Читать книгу Pinocchion seikkailut - Carlo Collodi - Страница 10

Sisällysluettelo

Geppetto tekee uudet jalat Pinocchiolle ja myy ainoan takkinsa voidakseen ostaa hänelle aapiskirjan.

Heti nälästä päästyään marionetti alkoi itkeä ja marista, sillä hän tahtoi uudet jalat.

Mutta Geppetto rangaistakseen Pinocchiota tämän kujeista antoi hänen itkeä ja valitella puolen päivää; sitten hän sanoi:

— Minkätähden tekisin sinulle uudet jalat? Ehkä sen vuoksi, että taas uudelleen pakenisit kotoasi?

— Lupaan sinulle, marionetti sanoi nyyhkien, — että minä tästä päivästä asti olen hyvä…

— Niin kaikki pojat sanovat, vastasi Geppetto, — kun heidän jotain tekee mieli.

— Minä lupaan sinulle, että menen kouluun ja luen ahkerasti ja olen sinulle iloksi…

— Saman jutun toistavat kaikki pojat, kun heidän tekee jotain mieli.

— Mutta minä en ole samanlainen kuin muut pojat! Minä olen paljon parempi kuin kaikki muut ja puhun aina totta. Minä lupaan sinulle isä, että opettelen jonkun ammatin ja olen sinun vanhuutesi tuki ja turva.

Vaikka Geppetto koetti olla hyvin julman näköinen, täyttyivät hänen silmänsä kyynelillä ja sydämensä säälillä hänen nähdessään Pinocchio-paran surkean tilan. Hän ei vastannut sen enempää, mutta otti esille työkalunsa ja kaksi kuivaa puupalasta ja alkoi rivakasti tehdä työtä.

Ei tuntiakaan kulunut, jalat jo olivat valmiit: kaksi niin solakkaa, somaa ja notkeaa jalkaa, että olisi luullut niitä hyvän taiteilijan tekemiksi.

Geppetto sanoi sitten marionetille:

— Sulje silmäsi ja nuku:

Ja Pinocchio sulki silmänsä ja oli nukkuvinaan. Hänen ollessaan nukkuvinansa Geppetto kaatoi hiukan sulatettua liimaa munankuoreen, sovitteli molemmat jalat tarkasti paikoilleen ja liimasi ne niin taitavasti yhteen, ettei kukaan voinut aavistaa missä jatko oli.

Kun marionetti huomasi, että hänellä oli uudet jalat, hän hyppäsi alas pöydältä, jolla oli maannut ja alkoi hyppiä ja tanssia, niin kuin olisi tullut hulluksi ilosta.

— Palkinnoksi siitä mitä olet tehnyt minulle, tahdon mennä heti kouluun.

— Hyvä, poikani.

— Mutta voidakseni mennä kouluun tarvitsisin hiukan vaatteita.

Geppetto, joka oli niin köyhä, ettei hänellä ollut penniäkään taskussa, teki nyt hänelle puvun kukikkaasta paperista, kengät tuohesta ja pienen hatun leivänkuoresta.

Pinocchio juoksi heti peilailemaan itseään pesuvatiin, joka oli täynnä vettä ja ihastui niin itseensä, että hän sanoi rehennellen:

— Minä olen aivan hienon herran näköinen.

— Tosiaankin, Geppetto sanoi, — mutta älä unohda että katsotaan puvun siisteyteen eikä vaan kauneuteen.

— Niin mutta kuulepas, huudahti marionetti, — mitä kouluun tulee, niin minulta puuttuu vielä kaikkein tärkein.

— No, mikä sitten?

— Aapiskirja.

— Siinä olet oikeassa. Mutta mistä se saadaan?

— Sehän on hyvin yksinkertainen asia, sen ostan kirjakaupasta!

— Entä rahat?

— Minulla ei ole penniäkään.

— Eikä minullakaan, kiltti vanhus sanoi hyvin surullisen näköisenä.

Ja vaikka Pinocchio oli maailman iloisin poika, tuli hänkin surulliseksi, sillä silloin kun köyhyys todellakin on puute, tuntevat sen lapsetkin.

— Odotapas! Geppetto huudahti äkkiä, nousi ylös, puki ylleen vanhan sarkatakkinsa, jossa ei ollut juuri muuta kuin paikkoja ja kiiruhti ulos.

Vähän ajan perästä hän palasi takaisin kädessään aapinen pojalleen, mutta takkia ei hänellä enää ollut. Ukko parka oli aivan paitahihasillaan ja ulkona satoi lunta.

— Mutta takkisi, isä?

— Sen olen myynyt.

— Minkä tähden sen möit?

— Sillä minun oli kuuma.

Sen vastauksen Pinocchio ymmärsi heti paikalla. Hän ei voinut vastustaa hyvää sydäntään, vaan hyppäsi Geppetton kaulaan ja suuteli häntä kasvoille minkä ehti.