Читать книгу Cyrano de Bergerac - Edmond Rostand - Страница 11

Eikö kukaan!

No, eihän vastausta oo vielä tarvittukaan.

Vaan nyt hän saa sen, kunhan odotatte tovin.

Lähestyy Cyranota, asettuu hänen eteensä ja tarkastelee

häntä tyhmän-ylpeästi.

Hm. Teidän nenänne on kovin suuri.

CYRANO, hyvin vakavasti.

Kovin.

DE VALVERT, nauraen.

Haa!

CYRANO, järkähtämättömän levollisesti.

Eikö muuta?…

DE VALVERT.

Mutta…

CYRANO. Tuo ei suinkaan riitä! Niin kovin paljonhan on sanomista siitä. — Vois mahtipontisesti lausua: "Jos saisin ma moisen nenän, pois sen kohta leikkauttaisin!" Ja ystävällisesti: "Katso toki tarkkaan, sun nenäs ettei mene juodessasi sarkkaan!" Tai kertoin: "Se on kuokka, särkkä, niemenkärki; ei, niemimaa se on, — sen sanoo selvä järki!" Ja ihmetellen: "Kumma on tuo lippaan laatu: kai siihen mahtumaan on musteet, kynät saatu!" Hienosti: "Lienette kai lintuin suojelija, kun mukananne ain' on niille leposija!" Tai hurjasti: "Kun teidän tupakoidessanne savua nousee tuosta savupiipustanne, niin ette ihmetelle, vaikka naapurinne tois, sammuttaakseen palon, sangon vettä sinne." Ja varottaen: "Kuulkaa, kuulkaa! Katsokaahan, tuon nenän paino ettei kaada teitä maahan!" Tai hellästi: "Te tehkää päivänvarjo, jotta nenänne kaunis väri säilyis vauriotta!" Pedanttisesti näin: "Aristophanes keksi sanoa hippocampelephantcamelokseksi eläintä, joka on kuin pelkkää luuta ihan: se kärsäänsä ois hyvin tarvinnut tuon lihan." Tai seuramiessä: "Tuo lie viime muodin mukaan; se oiva hattunaula, sit' ei kiellä kukaan!" Tai liiotellen: "Ei tuon läpi tuulet pääse; se ei siis kylmene, ja nuhattakin jää se!" Tai draamallisesti: "Kas, tuohon mahtuu meri; sen kantajaa ei veessä koskaan hukka peri." Tai ihaillen: "Ma uskon: hajuvesipuotiin kai nimikilveksi tuo uljas nenä luotiin." Tai lyyrillisesti: "Tuo raakunkuori lienee mi vedenhaltiaansa aaltoin yli vienee." Tai naivisti: "Viivyn hetken mielin herkin mä eessä tämän kauniin, jalon muistomerkin." Tai kunnioittain: "Teill' on soma huvimaja; te vasta ootte oikein talonomistaja!" Tai maalaismaisesti: "Kas, tuoko nenä oisi! Ei, kenties lanttu se tai nauris olla voisi!" Tai sotilaallisesti: "Joukko ratsuväen tuon tykin eestä lähtee pakoon säikähtäen." Tai käytöllisesti: "Se pankaa arvontahan; ken voittaa sen ja myy, saa varmaan suuren rahan." Tai muka valitellen vuoksi onnettuuden: "Tuo nenä riistää kasvoin sopusuhtaisuuden, vaan niinpä onkin se noin punainen, kun siten se isäntäänsä pettää aivan pahimmiten". — Noin, kutakuinkin, virkkaa olisitte voinut, jos neron, taidon ääni hiukan teiss' ois soinut; vaan milloinkaan ei nero, taito tyhmyreissä oo sellaisissa saanut kotiaan kuin teissä. Kirjallisuudesta te ehkä tietänette kirjaimet t, y, h, m, ä, vaan muuta ette! Ja jos ei kykyäkään teilt' ois puuttunut huvittaa tällä tavoin näitä kuulijoita, niin, ennenkuin te osan viisauksia noita oisitte lausunut, ma oisin suuttunut ja keskeyttänyt! — Kyllä itseltäni kuulla voin tuollaista. Vaan muilta!? Turha sit' on luulla!

DE GUICHE, tahtoen viedä pois De Valvertin, joka on kuin kivettynyt.

Pois tulkaa!

DE VALVERT, kuohuksissaan.

Tuo… tuo houkko… jaaritella julkee,

Tuo junkkari, ken ilman hansikkaita kulkee,

kell' ei oo ruusukkeita, röyhelöitä…

CYRANO. Niin, mun täytyy tyytyä vain hengen kauneuksiin! En pynttää itseäni niinkuin muotihullut: ei koristeista koskaan miehen mieltä tullut. Mä ylpeänä ylös otsan kirkkaan nostan ja solvaajilleni ma solvaukset kostan. Enemmän kammottaa mua kaikki syrjähypyt pois kunniasta, kuin mun vaatteitteni rypyt. Ei kullan kiiltoa mun puvussani tapaa, vaan oonhan mieleltäni uljas, ylväs, vapaa. En ruumistani pue muodin pakkopaitaan, vaan hengen vainion ma jaloudella aitaan. On rehellisyys mulle otsanauha oivin, käyn vastaan valhetta ma sanoin salamoivin; kun tietäni mä kuljen, korkealla pääni, niin toden voittoa soi kannustinten ääni.

DE VALVERT.

Vaan, herra…

CYRANO.

Sanoitte: ei mull' oo hansikkaita.

On yks — niin, pariton, vaan ei se mitään haita.

Voin silläkin kai jotain tehdä, jollei muuta,

niin saatanhan sen heittää vasten jonkun suuta!

DE VALVERT.

Oh! — Lurjus, vintiö, suupaltti, lörppähuuli…

CYRANO, nostaen lakkiaan ja tervehtien niinkuin De Valvert olisi esittänyt itsensä. Ah! — Cyrano Savinien de Bergerac.

Naurua.

DE VALVERT, vimmastuneena. Te muuli, te nauta, narri…

CYRANO, huudahtaen kuin kivusta.

Ai!…

DE VALVERT, ollen menossa poispäin, kääntyy.

No, mitä vielä?

CYRANO, onnettoman-näköisesti irvistellen.

Käyttää

mun täytyy sitä, muuten turtuvan se näyttää.

Ai!

DE VALVERT.

Mikä teill' on?

CYRANO. Pois se pyrkii huotrastansa, tää miekka.

DE VALVERT, paljastaen miekkansa.

Sama mulle! Mullakin on miekka!

CYRANO.

Jo sitä epäilinkin. Totta tosiansa!

Te saatte multa kauniin piston!

DE VALVERT, halveksien.

Runoniekka!…

CYRANO. Niin, runoniekka, niin. Sellainen, että kun hän miekkailee, niin siinä, kesken miekkailun, ballaadin sepittää hän!

DE VALVERT.

Mitä!?