Читать книгу Ylpeys ja ennakkoluulo - Джейн Остин, Сет Грэм-Смит - Страница 16

Hra Collins ei todellakaan ollut mikään erityisen viisas mies, siinä oli hra Bennet oikeassa, ja hänen luontaisia vajavaisuuksiaan oli kasvatus ja seuraelämä varsin vähän korjannut. Suurimman osan elämäänsä hän oli viettänyt oppimattoman ja ahneen isänsä silmien alla; ja yliopistossakaan hän ei tutkintolukujensa ohella ollut paljonkaan seurustellut tovereitten kanssa. Isä oli kasvattanut häntä nöyryyteen, mutta oma heikko päänsä oli hänessä vahvistanut luontaista itsetuntoisuutta, jota sitten odottamaton onnenpotkaus oli mahtavasti paisuttanut. Hyvä sallima oli johtanut hänet silloin avoimeksi joutuneeseen Hunsfordin kirkkoherrantoimeen, ja hänen ylenmääräinen kunnioituksensa mahtavan emäntänsä ylhäistä säätyä kohtaan ynnä hänen korkea käsityksensä omasta hengellisestä asemastaan ja oivallisista sielunpaimenlahjoistaan oli kehittänyt hänen sielussaan merkillisen sekoituksen itsetuntoa, mahtipontisuutta ja nöyristelevää alamaisuutta.

Päästyään nyt hyville tuloille ja sievän pappilan isännäksi oli hänen aikomuksensa astua pyhään aviosäätyyn. Ja itse asiassa oli Longbournin-matkan tarkoituksena katsella, oliko täkäläisessä tytärparvessa hänelle sopivata vaimoa, joka vastaisi hänen ja hänen suojelijattarensa korkeita vaatimuksia. Tällä tapaa hän aikoi heistä "murhetta pitää" riistäessään heiltä heidän isänperintönsä; ja hänestä se oli kerrassaan oivallinen suunnitelma, älykäs ja jalomielinen hänen puoleltaan ja kehumisen arvoinen maailman silmissä.

Hänen suunnitelmansa ei suinkaan horjunut, kun hän pääsi tyttöjä näkemään. Vanhimman neiti Bennetin viehättävät kasvot saivat hänet oitis tekemään valintansa. Hänen perinpohjaisuutensa mukautui mieluusti noudattamaan vanhaa ohjesääntöä: "Päästä on pino alettava". Huomenissa hänellä oli kuitenkin aihetta vaihtaa valintansa esinettä; sillä hänen jouduttuaan emäntänsä kanssa ennen aamiaista rattoisaan kaksinpuheluun ja hänen kehitettyään tälle lähemmin suunnitelmaansa oli rva Bennet ystävällisin hymyin ja silmäniskuin torjunut vanhinta tytärtään uhkaavan hyökkäyksen. Mitä hänen nuorempiin tyttöihinsä tuli, niin olivat näiden sydämet vielä vapaat, sikäli kuin hän tiesi; mutta Janen suhteen hänen oli mainittava – ainakin näin kahdenkesken viitaten – että tämä oli jo miltei kihlattu toiselle.

Hra Collins sai ajatuksissaan vaihtaa Janen Elizabethiin – ja se vaihdos oli pian tehty – sillä aikaa kuin rva Bennet kohenteli tulta uunissa. Elizabeth oli vanhimman jälkeinen ja miltei yhtä sievä kuin tämä, ja kelpasi siis hyvin hra Collinsille Janen puutteessa.

Rva Bennet käsitti ja osasi oivallisesti arvostaa hänen viittauksensa ja riemuitsi mielessään, että hän kohta voi naittaa kaksi tytärtään yht'aikaa. Ja sulhaskokelas, jota hän vielä edellisenä aamuna ei ollut tahtonut nähdäkään, löysi kaikin puolin armon hänen silmissään.

Lydia ei ollut unohtanut aikomustaan kävellä Merytoniin, ja kaikki sisaret, Marya lukuunottamatta, suostuivat lähtemään hänen kanssansa; ja heidän isänsä tyrkytti heille hra Collinsin ritariksi, tahtoessaan kaikin mokomin päästä eroon vieraastaan ja hautautua kirjastonsa yksinäiseen rauhaan.

