen?

"Ei milloinkaan", hän vastasi hetken kuluttua.

"Mutta sehän on kirotun omituista! Sinähän pidit hänestä enemmän kuin kenestäkään muusta ja vihasit melkein minua. Columbine, oletko tukahduttanut tuon tunteesi?"

"Tietysti. Mutta tuskinpa sinua sentään vihasinkaan."

"Isä sanoi sinun suostuvan tulemaan vaimokseni. Onko asia niin?"

Columbine painoi päänsä alas. Jackin ystävällinen kysymys ei ollut loukannut häntä, sillä hän oli odottanut sitä, mutta hänen todellinen läsnäolonsa ja hänen sanojensa tarkoitus synnyttivät hänessä kuvaamatonta vastustushalua. Hän oli kyllä jo mielessään suostunut vanhuksen ehdotukseen, mutta hän huomasi nyt, ettei hän voi pakottaa ruumistaan sellaiseen, jota se ei halunnut.

"On", hän vastasi urhoollisesti.

"Piankinko?" Jack lisäsi kiihkeästi aivan toisella äänenpainolla.

"Jos vain saan määrätä, se ei tapahdu niinkään äkkiä", Columbine änkytti. Hänen maahan luodut silmänsä olivat nähneet askeleen, jonka Jack otti tullakseen lähemmäksi, ja hän halusi lähteä juoksemaan.

"Miksi? Isä luulee sen olevan minulle hyväksi", Belllounds jatkoi painokkaasti ajatellen vain omaa hyötyään. "Se lisäisi vastuunalaisuuttani, jonka tarpeessa juuri olen. Miksi ei piakkoin?"

"Eiköhän sentään olisi parasta, että odottaisimme hieman?" Columbine kysyi. "Emme tunne vielä toisiamme puhumattakaan rakkaudesta, ja —"

"Columbine, olen rakastunut sinuun", Jack sanoi tulisesti.

"Miten se voisi olla mahdollista?" Columbine huudahti epäillen.

"Mitenkö? Olin jo silmittömästi kiintynyt sinuun lapsuudessammekin ja nyt kun näen sinusta kehittyneen tuollaisen kauniin, suloisen terveen ja kukoistavan tytön, niin… Ja isän sanat, että sinusta tulee pian vaimoni, vaikuttivat sen, että jouduin aivan pyörälle päästäni nähdessäni sinut."

Katsoessaan Columbine muisti, miten Jack jo poikana ollessaan oli kiihkeästi kiintynyt kaikkiin sellaisiin tavaroihin, jotka hän halusi välttämättä saada omakseen. Ja hänen isänsä oli aina täyttänyt hänen toivonsa. Sekin voi niin ollen olla mahdollista, että Jack oli äkkiä rakastunut häneen.

"Ottaisitko minut sittenkin, vaikka en rakastaisikaan sinua?" Columbine kysyi hyvin hiljaa. "En rakasta sinua vielä, mutta voin ehkä rakastaa sinua jolloinkin, jos olet hyvä, teet isän onnelliseksi ja voitat pahat taipumuksesi."

"Josko ottaisin sinut! Ottaisin sinut sittenkin, vaikka vihaisit minua", Jack vastasi intohimoisesti.

"Kerron isälle tunteeni", Columbine sanoi heikosti, "ja suostun menemään naimisiin kanssasi silloin kun isä tahtoo."

Jack suuteli häntä ja olisi puristanut hänet syliinsäkin, ellei hän olisi työntänyt häntä kauemmaksi.

"Voi älä! Joku voi nähdä meidät."

"Columbine, olemme nyt kihloissa", Jack sanoi intohimoisesti nauraen. "Sinun ei tarvitse olla niin peloissasi eikä kalveta, sillä enhän minä syö sinua sentään. Haluaisin kumminkin… Ah, miten suloinen sinä oletkaan! Minusta tuntui melkein vastenmieliseltä tulla kotiin, ja katsohan nyt onneani?"

Sitten muuttuen äkkiä, mikä tuntui olevan ominaista hänen luonteelleen, hänen tulisuutensa haihtui ja hän hillitsi puolivillin mahtailevan käytöksensä paljastaen luonteensa miellyttävämmän puolen.

"Collie, en ole milloinkaan ollut mikään hyvä mies", hän sanoi, "mutta haluan tulla paremmaksi. Todistan sen ja koetan käyttäytyä reilusti joka suhteessa. Haluan mennä naimisiin kanssasi salaamatta sinulta mitään. Voisit muussa tapauksessa saada sen selville jälkeenpäin ja vihata minua… Aavistatko ollenkaan, missä olen oleskellut nämä viimeiset kolme vuotta?"

"En."

"Kerron sen sinulle heti. Mutta sinun pitää luvata minulle, ettet ilmoita sitä milloinkaan kenellekään etkä muistuta siitä minua."

Hän puhui käheästi ja kalpeni hirveästi. Columbine muisti äkkiä Wilson Mooren. Hän oli tiennyt, missä Jack oli viettänyt nämä vuodet, ja voittanut kiusauksensa kertoa sen Columbinelle. Tämä oli ollut yhtä jalomielistä hänessä kuin Jackin oleskelupaikka oli ollut paha.

"Jack, tämä on aivan suurenmoista sinun puoleltasi", hän sanoi äkkiä, "ja minä kunnioitankin sinua senvuoksi, mutta sinun ei tarvitse kertoa minulle. Pyydän sitä. Tyydyn hyvään tahtoosi."

Belllounds säpsähti nähtävästi kovasti hämmästyksestä, helpotuksesta, ihmettelystä ja kiitollisuudesta. Hän muuttui silmänräpäyksessä aivan toisenlaiseksi.

"Collie, ellen olisi rakastunut sinuun jo, rakastuisin nyt. Tästä tarinani kertomisesta olikin muodostua kovin työ, mitä ikinä olen suorittanut, sillä aioin pitää sanani. Nyt minun ei tarvitse luulla, että häpeät vuokseni, eikä tuntea, että olen valehdellut sinulle. Sanon sinulle kuitenkin sen, että jos rakastat minua, voit tehdä minusta miehen."