Читать книгу Ylpeys ja ennakkoluulo - Джейн Остин, Сет Грэм-Смит - Страница 15

Päivällispöydässäkin oli hra Bennet hyvin harvapuheinen, mutta kohta palvelijain poistuttua ruokasalista hän arveli ajan otolliseksi aloittaa tuttavallinen keskustelu vieraansa kanssa. Lähtökohdaksi hän järkevästi valitsi puheenaiheen, jonka arvasi olevan serkulleen mieluisen ja joka salli tämän loistaa kaunopuheisuudellaan – hän näet huomautti, että hra Collins tuntui olevan sangen hyvissä väleissä tilanhaltijattarensa kanssa. Parempaa aihetta hän ei olisi voinut keksiäkään. Hra Collins kävi oikein kultasuuksi. Hänen muutenkin juhlallinen olemuksensa tuntui kuin kirkastetulta kun hän vakuutti, ettei ikimaailmassa oltu nähty niin alavaa käytöstä niin ylhäisen henkilön puolelta. Lady Catherine oli itse armollisesti suvainnut valita niiden kahden saarnan aiheet, jotka hänellä jo oli ollut kunnia pitää hänen kuultensa. Lady Catherine oli myöskin kahdesti käskenyt hänet päivällisille hoviinsa Rosingsissa, ja vielä viime lauantaina hän oli kutsuttanut hänet neljänneksi pelaajaksi korttipöytään. Monet ihmiset väittivät Lady Catherinen olevan ylpeän, mutta hän oli kohdaltaan kokenut pelkkää alavuutta hänen armonsa puolelta. Tämä oli aina puhutellut häntä kuten herrasmiestä ainakin. Hänellä ei ollut mitään vastaan, että hän otti osaa seudun seuraelämään tai että hän jätti seurakuntansa viikoksi tai pariksi lähteäkseen tervehtimään sukulaisiaan. Hänen armonsa oli suvainnut kehoittaa häntä jouduttamaan naimistaan, edellyttäen että hän valitsi sopivan vaimon. Olipa hän alentunut käymään kerran hänen halvassa pappilassaankin, kierrellyt ympäri huoneita ja hyväksynyt kaikki hänen tekemänsä muutokset, jopa ehdottanut itsekin uusia muutoksia – joitakin lisähyllyjä makuuhuoneen vaatesäiliöihin.

"Tuo kaikki on tosiaan sangen kohteliasta ja säädyllistä", myönsi rva Bennet, "vahinko, etteivät kaikkikin ylhäiset naiset ole hänen kaltaisiaan. Asutteko te lähelläkin häntä?"

"Minun halvan puutarhani erottaa vain nurmikenttä Rosings Parkista, mikä on hänen armonsa hovin nimi."

"Muistaakseni sanoitte hänen olevan lesken; onko hänellä lapsia?"

"Hänellä on ainoastaan yksi tytär, Rosingsin tuleva perijätär – sangen rikas perijätär, jos minun sallitaan niin sanoa."

"Ah, ah", huokasi rva Bennet, huojutellen päätänsä, "hänenpä kelpaakin sitten paremmin kuin monien muiden tyttöjen. Ja minkälainen neitonen hän on? Onko hän kaunis?"

"Hän on todellakin mitä viehättävin nuori neito, hyvä rouva. Lady Catherine on itsekin sanonut, että kauneuden puolesta on neiti de Bourgh sukupuolensa ensimmäisiä, sillä hänen piirteistään voi lukea hänen ylhäisen syntyperänsä. Valitettavasti hänen heikko terveytensä on estänyt häntä kehittymästä täydelliseksi kaikissa naistaidoissa; sen on minulle kertonut se kunnianarvoinen rouvasihminen, jolla on ollut onni johtaa hänen kasvatustaan. Mutta hän on joka suhteessa hyvin herttainen ja on usein suvainnut ajaa ponyvaljakoillaan minun halvan asuntoni ohitse."

"Joko hänet on esitelty hovissa?16 En muista nähneeni lehdissä hänen nimeään esiteltyjen naisten joukossa."

