Читать книгу Vilun-ihana - Auerbach Berthold - Страница 10

Sisällysluettelo

Vainaja ilmestyy ja toinen äiti haastaa.

Kun Lents tuli vuoriniittyä ylöspäin, huusi Don Bastianin emäntä hänelle: "ei hän ole kotona; hän on arvattavasti mennyt teille. Eikö hän tullut tiellä vastaan?"

"Ei. Onko hänen kamarinsa auki?"

"On".

"Minä menen sinne vähäksi aikaa".

Lents meni tuttuun tupaan. Kun hän avasi oven, oli hän permannolle putoomaisillaan. Hänen äitinsä seisoi tuossa ja hymyili hänelle. Mutta pian hän malttoi mielensä ja kiitti sydämessään ystäväänsä, joka oli taululle pannut nuo armaat, hyvät, hellät kasvot, ennenkun ne muistosta haihtuisivat. Tuommoisilla, ihan tuommoisilla silmillä on hän katsellut! Pilgrim on minun hyvä ystäväni ja on sinä aina pysyvä. Kun hän ei ole taitanut olla luonani, on hän sillä välin ollut hyväntekiäni. Mikä parahinta olla taitaa sinä minulle tehnyt olet.

Kauan ja lakkaamatta Lents katseli näitä rakkaita kasvoja. Hänen silmänsä vuotivat kyyneliä, mutta yhä vaan hän kuvaa katseli. Niin kauan kuin silmäni auki pysyy, saan nyt sinun nähdäkin, mutta kuulla — jos ma vaan saisin sinua kuullakin. Oi, joska saisi edesmenneen äänenkin ilmestyneeksi!… Tuskin hän taisi kamarista erota. Hänestä oli niin ihmeellistä, että äiti tulisi jäämään yksistänsä katselemaan katselemistansa eikä kukaan katselisi häntä…

Vasta kun yö joutui eikä enää mitään voinut nähdä, hän meni pois, ja tiellä hän sanoi itseksensä: no, nyt on aika antaa surun lentää. Itsekseni tahdon olla se, kuin tiedän olevani, mutta mailma ei saa minusta sanoa muuta, kuin että olen mies. — Tohtorin talon kohdalle tultuaan, oli akkunat auki, ja sieltä kuului mies vahvalla bariton-äänellä laulavan vieraita lauluja. Tuo ääni ei ole tästä laksosta kotosin. Kukahan se mahtanee olla? Olkoon kuka hyvänsä, mutta ääni on kaunis.

Nyt kuului vieras sanovan: "Neiti Bertha, laulakaa nyt tekin minun kuullen".

"Ei, herra Storr, minä en saata nyt laulaa. Meidän täytyy kohdakkoin ruveta ehtoolliselle. Vasta sitte laulamme vielä yhdessä. Silmäilkää siliä välin näitä nuottia".

Tämä muistutus ehtoollisesta ynnä Lentsin äsköin tekemä päätös elää reippaasti näytti hänessä yhtäkkiä vaikuttaneen sekä nälkää että janoa, ja kohta paikalla hän teki riuskan päätöksen. Sinä menet Leijonaan, sanoi hän itsekseen, ja sitte hän vakavilla askeleilla ja pää suorana meni kylään.

"No, hyvää ehtoota, Lents, onhan se hauskaa, ettet sinä surussasi unohda hyviä ystäviä! Ei ole monta minuutia kun juuri pääsin sinusta puhumasta, ja jos sinä tänään olisit ollut täällä, olisit omin korvin kuullut koko päivän sinusta puhuttavan; kaikki ihmiset jotka ovat menneet ulos ja tulleet sisään, ovat sinusta puhuneet. Eikö ole oikea korva soinut? Niin, hyvä kyllä sinulle vielä mailmassa palkitaan, mitä äiti-vainaallesi olet ollut. Ja senkin sinä hyvin tiedät, että äiti-vainaasi ja minä olemme olleet parahimpia ystäviä, vaikka me, Herra nähköön, ainoastaan harvoin tapasimme toinen toisemme, kun äitisi ei ollut mielellänsä kotoa pois, enempää kuin minäkään — — — Eiköstä sinua haluttaisi juoda lasi vanhaa taikka tänvuotista viiniä? Juo sinä tänvuotista; se on aivan hyvää, eikä tuota silmään jyvää. Sinä näytät niin kuumettuneelta, sinua punottaa. Niin, niin, sehän on luonnollista siltä, joka on kadottanut semmoisen äidin. Minä en sano muuta, vaan…" Leijonan emäntä, se joka Lentsiä näin puhutteli, viittoi nyt kädellänsä, tahtoen täten sanon, ettei hän liikutuksesta saanut enempää puhutuksi.

