Читать книгу Ylpeys ja ennakkoluulo - Джейн Остин, Сет Грэм-Смит - Страница 11

Seuraava päivä kului jokseenkin samaan tapaan kuin edellinenkin. Rva Hurst ja nti Bingley istuivat aamupäivällä jonkun aikaa potilaan luona, jonka paraneminen jatkui hitaasti; ja illalla Elizabeth liittyi toisten seuraan salissa. Pelipöytää ei tänään kuitenkaan ilmestynyt näkyviin. Hra Darcy kirjoitteli kirjeitä ja nti Bingley istui hänen vieressään häiriten häntä alituisesti lähettämällä terveisiä hänen sisarelleen. Hrat Hurst ja Bingley panivat kahdenmiehen pikettipeliä ja rva Hurst seurasi pelin menoa.

Elizabeth istui syrjässä neulomuksineen ja vaarinotti huvitettuna hra Darcyn ja tämän naapurin välejä. Neidin alinomaiset huomautukset kirjoittajan sirosta käsialasta, tasaisista riveistä, kirjeen pituudesta j.n.e. sekä kirjoittajan kylmäkiskoiset vastaukset olivat todella mielenkiintoista kaksinpuhelua ja vahvistivat yhä enemmän Elizabethin aikaisempaa käsitystä kummankin luonteenlaadusta.

"Kuinka mieliinsä neiti Darcy tuleekaan, kun saa tuollaisen kirjeen!"

Ei vastausta.

"Te kirjoitatte tavattoman nopeasti."

"Siinä erehdytte. Kirjoitan päinvastoin hyvin hitaasti."

"Kuinkahan paljon kirjeitä te saattekaan vuoden kuluessa panna kokoon! Ja asiakirjeitä niiden joukossa – huu! Minua ihan puistattaa ajatellessani asiakirjeitä."

"Sittenpä on onneksi, että niiden kirjoittaminen lankee minun osakseni eikä teidän."

"Mainitkaapa sisarellenne, kuinka kovasti minä ikävöin saada tavata häntä."

"Siitä pyynnöstänne jo kerran mainitsin."

"Pelkään, että te ette pidä kynästänne. Antakaas kun minä teroitan sen.

Minä olen mainion näppärä teroittamaan kyniä."11

"Kiitos vain – minä aina teroitan itse kynäni."

"Kuinka te osaattekaan kirjoittaa noin tasaisia rivejä?"

Ei vastausta.

"Kirjoittakaa sisarellenne, että olin kovin iloinen kuullessani, että harppu oli hänen mieleensä, ja kertokaa hänelle, että ihastuin ikihyväksi hänen verrattomasta pöytäliinanmallistaan, joka on minusta äärettömän paljon kauniimpi kuin neiti Grantleyn piirtämä."

"Sallitteko ehkä minun säästää teidän ihastuksenne ensi kirjeeseeni?

Tässä ei ole enää tarpeeksi tilaa sen tulkitsemiseen."

"Oh, samantekevä! Tapaanhan hänet itsensä tammikuussa. Mutta kirjoitatteko te aina hänelle noin ihastuttavan pitkiä kirjeitä?"

"Pitkiä ne tavallisesti ovat, mutta niiden ihastuttavuudesta ei ole minun asiani päätellä."

"Minä olen aina ajatellut, että sen, joka kirjoittaa niin helposti pitkiä kirjeitä, täytyy kirjoittaa aina kauniisti."

"Tuo ei ollut ollenkaan imartelevaa Darcylle, Caroline", huudahti hänen veljensä, "sillä häneltä ei kirjoittaminen käy helposti. Hän miettii liian perusteellisesti pitkiä sanojaan. Eikö totta, Darcy?"

"Ainakin kirjoitan eri tavalla kuin sinä."

"Oo – Charles kirjoittaa niin huolimattomasti, ettette voi uskoakaan", huudahti nti Bingley. "Hän jättää pois puolet sanoista ja tuhraa loputkin aivan lukemattomiksi."

"Ajatukset kulkevat päässäni niin nopeasti, etten ennätä panna niitä paperille; ja siksipä eivät vastaanottajat välistä pääse ollenkaan selville minun ajatuksistani."

"Teidän alistuvaisuutenne, herra Bingley, vääntää moittijalta aseet kädestä", huomautti Elizabeth.

