Читать книгу Ylpeys ja ennakkoluulo - Джейн Остин, Сет Грэм-Смит - Страница 5

Kun Jane ja Elizabeth olivat jääneet kahdenkesken, niin edellinen, joka siihen asti oli ollut vaitelias hra Bingleyn suhteen, rupesi tunnustamaan sisarelleen, kuinka suuresti hän ihaili tätä nuorta miestä.

"Hän on aivan sellainen kuin nuoren miehen pitääkin olla: järkevä, hyväluontoinen ja vilkas, enkä ole koskaan nähnyt kenenkään osaavan käyttäytyä niin hyvin! Hän on niin luonnollinen ja saanut ilmeisesti erinomaisen kasvatuksen."

"Hän on myöskin kauniin näköinen", sanoi Elizabeth, "jota nuoren miehen myöskin pitäisi olla, mikäli mahdollista. Hän on siis joka suhteessa täydellinen."

"Minä tulin niin hirveästi mieliini, kun hän pyysi minut toisen kerran kanssaan tanssimaan. Niin suurta kohteliaisuutta en olisi osannut odottaakaan."

"Etköhän vain? Minä ainakin odotin sitä. Mutta siinä suhteessa me olemmekin niin erilaiset. Sinä joudut kohteliaisuuksista aina ymmälle, mutta minä en milloinkaan. Mikä olisi voinut ollakaan sen luonnollisempaa, kuin että hän pyysi sinua uudelleen? Eihän hän voinut olla huomaamatta, että sinä olit ainakin viisi kertaa kauniimpi kuin kukaan muu nainen koko salissa. Ei siis kannata liiaksi kiitellä hänen kohteliaisuuttaan. No niin, hän on varmastikin sangen miellyttävä, ja minun puolestani sinä saat pitää hänestä. Olethan ennen pitänyt paljon kömpelömmistäkin ihmisistä."

"Mutta, rakas Lizzy!"

"No, tiedäthän itsekin, että sinulla on taipumus pitää ihmisistä yleensä. Sinä et koskaan näe vikoja kenessäkään. Koko maailma on sinun silmissäsi niin hyvä ja miellyttävä. En ole koskaan kuullut sinun sanovan pahaa sanaa yhdestäkään ihmisolennosta."

"En tahtoisi mielelläni arvostella ketään liian hätiköivästi; mutta yleensähän minä aina puhun mitä ajattelenkin."

"Sen tiedän, rakkaani; ja sehän se juuri ihmetyttääkin minua. Niin järkevä kuin sinä olet, ja kuitenkin niin vilpittömän sokea toisten hullutuksien ja typeryyksien suhteen! Vilpittömyyden hyve on kyllä sangen yleinen; kenpä kieltäisi tahtovansa kernaasti olla kaikessa vilpitön! Mutta ollapa vilpitön aivan luonnollisesti ja ilman vastaavan hyödyn toivoa – suodattaa joka ihmisen luonteesta kaikki mahdollinen hyvä näkyviin ja kirkastaa se vieläkin paremmaksi ja ummistaa silmänsä pahoille puolille – kas, siihen vain sinä yksin pystyt! Ja sittenhän sinä pidät tuon miehen sisaristakin, eikö totta? Heidän käyttäytymisensä ei kuitenkaan ollut yhtä sulavan luonnollista kuin hänen."

"Ei ollutkaan, ainakaan ensi alussa, mutta kun antautuu heidän kanssaan puheisiin, niin ovat he koko miellyttäviä ihmisiä. Neiti Bingley tulee asumaan veljensä luona ja hoitamaan hänen talouttaan; ja erehtyisinpä suuresti, jollemme saa hänestä hyvin hauskaa naapuria."

Elizabeth kuunteli vaieten, mutta ei lainkaan vakuutettuna. Vierasten naisten käytös tanssi-iltana ei suinkaan ollut tarkoitettukaan voittamaan ympäristön mieliä heidän puolelleen; ja ollen sukkelampi tekemään havaintoja ja vähemmän mukautuvainen kuin sisarensa sekä varustettu terävällä arvostelukyvyllä, jota älykäs liehittelykään ei kyennyt samentamaan, oli hänellä sangen vähän halua hyväksyä heidät ilman muuta. Totta kyllä, että he olivat hienoja naisia, eivät suinkaan säästeliäitä osoittamaan hyväluontoisuutta, milloin he sitä todella tunsivat ja suvaitsivat näyttää; mutta sittenkin ylpeitä ja itseluuloisia. He olivat sangen sievän näköisiä; olivat saaneet kasvatuksensa eräässä Lontoon parhaassa yksityisessä naisopistossa; olivat kumpikin perineet vanhemmiltaan kaksikymmentä tuhatta puntaa, mutta tottuneet kuluttamaan vuodessa enemmän kuin korkonsa seurustellessaan ylhäisissä seurapiireissä; ja kaiken tuon nojalla he luulivat olevansa joka suhteessa oikeutetut ajattelemaan itsestään pelkkää hyvää ja katselemaan toisia yli olkainsa. He kuuluivat erääseen Pohjois-Englannin vanhaan mahtisukuun, mikä seikka heillä pysyi paremmin muistissa kuin se tosiasia, että heidän isänsä oli koonnut varallisuutensa kauppakeinotteluilla.