Sitte hän jatkoi, laskiessaan pullon ja lasin pöydälle. "Mitäs me voimme sen tehdä? Me olemme kuolevaisia ihmisiä; sinun äitisi oli toista vuotta kahdeksallakymmenellä, siinähän jo on runsas vuosi liikenemäänkin, ja huomenna kentiesi minunkin täytyy mailmasta erota, niinkuin sinun äitisi. Jumalan avulla tulen jättämään jälkeeni minun lapsilleni myös hyvän nimenkin. Tosin kyllä äitisi vertaista ei voi olla. Mutta ethän pahaksune, jos uskallan antaa sinulle hyvän neuvon? Minä totta kyllä en sinulle soisi muuta kuin hyvää".

"Kyllä minä kuulen. Minä otan mielelläni hyviä neuvoja korviini".

"Minun oli mielessäni sanoa sitä vaan, kun sinulla on niin hellä luonto, ettes antaisi surun sinua voittaa. Eiköstä niin, ethän vaan suuttune minulle?"

"En suinkaan, en, kuinka minä siitä suuttuisin? Päin vastoin, nyt vasta huomaankin, kuinka monta hyvää ystävää äidilläni on ollut, ja kuinka minä niitä häneltä perin".

"Oi, jo maakan sinä niitä omasta kohdenkin ansaitset; sinähän olet niin —"

"No, Jumalan terveeksi, Lents!" kuului heleä nuori ääni äkkiä keskeyttävän Leijonan emäntää, ja uhka ympyriäinen käsi ojentui Lentsille, ja kasvot, joihin käsi kuului, olivat yhtä ympyriäiset. Se oli Leijonan Anni, joka tuli sisään kynttilä kädessä, ja siitä koko huone kohta valkeni, ja kääntyen äitinsä puoleen, sanoi hän: "Äiti, miksi ette ole antanut minulle sanaa siitä, että Lents oli täällä?"

Omituisesti naurahtaen vastasi äiti: "Minä mahtanen saada hämyssä puhella vaikkapa nuorenkin miehen kanssa, vaan sinä et sitä saane". Tämä leikkipuhe ei näkynyt ollenkaan olevan Lentsin mieleen, ja Anni lisäsi: "Oi hyvä Lents, sinä kaiketi näöstäni huomaat, kuinka minä eilen ja tänäpänä olen äitiäsi itkein surrut. Se tuntuu vielä polvissanikin. Semmoisten ihmisten ei pitäisi ollenkaan kuoleman, ja kun ajattelee, että kaikki se hyvä, jonka ovat aikaan saaneet, yhtäkkiä on kuin sitä ei olisikaan — siitähän voisi ajatella itsensä uuvuksiin. Minä kyllä käsitän, mitenkä sinun kotonasi nyt on laita. Sinä katselet joka nurkkaan, sinä odotat oven aukenevan; se ei voi olla mahdollista, että sinun olisi käynyt niin, ettei äitiä enää olisi olevassa; hänen täytyy tulla sisään. Oi hyvä Jumala! minun on täytynyt koko päivän ajatella näin: voi sentään sitä hyvää Lentsiä, jos minä vaan taitaisin hänelle huojennusta tehdä! Kuinka mielelläni minä tahtoisin huojentaa hiukankin vaan! Tänäpänä sinua odotettiin toden takaa tänne päivälliselle. Sinun setäsi sinua ensin odotti. Kun hänelle muutoin täytyy laittaa kaikki kellon lyömältä valmiiksi, hän tänäpänä sanoi: Anni, odotetaan hiukan, laske pois vähäksi aikaa; minun Lentsini kaiketikin tulee tänne, ei hän suinkaan jää yksistään siellä ylähällä kotona istuskelemaan. Sitte Pilgrim sanoi sinun tulevasi syömään hänen kanssaan; tiedäthän, että Pilgrim käy meillä rualla, hän on kuin oma veljeni. Siinä miehessä on sinulla ystävä, oi, oikea todellinen ystävä. Sitte piti sedällesi ypi yksistänsä katettaman hänen omalle pöydällensä ja minun täytyi istua hänen viereensä juttelemaan. Hän on leikkiä laskeva mies, mutta liukas kuin ilmetty piru itse. Nyt sinun pitää huomenna tuleman päivälliselle. Sanopas nyt mitä ruokaa sinä mielelläsi syöt?"