"Mikään ei ole niin pettäväistä kuin näennäinen alistuvaisuus", sanoi Darcy. "Useinkaan se ei ole muuta kuin pelkkää välinpitämättömyyttä toisten mielipiteestä ja välistä epäsuoraa kerskumistakin."

"Kummalla tavalla sinä tulkitset minun tämänkertaisen vaatimattomuuteni?"

"Mitä se on muuta kuin kerskumista, sillä sinä todella ylpeilet kirjoitusvirheistäsi, koskapa selität niiden muka johtuvan ajatustesi kerkeydestä. Jollet tuota suorastaan pidä jonain ansiona, niin ainakin kuvittelet herättäväsi sillä toisten mielenkiintoa persoonaasi. Joutuisuutta ja kerkeäkätisyyttä pidetään suurena ansiona, useinkaan muistamatta, että joutuin tehty työ on enimmäkseen hutiloitua. Kun aamulla sanoit rouva Bennetille, että jos päättäisit luopua Netherfieldistä, niin toteutuisi päätöksesi viidessä minuutissa, ja sitä luulottelit mukamas mainioksikin urotyöksi puoleltasi – mutta mitäpä kiitettävää itse asiassa onkaan moisessa hätäilemisessä, jolloin paljon tärkeitä asioita jää vaarinottamatta ja tekemättä ja josta ei ole tosi hyötyä itselle eikä muille?"

"Oh, oh", huudahti Bingley, "jopa sinä menet liian pitkälle kun muistuttelet kaikkia aamullisia hassutuksia! Ja kuitenkin, kunniani kautta, silloin minä uskoin todella niin kuin sanoin ja uskon sen vieläkin. Ainakaan en ehdoin tahdoin tahtonut esiintyä joutavana hätikkönä naisten edessä."

"Olen kyllä vakuutettu, että uskoit sanasi todeksi, mutta enpä sittenkään luule, että lähtisit täältä sellaisella silmittömällä hopulla. Sinun menettelysi olisi silloin aivan sattuman varassa, ja vaikka jo istuisit hevosen selässä ja joku ystävä sanoisi sinulle: Bingley, tekisit kai paremmin kun lykkäisit lähtösi ensi viikkoon – niin epäilemättä tekisit niin, epäilemättä lykkäisit lähtösi vielä kuukauden päähän."

"Tuolla kaikella te olette ainoastaan todistanut", huudahti Elizabeth, "ettei hra Bingley tehnyt oikeutta omalle sopuisalle luonnonlaadulleen. Te olette nyt kuvannut hänet paremmin kuin hän itsekään osasi sen tehdä."

"Tunnen itseni perin imarrelluksi", sanoi Bingley nauraen, "kun kannatatte ystävääni hänen kuvatessaan minut lauhkeaksi lampaaksi. Mutta pelkäänpä, että te sen kautta annoitte asialle käänteen, jota hän ei mitenkään tarkoittanut, sillä arvaan hänen varmastikin panevan minuun suurempaa arvoa, jos vastaisin hänen taivutukseensa jyrkästi kieltäen ja laskettaisin tieheni täyttä laukkaa."

"Sovittaisiko siis teidän myöhempi itsepäisyytenne herra Darcyn mielestä aikaisemman hätiköimisenne?"

"Tuota, totta vie, en kykene oikein selittämään – vastatkoon Darcy itse siihen kysymykseen!"

"Sinä nähtävästi odotat minun rupeavan selittämään mielipiteitä, joita suvaitset sanoa minun omikseni, vaikken ikinä ole tunnustanut niitä omikseni. Pysyäksemme kuitenkin kosketellussa tapauksessa, neiti Bennet, tulee teidän muistaa, että tuo ystävä, jonka otaksuimme toivovan hänen vielä viipyvän täällä, lausui pelkän toivomuksensa perustelematta sitä millään tavoin."

"Ettekö siis pidä minään ansiona, että mies taipuu ystävänsä suostutukseen – alttiisti ja perusteluja pyytämättä?"

"Sokea taipuminen ilman omaa vakaumusta ei ole kunniaksi kummallekaan."

"Minusta tuntuu, että te, herra Darcy, ette myönnä ystävyydelle ja hellyydelle minkäänlaista vaikutusvaltaa. Katsekin pyytäjään riittää usein pyydetylle, jotta hän taipuu pyyntöön, vaatimatta ollenkaan vakuuttavia todisteluja. En tässä tarkoita erityisesti tuota herra Bingleyn suhteen oletettua tapausta. Hänen menettelystään sellaisessa tapauksessa voinemme keskustella, kun todellinen tilaisuus tarjoutuu. Mutta ylipäänsä ja aivan jokapäiväisissä tapauksissa, kun ystävysten kesken toinen pyytää toista muuttamaan päätöksensä jonkin tärkeän asian suhteen – ajatteletteko te silloin hänestä halveksien, jos hän täyttää pyynnön ilman muuta?"