Matkalla serkku haasteli mahtipontisesti Hunsfordin pappilan ihanuudesta ja sen tulevan emännän onnesta, tyttöjen kohteliaasti vastaillessa hänelle ja salaa hihittäessä toisilleen. Kauppalaan tultua nuorempien sisarusten huomio kuitenkin kääntyi hänestä vilkuilemaan kaduilla kulkevia upseereja tahi tarkkailemaan uusia päähinemalleja ja musliinikankaita puotien näyteakkunoissa.

Mutta kaikkien neitosten huomio kääntyi yht'äkkiä mitä ylväimmän näköiseen nuoreen herraan, jota he eivät olleet vielä koskaan täällä nähneet ja joka lähestyi toisella katuvierellä erään upseerin rinnalla. Upseeri oli sama hra Denny, jonka paluuta Lontoosta Lydia oli juuri tullut tiedustelemaan, ja hän kumarsi naisille ohimennessään. Tuntemattoman herran kauniit kasvot ja komea ryhti herättivät kaikkien huomiota. Kitty ja Lydia päättivät ottaa siitä selon, ja tehden asiaa kadun toisella puolella olevaan puodinakkunaan he ennättivät parahiksi jalkakäytävälle, kun molemmat herrat ympäri pyörrettyään joutuivat samaan kohtaan. Hra Denny kävi oitis puhuttelemaan heitä ja pyysi lupaa esittää ystävänsä hra Wickhamin, joka oli edellisenä päivänä saapunut hänen kanssaan Lontoosta ja aikoi liittyä upseerina samaan rykmenttiin. Se näyttikin olevan aivan kohdallaan, sillä univormu yllään tuo nuoriherra varmasti tekisi kerrassaan komean vaikutuksen. Yleinen esittely tapahtui ja koko seura pysähtyi juttelemaan vilkkaasti, kun hevoskavioiden kapse sai kaikki katsahtamaan kadunpäähän, mistä Darcy ja Bingley tulivat ratsastaen.

Naiset nähdessään ratsastajat ohjasivat hevosensa heitä kohti ja alkoivat lausua tavallisia kohteliaisuuksia. Bingley sanoi olevansa matkalla Longbourniin tiedustamaan nti Bennetin terveydentilaa. Darcy yhtyi jutteluun, vahvasti päättäen välttää Elizabethia; mutta vilkaistessaan vasten tahtoaan tämän puoleen hän äkkäsi vieraan herran tämän rinnalla; ja Elizabeth joutui ihmeisiinsä nähdessään kummankin hahmon merkillisesti muuttuvan. Toinen kävi aivan kalpeaksi, toinen tumman punaiseksi. Hetken epäröityään hra Wickham kosketti hattuaan. Tervehdykseen suvaitsi hra Darcy nipin näpin vastata. Mitähän tuo kaikki tarkoittikaan?

Seuraavassa tuokiossa hra Bingley, joka ei näyttänyt huomanneen tuota pientä välikohtausta, kumarsi naisille ja ratsasti ystävänsä kanssa pois.

Hrat Denny ja Wickham seurasivat neitosia hra Philipsin portille ja poistuivat sitten tervehtien, vaikka Lydia tahtoi heitäkin kaikin mokomin käymään sisään ja vaikka rva Philipskin heittäytyi puoliväliin ulos akkunasta ja toisti kovaäänisesti kehoituksen.

Rva Philips oli aina mielissään saadessaan sisarentyttärensä vieraikseen. Hra Collinsin hän vastaanotti erittäin kohteliaasti, minkä tämä arvon herra maksoi takaisin ylivuotavaisesti. Kotia palattuakin hän kiitteli rva Bennetille rva Philipsin hienoa käytöstä, jonka veroista hän ei ollut vielä saanut osakseen kenenkään toisen naisen puolelta, Lady Catherinea ja tämän tytärtä tietenkin lukuunottamatta.

Kittyn ja Lydian saattoi täti ilon hurmioon kertoessaan, että eräitä upseereita tuli huomenna heille päivälliselle ja luvatessaan pyytää miehensä toimittamaan kutsun myöskin hra Wickhamille, jonka komea olemus oli akkunasta kiinnittänyt tädinkin huomiota. Sovittiin, että koko Longbournin nuoriso, hra Collins mukaan luettuna, silloin saapuisi vierailemaan herrasväki Philipsin luo.

Kotimatkalla Elizabeth kertoi Janelle huomionsa hrain Darcyn ja Wickhamin suhteen; ja vaikka oikeamielinen Jane olisi moittinut näistä toista tai kumpaakin, jos olisi arvannut heidän menetelleen väärin, ei hänkään voinut selittää tuota outoa tapahtumaa.