Читать книгу Pompeijin viimeiset päivät - Edward Bulwer Lytton Baron Lytton - Страница 11

»Hän on satakieleltä äänen saanut», Klodius pisti väliin.

»Satakieleltä — suurenmoinen ajatus», varjo tokasi.

»Selittäkäähän jo toki!» Glaukus sanoi.

»Tiedä siis —» Lepidus virkkoi.

»Salli minun puhua», Klodius huudahti, »sinun sanasi tulevat suustasi kuin kuiva kaisla.»

»Ja sinun kuin kivi», loukattu mutisi itsekseen heittäytyen huolettomasti leposohvansa hyllyvälle patjalle.

»Tiedä siis», Klodius sanoi, »että Ione on muukalainen, joka hiljattain on tullut Pompeijiin. Hän laulaa kuin Sapho ja hän runoilee itse laulunsa, enkä voi sanoa, tibianko, sitran vai lyyran soitossa hän parhaiten on muusan veroinen. Hänen kauneutensa on häikäisevää. Hänen talonsa on erinomainen, niitä koristuksia, niitä jalokiviä — niitä pronssiesineitä! Hän on rikas ja yhtä antelias kuin rikas.»

»Hänen rakastajansa», Glaukus virkkoi, »tietysti huolehtivat siitä, ettei hän nälkää näe; ja raha pian hankittu on yhtä pian menetetty.»

»Hänen rakastajansa — siinäpä arvoitus onkin! Ionessa on vain yksi paha vika — hän on siveä. Koko Pompeiji on maassa hänen edessään, mutta hänellä ei ole rakastajaa; hän ei tahdo liioin mennä naimisiin.»

»Ei rakastajaa?» Glaukus toisti.

»Hänellä on Vestan mieli, mutta Venuksen vyö.»

»Mikä sattuva vertaus», varjo tokaisi.

»Ihmettä!» Glaukus huudahti. »Saanko häntä koskaan nähdä?»

»Vielä tänä iltana», Klodius sanoi, »mutta emmekö voisi —», hän jatkoi ravistellen jälleen noppapussia.

»Olen valmis», kohtelias Glaukus vastasi. »Pansa, käännä kasvosi muualle!»

Lepidus ja Sallustus menivät »kruunua ja klaavaa», ja varjo katseli, kun Glaukus ja Klodius vakavina syventyivät noppapelin vaihteluihin.

»Polluks avita», Glaukus huudahti, »jo toisen kerran olen heittänyt caniculaen» (matalin heitto).

»Venus on nyt minulle suosiollinen», Klodius virkkoi ravistellen kauan noppapussia. »Oi, ahna Venus — siinä on Venus itse», kun hän jumalattaren nimeä lausuessaan sai korkeimman silmämäärän, »joka ainakin niitä suosii, jotka rahaa voittavat.»

»Venus on tyytymätön minuun», Glaukus virkkoi kevyesti, »en ole koskaan uhrannut hänen alttarilleen.»

»Joka Klodiuksen kanssa pelaa», Lepidus kuiskasi, »saa Plautuksen

Curculion lailla olla valmis peliin panemaan koko omaisuutensa.»

»Glaukus parka — hän on yhtä sokea kuin Fortuna (onni) itse»,

Sallustus lisäsi samalla äänellä.

»En pelaa enää», Glaukus sanoi, »olen hävinnyt 30 sestertiota.»

»Pahoittelen —», Klodius alkoi.

»Mikä kelpo mies», varjo kuiskasi.

»Kaikin mokomin», Glaukus huudahti »häviöni korvaa tietoisuus siitä, että sinä olet minun voittajani.»

Keskustelu muuttui jälleen yleiseksi ja vilkkaaksi, viiniä kaadettiin runsaammin; ja Glaukuksen vieraat ylistivät jälleen Ionea maasta taivaaseen.

»Jottei tarvitsisi tähdistä vetoa lyödä, käykäämme katsomaan tuota kaunotarta, joka saa kaikki tähdet kalpenemaan», Lepidus sanoi.

Klodius, joka näki mahdollisuudet noppapelin jatkoon vähäisiksi, suostui ehdotukseen ja Glaukus, joka kyllä kohteliaana isäntänä kehotti vieraitaan kemuja jatkamaan, ei voinut salata Ionesta lausuttujen kiitosten herättämää uteliaisuuttaan. He päättivät sen vuoksi kaikin (Pansaa ja varjoa lukuunottamatta) lähteä kauniin kreikattaren taloon. Kerran vielä juotiin Glaukuksen ja Tiituksen kunniaksi — viimeinen ruokaluku lausuttiin — tultiin portaat alas — kuljettiin valaistun atriumin kautta — ja sivuutettuaan onnellisesti kynnyksen eteen muovaillun koiran olivat he Pompeijin vilkkailla ja sorisevilla kaduilla juuri laskeneen kuun hämärässä.

He kulkivat siinä kaupunginosassa, jossa jalokivikaupat olivat, ja joissa näytteille asetetut helmet sädehtivät ja heijastuivat monin värein, ja saapuivat vihdoin Ionen asuntoon. Vestibulum oli monin lampuin valaistu; tablinumin seinillä riippui ommeltuja purppuraverhoja, sen seinät ja mosaiikkilattia uhkuivat taiteilijan valitsemia rikkaita värejä, ja pylväistössä, joka vei tuoksuvaan puutarhaan, he näkivät Ionen ihailijainsa ja suosijainsa keskessä.

»Etkö sanonut häntä atenalaiseksi?» Glaukus kuiskasi astuessaan peristyleen.

»En, hän on Napolista.»

»Napolista!» Glaukus toisti; ja samassa hän näki, joukon väistyessä syrjään, Ionen, saman ihanan vartalon, samat loistavat silmät, jotka joku kuukausi sitten olivat niin kiinteästi hänen muistiinsa painuneet.