Читать книгу Kuningas Eerik ja lainsuojattomat: Historiallinen romaani. Edellinen osa - Bernhard Severin Ingemann - Страница 13

Sisällysluettelo

Sjöborgin linna, jossa kuningas itse oli asunut vuoden 1295:n viime kuukaudet, ja joka oli ollut niin tärkeiden tapahtumien näyttämönä, oli seuraavana uudenvuoden aamuna autio ja tyhjä. Portti oli lukittu, ja lauttasilta jäätyneen järven rannalta poistettu. Portin yläpuolella olevalla muurilla eivät enää vartijoivat vahdit astelleet; sisäpuolella ei ollut elämää eikä liikettä. Eteläisen maavallituksen ulkopuolelle, niinkutsutun kuninkaanpuiston päähän, missä tiet Esromista ja Gilleleijestä yhtyivät, oli hirsipuu pystytetty. Hirsipuussa riippui kuollut ihmisruumis, jonka yllä oli lyhyt lammasnahkaturkki ja jalassa suuret, karvaiset saappaat. Pari korppia tappeli syntisen pään kohdalla, ja jäykäksi jäätyneen ruumiin ympärillä liiteli kirkuvia harakoita.

Vanha kalastaja Jeppe Gilleleijestä, joka aina paastopäivinä vei kaloja Esromiin ja Sjöborgin keittiöön, astui aikaisin aamulla, sankassa pakkassumussa, selässään leveä kalakorinsa, linnanportin vastapäätä olevalle lauttauspaikalle ja seisoi melkein hirsipuun alla ennenkuin sen huomasi. Hänen renkinsä, nuori kalastajapoika, seurasi häntä samanlaista koria kantaen.

"Se oli siis kuitenkin totta!" sanoi vanhus. "Täällä on talo tyhjänä. Uskottomat palvelijat ovat livistäneet tiehensä. Minne lie lintu lentänytkin, häkki ainakin on tyhjänä. Meidän nuori kuninkaamme kuuluu olleen todenperään vihainen, eikä hän jätä puolieräisiksi töitään. Nyt saamme lähteä Örekrogiin turskinemme. Mutta onko paholainen riivannut nuo linnut tänään?"

"Katsokaa, katsokaa, isäntä!" huusi renki. "Tuolla hän riippuu."

"Rist' varjele!" huudahti Jeppe ja pysähtyi. "Siinäpä riippuu totisesti mies vanhassa turkissaan ja jaloissaan samat saappaat, jotka minä toin hänelle viimeisiltä Skanörin markkinoilta ja joista hän peijasi minulta rahdin ja kuusitoista äyrityistä. Niin, niin, pohjat ovat vielä ehjät; enpä juuri toivottanut hänen niitä terveydellä kuluttavan. Hyi, miten ilettävät hänen kasvonsa ovat. Eipä tuo ole kovinkaan rohkaiseva näky näin aamutuimaan. Otetaanpas ryyppy, Ola!" Hän otti esille koristaan pienen puuleilin, ja juotuaan siitä ensin itse, hän ojensi sen rengilleen. Sitten molemmat katselivat pelokkaina hirtettyä.

"Herra Jumala, kyllä pian loppuu tämä vaivaisen syntisen elämä!" alkoi vanhus taas puhua tehden ristinmerkin, ja rykäistyään väkevän juoman vaikutuksesta hän jatkoi: "No niin, minä sanon niinkuin ennenkin: Kukin palkkansa ansaitsee, — paha pahalla palkitaan. Kuolleista täytyy muuten puhua vain hyvää, ja sen minä sanon, Jesper Mogensen oli muutamissa suhteissa hurskas mies: Hän ei laiminlyönyt aamukirkkoa eikä iltamessua; hän kävi joka toinen päivä ehtoollisella, jota ei ainakaan kukaan meistä tee. Mutta ei korppi pesemällä valkeammaksi muutu, enkä minä antaisi mädännyttä sillinpäätä hänen hurskaudestaan. Muistatko mitä minä sanoin viime vuonna kalastaja Sörenille? Odotappas vain, sanoin minä, kyllä se vene vielä ajaa karille hirsipuun alle. Rukoilkaamme kuitenkin hänen sielunsa puolesta, Ola, vaikka hän onkin tinkinyt meiltä monta kiiltävää äyrityistä ja pettänyt kuninkaalta useampia vakallisia hopeaäyriä, kuin nyt korpit ovat jättäneet hiuksia hänen syntiseen päähänsä. Liekö hänellä nyt parempi olla siellä missä on, kuin hänen vangeillaan oli ennen Sjöborgissa! Ei hän olisi parempaa oloa ansainnut, sillä itse hän aina oli armoton herra, eikä säälimätön herrasväki pääse Herran armosta osalliseksi."

