Читать книгу Pinocchion seikkailut - Carlo Collodi - Страница 9

Sisällysluettelo

Geppetto palaa kotiin ja antaa marionetille sen ruuan, jonka oli tuonut itselleen aamiaiseksi.

Pinocchio parka, joka tuskin oli saanut unen hierotuksi pois silmistään, ei ollut vielä huomannut jalkojensa palaneen. Kuultuaan isänsä äänen, hän hyppäsi alas jakkaralta ja aikoi juosta avaamaan oven salvasta, mutta parin kolmen yrityksen jälkeen putosi pitkälleen lattialle.

Hänen pudotessaan lattialle kuului aivan samanlainen kalina kuin olisi säkillinen puulusikoita pudonnut alas viidennestä kerroksesta.

— Ovi auki! huusi Geppetto kadulta.

— Isä kulta, en voi… vastasi marionetti itkien ja pyöritteli itseään pitkin lattiaa.

— Miksi et voi?

— Sen vuoksi, että ovat syöneet minun jalkani.

— Ketkä ovat syöneet?

— Kissa, sanoi Pinocchio, nähdessään samassa kissan leikittelevän lattialla höylänlastujen kanssa.

— Avaa paikalla, kuuletko! uudisti Geppetto, — jollet niin kyllä minä sinulle kissan annan, kunhan sisään pääsen!

— En voi seisoa pystyssä, usko minua. Voi, minua raukkaa, minun täytyy koko elämäni kulkea polvillani.

Geppetto, joka uskoi, että tämä voivotteleminen oli taas vaan marionetin uusia koirankujeita, päätti tehdä siitä lopun; hän kiipesi pitkin ulkoseinää, ja kapusi sisään ikkunasta.

Ensin hän aikoi ruveta sekä nuhtelemaan että kurittamaan, mutta nähdessään Pinocchion makaavan pitkällään lattialla, todellakin jalattomana, leppyi hän. Hän otti Pinocchion syliinsä, syleili ja suuteli ja hyväili häntä. Suuret kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin ja hän sanoi nyyhkyttäen:

— Pikku Pinocchioni! Miten sinä oikein poltit jalkasi?

— En tiedä, isä, mutta usko pois, kyllä viime yö oli kauhea, sen muistan niin kauan kuin elän. Ukkonen jyrisi, salamat leimusivat ja minulla oli niin hirveä nälkä, ja silloin sanoi puhuva sirkka minulle: "Se on oikein sinulle: olet ollut paha ja ansaitset sen", ja minä sanoin sille: "Varo itseäsi sirkka!" Ja se sanoi minulle: "Sinä olet marionetti ja puukallo", ja minä heitin sitä puuvasaralla ja se kuoli, mutta se oli sen oma syy, sillä en minä sitä aikonut tappaa, minä vaan asetin pienen pannun tuliastialle hehkuville hiilille, mutta kananpoika pujahti ulos sanoen: "Hyvästi, hyvästi… ja terveisiä kotiin!" Ja nälkä yhä kiihtyi ja silloin se pieni ukko, yömyssy päässä pisti päänsä ikkunasta ja sanoi: "Asetu tähän ikkunan alle ja ojenna hattusi", ja minä sain vadillisen pesuvettä päälleni, mutta eihän ole häpeä pyytää leivänpalaa? Sitten minä palasin nopeasti kotiin, ja kun minä yhä vaan olin kovin nälissäni, nostin minä jalkani kuivumaan tulikopan päälle ja sitten palasit sinä ja löysit minut näin surkeana, ja nälkä minun on vielä, mutta jalkoja minulla ei ole enää! uh!… uh!… uh…

Ja Pinocchio-parka alkoi itkeä ja ulvoa niin kovaa, että se kuului ainakin viiden kilometrin päähän.

Koko tästä sekavasta puheesta oli Geppetto ymmärtänyt ainoastaan sen, että marionetti oli kuolemaisillaan nälästä. Hän otti sen vuoksi taskustaan kolme päärynää ja ojensi ne Pinocchiolle sanoen:

— Nämä kolme päärynää ovat minun oma aamiaiseni, mutta minä annan ne mielelläni sinulle. Syö ne, ja olkoot ne sinulle terveydeksi.

— Jos tahdot että ne syön, niin ole hyvä ja kuori ne ensin.

— Kuoria? Geppetto huudahti ihmeissään. — En ikinä olisi uskonut sinua semmoiseksi herkkusuuksi. Hyi sinua! Lapsesta saakka täytyy oppia syömään kaikkea, sillä ei tiedä mitä kunkin eteen voi sattua tässä maailmassa. Elämän tiet ovat ihmeelliset!

— Voit olla oikeassa, Pinocchio sanoi, — mutta en minä ainakaan milloinkaan aio syödä kuorimattomia hedelmiä. Inhoan kuoria.

Ja tuo hyvä Geppetto-ukko otti esille pienen veitsen ja kuori pyhällä kärsivällisyydellä kaikki kolme päärynää, mutta kuoret hän asetti pöydän nurkalle.

Syötyään kahtena suupalana ensimmäisen päärynän Pinocchio aikoi viskata pois siemenkodan, mutta Geppetto tarttui häntä käsivarteen ja sanoi:

— Elä heitä sitä pois, kaikesta tässä maailmassa voi olla hyötyä.

— Niin, mutta siemenkotaa minä nyt en ainakaan syö, marionetti huudahti, sähähtäen äkäisenä kuin pieni kyykäärme.

— Saadaan nähdä! Elämän tiet ovat ihmeelliset, Geppetto toisti rauhallisesti.

Ja lopputuloksena oli, ettei noita kolmea siemenkotaa heitettykään ulos ikkunasta, vaan ne joutuivat pöydännurkalle säästöön kuorien kanssa.

Kun Pinocchio oli syönyt tai oikeimmin sanoen ahminut nuo kolme päärynää, haukotteli hän hartaasti ja sanoi nyyhkyttäen:

— Minun on vielä nälkä!

— Mutta minulla, poikaseni, ei ole mitään sinulle antaa.

— Eikö mitään?

— Minulla on ainoastaan nämä päärynän kuoret ja siemenkodat.

— Olkoon menneeksi! sanoi Pinocchio, — ellei todellakaan ole muuta, niin syön yhden kuoren.

Ja hän alkoi imeksiä yhtä kuorista. Ensin hän vähän väänsi suutaan; mutta sitten hän söi yhtä kyytiä kaikki päärynän kuoret, yhden toisensa jälkeen ja vielä kuorien jälkeen siemenkodat ja ne kaikki syötyään hän taputti tyytyväisenä vatsaansa ja sanoi iloisena:

— Kas nyt minun on hyvä olla!

— Niin, siinä nyt näet, Geppetto huomautti. — Enkö ollut oikeassa sanoessani sinulle, ettei saa valita ruokia ja aina etsiä herkkupaloja. Ei rakkaani, ei sitä tiedä, mitä kunkin eteen voi sattua tässä maailmassa. Ihmeelliset ovat elämän tiet…!