Hra Bingley oli perinyt isältään lähes satatuhatta puntaa, ja isä oli ollut aikeissa ostaa maatilan ja muodostaa siitä sukukartanon, mutta oli kuollut ennen aikeensa toteutumista. Hra Bingleyllä oli myöskin sama aikomus, ja joskus hän oli jo suunnitellut, mihin kreivikuntaan2 asettuisi; mutta kun hänen nyt oli onnistunut vuokrata itselleen kelpo talo ja siihen kuuluva tila ja maatalous, niin arvelivat monetkin, jotka parhaiten tunsivat hänen keveän ja mukavuutta rakastavan luonteensa, että hän hyvinkin pesiytyisi koko loppuiäkseen Netherfieldiin ja jättäisi oman tilan ostohommat seuraavan sukupolven asiaksi.

Hänen sisarensa hoputtivat ahkerasti häntä hankkimaan itselleen oman kartanon ja asettumaan vakituisesti maalaisherraksi; mutta vaikka hän nyt ainakin toistaiseksi oli vain vuokrannut sellaisen, ei nti Bingley ollut suinkaan haluton emännöimään siinä, eikä myöskään rva Hurst, jonka aviomiehellä oli enemmän rakkautta hienoon elämään kuin varoja sen ylläpitämiseen, ollut sen haluttomampi pitämään veljensä taloa omana kotinaan, milloin asianhaarat tekivät sen suotavaksi. Hra Bingley oli vasta kaksi vuotta ollut aikamiesten kirjoissa,3 kun häntä kehoitettiin katsastamaan Netherfield Housea. Hän katsastikin sitä puolituntisen ulkoa ja sisältä; talon asema ja loistohuoneet miellyttivät häntä, omistajan ylistelyt tyydyttivät häntä, ja vuokrasopimus kirjoitettiin oitis.

Hänen ja Darcyn välillä vallitsi vankka ystävyys, vaikka heidän luonteensa olivatkin hyvin erilaiset. Darcya miellytti Bingleyn avomielisyys, hilpeys ja mukautuvaisuus, vaikka nuo ominaisuudet olivatkin mitä suurimpia vastakohtia hänen omilleen, joihin hän ei suinkaan tuntunut olevan tyytymätön. Bingley puolestaan luotti mitä lujimmin ystävänsä teräväsilmäisyyteen ja varmaan arvostelukykyyn. Tietysti syrjäinenkin huomasi, että Darcy oli johtava luonne tässä ystävyyssuhteessa. Bingley ei suinkaan ollut typerä; mutta Darcy oli häntä älykkäämpi. Hän oli yhdellä haavaa ylpeä, hillitty ja oikullinen; ja vaikka hän esiintyikin sujuvatapaisena maailmanmiehenä, ei hänen sävynsä ollut omiaan taivuttamaan toisten mieliä hänen puoleensa. Siinä suhteessa oli ystävä häntä paljon edellä. Missä hyvänsä Bingley näyttäytyikin, tiesi hän sydänten kohta avautuvan hänelle; Darcy sitävastoin oli alituisena loukkauskivenä ja pahennuksen kalliona lähiympäristölleen.

Se erilainen sävy, jolla ystävykset perästäpäin puhelivat Merytonin tanssiaisista, oli hyvin kuvaava heidän luonteilleen. Bingley ei ollut vielä ikänään tavannut niin hauskoja ihmisiä ja niin kauniita tyttöjä kuin siellä; jokainen oli ollut mitä herttaisin ja huomaavaisin häntä kohtaan; muodollisuudesta ja jäykkyydestä ei ollut näkynyt merkkiäkään; hän oli oitis tuntenut olevansa salissa kuin kotonaan; ja mitä nimenomaan nti Bennetiin tulee, niin ei hän voinut kuvitella taivaan enkeliäkään sen hurmaavammaksi kuin tämä tyttö oli. Darcy sitävastoin oli nähnyt vain rykelmän ihmisiä, joiden kauneutta ja hienotapaisuutta ei juuri kannattanut kehua; ei yksikään niistä ollut herättänyt hänessä niin vähäisintäkään mielenkiintoa; ja huomaavaisuutta ja miellyttäväisyyttä hän ei ollut kokenut kenenkään taholta. Nti Bennetin hän myönsi sieväksi, mutta väitti tämän hymyilevän liikaa.

Rva Hurst ja hänen sisarensa myönsivät tuon seikan todeksi; mutta siitä huolimatta he ihailivat Janea ja pitivät hänestä, sanoen hänen olevan kerrassaan suloinen tyttö, johon kannatti enemmänkin tutustua. Nti Bennet oli siis perheneuvostossa tunnustettu suloiseksi tytöksi; ja sellaisen tunnustuksen turvin oli velimies oikeutettu ajattelemaan hänestä mitä parhaaksi näki.