"Minulla ei ole oikeata ruokahalua lähes ollenkaan. Minun olisi mieluisinta jos saisin maata kahdeksan päivää perätysten, yhtäpäätä maata vaan, tietämättä mistään mitään".

"Kyllä siitä muutos tulee. — Malttakaa, minä tulen paikalla!" huusi Anni toista pöytää päin, johon äsköin oli istunut muutamia vuurmannia. Heille hän pian toi ruokaa ja juomaa ja asettui sitte jälleen Lentsin tuolin taa. Vastatessaan muille vieraille piti hän kättänsä tuolin selkälaudalla, ja Lentsistä tuntui niin kummalliselta kuin olisi sähkövoimaa juossut läpi koko ruumiin. Mutta nyt muitten syöminen muistutti hänelle omaa nälkäänsä ja kohta Anni nopiasti kuin leimaus meni kyökkiin, tuli takasin, levitti hienon valkoisen liinasen Lentsin eteen, pani ruat pöydälle ja asetti siihen pöytäkalut niin maukkaasti ja sanoi niin herttaisella äänellä: "Siunatkoon Jumala ruokasi!" että se oli oikein Lentsin mieleen.

Kyllä se niin on, ettei äkkiä löydä toista noin vikkerää ja nättiä tyttöä kuin Anni on. Paha vaan, että hän pitää koko mailmaa pilkkana: hän osaa vastata niin että sanat paukkuvat ja tietää panna puheen alkuun ja jatkoon, eikä se sitte kesken katkee.

Lents oli tyhjentänyt ensimmäisen viinilasin ja oli paikalla valmis tuomaan ja kaatamaan toista sisään.

"Ethän sinä polta, vai kuinka?"

"Minulla ei ole siihen pakkoa, mutta kyllä mä polttaa osaan".

"Oikein, minä menen ja tuon sinulle niitä sikaaria, joita isäni polttaa. Vieraille niitä ei tavallisesti anneta". Anni toi yhden sikarin, viritti kynttilästä paperin palaseen valkeeta ja piteli sitä Lentsille.

Sillä aikaa tuli Leijonan isäntä sisään. Se oli suuri, hartiokas ja varteva kunnianarvoinen katsella, melkein kuin pappismies, sillä hänen lumivalkeat hiuksensa olivat harvassa ja niitä peitti musta samettinen patalakki. Sen ohessa hänellä oli ympyriäiset hopesankaiset lasisilmät päässä, joita hän käytti lukiessansa, mutta enimmästi ne olivat otsalla, ja siltä näytti, kuin hänen vakava älynsä katselisi otsasta ulos, ja vakava mies hän olikin, melkein majesteetillisen vakava, ja erinomaisen älykkäänä hän pidettiin. Hän tosin hyvin harvoin sanoi mitään, mutta mahtaneehan semmoinen mies olla sangen älykäs, joka on hyötynyt niin, kuin Leijonan isäntä? Kasvonsa olivat punertavat ja nöyryyttävät, kuin sanottu. Ainoastansa hänen suunsa, joka eniten vääntyi kuin olisi hän jotain maukkaasti imenyt, se suu ei varsin ollut nöyryyttävää laatua. Hän oli totinen ja harvapuheinen ikäänkuin pakoittaisi hän vaitiolollaan vaimonsa ja osaksi tyttärensäkin puheliaisuutta tasapainoon. Kun hänen vaimonsa laski liikoja ja kaunisteli puhettansa ylen määrin, hän välisti pudisteli päätänsä, ikäänkuin tahtoisi hän sanoa: kunnon miehen ei tarvitse tuota tehdä. Leijonan isäntä olikin kunnon tunnettu mies, tunnettu likeltä ja kaukaa, sekä ensimmäisen luokan asioitsia, niin kutsuttu pakkaaja; hän näet osti kelloja kellosepiltä ja sitte myi hän niitä pitkin maata mailmaa.