"Se on totisesti tosi sana, isäntä!" vastasi nuori kalastaja. "Mutta eikö voisi sanoa samaa myöskin meidän nuoresta kuninkaastamme, tietysti kaikella kunnioituksella?"

"Kuninkaastako? Oletko hullu, Ola?" huudahti vanhus tulisesti. "Onko sinut paholainen sokaissut ja riivannut? Sellaistako kristillisyyttä sinulle on opetettu luostarissa? Sinäpä vasta mainio miehenalku olet!"

"Elä suutu, isäntä!" vastasi poika. "Totuus on totuus, olkoon sitten karvas tai makea, ja kutkutelkoon rikkaiden tai köyhien neniä, sanoo isä Yrjänä. Ja me tanskalaiset olemme vapaa kansa, jotka uskallamme lausua suoraan käräjillä asiamme, olkoon vastassamme ylhäinen herra tai yksinkertainen talonpoika. Te tiedätte kyllä itsekin isäntä, ettei kuningas ole se mies, häpeä sanoa, joka antaa armon käydä oikeudesta silloin kun on kysymys lainsuojattomista tai heidän suvustaan ja ystävistään. Ajatelkaapas vain Stig-marskin kauniita tyttäriä, heidät hän on sulkenut Vordingborgin neitsyttorniin ainoastaan senvuoksi, että heidän isänsä oli lainsuojaton mies; ei hän sillä ainakaan erityisesti sääliä osoittanut. Isä Yrjänä sanoi hänen tehneen hyvin väärin piinatessaan ja kidutellessaan piispaa täällä niin kauan. Ei voinut kukaan todistaa hänen olleen hitossa lainsuojattomien tai Etelä-Jyllannin herttuan kanssa. Kaikessa tapauksessa hän oli mahtava hengenmies, jota vain Jumala ja paavi ovat oikeutettuja tuomitsemaan, niin ainakin isä Yrjänä sanoo."

"Vai niin! Hän puhuu rohkeasti tuo isä Yrjänä!" mutisi vanhus ja istuutui miettiväisenä kalakorilleen. "Mutta sanokoot vain nuo hurskaat herrat mitä haluavat, sen minä kuitenkin tiedän, ettei meillä ikinä ole ollut Tanskassa lainkuuliaisempaa kuningasta. Antaessaan hirttää tuon miehen —"

"Siinä hän teki hyvän työn, isäntä, sitä en minäkään kiellä", jatkoi renki. "Vaikkei nyt linnanvouti olisikaan auttanut piispaa pakoon, jonkavuoksi hänet kuitenkin hirtettiin, niin on hän rehellisesti ansainnut silmukan paljosta muusta; hänelle ei kuningas tehnyt minkäänlaista vääryyttä. Mutta säälinpä sentään torninvahti Mattia ja hänen sisarenpoikiaan: Heidän täytyy nyt istua kahleisiin kytkettyinä Flynderborgissa, vain senvuoksi, että olut oli painanut heitä liian raskaasti tuona valvonta-yönä vankilatornissa. Ei kukaan muu auttanut piispaa pakenemaan", lisäsi hän katsoen hiukan karsaasti toisella silmällään, "kuin tuo Martti Madsven, senkin hirtehinen. Isä Yrjänä sanoi hänen tehneen siinä sekä uskaliaasti että hurskaasti; senvuoksi onkin pyhä Martinus pelastanut hänen henkensä ja auttanut hänen livistämään maasta. Mutta nyt on hänkin lainsuojaton mies, ja tottapuhuen on paholainen saanut haltuunsa hänenkin sielunsa."

"Kuuleppas Ola!" alkoi vanhus puhua ankaralla äänellä ja nousi. "Varo sinä parrattoman suusi puheita, ainakin silloin kun puhut paholaisesta, taivaallisesta Isästämme ja kuninkaasta. — Mitä Martti Madsvendiin tulee, on minulla hänenkin suhteensa sinulle sana sanottava, mutta ensiksi kuninkaasta! Sanotaan pelkuriksi sitä, joka ei uskalla itseään puolustaa. Kuningas on kansansa pää, ja kun päätä pakottaa, niin pakottaa kaikkia jäseniä; sen on jokainen kunnon tanskalainen saanut näihin aikoihin tuntea. Lapsesta asti on meidän nuori kuninkaamme saanut monta kovaa kokea. Mutta Herra on ollut hänen kanssaan tähän päivään asti ja suojellut sekä hänen sielunsa että ruumiinsa, huolimatta arkkipiispasta, paavista ja koko papistosta. On kyllä totta, että me olemme vapaa kansa, jokaisella on oikeus ääneen ja pelkäämättä lausua totuus sekä ylhäiselle että alhaiselle. Mutta se, joka uskaltaa sanoa pahan sanan kuninkaasta, joutuu minun kanssani tekemisiin niin kauan kuin minulla on kieli suussa ja terve nyrkkini tallella. Sinä olet vielä pojannaskali, Ola! Sinä et tiedä mitä täällä tapahtui silloin kun sinä vielä makasit kapalossa maitopullon vieressä. Jos lainsuojattomat olisivat lyöneet sinun isäsi kuoliaaksi, silloin kun sinä vielä kepillä ratsastelit, niin etpä taitaisi ottaa heitä syliisi, vaikka nyt ratsastaisit sadalla hevosella."

