Читать книгу Pinocchion seikkailut - Carlo Collodi - Страница 6
IV
ОглавлениеJuttu Pinocchiosta ja puhuvasta sirkasta, josta saamme tietää, miten vastenmielisesti pahankuriset pojat tottelevat niitä, jotka tietävät enemmän kuin he.
No, lapset, nyt kerron teille mitä Pinocchio-vekkuli teki sillä aikaa, kun Geppetto-parka viattomasti sai istua vankilassa. Se veitikka, heti kun hän pääsi irti poliisin kynsistä, alkoi juosta peltojen poikki ehtiäkseen kotiin niin pian kuin suinkin. Ylös jyrkkiä mäkiä ja yli orapihlaja-aitojen ja syvien vesiojien hän harppasi kuin mikäkin vuohi tai jänönpoika, jolla on metsästäjä kintereillään.
Hänen kotiin tultuaan oli ovi kadun puolelta raollaan. Hän potkaisi sen selälleen ja astui sisään, ja saatuaan oven hyvin salpaan hän heittäytyi istumaan lattialle hengittäen syvään tyytyväisyydestä.
Mutta tätä tyytyväisyyttä ei kestänyt kauan, sillä samassa kuului ääni huoneessa sanovan:
— Kri-kri-kri!
— Kuka minua huutaa? kysyi Pinocchio pelästyneenä.
— Minä vaan.
Pinocchio kääntyi ja näki suuren sirkan hyvin verkalleen kiipeävän ylös seinää pitkin.
— Sanopas minulle sirkka, kuka sinä olet?
— Minä olen puhuva sirkka ja olen asunut tässä huoneessa jo kauemmin kuin sata vuotta.
— Vai niin, mutta nyt on huone minun, marionetti sanoi, ja jos tahdot tehdä minulle mieliksi, niin menet heti matkaasi taaksesi katsomatta.
— Enpä aio mennä täältä, sirkka vastasi. — Ennen kuin olen sanonut sinulle totuuden.
— No, laukaise sitten heti!
— Voi niitä lapsia, jotka vastustavat vanhempiansa ja oikkujensa vuoksi jättävät isiensä kodin! Heillä ei ole onnea maailmassa, ja ennemmin tai myöhemmin he saavat katkerasti katua tekonsa.
— Laula vaan, sirkkaseni, miten haluat ja mielesi tekee, mutta sen minä tiedän, että huomenna päivän sarastaessa aion minä livahtaa tieheni, sillä jos jään tänne, käy minun niin kuin kaikkien muiden lasten, minut lähetetään kouluun ja pakotetaan lukemaan halusta tai pakosta. Ja voinpa sanoa sinulle, että siihen ei minulla ole vähintäkään halua. On paljon hauskempaa juosta perhosten jäljestä tai kiivetä puihin hakemaan linnunpoikia pesistä.
— Voi tuhmeliinia! Etkö tiedä, että jos teet niin tulee sinusta suurena aika aasi, jota kaikki pitävät pilkkanaan?
— Ole vaiti, sinä pahaa ennustava sirkka! Pinocchio huusi.
Mutta sirkka, joka oli kärsivällinen filosofi, sen sijaan että olisi suuttunut toisen ilkeydestä, jatkoi samalla äänellä:
— Ja jos sinua ei haluta käydä koulua, miksi et opettele jotain ammattia, jolla voisit kunniallisesti leipäsi ansaita?
— Tahdotko, että sanon sen sinulle? Pinocchio kysyi, jonka kärsivällisyys alkoi loppua. — Kaikista maailman ammateista on yksi ainoa minun mieleiseni.
— Ja mikä olisi tämä ammatti?
— Syödä, juoda, nukkua, huvitella ja aamusta iltaan viettää joutilaan elämää.
— Tiedä siis, sanoi puhuva sirkka tavallisella tyynellä tavallaan, — että kaikki, jotka tämän ammatin omakseen ottavat, poikkeuksetta lopettavat päivänsä joko vankilassa tai sairashuoneessa.
— Varo sinä pahaa ennustava sirkka! Voi sinua, jos todella suutun…
— Pinocchio parka, minä oikein säälin sinua!
— Miksi säälit minua?
— Sen vuoksi että olet marionetti, ja sen pahempi senvuoksi, että sinulla on pää puusta.
Nämä viimeiset sanat kuultuaan hypähti Pinocchio ylös aivan vimmastuneena, otti puunuijan höyläpenkiltä ja heitti sen puhuvaa sirkkaa kohti.
Ehkä hän ei luullut iskun sattuvan, mutta onnettomuudeksi sattui se juuri sirkka paran päähän, niin että se tuskin ehti sanoa kri-kri-kri, ennen kuin se lyötiin kuoliaaksi seinää vasten.