"Hänen hento terveydentilansa estää valitettavasti häntä oleskelemasta Lontoossa ja on sen kautta, kuten minulla oli kerran onni mainita Lady Catherinelle itselleen, riistänyt Englannin hovilta sen kaunoisimman hohtokiven. Hänen armonsa tuntui hyvin mielistyvän kohteliaisuuteeni; ja te voitte arvata, kuinka onnelliseksi minä tunnen itseni, kun tuolloin tällöin saan alamaisesti esiinkantaa tällaisia pikku imarteluja, joista kauniimpi sukupuoli niin paljon pitää. Olen useammin kuin kerran huomauttanut Lady Catherinelle, että hänen viehättävä tyttärensä on syntynyt kantamaan herttuattaren kruunua. Tuollaiset pikku mairittelut tuntuvat hyvin miellyttävän hänen armoaan; ja omasta puolestani tunnen olevani velvollinen kohteliaisuudellani palkitsemaan hänen minulle osoittamaansa suopeutta."

"Te näytte olevan hyvä ihmistuntija", sanoi hra Bennet, "ja voitte pitää itseänne onnellisena omistaessanne niin sujuvan imartelun lahjan. Sallikaa minun kysyä, syntyvätkö nuo kohteliaisuutenne hetken innoituksesta, vai ovatko ne pitkältä harkitun sepittelyn tuotteita?"

"Tavallisesti ne pulpahtavat kielelleni valmistelematta seurustellessani ylhäisen emäntäni kanssa; mutta vaikka niitä joskus huvikseni sorvailen ja veistelen etukäteenkin, niin koetan antaa niille niin satunnaisen sävyn kuin mahdollista."

Hra Bennet oli täysin tyytyväinen vieraansa tarkasteluun. Hänen serkkunsa oli aivan sellainen hölmö kuin hän oli odottanutkin; ja hän kuunteli tämän mahtipontista lavertelua mitä vilpittömimmällä nautinnolla, jonka hän osasi tarkoin salata ympäristöltään. Ainoastaan Elizabethin kanssa hän välistä vaihtoi huvitetun silmäyksen.

Teen juotua hra Bennet arveli saaneensa tarpeeksi tästä huvista ja oli iloinen kun pääsi vieraastaan eroon, kehoitettuaan häntä lukemaan ääneen jotakin talon naisille. Hra Collins oli siihen oitis valmis, ja kirja tuotiin esiin, mutta katsahtaessaan sen kansilehteen hän kimmahti kauhistuneena taapäin ja selitti juhlallisesti, että hän ei koskaan lukenut romaaneja. Talon kirjastoa kaiveltiin läpikotaisin, ja vihdoin keksittiin jokin saarnakokoelma. Lydia haukotteli jo kun hän avasi kirjan; ja ennenkuin hän oli vielä kerinnyt paukuttamaan kolmeakaan sivua, keskeytti tytön hepsakka hänen lukunsa huudahtaen:

"Tiedätkös mitä, äiti, eno Philips sanoi aikovansa antaa potkut rengilleen Richardille. Jos hän sen tekee, niin eversti Forster ottaa Richardin palvelukseensa. Minä lähden huomenna Merytoniin ottamaan selvää onko siinä perää, ja samalla saan kuulla, milloin herra Denny palaa takaisin Lontoosta."

Lydia sai ankaran varoituksen hillitä paremmin kieltänsä, mutta hra Collins pani ilmeisesti hyvin loukkaantuneensa kirjan kiinni ja lausui rankaisevalla sävyllä:

"Olen usein pannut merkille, kuinka vähällä mielenkiinnolla nuoret neitoset lukevat ja kuuntelevat vakavia kirjoja, vaikka ne ovat kirjoitetut yksinomaan heidän sielunsa parhaaksi. Se ihmetyttää minua suuresti, sen tunnustan, sillä varmastikaan ei mikään ole heille niin suureksi ajalliseksi ja iankaikkiseksi hyödyksi kuin hengellinen opetus. Mutta en tahdo enää tämän pitemmältä rasittaa nuorta serkkuani."

Kääntyen sitten talon isäntään hän tarjoutui tälle toveriksi lautapeliin. Hra Bennet suostui siihen mielellään, huomaten parhaaksi jättää tyttärensä kihertelemään keskenään syrjässä. Rva Bennet ja hänen vanhemmat tyttärensä pyytelivät anteeksi Lydian ajattelematonta keskeytystä ja lupasivat, ettei sellaista enää sattuisi, jos hän tahtoi jatkaa lukuaan; mutta hra Collins vakuutti, ettei hän suinkaan kantanut pitkävihaisuutta lapsellista serkkuaan kohtaan, ja istahti hra Bennetiä vastapäätä lautapelin ääreen.