"Hyvää ehtoota Lents", sanoi Leijonan isäntä leveällä äänellä, ikäänkuin siinä olisi koko pitkä puhe, ja kun Lents kunnioittaen nousi ylös, antoi hän hänelle kättä ja sanoi: "istu alallasi vaan äläkä huoli ollenkaan kursailla, kunhan olet ravintolassa". Sitte hän nyykytti päätään äänetönnä, jota tiesi samaa, kuin olisi hän sanonut: sinä pidät minua kunniassa, ja minun säälini sinua kohtaan on, tietkös, yhtä taattu, kuin kolmenkertainen pantti. Hän meni sitte pöydällensä ja rupesi sanomia lukemaan. Anni otti sukankutimensa ja tuli pitämään Lentsille seuraa sanoen kohteliaasti: "istun tähän sinun luvallasi". Hän haasteli paljon ja tottuneen tavalla; ja vaikea on sanoa, onko hänen luonnossaan enemmän sukkeluutta vai hyvyyttä. Hän on oikeastaan sukkela kuin hyväkin ja niin liipattu kuin olla taitaa. Kun Lents lopuksi maksoi, sanoi Anni: "Tietkös, se on minulle oikein vastahakoista, kun minun täytyy sinulta ottaa maksoa, olisi paljon hauskempaa, jos olisit ollut kestivieraana. Toivotan sinulle hyvää yötä ja ettes sydäntäsi surulla pakahduta. Minä soisin taitavani sinua auttaa. No, kun olin melkein unohtamaisillani: milloinka sinun suuri ja kaunis urkurakennuksesi, josta niin paljon puhutaan — sanotaanhan sen olevan kauniimman kaikista tällä seudulla tehdyistä — milloinka se viedään Venäjälle?"

"Minä odotan joka päivä sanaa, että sitä tullaan noutamaan".

"Saanko minä äitini kanssa tulla sinne kuulemaan ja katsomaan sitä?"

"Se olisi minun kunniakseni. Tule vaan, tule, koska vaan haluttaa?"

"Hyvää yötä nyt ja oikein makoista unta! Sano minulta terveisiä

Maisullekin, ja jos hän jotain tarvitsee, tulkoon meille vaan".

"Kiitos kaunis! Kyllä sanon". — —

Lentsin taloon on neljännes-tunnin matkaa, hyvin runsaasti, ja jyrkkää vastamäkeä, mutta tänäpänä hän pikaa pääsi kotiin, eikä hän tiennyt, kuinka se kävi. Kun hän taas oli yksistänsä huoneessaan, tuli hän murheelliseksi. Hän katseli kauan ulos suviseen yöhön, ei hän tietänyt, mitä hän ajatteli. Mailman menoista täällä ei kuule, ei näe mitään, ainoastansa kaukana etäällä, tuonpuolisella vuorella seisoo yksinäinen huone, jossa kettinkiseppä asuu; nyt sieltä vilahtaa valkea, mutta katoo taas pian. Ne ihmiset, joitten sydäntä ei särje, saavat maatuksikin.

Sahamylly, joka ei ole kaukana kettinkisepän huoneesta, kuuluu yön hiljaisuudessa tuulenpuuskan tullessa nopiasti ratisevan. Tähdet tuikkivat kirkkaasti yli tumman vuorimetsän reunan; tuolla, jossa kuu on laskenut vuorimetsän taa, näkyy vielä sinertävän vaalea kehä, ja pienet pilvet taivaalla ovat vielä vienosti valaistut.

Lents kävi käsin polttavaan otsaansa ja tunsi suonensa lyövän. Koko mailma menee ympäri hänen silmässään. Sen vaikuttaa vissiinkin nuori viini. Sinä et ehtoisin saa viiniä juoda. Mutta Anni on kuitenkin sukkela ja herttainen tyttö. — Älä nyt sentään ole mikään narri, mitä sinä hänestä huolit? "Hyvää yötä nyt ja oikein makoista unta!" toisti hän itsekseen ja sai todellakin tällä kertaa nauttia vahvaa unta.