"Siinä te, isäntä, olette totta maar' oikeassa!" vastasi poika innokkaasti. "Henki hengestä! huutaisin minä ja löisin kuoliaiksi heidät kaikki, missä ikinä heidät tapaisin, se olisi rehellisesti tehty hurskaan asian puolesta. Mutta kosto on kuitenkin Heran, ja kuninkaan tulisi olla hiukan kylmäverisemmän ja viisaamman kuin jonkun meistä. Parempi hänen olisi kärsiä vääryyttä kuin asettaa maa ja valtakunta vaaraan oikeuksiaan puoltaessaan."

"Akkojenloruja!" keskeytti vanhus hänet. "Vai munako tässä opettaa kanaa munimaan? Laillisuudessa on pysyttävä, vaikka koko maailma hävitettäisiin. Niin täytyy kuninkaan ajatella. Ei hän turhaan miekkaa kanna."

"Mutta, rakas isäntä, sekä isä Yrjänä että kaikki Esromin hurskaat herrat ja monet meidän kaupunkimme järkevistä miehistä arvelevat kuitenkin kuninkaan menevän liian pitkälle kiihkossaan, saattaen siten itsensä ja koko maan onnettomuuteen. Senvuoksi onkin arkkipiispa nyt julistanut hänet pannaan. Mutta hän potkii vain tutkainta vastaan ja käy kaikesta huolimatta kirkossa silloin kun tahtoo."

"Luulenpa kyllä taivaallisen Isämme suovan hänelle anteeksi senlaisen uhmailun ja jumalattomuuden", sanoi vanhus päätään nyökäyttäen. "Eipä taida tässä maassa olla ainoaakaan piispaa, joka lukitsisi häneltä kirkonoven senvuoksi, että mestari Grand on hänet julistanut pannaan Sjöborgissa. Silloin kun se konstikas herra pistettiin linnaan, huhuiltiin heti, että kaikki kirkot koko maassa suletaan. Mutta niinkös kävi! Vaikka Rooman paavi lähettäisi kymmenen käskyä, niin eivätpä pahus vie, kuitenkaan tottele. Nyt kun arkkipiispa on vapaa, ei täällä näytä olevan suurtakaan hätää. Sitäpaitsi olemmehan me ennenkin nähneet Tanskan kuninkaan olleen pannaan julistetun ja kuitenkin kantaneen kruunua ja valtikkaa kuolinhetkeensä asti."

"Mutta kyllä siitä vielä voi syntyä aika sekamelska, isäntä!" vastasi poika. "Ilman paavin suostumusta ei täällä enää voi häitäkään viettää, ja tällaista oloa saattaa vielä kestää kauankin, kun hän nyt kaiken lisäksi on alkanut ahdistella niitä kaniikkeja ja prelaateja, jotka ovat olleet arkkipiispan kanssa liitossa. Kauppasataman rikas Hans Rodis on menettänyt koko omaisuutensa senvuoksi, että lähetti vangille viilan ja työkaluja vankilaan. Eipä käynyt paljon paremmin myöskään Lundin mestari Peiterille, ja kaikki arkkipiispan kirkkotilukset ovat jo otetut takavarikkoon. Senlaisesta rohkeudesta ei ole näihin asti kuultu koko kristikunnassa, sanoo isä Yrjänä."

"Siinä asiassa kuningas seuraa parhaiden miestensä neuvoa eikä sinun tai isä Yrjänän!" murahti vanhus. — "Siitä hän ja valtakunnanneuvosto vastatkoot. Häntä on vain liiaksi ärsytetty, sen minä sanon, ja kohtuus on kaikella, myöskin hurskaudella ja kärsivällisyydellä. Varo riitoja, Jeppe, sanoi autuas isä vainajani — Herra olkoon hänen sielulleen armollinen, — mutta jos kuitenkin riitaan joudut, niin suoriudu siitä kunnialla. Ei kannata kiveä voilla pehmitellä; ei, kova kovaa vasten."