"Eiköhän olisi viisasta, että ennenkuin käymme pitemmältä kehittämään tätä mielenkiintoista kiista-aihetta, ensin määrittelisimme tarkemmin kyseenä olevasta pyynnöstä aiheutuvan ratkaisun tärkeyden sekä noiden miesten välillä vallitsevan ystävyyssuhteen syvällisyyden?"

"Tottahan toki", huudahti Bingley, "älkäämme toki unohtako tärkeitä yksityisseikkoja, kuten miesparkojen pituutta ja painoa, sillä niillä saattaa olla enemmänkin merkitystä asian ratkaisussa kuin mitä te, neiti Bennet, osaatte arvatakaan. Sillä minä vakuutan, että jollei Darcy olisi noin pitkä hongankolistaja minuun verraten, en osoittaisi hänelle puoltakaan sitä arvonantoa, jota hän nyt nauttii minun puoleltani. Ja minä väitän, että vaikea on ajatellakaan sen kunnianarvoisempaa patriarkkaa kuin Darcy saattaa olla erinäisinä hetkinä ja erinäisissä tilanteissa. Omassa kodissaan esimerkiksi ja nimenomaan sunnuntai-illoin, kun hänellä ei ole mitään tekemistä."

Hra Darcy hymyili, mutta Elizabethista tuntui, kuin olisi hän hiukan loukkaantunut, ja sen vuoksi hän tukahdutti naurunsa. Nti Bingley kiiruhti kiihkeästi hillitsemään veljensä kevytmielistä pilantekoa.

"Huomaanpa mihin sinä pyrit, Bingley", sanoi hänen ystävänsä. "Sinä tahdot välttää väittelyä ja panna meidät tuppisuiksi."

"Ehkä olet oikeassa. Väittelyt minusta liiaksi muistuttavat sanakopua. Jos sinä ja neiti Bennet säästätte loppuottelunne siksi kunnes pääsen karkuun kuulemasta sitä, niin olen hyvin kiitollinen – sitten saatte minun puolestani otella mielenne hyviksi."

"Teidän pyyntönne", sanoi Elizabeth, "ei vaadi minulta mitään uhrausta; ja herra Darcyn olisi kenties parempi lopettaa kirjeensä."

Sen tehtyään Darcy pyysi naisilta vähän soittoa ja laulua. Nti Bingley hypähti oitis pianon ääreen, ja pyydettyään Elizabethia kohteliaasti aloittamaan, jonka pyynnön tämä yhtä kohteliaasti torjui, istahti hän itse soittamaan.

Rva Hurst lauloi sisarensa säestämänä; ja selaillessaan sillä aikaa pianon kannella olevia nuottilehtiä ei Elizabeth voinut olla huomaamatta, että hra Darcy katseli usein ja tutkivasti häntä. Hänen oli vaikea arvata, minkä vuoksi tuo mainio mies valitsi juuri hänet ihailevan tarkastuksensa esineeksi, ja tietäessään olevansa Darcylle perin vastenmielinen joutui hän yhä enemmän ihmeisiinsä. Muuta syytä hän ei lopulta voinut keksiä, kuin että hänen mielipiteensä ja lausuntonsa olivat Darcysta ehkä paljon nurinkurisemmat ja moitittavammat kuin tämä oli olettanutkaan. Mutta tuo ajatus ei Elizabethia paljonkaan surettanut. Hän välitti liian vähän tuosta ylpeästä herrasta kaivatakseen hänen suosiollista hyväksymistään.

Esitettyään joitakuita italialaisia lauluja rupesi nti Bingley muutteeksi soittamaan vilkasta skottilaista kansansävelmää, jonka johdosta hra Darcy sai aihetta lähestyä Elizabethia ja kysyä tältä:

"Eikö tuo sävel houkuttele teitä, neiti Bennet käyttämään tilaisuutta ja esittämään meille reelin?"12

Elizabeth hymyili, mutta ei vastannut. Darcy uudisti kysymyksensä, hiukan oudostellen tytön äänettömyyttä.

"Ah, kuulin kyllä kysymyksenne jo ensi kerralla", sanoi tämä, "mutta en voinut heti päättää, mitä siihen oikein vastaisin. Te toivoitte tietystikin minun vastaavan myöntävästi, jotta saisitte mielihyviksenne moittia huonoa makuani, mutta minusta on aina hauskaa torjua sellaiset yritykset ja vetää moittijoitani nenästä. Olen senvuoksi päättänyt vastata teille, ettei minua lainkaan haluta tanssia reeliä – ja moittikaapas nyt minua jos rohkenette."

"En todellakaan rohkene."

Elizabeth, joka oikeastaan oli tahtonut vastauksellaan ärsyttää häntä, oli hiukan ihmeissään hänen suopeasta mukautumisestaan; mutta hänen omassa sävyssään oli ilkamoisuus aina niin viehkeän herttaista, että hänen oli vaikea ärsyttää ketäkään – ja Darcy puolestaan tiesi, ettei vielä kukaan nainen ollut vaikuttanut häneen niin kiehtovasti kuin tuo pieni maalaistyttö. Jollei tämä olisi ollut niin halpaa sukua, niin olisi Darcy saattanut uskoa olevansa vaarassa ihastua häneen vakavastikin.

Nti Bingley näki tai epäili nähneensä kylliksi tunteakseen mustasukkaisuuden kalvavaa matoa. Hänen suureen huoleensa "rakkaan Janen" pikaisesta parantumisesta liittyi palava halu päästä pian eroon tämän epämieluisesta sisaresta.

Hän koetti usein herättää Darcyssa vastenmielisyyttä Elizabethia kohtaan jatkamalla vanhaa naljailuaan heidän otaksutusta naimisestaan ja hänen tulevasta avio-onnestaan.

"Minä toivon", hän sanoi, kun he seuraavana päivänä kävelivät yhdessä puistossa, "että opetatte tämän mieluisan tapauksen jälkeen tulevan anoppinne hiukan suistamaan kerkeätä kieltään ja, mikäli mahdollista, nuorempia sisaruksia juoksentelemaan vähemmin upseerien parissa. Ja – jos sallitte minun kosketella niin arkaluontoista asiaa – koettakaa myöskin hillitä lemmittynne hieman liiaksi silmäänpistävää itserakkautta."

"Eikö teillä satu olemaan vielä joitakin muita toivomuksia minun tulevan kotionneni suhteen?"

"Tottahan toki. Tietysti te asetatte tulevan enonne Philipsin ja tämän arvoisan puolison kuvat Pemberleyn taulukokoelmaan. Ne sopivat hyvin oman kuuluisan tuomari-enonne viereen – toimivathan molemmat miehet samalla alalla, vaikka vähän eri haaroilla. Mutta Elizabethinne kuvaa te ette valitettavasti sinne saa, sillä mikä maalari voisikaan uskottavasti esittää tuota ihanaa silmäparia?"

"Ei todellakaan kävisi helpoksi kuvata niiden vaihtelevaa ilmettä, mutta niiden värin ja muodon ja kauniit ripset voi kyllä hyvästi esittää."

Samassa tuli heitä toisella käytävällä vastaan rva Hurst ja puheenaihe itse.

"En arvannut, että tekin aioitte lähteä kävelemään", sanoi nti Bingley hiukan hämillään, peläten että tulijat kenties olivat kuulleet heidän viime sanansa.

"Teitte molemmat kerrassaan kelvottomasti karatessanne tänne yksin, puhumatta meille minne lähditte", huudahti rva Hurst harmissaan ja tarrautui Darcyn toiseen käsivarteen, jättäen Elizabethin kävelemään yksin heidän perässään.

Polulle mahtui vain kolme henkeä rinnakkain. Harmitellen naistensa epäystävällisyyttä sanoi Darcy oitis:

"Me emme kaikki mahdu tässä kävelemään. Lähtekäämme tuonne keskitielle."

Mutta Elizabethilla ei ollut lainkaan halua jäädä heidän pariinsa, ja hän huudahti nauraen:

"Ei, ei, pysykää vain siinä missä olette. Te muodostatte ihmeen soman ryhmän. Neljäs henkilö pilaisi kauniin kokonaisvaikutuksen. Hyvästi!"

Hän juoksi iloisesti tiehensä ja nautti ajatuksesta, että hän pääsi jo päivän tai parin päästä palaamaan kotia. Jane oli jo siksi virkeä, että hän voi illalla tulla pariksi tunniksi toisten seuraan.